Paljon viihtyisiä hetkiä olen kanssanne saanut kokea tällä palstalla. Luettuani kohtalon kertomuksia olen tullut hyvälle mielelle. Joskus liikuttunut mukananne. Jouluaaton sää on upea Helsingissä. Pilvien läpi sinertävänä hohtaa auringon valo valkoisesta lumisesta maisemasta. Ollaan ystävällisiä toisillemme.
HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA.
22
140
Vastaukset
- joulun.nautiskelija
Kiitos Sinulle Arvo aloituksistasi ja leppoisista ketjuistasi 🤗
Hyvää Joulua, Ihan Parasta 🤩 Kiitos kaunis samoin sinulle.
Täälllä Jyväskylässä satoi äsken pari pientä lumihiutaletta, muuten tyyntä ja rauhaisaa.
Kotioravani kävi juuri ravistamassa ikkunan takana asuvaa omenapuuta ja puraisemassa lintujen talipalloja, aina kun se käy siinä, loikkaa viereiseen koivuun ja ravistaa mahdottomasti häntäänsä, olen miettinyt kiittääkö tuo vai kiroaako, ei hälle pähkinät kuitenkaan kelpaa.
Ps. en aina ystävällinen, joskus vähäsen kiukkunen, sillai ihan pikkasen vaan.Parempi harvoin olla kiukkuinen. Silloin voi parantaa tapojaan ja olla ystävällinen seuraavaksi. Täydellistä ei voi paremmaksi saada. Sauna ja aattoilta lastenlasten seurassa odottaa.
- Bengalitikku
Samoin hyvää, leppoisaa joulua Sinulle!
Mahtavan näköistä ulkona!- HipHap
Hyvää joulua vaan kaikille munkin puolesta.
- Reppu
Täällä Hangossa olen lähdössä iltavuoroon asiakkaita hoitamaan, asiakkaiden tarpeet eivät jää lomalle, oli sitten joulu tai juhannus. Tuo toivotuksesi " ollaan ystävällisiä toisillemme" on hyvä joka päivä läpi vuoden.
- Hyvää-maanantaita
Kun katsoo lööppejä niin eipä kovin rauhallisilta vaikuta ihmiset, jotka ovat jääneet lapsena vaille jotakin ja nyt aikuisina seonneet ryntäämällä taistelemaan alennus suklaarasioista kynsin, hampain ja kyynärpäin. Ei helevetti sentään, turha julistaa joulurauhaa (Turku-Åbo), se on mennyt euron tuhlauksen alttarille.
Joku ilmiö oli havaittavissa täällä itä-pöndelläkin, poikkesin paikallisessa Alkossa tarkoituksena juottaa ruokavieraat ähkyyn. Samassa yhteydessä oleva S-market oli tupaten täynnä jos jonkinlaista hulluhiihtäjää täynnä olevine ostoskärryineen puhumattakaan kuinka piukassa oli piha täynnä autoja. Olisin ostanut maitolitran, ettei tarvitse tapanina lähteä, haloo se jäi suosiolla kun käännyinkin Alkoon. Jätin hullut jonoihinsa.
Hautausmaalla oli sentään rauhallisenpaa, joskin tasaisen virtana oli kulkijoita sielläkin. Kiitos samoin Arvo.
- Tuulettaa
Kävimme haudalla aamupäivällä. Ihanan rauhaisa iltapäivä nyt. Kuuntelimme taitavan trumpetistin ja ison konserttiryhmän tekemän levyn, ostin sen lahjaksi.
Pihan linnut ja oravat ruokailevat sulassa sovussa, jänis tulee hämärän myötä.
Oikein Hyvää Joulua Teille kaikille ! Vastustan yli-kansoitusta yli kaiken.
H.- Ei-kovin-jouluista
Ensimmäisen kerran tuhannesta olen kanssasi samaa mieltä.
Koko afrikka ja arabia maineen pitäisi sterilisoida. Samoin kiina-intia-pakistan jne.
Auta yhtä, sata syntyy tilalle. Ei-kovin-jouluista kirjoitti:
Ensimmäisen kerran tuhannesta olen kanssasi samaa mieltä.
Koko afrikka ja arabia maineen pitäisi sterilisoida. Samoin kiina-intia-pakistan jne.
Auta yhtä, sata syntyy tilalle.Ovatkohan siis YLE:n vero-rahoilla järjestämät rahan-keräykset tyttö-lapsiemme yletöntä typeryyttä.
Maksakaa veroillanne ihanat popparimme
Maksakaa veroillanne koulumme.
Maksakaa veroillanne perus-tulomme.
Maksakaa veroillanne koko maailma.
-
Te typerät, vanhat aikuiset.
H.
- staka
Paljon jouluisia toivotuksia sekä aloittajalle että muille palstalaisille!
Minulle nyt sattui 'tällainen' joulu. Ehkä alkaa helpottaa, vaikka diagnoosi ei lie oikea. Amorion on muitenkin lääkkeen nimi. Jospa olo tästä paranee... Yöt eivät ole olleet minulle helliä viime viikkoina, ja päivätkin yhtä piinaa. Silti nyt on joulu ja mieli jopa harras. Toivo on tärkein, ehkä sitä hiukan jo on. Voikaatten te muut hyvin, nauttikaa lumesta ja pitkistä joulupyhistä!
https://www.youtube.com/watch?v=dZWyHsonTzQHyvää Joulua Sinulle ja muillekin.
Toivottavasti olosi paranee.
Minulla vähän jännitti, kun oli tutkimus, että sydänkohtauksen mahdollisuus on joulu-aattoiltana suurin. Niin se tuli minullekin muutama vuosi sitten ensimmäinen paha sydänkohtaus jouluaattona puolenyön maissa. Niitä oli joka joulunpäivä, ja minä sinnittelin, että pääsis arkipäivään, ettei pyhinä lääkäriin. Sitten lääkäri teki väärän diaknoosin. Asia on sittemmin hoidettu, mutta nitropurkki käden ulottuvilla, varmuuden vuoksi.
Lääkärit on ihmisiä, ja tekevät virheitä, kannattaa kysyä toiseltakin lääkäriltä.- staka
k-kotton kirjoitti:
Hyvää Joulua Sinulle ja muillekin.
Toivottavasti olosi paranee.
Minulla vähän jännitti, kun oli tutkimus, että sydänkohtauksen mahdollisuus on joulu-aattoiltana suurin. Niin se tuli minullekin muutama vuosi sitten ensimmäinen paha sydänkohtaus jouluaattona puolenyön maissa. Niitä oli joka joulunpäivä, ja minä sinnittelin, että pääsis arkipäivään, ettei pyhinä lääkäriin. Sitten lääkäri teki väärän diaknoosin. Asia on sittemmin hoidettu, mutta nitropurkki käden ulottuvilla, varmuuden vuoksi.
Lääkärit on ihmisiä, ja tekevät virheitä, kannattaa kysyä toiseltakin lääkäriltä.Kiitos k-kotton! Tauti teki tuloaan pitkään, aina vaan kuvittelin että 'kyllä tää tästä jouluksi...' mutta aattoaamuna oli päivystykseen ihan pakko jo mennä. Hyvä että menin. Lastenlasten jouluilot ja -ilmeet jäi minulta näkemättä, mutta pääasia ettei tauti tarttunut kehenkään läheiseen. Nyt alkaa jo elämä voittaa, ihanaa! Kirkasta kevättä sinulle ja muillekin <3
- parsinneulanen
Huomenet Hämeestä!
Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla,muutama naapuri kuuluu olevan aamuaskareissaan.Sitä hassusti oppii tuntemaan ajan saatossa heidän rutiinin omaiset toimensa.Samat kuviot toistuu ja tietää äänistä päätellen,mitä seuraavaksi.
Krs-taloissa kun on tunnetusti huonot äänieristeet,ainakin näissä vanhemmissa.
Pakkanenkin on hellittänyt,enää 3 astetta.Siis ulkoilupäivä metsässä,pitkien honkien katveessa,bussitkaan ei kulje joten matka joulukirkkoihinkin on kilometrien päässä.
Aattoiltana parsin sukkia ja oikein nauratti että onko pakko kun kaapissa on läjäpäin uusia sukkia.
Mutta siinä taas tuli edesmennyt äitini mieleen,niin kauan parsitaan kun siitä vielä saa pidettävän.
ja nyt niillä hipsuttelee vielä koko talven.
Joten rauhaisaa Joulupäivää lukijoille! Hyvää ja Rauhallista Joulua sinulle myös ja Hyvää Uutta Vuotta 2019. Ilmat lauhtui ja ihanat ulkoilusäätkin hemmottelevat.
- vanhanaakka
Huomenta tunturin kupeesta..... täällä ollut erittäin rauhallista vaikka hotelli täynnä..... ei edes lapset ole metelöineet...... suurin osa hotellivieraista brittejä ja heillä näkyy käytöstavat olevan ihan omaa luokkaansa...... enpä olis uskonu että näin rauhallista on..... voisin toistekin jouluni täällä viettää
Sielukas aloitus - *olkaamme *hyviä toisillemme----
Hyvää Joulun jatkoa aloittajalle, toki kaikille palstalaisille myös. Kukin tahoillamme vietämme kauniin kotomaamme tantereella Joulun pyhää juhlaa - eilisen olin yksin täällä eteläisen kaupungin keskustassa. Harvoin niin hiljaiset kadut ovat kuin jouluaattoiltana, luminen maisema avautuu puistoon, kuin puhdistettuna vanhan vuoden lähteä ja uuden alkaa.
Nyt ilta jatkuu maalla lasten perheiden kanssa -
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233460- 122286
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371935Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141889Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681517Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301423- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101281- 141236