Kenen syy?

ClydeFlyers

Oletetaan henkilön (A) tai henkilöiden (A B) syystä tahi toisesta, joko omasta taikka jonkin muun kolmannen osapuolen (C) toimesta julkiseksi saattaneen kertomuksen, taikka jonkin muun sellasen teon tahi toimen, joka on oleva omiaan aiheuttamaan asiaan jollain tapaa liittyvälle, mutta syyttömälle osapuolelle (D) tai siihen kuuluvalle henkilölle tai henkilöille(E F) naurusta johtuvan kuoleman.

Voidaanko edellämainitunkaltaisessa tilanteessa osapuolet A, A B tai C kaikki yhdessä tai erikseen saattaa edesvastuuseen ja tuomioistuinlaitoksen sekä rikosseuraamusviraston toimeenpanemien oikeustoimien kohteeksi surmasta, taposta tahi kuolemantuottamuksesta sillä rangaistusasteikolla mitä Suomen laki kulloisestakin teosta raskauttavien asiainhaarain vallitessa kulloinkin määrää?

9

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otaksuisin että nämä jätetään syyttämättä ja jopa tutkimattakin syystä , että on suuri vaara humoripohjaisten lisäkuolemantapausten äkilliselle nousulle alkaen jutun tutkijoista aina Tuomariin saakka.
      Mutta pokkaa pitää olla , että itse tekijät eivät sorru nauramaan omalle vitsilleen , liiaksi , joten kuollen hekin.
      Ellei sitten kutittamalla tuotettu kuolo ole kyseessä ?
      Eipä tämä ollutkaan mikään yksinkertainen kysymys ..hmmm.

    • Psykopaatti

      Tähän on todella yksinkertainen ja toimiva ratkaisu: Sinä hakeudut välittömästi hoidettavaksi johonkin suljettuun psykiatriseen hoitolaitokseen ja pyydät, että sinua ei ikina sieltä vapauteta

    • Hajuherne

      Haluaisiko avaaja imaista minun peräkaasua?

    • ClydeFlyers

      Hajuherne: En
      Psykopaatti: En hakeudu

      Kuten voimme noista kahdesta edellä olleesta vastauksesta ja niiden tasosta sekä asenteellisuudesta vahvasti päätellä tämä kuvitteellinen tilanne, joka avauksessa kuvattiin ei tainnut täysin kuvitteellinen ollakaan.
      Alkaako olla kortisolitasot koholla jollain suunnalla?

    • eijärjenhäivää

      Kyllä toi ihan Lampelan tekstiä on. Varmaankin tosi, mutta käyhän kuitenkin tarkistuttamassa itsesi lähimmässä handelspulaaketissa. Sieltä kyllä määrätään lääkkeet, joka lähtöön.

    • Tjuristi

      Kyllä syytteeseen pitäisi asettaa henkilöt K ja L, mutta myäs M ja N pitäisi tuomita pitkään vapausrangastukseen. Kaikki edellä mainitut ovat selvästi rikkoneet lakia siitä, kuinka sikoja tulee terhometsään ajaa.

      • KLMN

        Olen aina noudattanut kaikkia Suomen lakeja ja Lutherin vähäkatkismusta, enkä koskaan ole rikkonut rakennuskaaren 12. luvun pykäliä 1-4.


    • Anonyymi

      Sysmä marina niinhän siinä kävi että hintataso on sellainen ettei siellä köyhät syö helsingin hintatasoa että se siitä !

    • Anonyymi

      Tässä viestiketjussa kulminoituu se kaikki mitä suomalaisessa yhteiskunnassa vaaditaan ollakseen sivistyneistön jäsen ja kuuluakseen kukin yksilö yhteisvertaisesti osaksi omaa viitepiiriään tasavertaisesti kaikkien muidenkin läsnäolemattomien joukkoon olematta silti ilman vertaistukiryhmän johtorymän tai muun vastaavan liitoksen omaavan jäsenyhteisön osallinen tai muuten sen toiminnaassa mukana oleva tai sen sukulainen sillä poikkeuksella, että on kuitenkin perimiskaaren mukaan lähisukulainen tai siihen kuitenkin verrattavavissa oleva serkun kaima, niin älköön hantä kuitenkaan kuulla asianosaisena. Tämä kaikki kannattaa huomioida, kun viestin aloittajan mielenterveyttä joskus oikessa arvioidaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe