Toyota saavutti tammikuussa merkkikohtaisen ykköstilan ensirekisteröintien määrissä vaikka lähes kaikista sen autoista on tulossa kuukauden päästä uusi malli. Se, että tammikuussa myyytinn autoja noin paljon on suorastaan käsittämätöntä.
Ja mikä merkittävintä?
Yksi sen kärkikymmenikössä aina ollut malli, Avensis, puuttui kokonaan markkinoilta. Silti Toyota oli ykkönen. Siis yksi malleista puuttui kokonaan. Vuosi sitten tammikuussa Avensiksia myytiin 433 autoa ja nyt se puuttui nyt kokonaan. Jos puuttuva auto olisi ollut markkinoilla lukema olisi ollut nyt huikeat yli 2000 autoa.
Tämä kertoo siitä tulevasta ajasta ja rekisteröintilukemista kun Toyotat ovat taas täysilukuisina markkinoilla ja vieläpä täysin uusina malleina. Uusina teknisesti kehittyneimpinä ja pienikulutuksisimpina autoina.
Toyotan ykköstila tammikuussa on aivan uskomattoman suuri saavutus
36
<50
Vastaukset
- Hajosikotojotasi
Olipa uskomatonta. Myynti sakkasi yli 17%. Romulaatu turkista ei myy. Kaiken lisäksi ovat rumia, kuin rantapirut.
- KerroSe
Kerropa mitä siellä turkissa valmistaan ettet anna väärää kuvaa! Aurikset ja tulevat farmari- ja 5-ovinen corolla valmistetaan Englannissa. Avensiskin tuli Englannista.
- dfdsfdsfsdaf
Kaikkien autojen myynti laski tammikuussa kokonaisuutena nyt 14 %. Tuossa myynnin laskussa ei ole mitään ihmeellistä.
- järki.käteen
dfdsfdsfsdaf kirjoitti:
Kaikkien autojen myynti laski tammikuussa kokonaisuutena nyt 14 %. Tuossa myynnin laskussa ei ole mitään ihmeellistä.
Kuka haluaa enää mukahybridin, maksaa yli 30000 euroa ja ajaa vain alle 15 tkm vuodessa. Vitun kallista säästöä.
- URTRADTRTT
järki.käteen kirjoitti:
Kuka haluaa enää mukahybridin, maksaa yli 30000 euroa ja ajaa vain alle 15 tkm vuodessa. Vitun kallista säästöä.
SE ON TUHNU TOYOTA KIIMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.KIIMMMAAA.KIIIMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
- Säälikää
URTRADTRTT kirjoitti:
SE ON TUHNU TOYOTA KIIMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.KIIMMMAAA.KIIIMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
Tässä epätoivossani minä huudan ja piehtaroin. Kuinka asiat ovatkin kääntyneet rehellisen ja rehdin, ympäristöystävällisiä ja teknisesti edistyneimpiä autoja valmistavan Toyotan eduksi?
Kuinka nämä asiat nyt kääntyivätkin näin? Kuinka?
Minä olen 15 vuotta täällä halverrannut Toyotaa ja ajatelkaa miltä voi tuntua kun työni on valunut täysin hukkaan. Säälikää edes minua. - kade.kade
järki.käteen kirjoitti:
Kuka haluaa enää mukahybridin, maksaa yli 30000 euroa ja ajaa vain alle 15 tkm vuodessa. Vitun kallista säästöä.
Tuossa naapurin pihassa kököttää lähes 100 ke:n lataushybridi, jolla ajetaan noin 8000 km vuodessa. Kateellisena vaan katselen tuota järkyttävää säästämistä, vaikka sillä pääsee sähköisesti talvella vain 25 km.
- Penttisen.Musto
skodaa ei rekisteröity yksityisomistukseen yhtään kappaletta tammikuussa. kaikki meni leasing käyttöön yrityksiin.
- paras.kelpaa
Tojo ei edes kelpaa yrityskäytöön, muutama kuski ajaa orjana Prius viksutaksilla.
- Musu.voi.tulla
Ei tahdo löytyä kuljettajaa, jos Toyotalla pitää leipänsä tienata.
- Tojo_ei_ruostu_tänään
Musu.voi.tulla kirjoitti:
Ei tahdo löytyä kuljettajaa, jos Toyotalla pitää leipänsä tienata.
Jos renki kolaroi usein antaa Isäntä Tojon puoleksi vuotta kuskille rangaistukseksi. Oppiipahan ajelemaan ihmisiksi. Tämä rangaistus on yleisesti käytössä.
- mistääntietämättä
Ei ole Penttisen mustolla mitään käsitystä siitä missä kuussa kannattaa leasing autot rekisteröidä. Annan vihjeen. Tammikuu on huonoin.
ihmekkös tuo kun toyota on jo toiseksi suosituin taksiauto mersun jälkeen. näin eräs taksikuskikin sanoi toissa viikonloppuna että jos rahan ansaitseminen on autosta kiinni niin silloin MB tai Toyota. vw tai skoda ei tuota enää mitään koska ovat aina korjaamolla.
- Näkökulmia
Pentille tiedoksi että tällä maalla päin ei yhtään tojotaa taksissa , Mersua Volvoa skodaa eniten ,täälläpäin ajellaan pitempiä matkoja ei tojot kelpaa...
- Rengistä.orjaksi
Näkökulmia kirjoitti:
Pentille tiedoksi että tällä maalla päin ei yhtään tojotaa taksissa , Mersua Volvoa skodaa eniten ,täälläpäin ajellaan pitempiä matkoja ei tojot kelpaa...
Tojot kelpaavat stadissa hyvin kannattamattomien 10 euron keikkojen ajoon.
- Naurisvaris
Uskomatonta se on. Ei millään voi uskoa, että sellainen rimpula myisi niin hyvin. Niitä rekisteröitiin tammikuussa kokonaiset 37 kappaletta enemmän kuin Skodaa. En kyllä sanoisi sellaista suureksi saavutukseksi.
- Ahkera_Pentti
Pakko kuitenkin kunnioittaa Penttiä kovasta yrityksestä ja sitkeydestä toivottomassakin tilanteessa. Meidän firmassa noin ahkera mies työntekijänä olisi kovasti pidetty, siis sillä ehdolla että Pentin energia suuntautuisi trollaamisen sijasta työntekoon.
- TervetuoaHelmikuu
Sitä suurta saavutusta ei tehnytkään se lukumäärä, vaan ne olosuhteet, joissa Toyota oli taas ostetuin auto.
Se mitä on Skodan luvun takana on tarkasti tiedossani. Tässä helmikuussa Skodan lukema on taas surkeat 700 autoa kuten ennenkin. Joulukuussa Octaviakin oli viidenneksi myydyin automalli. Sieltä se ei enää tule koskaan nousemaankaan.
- EiLöydyLyötyä
"Eikä vielä kolmanneltakaan sijalta löydy Toyotan kanssa yleensä kärkipaikasta kilpailevaa Volkswagenia, vaan pronssisijalla on Volvo."
https://tekniikanmaailma.fi/tm-analyysi-joillakin-automerkeilla-oli-salama-alku-autokaupan-nihkeassa-tammikuussa-audin-myynnista-suli-melkein-kaksi-kolmasosaa/ - vain.Suomessa
Uskomatonta tuo lopetettavien Auris mallien kysyntä. Vaikka niitä saakin tarjouksista vähän entistä halvemmalla, niin arvo putoaa taatusti ainakin saman verran heti kun uusi malli on tullut myyntiin. Vanha malli on aina ollut ja tulee olemaan vanha, sille vaan ei voi mitään.
- ArvoSäilyy
Toyotien arvot ei paljon hetkahda. Olipa uusi tai vanha malli.
Toyotan neljä mallia on parhaiten arvonsa säilyttävien autojen listan kärjessä:
https://www.is.fi/autot/art-2000000705160.html - selittäkää
ArvoSäilyy kirjoitti:
Toyotien arvot ei paljon hetkahda. Olipa uusi tai vanha malli.
Toyotan neljä mallia on parhaiten arvonsa säilyttävien autojen listan kärjessä:
https://www.is.fi/autot/art-2000000705160.htmlMiksi ostaa vanha malli, kun uusi ei ole yhtään kalliimpi ja on kuitenkin paljon parempi ja mukavampi.
- Röhöhöhöhöhöö
Kinkelit ovat näköjään ihan ihmeissään, kun luotettava tekniikka sen kun vaan myy. Toisin on kuksmanien epäluotettavat tekniikkakokeilut! Asiakas kun maksaa nekin!!
- Konkurssi
......ja myy rahan puutteessa testiautotkin jotka olisi pitänyt romuttaa:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taas-skandaali-volkswagen-myontaa-myyneensa-kuluttajille-autoja-joita-ei-ole-hyvaksytty-tieliikenteeseen/7201720
Ei riitä raha 30 miljardin euron korvauksiin. - Näin_menee
Tm kirjoittaa että skodan vuoden aloitus kerrassaan mallikas jäi vain 43 kpl päähän ykköspaikasta kun tojotia on siirretty joulukuulta tammikuulle..vw ja Audi painiskeli vielä kesken olevien wltp päästömittausten vuoksi ..
- Ajattelevähän
Näin_menee kirjoitti:

Kerronko miksi Skoda nousi tammikuussa. No, ajattele vähän itse. Helmikuussa sillä on tosi surkeat lukemat. Octaviakin oli joulukuussa mallitilastossa viidentenä.
- Kikkojenvirittelyä

Miksiköhän se vag painii vieläkin niiden WLTP-mittausten kanssa...
olisiko ingenjööreillä vähän haasteita keksiä uusia keinoja normipäästöjen pienentämiseen?
Jos homma olisi pelkästä mittauksesta kiinni, niin ne olisi tehty ajat sitten, eihän yhteen testiajoon mene kuin 30 min plus valmistelut.
Se kertoo myös että "Saksalaisesta järjestelmällisyydestä ja tehokkuudesta" on jäljellä enää vain muistot 80-luvulta. - NlMlMERKKl
Ajattelevähän kirjoitti:
Kerronko miksi Skoda nousi tammikuussa. No, ajattele vähän itse. Helmikuussa sillä on tosi surkeat lukemat. Octaviakin oli joulukuussa mallitilastossa viidentenä.
No mikset kerro? Saataisiin nauraa vainoharhaisille jutuillesi.
- Ei_Waggisti
Aloittaja on jälleen oikeassa. Toyotan suoritusta ei kukaan usko, paitsi pyhään hurskaasti uskova Tero.
- Naurisvaris
Skodan myynnin kasvu 8,1%.
Toyotan myynnin sakkaaminen -17,8%.
Enempää ei tarvitse kirjoittaakaan. Numerot puhuvat puolestaan.
- ÄläValehtele
Alkuvuoden Toyotan uusien mallien valtavat tilausmäärät realisoituvat nyt maalis- huhtikuussa. Joutilaat Skoda-myyjät käyvät täällä taivoisaa valhekampanjaa Toyotaa vastaan kun tietävät tilanteen.
- hyvä.työ.palkitsee
Tuskin on Skoda-myyjät olleet kovin joutilaina. Skodaa kun rekisteröitiin eniten viimekuussa ja nousua on ollut vuodesta toiseen.
Ei tuollainen menestys jouten olemalla tule.
- jäiKatsastustilastoHihii
Vaarien uudenvuoden rekisteröinnit nosti tammikuun ja helmikuullekin niitä näytti riittäneen, mutta Skoda meni kuitenkin ohi. Nyt Toyotalle on iloksi kun uusia esittelyautoja laitetaan rekisteriin ja uudet mallin antavat pikkuisen piikin ja Terolla valuu hunajat pöksyyn.
Todellisuudessa Toyotan myynti on laskusuunnassa ja Skoda nousussa ja sillekin on tulossa uusia malleja, eli hyvin menee.- JalleKutro
Skoda myi helmikuussa kaksi autoa enemmän kuin Toyota. Senkin äärettömän suurin taloudellisin uhrauksin. On siinä saavutus. Jatkossa näet vain jäätävän korkeita Toyotan rekisteröintilukemia, kun Toytalla on uudet mallit markkinoilla. Mallit joita kansa haluaa ostaa, koska ne ovat pienipäästöisiä.
- V6_TDI
JalleKutro kirjoitti:

Jos kansa pelkästään pienipäästöisyyden perusteella koslia ostelisi niin eiköhän sähkö olisi siinä ainoa vaihtoehto?
Asioita pitäisi katsoa hiukan avarammin.
- ympäristötietoinen
"Mallit joita kansa haluaa ostaa, koska ne ovat pienipäästöisiä."
Jos kansa haluaa pienipäästöisiä niin ostavat nollapäöstöisiä sähköautoja. VWllä on sellaisia. Tojolla ei vielä moneen vuoteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942