Kommunismi on nykyään vain merkityksetön sana

rg5ut7jt

Natoleiri joutuu kilpailemaan Kiinan kasvavan talouden kanssa, mutta sillä itsellään ei ole käytössään tuota kasvun asetta, joten se joutuu kilpailemaan sotilaallisella mahdillaan.
Sama tilanne on myös Naton ja Venäjän suhteen, Venäjällä ei ole taloudessaan kovin suuria keinovalikoimia joten sekin joutuu turvautumaan asemahtiinsa kilpailussa vaikutusvallasta Naton, etenkin johtavan natomaan Yhdysvaltain kanssa.

Saksa oli nousemassa talousmahdiksi, joka uhkasi Ranskaa ja Britanniaa. Saksa eteni teknisesti ja maantieteellisesti. Maa hankki siirtomaa-alueita Afrikasta tuodakseen raaka-aineita nousevalle teollisuudelleen ja läheni kohti vanhojen siirtomaavaltojen rajoja. Kun Saksa haluttiin pysäyttää, se pyrittiin eristämään. vrt. nykyiset talouspakotteet.

Nato-osapuoli on rasvannut propagandakoneistonsa Kiinan varalle. Näemme päivittäin juttuja kuinka Kiina vakoilee ja varastaa. Kiinasta puhutaan kommunistisena valtiona, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä kommunismin kanssa, se on kapitalistinen markkinamaa, jossa yritykset eivät pääse mellastamaan ihan yhtä vapaasti kuten USA:ssa jaEU:ssa.

HS: "Kommunistinen puolue ymmärtää, että eteneminen kohti kulutusvetoista äly-yhteiskuntaa edellyttää suurempaa yksilöllisyyttä ja uusia ­vapauksia. Se taas heikentää ohjattavuutta. Tilannetta korjataan lisäämällä valvontaa. Ja valvontakeinoja tekoäly-yhteiskunta pystyy vuosi vuodelta tarjoamaan lisää. Kehitys itsessään tarjoaa mahdollisuuksia korjata kehityksen uhkia."

Nato halutaan Suomeen, jotta Yhdysvallat voisi paremmin estää Venäjän taloudellisen kehittymisen.
Siksi Venäjä maalataan natokuvastossa pirusta seuraavaksi.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Nato halutaan Suomeen, jotta Yhdysvallat voisi paremmin estää Venäjän taloudellisen kehittymisen.
      Siksi Venäjä maalataan natokuvastossa pirusta seuraavaksi."

      Kun Neuvostoliitto romahti, USA ja muu länsi tuki Venäjää ja sen taloutta miljardien dollareiden raha-avulla ja jopa ruoka-avulla. Venäjän taloudellinen nousu olisi lännelle pelkästään hyvä asia, jos Putin käyttäisi saamansa rahat muuhun kuin sodan valmisteluun.

    • frigjtu

      Haluat nähdä jenkit hyvän tuojina, mutta aika ei ole enää sama kuin 90-luvulla.

      Miksi sitten talouspakotteet kun auttamismieli on niin kova. Saman kuvion voi nähdä niin monessa paikassa.

      • "Haluat nähdä jenkit hyvän tuojina, mutta aika ei ole enää sama kuin 90-luvulla."

        Ei olekaan. 90-luvulla Venäjällä oli mahdollisuus kehittyä vauraaksi rauhanomaiseksi demokratiaksi. Nyt Putn on tuhonnut Venäjän tulevaisuudenkin.

        "Miksi sitten talouspakotteet kun auttamismieli on niin kova. Saman kuvion voi nähdä niin monessa paikassa."

        Hämmästyttävää tietämättömyyttä talouspakotteiden syistä. Ne on astettu sen vuoksi, että Venäjä on rikollisesti hyökännyt naapurimaahansa Ukrainaan ja vallannut siltä alueita ja sotii siellä edelleen. Lisäksi muita talouspakotteita on tullut mm. Venäjän rikollisista sekaantumisista länsimaiden vaaleihin ja demokratioihin sekä mm. siitä, että Venäjä käytti kansainvälisesti kiellettyä kemiallista asetta siviilejä vastaan Britannian maaperällä. Talouspakotteita on siis asetettu, jotta Venäjä ymmärtäisi lopettaa tuon rikollisen toimintansa.

      • noloch
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Haluat nähdä jenkit hyvän tuojina, mutta aika ei ole enää sama kuin 90-luvulla."

        Ei olekaan. 90-luvulla Venäjällä oli mahdollisuus kehittyä vauraaksi rauhanomaiseksi demokratiaksi. Nyt Putn on tuhonnut Venäjän tulevaisuudenkin.

        "Miksi sitten talouspakotteet kun auttamismieli on niin kova. Saman kuvion voi nähdä niin monessa paikassa."

        Hämmästyttävää tietämättömyyttä talouspakotteiden syistä. Ne on astettu sen vuoksi, että Venäjä on rikollisesti hyökännyt naapurimaahansa Ukrainaan ja vallannut siltä alueita ja sotii siellä edelleen. Lisäksi muita talouspakotteita on tullut mm. Venäjän rikollisista sekaantumisista länsimaiden vaaleihin ja demokratioihin sekä mm. siitä, että Venäjä käytti kansainvälisesti kiellettyä kemiallista asetta siviilejä vastaan Britannian maaperällä. Talouspakotteita on siis asetettu, jotta Venäjä ymmärtäisi lopettaa tuon rikollisen toimintansa.

        Ole vaan hämmentynyt tykönäs. Jenkkien ja heidän vasalliensa puskeutuminen Venäjän iholle, on aiheuttanut nykykriisin tai oikeastaan sen suunnitelman epäonnistuminen Sevatopolin suhteen.

        Venäjä ei antanut Sevastopolia Natolle.

        Naton tulisi lopettaa rikollinen toimintansa.

      • noloch kirjoitti:

        "Ole vaan hämmentynyt tykönäs. Jenkkien ja heidän vasalliensa puskeutuminen Venäjän iholle, on aiheuttanut nykykriisin tai oikeastaan sen suunnitelman epäonnistuminen Sevatopolin suhteen."

        Kukaan vain ei tunkeutunut Venäjän iholle eikä edes uhannut Venäjän vuokrasopimusta Ukrainassa.

        "Venäjä ei antanut Sevastopolia Natolle."

        Eipä NATO sitä halunnutkaan.

        "Naton tulisi lopettaa rikollinen toimintansa."

        Mitä rikollista NATO sinun mielestäsi on tehnyt?

    • Matonato

      "Nato halutaan Suomeen, jotta Yhdysvallat voisi paremmin estää Venäjän taloudellisen kehittymisen."

      Sillä lailla se Nato uhkaa Venäjää.

      • Venäjän suurin uhka on Putin.
        Toiseksi suurin uhka on KGB-mafia
        Kolmanneksi suurin uhka on Kiina

        Näin asian muotoili Venäjällä 30 vuotta asunut, politikkkaa ja taloutta seurannut ystäväni.

        Siinä ne uhkatekijät lyhyesti.

      • uhhuhka
        KlNGl kirjoitti:

        Venäjän suurin uhka on Putin.
        Toiseksi suurin uhka on KGB-mafia
        Kolmanneksi suurin uhka on Kiina

        Näin asian muotoili Venäjällä 30 vuotta asunut, politikkkaa ja taloutta seurannut ystäväni.

        Siinä ne uhkatekijät lyhyesti.

        "Kolmanneksi suurin uhka on Kiina"

        Onko se nyt se kiinalainen kommunismi, vai kamppailu vallasta maailmalla?

      • uhhuhka kirjoitti:

        "Kolmanneksi suurin uhka on Kiina"

        Onko se nyt se kiinalainen kommunismi, vai kamppailu vallasta maailmalla?

        Kiina on uhka Venäjälle mm seuraavista syistä;
        Resurssit ja varallisuus ovat aivan toisella tasolla, näin Kiinalla on täydellinen valta sanella kahdenkeskisten suhteiden puitteet.
        Hyvänä esimerkkinä kaasun hinta Ukrainassa toteutetun sekoilun jälkeen, kun myynti Eurooppaa romahti, ilmoitti Kiinan neuvottelija yksipuolisesti sopimuksen hinnan, joka oli hiukan vajaa kolmasosa siitä mitä euroopasta oli saatu.

        Samalla lailla muillakin "yhteistyön" aloilla Venäjä on talutusnuorassa, koska siellä olevat markkinat ovat merkityksettömiä Kiinan taloudelle, asemaksi on muodostunut olla raaka-ainevarasto, josta otetaan itselle sopivalla hinnalla tarpeellisiksi katsottava määrä tarvikkeita.

        Oikeata kommunismia Kiinassa ei ole ollut pitkään aikaan, jos koskaan, vaan vallalla on raa'asti laskelmoiva talouteen perustuva katsomus, jossa voitot kääritään hihaan välittämättä oheistappioista.
        Tehokkuus perustuu hyvin pitkälti diktatuurinomaiseen hallintoon, jossa kansalaisten mielipiteellä ei ole merkitystä vaan uudistukset voidaat toteuttaa yksinkertaisesti ylhäältä sanelemalla.
        Samalla lailla heitä ei kiinnosta pikkumaana pidettävän Vanäjän mielipide.

      • KiinaMäärää

        ”Hyvänä esimerkkinä kaasun hinta Ukrainassa toteutetun sekoilun jälkeen, kun myynti Eurooppaa romahti, ilmoitti Kiinan neuvottelija yksipuolisesti sopimuksen hinnan, joka oli hiukan vajaa kolmasosa siitä mitä euroopasta oli saatu.”

        LISÄKSI Kiina edellytti, että Venäjä rakentaa ensin omalla kustannuksellaan kaasuputket, jolla kaasua Kiinaan toimitetaan! Putkenteko taitaa olla yhä kesken.

      • MikäUhka
        KlNGl kirjoitti:

        Kiina on uhka Venäjälle mm seuraavista syistä;
        Resurssit ja varallisuus ovat aivan toisella tasolla, näin Kiinalla on täydellinen valta sanella kahdenkeskisten suhteiden puitteet.
        Hyvänä esimerkkinä kaasun hinta Ukrainassa toteutetun sekoilun jälkeen, kun myynti Eurooppaa romahti, ilmoitti Kiinan neuvottelija yksipuolisesti sopimuksen hinnan, joka oli hiukan vajaa kolmasosa siitä mitä euroopasta oli saatu.

        Samalla lailla muillakin "yhteistyön" aloilla Venäjä on talutusnuorassa, koska siellä olevat markkinat ovat merkityksettömiä Kiinan taloudelle, asemaksi on muodostunut olla raaka-ainevarasto, josta otetaan itselle sopivalla hinnalla tarpeellisiksi katsottava määrä tarvikkeita.

        Oikeata kommunismia Kiinassa ei ole ollut pitkään aikaan, jos koskaan, vaan vallalla on raa'asti laskelmoiva talouteen perustuva katsomus, jossa voitot kääritään hihaan välittämättä oheistappioista.
        Tehokkuus perustuu hyvin pitkälti diktatuurinomaiseen hallintoon, jossa kansalaisten mielipiteellä ei ole merkitystä vaan uudistukset voidaat toteuttaa yksinkertaisesti ylhäältä sanelemalla.
        Samalla lailla heitä ei kiinnosta pikkumaana pidettävän Vanäjän mielipide.

        Melkonen kingi olet :) Sehän on maailman suurin valtio, riippuu että miten mittaat sen.

        Samalla kaavalla voisi sanoa "oikeata demokratiaa Usassa ei ole ollut pitkään aikaan, jos koskaan vaan vallalla on raa'asti laskelmoiva talouteen perustuva katsomus, jossa voitot kääritään hihaan välittämättä oheistappioista."

    • FuntamentalQuestion

      Jenkit ovat aina pelänneet kommunismia, muut tietää, että kommunismi oli idea ihmisten paremmasta keskinäisestä vastuusta, joka ei voi toimia todellisuudessa ihmisen ollessa se, mikä se on.

      Koomunismin patominen on jenkkien sotien yleisin tekosyy.

      • "Jenkit ovat aina pelänneet kommunismia, muut tietää, että kommunismi oli idea ihmisten paremmasta keskinäisestä vastuusta, joka ei voi toimia todellisuudessa ihmisen ollessa se, mikä se on."

        Eli olet sitä mieltä, että USA:n kommunisminvastaisuus on perusteltu. Niin onkin.

        "Koomunismin patominen on jenkkien sotien yleisin tekosyy."

        Se on ernomainen syy sotia, kun muistetaan kommunismin n.100 miljoonaa uhria.

      • PeukkuMuistamisesta
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Jenkit ovat aina pelänneet kommunismia, muut tietää, että kommunismi oli idea ihmisten paremmasta keskinäisestä vastuusta, joka ei voi toimia todellisuudessa ihmisen ollessa se, mikä se on."

        Eli olet sitä mieltä, että USA:n kommunisminvastaisuus on perusteltu. Niin onkin.

        "Koomunismin patominen on jenkkien sotien yleisin tekosyy."

        Se on ernomainen syy sotia, kun muistetaan kommunismin n.100 miljoonaa uhria.

        ''Se on ernomainen syy sotia, kun muistetaan kommunismin n.100 miljoonaa uhria''
        No tuollaiset epäolennaiset pikku jutut tuppaavat joskus unohtumaan näiltä kommunismin puolestapuhujilta.
        Se kun on aika vaikea järkevässä keskustelussa puolustella maailmanhistorian tuhoisinta keksintöä, ainakin ihmishenkien määrässä mitattuna.

    • 100vuotta

      ''Natoleiri joutuu kilpailemaan Kiinan kasvavan talouden kanssa''
      HÖPÖ höpö, Kiina ei tule koskaan pärjäämään ''Nato-leirin'' kanssa taloudellaan, eikä tule mikään muukaan maa, ei tässä maailmassa.
      Tokihan Kiinan talous on isompi kuin monen yksittäisen Natomaan, mutta käytä nyt edes vähän järkeä ja suhteuta se talous maan kokoon ja väkimäärään.
      Niin että olipa taas avaus suoraan hiekkalaatikolta.

      • Adagio

        Ero USAn ja Kiinan välillä on se, ettei tietääksemme NSA vakoile laajamittaisesti Yhdysvaltojen kansalaisia, vain muun maailman tietoliikennettä, päättäjiä, yrityksiä ja kansalaisia. Huoli Kiinasta voi olla perusteltu, mutta sortuminen tekopyhyyteen ja kaksinaismoralismiin on välitön, kun otetaan puoli kiistassa.

      • sivusta_seurannut

        "HÖPÖ höpö, Kiina ei tule koskaan pärjäämään ''Nato-leirin'' kanssa taloudellaan, eikä tule mikään muukaan maa, ei tässä maailmassa."

        Ei taida löytyä faktoja tuosta väittämästä.
        Kiinan talouskasvu on ollut jo yli kymmen vuotta yli kaksinkertainen natoleiriin verrattuna.

    • näinsemeneee

      Demokraatti on uusi kommunisti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe