Kun Helsingissä bussikuski jättää maahanmuuttajataustaisen asiakkaan pysäkille niin ollaan presidenttiä myöten heristelemässä sormea mutta viimeaikaisten Oulun tapahtumien johdosta ei ole yksikään vätys saanut suutaan auki. Luulin että meillä on lapsiasiainvaltuutettuja ja muita palkattuja virkamiehiä joiden voisi kuvitella reagoivan tällaisiin tapahtumiin mutta ollaan nyt vaan hipihiljaa niin jos kaikki menisi itsestään ohi. Tässähän on joulu ja kaikkea muuta kiirettä ovella...
Päättäjät herätys!!!
13
364
Vastaukset
- hukkaan_meni_vuodatus
Ei päättäjät lue tätä palstaa..
- kuuntele.ajatuksella
Kansanedustaja puhuu asiaa, Katso ! Youtube : Teuvo hakkarainen palokan abc.
- puoluetaustatt
Lapsivaltuutettu on demari. Ei se saanut suutaan auki kun demaripedofiili raiskasi omaa lastansa vuosikymmenen.
- lpne
Onneksi rouvaa ei duunit häiritse ja voitte päivitellä tapahtunutta.
Tässä vaiheessa ketään ei ole todettu syylliseksi, joten... jollet ota tuomarin viittaa harteillesi, niin odotellaan vielä oikean tuomarin päätöstä.
- kuulinhuhuh
Sauli on kiertelemässä kauppoja ja etsimässä Hassanille sopivaa pyörätuolia Linnan juhlia varten. Ei tulevana dementikkona muistanut, että tämäkin matu paljastettiin jo kusettajaksi.
- r35zz96
Soini voi päättää koko kansan tulevaisuudesta ja antaa vieraan valtioiden ihmisten tulla tänne noin vaan, Suomi ei saa allekirjoittaa tuota GCM-sopimusta.
Adressi glopaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi. - OulussaTolkunIhmisiä
Lukekaapa Oulu-palstaa, siellä on asiaa.
- hupsistakin
Hei Oululaiset ja muut samassa vaalipiirissä. Olette onnistuneet luomaan Suomeen rasistisen pääministerin ja hänen rasistiset rikoskumppanit, jotka Sipilä on tuonut ja päästänyt maahan. Sipilä on A. Stubbin, P. Orpon ja T. Soinin kanssa rikastuttaneet yhteiskuntaamme murhaajilla, tappajilla ja raiskaajilla. Ryöstöistä ja muista" kepposista" nyt puhumattakaan. Sipilällä ja noilla muilla rikollisilla rikastuttajilla on suomalaisten verta käsissään eivätkä osoita minkäänlaista katumusta. Päinvastoin jatkavat samaa valitsemaansa suomalaisvastaista politiikkaansa ja katselevat tyynesti sivusta kun suomalaisia tapetaan ja lapsia raiskataan kuten juuri nyt olette Oulussa saaneet huomata.
Joko silmät avautuvat ja tulee mieleen äänestää ensi maaliskuussa hieman eri tavalla kuin viimeksi? Jotta ei jää epäselväksi, niin en todellakaan suosittele äänestämään Kokoomusta, Keskustaa tai Sosiaalidemokraatteja, joiden puolueen nimi muuten on häväistys demokratialle. Olematta erityisesti uskonnollinen toivon ylhäältä tai mistä tahansa apua, että kansalaisten silmät avautuvat ja he pudottavat nuo väärän todistuksen antajat valtaistuimeltaan - Suomisuomalaisille
Jos näitä maahanmuuttajia ei otettaisi, ei tapahtuisi raiskauksiakaan.Herätkää Suomi,Herätkää päättäjät!
- Hysselihys
Missä on sisäministerin munat? Ei ole näkynyt. Selitellään vaan asioita parhain päin ja miten on suunnitelmia rangaistusten kovennuksista. Pitäisi kylläkin mieluummin ennaltaehkäistä näitä tapahtumia eikä keskittyä jälkipyykkiin. Kovemmat rangaistukset ei paljoa näitä uhreja ja perheitä lämmitä. Mutta kun ollaan lampaita...
- kuvottavaKokkare
Tästä näkee millaiset pölvästit suomea johtaa.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005922926.html?fbclid=IwAR22BqchXhrR1PsdjA2J8Ir5ZGVasKpbN9TMNmaz4X-OJQpKOr72VPd7Edk - Jeremia5
Ministeri Orpo sanoo että tällaista Oulujuttua ei pitäisi tapahtua.
Meidän nyt kai pitäisi olla huolissamme tuon pikku ministerin mielenrauhasta. En ole, nielköön matunsa.
Jos Orpo olisi lukenut Halla-ahon Scriptaa kuten puoluetoverinsa Sauli Niinistö, niin hän olisi jo vuonna 2004 ollut tietoinen riskistä ja matujen raiskaushaluista.
Orpo saa haistaa...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187