Kuka on kristitty?

kristitty_mies

Uuden testamentin mukaan vakavasti otettavaa kristillistä uskoa ei näytä olevan ilman diakoniaa eli ehdotonta hädässä olevan ihmisen auttamista ja mitään käännyttämistä mihinkään uskoon. Filunkeja auttamistyötä tekeviä kyllä löytyy paljon maailmalta myös kristinuskon nimissä ja omasta kirkostammekin. Itsensä ja oman uskonsa asettaminen mittapuuksi muillekin on vastenmielistä itsekkyyttä mutta valitettavan yleistä joissakin kristillisissä piireissä. ”Vääräuskoinen” samarialainen oli Jeesuksen esimerkki miten pitää toimia ja ”teoistaan te tunnette heidät” oli hänen neuvonsa. Kuka on kristitty? Uskon että tähän kysymykseen oikean vastauksen voi antaa yksin Jumala.

111

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VapahtajaOletSinä

      Ns. kristitty on äpäräkultin uhri. Ihminen joka mieluummin uskoo muinaissatuja kuin tosiasioita saadakseen elämälleen edes jonkinlaisen tarkoituksen ja selityksen.

      • Uskotaiäläusko

        Muinaissatuja? Kertomuksia joille on silminnäkijöitä 2000v takaa. Mutta siihen uskot kyllä kun kerrotaan dinosauruksista jotka eli miljoonia vuosia sitten! Ne on vain uskomuksia,arvailuja.

      • VapahtajaOletSinä

        Taluta yksikin valaehtoinen todistaja esiin!
        Kumpi on todennäköisempää, se että tarinat jumalasta ovat satua vai se että jumala on niin kyvytön ja nolo reppana ettei ole yhden panoreissun jälkeen kyennyt naamaansa näyttämään.
        Ja mikä jumala se sellainen enää on. Persu korkeintaan.

      • Uskotaiäläusko
        VapahtajaOletSinä kirjoitti:

        Taluta yksikin valaehtoinen todistaja esiin!
        Kumpi on todennäköisempää, se että tarinat jumalasta ovat satua vai se että jumala on niin kyvytön ja nolo reppana ettei ole yhden panoreissun jälkeen kyennyt naamaansa näyttämään.
        Ja mikä jumala se sellainen enää on. Persu korkeintaan.

        Sitten teen sen kun talutat esiin yhden dinosauruksen.

      • Takapenkkiläinen

        Juurihan aloittaja sanoo, ettei todellinen usko tarvitse mitään uskontoa, vaan on pystyttävä auttamaan pyyteettömästi ja käännyttämättä hädässä olevaa.
        Uskonnot ovat ihmisten laatimia. Ihminen haluaa säännöt ja ohjeet, ihminen haluaa kuulua laumaan, myös uskoessaan Korkeampaan Voimaan.
        Ihminen haluaa uskoa maailman luomiseen, joka kuitenkin on niin kaukainen tapahtuma, että tämän päivän uskovalle se on samantekevä. Seuraus maailman luomisesta nyt on kuitenkin ympärillämme, ja meidän velvollisuutemme on huolehtia Telluksestamme. Onnistuuko?

        Niin kauan kuin uskonto on tukena ihmisen pyrkimyksille, on kaikki hyvin, mutta kun uskonnon nimissä aletaan määräillä, esittää vaatimuksia, jopa lajitella ihmisiä ryhmiin ja jopa sotia ja tappaa uskonnon nimissä, ollaan niin kaukana kuin olla voi. Kukaan ei ole parempi kuin toinen, eikä aina niinkään hyvä.

      • kuis.sattuikaan
        Uskotaiäläusko kirjoitti:

        Muinaissatuja? Kertomuksia joille on silminnäkijöitä 2000v takaa. Mutta siihen uskot kyllä kun kerrotaan dinosauruksista jotka eli miljoonia vuosia sitten! Ne on vain uskomuksia,arvailuja.

        'Kertomuksia joille on silminnäkijöitä 2000v takaa.'

        Kukaan ei tiedä heistä suunnilleen mitään, eikä 2000 vuotta sitten oltu muutenkaan turhantarkkoja tosiasioista.

        'Mutta siihen uskot kyllä kun kerrotaan dinosauruksista jotka eli miljoonia vuosia sitten!'

        Dinosaurukset eivät vaadi uskomaan grillauksen uhalla eivätkä lupaa pelastuksia uskoville. Vertauksesi on sairasmielinen.

      • EiOleArvailuja
        Uskotaiäläusko kirjoitti:

        Muinaissatuja? Kertomuksia joille on silminnäkijöitä 2000v takaa. Mutta siihen uskot kyllä kun kerrotaan dinosauruksista jotka eli miljoonia vuosia sitten! Ne on vain uskomuksia,arvailuja.

        "Muinaissatuja? Kertomuksia joille on silminnäkijöitä 2000v takaa. Mutta siihen uskot kyllä kun kerrotaan dinosauruksista jotka eli miljoonia vuosia sitten! Ne on vain uskomuksia,arvailuja."

        Maan alle hautautuneita dinosauruksia löytyy kaiken aikaa. Löytyykö noita sinun mainitsemiasi?

    • Kristitty on epäilemättä epäjumalaan uskova.

      Useimmilta kristityiksi tunnustautuvilta on jäänyt raamattu lukematta tai ymmärtämättä. Kyseessä on esitieteellisen kansan yritys selittää maailmaa ja sen pitäisi näkyä läpi jokaiselle lukutaitoiselle.

    • Jeesuksen.sanoma

      Tärkeämpää, kuin oikea usko, onkin oikeat teot.

      • havaintoni

        Oikeasta opista tai oikeasta tulkinnasta ei päästä koskaan yhteisymmärrykseen, mutta ei päästä oikeista teoistakaan. Fundisuskovilla on omien uskonlahkojensa ja herätysliikkeidensä käsitykset tulleet terveen omantunnon sijaan jonka pitäisi näyttää oikea ja väärä.

      • YEV
        havaintoni kirjoitti:

        Mikä raamatuista on se yksi jumalasi sana joka on kokonansa totuus ilman että siihen on lisätty jotain joka ei ole jumalasi sanaa (eli ei siis jumalasi totuutta) tai jostai ei puutu mitään jumalasi sanaa?

        Protestanttien käyttämä raamattu?

        Katolisten käyttämä raamattu?

        Ortodoksien käyttämä raamattu?

        Jokin muu raamattu?

        Perustelethan vastauksesi.

      • Rakastetaan
        havaintoni kirjoitti:

        Oikeasta opista tai oikeasta tulkinnasta ei päästä koskaan yhteisymmärrykseen, mutta ei päästä oikeista teoistakaan. Fundisuskovilla on omien uskonlahkojensa ja herätysliikkeidensä käsitykset tulleet terveen omantunnon sijaan jonka pitäisi näyttää oikea ja väärä.

        Kaikki ne teot mitä haluaisi itsellesi tehtävän, ne ovat rakkauden tekoja ja ajatukset myös, Tero.

    • xvmbh
    • Sairaat.saavat.avun

      Kristillisyys näkyy ennen muuta lähetyskäskyn noudattamisessa.

      • katso.ja.tiedä

        Tämä on yksi oppi (ei luterilaisen kirkon!) ja sitten on paljon muitakin versioita, joista yksi hyvä avauksessa.

    • Kristittynä.olen
      • Juu, kristittyjä ei olla silloin kun nimi on kirkonkirjoissa 😏

      • Jumalan.seurakunta

      • Ville-pappi

        Kristitty on uskonsa puolesta henkilö, joka uskoo Jumalaan, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja että Jeesus Kristus Jumalan Poika on täysin ihminen ja täysin Jumala. Tämän joka sydämestään uskoo, on ottanut Jumalan armon vastaan ja pelastunut, hänet on kastettu pelastusliittoon ja synnit julistettu anteeksi Kristuksen työn tähden, sekä on ottanut jumalallisen elämän vastaan Jeesuksessa.

      • Ville-pappi kirjoitti:

        On aika heikkoa luulla, että pelkkä usko riittää mihinkään. Monet uskovat vaikka mitä, vaikka ei ole mistään edes varmaa.

    • Kristitty

      Ap. t. 11:26

      Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.

      Kristitty on Jeesuksen opetuslapsi, joka tässä todellisuudessa elää ja toimii!

      Luterilaiset eivät siis tarkasti ottaen ole kristittyjä - he ovat ....hmmmmm ..... luterilaisia.

      He ovat sitoutuneet nimensä mukaan Martti Lutheriin, kun taas kristityt olemme sitoutuneet Kristukseen ja tässä sidonnaisuudessa sitten julkisesti elämme ja toimimme evankeliumin ja lähimmäistyössä. Amen

      • evlutj

        Ei me mihinkään Lutheriin olla sitouduttu, vaan Isään,Poikaan ja Pyhään Henkeen, niinkuin kasteessa meidät on otettu Jumalan lapsiksi. Luther oli uskonpuhdistaja, Jumalan käyttämä mies, mutta ei mikään profeetta tms. Hän oli yksi uskovainen muiden joukossa, eikä hänen tarkoitus ollut perustaa uutta lahkoa vaan poistaa väärät opetukset silloisesta kirkosta.

      • näinsemeneeepi
        evlutj kirjoitti:

        "Ei me mihinkään Lutheriin olla sitouduttu, vaan Isään,Poikaan ja Pyhään Henkeen, niinkuin kasteessa meidät on otettu Jumalan lapsiksi. "

        Kyllähän te luterilaisia olette - ainakin joissain muissa yhteyksissä puhutaan luterilaisesta kirkosta. Olen kuullut monta kertaa.

        Jumalan lapseksi tullaan uskoontulon kautta, kun tehdään parannus, uskotaan evankeliumi ja otetaan Jeesus vastaan.

        Joh. 1:12

        Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

      • evlutj
        näinsemeneeepi kirjoitti:

        Toki olemme luterilaisia kun se nyt sattuu olemaan kirkkomme nimi. Mutta nimi on vain maallista.

      • evlutj kirjoitti:

        Toki olemme luterilaisia kun se nyt sattuu olemaan kirkkomme nimi. Mutta nimi on vain maallista.

        Kerros evl mikä teistä luterilaisista tekee parremma kuin hellari on 🧐❓

    • kristitty_mies

      Kristittynä oleminen näkyy siinä että noudatamme Jeesuksen opetuksia. Jeesus opetti rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä, ja piti niitä samanarvoisina käskyinä. Johannes selventää tätä: Joka ei rakasta lähimmäistä jonka on nähnyt, se ei voi rakastaa myöskään Jumalaa jota ei ole nähnyt.

      • Rakastatko sinä meitä fundiksia, evl 🤔❓

      • evl
        usko.vainen kirjoitti:

        Rakastatko sinä meitä fundiksia, evl 🤔❓

        Arvaa

      • evl kirjoitti:

        Arvaa

        Kerro toki 😗

    • Herättelevä

      Raamatun UT mukainen Kristitty on vain sellainen,joka siksi, käytännön arkielämässä, elämällään, sanoillaan ja teoillaan, valinnoillaan, käytöksillään ja harrastuksillaan, selkeästi, kaikille hyväksi Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Lain / Laillisyyden, kaikille Luvallisen Oikeuden täyttymyksen mukaiset käskyt, kaikilta osin pitävästi ja täytttävästi, eläväksi ja toimivaksi / vaikuttavaksi osoittatuu / todistautuu.

      "Hedelmistäänhän puun" hyväksi tai pahaksi hedelmää, tai helemää tuottamattumaksi tunnistaa.

      Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen Herätykseksi, muistuttaen ja valistaen.

    • Näinseasiaon

      " Itsensä ja oman uskonsa asettaminen mittapuuksi muillekin on vastenmielistä itsekkyyttä" (Ap,)

      >>> Miksi sitten teet itse niin?

      • aloittajatässä

        En tee.

      • Näinseasiaon
        aloittajatässä kirjoitti:

        En tee.

        Kyllä sinä teet! Esität oman mielipiteesi olevan "oikea" ja sen vastaiset esität vääriksi. Olet siis ylentänyt itsesi ja oman uskosi "ainoaksi oikeaksi mittapuuksi"!

    • Tarpee

      Joh 7:23 pala lintuja pallata kukkia. Aamu tuli,ilta myös, tee sinä työs. Aamulla nänniesi pihat puhuvat omaa kieltään. Aamen.

    • Uskon.samoin

      Kristityksi tuleminen tarvitaan ennen kuin olla kristitty. Eikö tämä ole selvää?
      Maahanmuuttajista yritetään tehdä kristittyjä kastamalla heidät kirkon jäsenyyteen. Ei onnistu.
      Ihmisen pitää tulla uskoon, että Pyhä Henki uudestisynnyttää hänet.

      Maahanmuuttajista on puhetta tässä:
      https://www.youtube.com/watch?v=dDwxM8XcL1U

      • hehhehh

        Maahanmuuttajista tehdään helluntailaisia, ei kristittyjä

      • Ei ainakaan luterilaisia koska luterilaiseksi pitää syntyä ja kastaa vauvana 🤪

      • oletpa-tietämätön
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei ainakaan luterilaisia koska luterilaiseksi pitää syntyä ja kastaa vauvana 🤪

        Puhut nyt aivan pehmoisia. Luterilaiset lähetystyöntekijät kastavat tottakai myös aikuisia, koska heitä ei ole lapsena kastettu.

      • oletpa-tietämätön kirjoitti:

        Puhut nyt aivan pehmoisia. Luterilaiset lähetystyöntekijät kastavat tottakai myös aikuisia, koska heitä ei ole lapsena kastettu.

        Miksi Suomessa ei kasteta vasta aikuisena 🤔❓

      • kui2
        usko.vainen kirjoitti:

        Miksi Suomessa ei kasteta vasta aikuisena 🤔❓

        Mellerkin taitaa olla kastettu vauvelina joten sehän kelpaa vallan hyvin. :) Mutku unohtuu aina nää?

      • opetansinuavähän
        kui2 kirjoitti:

        Mellerkin taitaa olla kastettu vauvelina joten sehän kelpaa vallan hyvin. :) Mutku unohtuu aina nää?

        Meller on uskossa Jeesukseen julkisesti ja näkyvästi ja on ottanut Kristuksen ikeen hartioilleen kuten tämänkin foorumin jumalattomat lähes päivittäin todistavat viesteillään.

        Uskoontullut Jumalan lapsi on pelastettu ja sisaremme ja veljemme Jeesuksessa Kristuksessa, vaikka hän ei ole käynyt upotuksella koskaan elämään. Nimittäin ...

        Mark. 16:16
        Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

      • kui2 kirjoitti:

        Mellerkin taitaa olla kastettu vauvelina joten sehän kelpaa vallan hyvin. :) Mutku unohtuu aina nää?

        En tiedä Mellerin kasteista mutta sen tiedän, että hän uskoo Jeesukseen 🤓

      • hehhehh
        usko.vainen kirjoitti:

        En tiedä Mellerin kasteista mutta sen tiedän, että hän uskoo Jeesukseen 🤓

        Mistä tiedät että Meller uskoo Jeesukseen? Siitäkö että hänet on tuomittu käräjillä talousrikoksista tai siitä ettei hänen ennustuksensa koskaan toteudu?

      • hehhehh kirjoitti:

        Mistä tiedät että Meller uskoo Jeesukseen? Siitäkö että hänet on tuomittu käräjillä talousrikoksista tai siitä ettei hänen ennustuksensa koskaan toteudu?

        Siitä tidän koska hän on sen monta kertaa itse sanonut 🤓 Uskotko sinä❓
        Tiedän kyllä hänen tuomionsa ja hyvin tarkkaan senkin mistä hän sen sen. Tiedätkö sinä❓

      • hehhehh kirjoitti:

        Mistä tiedät että Meller uskoo Jeesukseen? Siitäkö että hänet on tuomittu käräjillä talousrikoksista tai siitä ettei hänen ennustuksensa koskaan toteudu?

        En ole koskaan kuullut hänen ennustavan mitään 🤓 Mitä sinä olet kuullut❓

      • VapahtajaOletSinä
        usko.vainen kirjoitti:

        Miksi Suomessa ei kasteta vasta aikuisena 🤔❓

        Miksi Suomessakin kastetaan. Täällähän on uskonnon vapaus - kaikki voisivat olla vapaita uskonnoista

      • hehhehh
        usko.vainen kirjoitti:

        Siitä tidän koska hän on sen monta kertaa itse sanonut 🤓 Uskotko sinä❓
        Tiedän kyllä hänen tuomionsa ja hyvin tarkkaan senkin mistä hän sen sen. Tiedätkö sinä❓

        Puheet ovat puheita. Niitä ei kannata uskoa varsinkaan Mellerin tapauksessa.

      • Teol.yo
        hehhehh kirjoitti:

        Puheet ovat puheita. Niitä ei kannata uskoa varsinkaan Mellerin tapauksessa.

        Minä pidän Melleriä pelkästään falskina tyyppinä joka on keksinyt tehdä rahaa hyväuskoisten kustannuksella. Jokainen vakavasti otettava raamatuntutkija nauraa sille.

      • hehhehh kirjoitti:

        Puheet ovat puheita. Niitä ei kannata uskoa varsinkaan Mellerin tapauksessa.

        Kerro toki mitä sinä sitten miten nuo asiat ovat 🙄

      • Olenko elämäsi ainoa tarkoitus 😃❓

    • reilu_peli

      Apostoli Paavali kirjoitti kolmesta elämälle suuntaa antavasta asiasta, nimittäin uskosta, toivosta ja rakkaudesta, joista rakkaus oli tärkein. Nämä määrittelevät ihmisiä kaikkialla maailmassa, tietysti myös uskonnottomia. Ne ovat ikäänkuin elämän laatu. Muistan edesmenneen eksegetiikan (raamatunselitysoppi) professori Heikki Räisäsen sanoneen että hänen elämäänsä kannattelevat suuremmat kädet kuin hänen omansa ja tämän uskonsa ja toivonsa voimalla hän nousee aamulla vuoteestaan. Hänen mukaansa maailmankirjallisuuden hienoimpia lukuja oli Jeesuksen kertomus Laupiaasta samarialaisesta ja sen nykyaikaisesta päivityksestä laupiaasta suomalaisesta. Tätä hän pyrki myös itse omassa elämässään toteuttamaan.

    • Vain Jumala tietää, mitä on ihmisen sydämessä. Monet keskusteluun osallistuneet luulevat tietävänsä ja tekevät raskasta syntiä uskoessaan tietävänsä kuin Jumala.

      • Jumala on antanut ihmiselle aivot ja jos niitä käyttää tietää kyllä paljon 🤓
        Minäkin tiedän, että sinä olet liberaaliteologi.

      • elä.ole.ylpiä
        usko.vainen kirjoitti:

        Jumala on antanut ihmiselle aivot ja jos niitä käyttää tietää kyllä paljon 🤓
        Minäkin tiedän, että sinä olet liberaaliteologi.

        Dogmatikos on Jumalan lahja tälle palstalle. Ota sinäkin vastaan Jumalan tarjous.

      • elä.ole.ylpiä kirjoitti:

        Dogmatikos on Jumalan lahja tälle palstalle. Ota sinäkin vastaan Jumalan tarjous.

        Ihminen joka levittää liberaaliteologiaa on 😈:n lahja .

      • elä.ole.ylpiä
        usko.vainen kirjoitti:

        Jumala on antanut ihmiselle aivot ja jos niitä käyttää tietää kyllä paljon 🤓
        Minäkin tiedän, että sinä olet liberaaliteologi.

        Sinä olet täällä todistamassa sitä ettei Jumala ole antanut sinulle aivoja ensinkään.

      • hehhehh
        usko.vainen kirjoitti:

        Ihminen joka levittää liberaaliteologiaa on 😈:n lahja .

        😈😈😈😈😈

        - toihan on sinun oma kuvasi

      • elä.ole.ylpiä kirjoitti:

        Sinä olet täällä todistamassa sitä ettei Jumala ole antanut sinulle aivoja ensinkään.

        Etkö jo ala itsekin kyllästyä tuohon lapselliseen lässytykseesi 😀❓

      • hehhehh kirjoitti:

        😈😈😈😈😈

        - toihan on sinun oma kuvasi

        "toihan on sinun oma kuvasi"

        Mää en kyl ala. Ei soo sen kuva. Soon kiltin luppanan, saatalan. Se usko.vainen laitto kerran omii kuviansa, mut noli niin hirvei, et konekin löi setsuurii ja poisti ne heti.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Etkö jo ala itsekin kyllästyä tuohon lapselliseen lässytykseesi 😀❓

        Täst kuvasta 😀 näkyy, et sua kamaloittaa jo kamaloituksen oottaminenkin. Vaan oma on vikas.

        Tieloks, et hehhehh ei oo sama tyyppi ku mää, mut viksu soon. Tervetuloo vaan hehhehhille herkkukorpulle ja teelle, kun sattuu ohi niiku kulkeen. Ja jos aamusella kulkee kukkakedon ohi, kannatta pysähtyy kattoon, ku keijut tanssii au naturel. Kestää peräti puoltoist tuntii.

      • elä.ole.ylpiä
        usko.vainen kirjoitti:

        Etkö jo ala itsekin kyllästyä tuohon lapselliseen lässytykseesi 😀❓

        Oletko juonut aivosi pihalle vai oletko vaan muuten tyhmä?

      • hömssöm
        elä.ole.ylpiä kirjoitti:

        Oletko juonut aivosi pihalle vai oletko vaan muuten tyhmä?

        Kyllä toi usko.vainen vanha juoppo on. Nehän mölyävät samalla tavalla pubeissa kuin toikin täällä. Kuvittelee olevansa aina oikeassa vaikka äly on mitä on.

    • FUCKIFUUUC

      Jokainen uskova jolla roikkuu kaulasta kultainen tai hopeinen risti on saatananpalvoja (puinen kidutuspaalu saa roikkua). Kristityn piti Jeesuksen mukaan myydä kaikki omaisuutensa ja antaa köyhille. Jos tätä ei ole tehnyt ja väittää olevansa kristitty on saatanan palveluksessa. Eikö niin?

      • selvä_se

        Kyllä risti on kidutusväline eikä kukaan oikea uskovainen anna omaisuuttaan mihinkään vaan halveksii köyhiä kun ne ovat niin köyhiä.

    • kaikki.ovat

      Jokainen kristitty sanoo olevansa oikea kristitty joten Pietarilla on pitkä jono taivaan portilla.

    • 12____13

      > Kuka on kristitty?

      "...Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi."
      Apostolien teot 11:26

      "Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"."
      Joh. 8:31-32

      Eli, ne jotka pysyvät Jeesuksen sanassa (opetuksessa), ovat Jeesuksen opetuslapsia ("Kristittyjä"). :)

      • ihmettelyä

        Ketkä ovat niitä jotka eivät pysy Jeesuksen opetuksessa? En ole nähnyt yhtään uskovaista joka olisi luopunut kaikesta omaisuudestaan ja antanut köyhille. Kristittyjä on siis tasan nolla.

      • poussiere

        Kuka meistä sitten muka on pysynyt siinä aidossa ja alkuperäisessä Jeesuksen opetuksessa ja esimerkissä sekä apostolien tekoihin kirjatussa varhaiskristittyjen voimakkaan yhteisöllisessä, toistensa rakastamiseen keskittyvässä elämäntavassa?

        "...joka noudattaa hänen (Jeesuksen) sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli."
        1.Joh.2:5,6

        "Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.

        Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa.

        Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä."
        1.Joh.4:11-16

        "Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.

        Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.

        Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.

        Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan.

        Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa."
        1.Joh.4:19-21, 5:1-3

        Sillä sehän Jeesuksen uusi käsky meille oli että "rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä" Joh.15:12 mukaan. Eikä rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäisen käskyn mukaisesti Jumalaakaan rakasta siis kukaan, joka ei rakasta veljeään tuon 1.Joh.4.20 mukaan.

        "Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt."
        1.Joh.4:20

        Niin että missä niitä kristittyjä, kristittyjen yhteisöjä täällä Suomessa oikein on?
        Minä en ole löytänyt.

        Paljon on löytynyt ja paljon on edelleen puhujia ja puhetta, mutta kuitenkaan sellaista kristillistä elämäntapaa, jossa todella olisi luovuttu mammonan palvomisesta, keskitytty toistensa taakkojen kantamiseen, palvelemiseen ja rakastamiseen - - ja jossa myös Jumalan voima ja siunaukset armolahjojen koko rikkautena näkyisivät seurakunnan keskellä ja uskovissa - - ei ole vielä löytynyt eikä vieläkään ole.

        Onkohan kristinusko edes tullut vielä tänne pohjan perukoille?

      • SelväJuttu

        Asia on juuri noin, koska se on Raamatun ilmoitus. Ja jokaiselle uudestisyntyneelle tuossa ei ole mitään epäselvää. Jolle tuo on epäselvä, sopii kysyä uskooko sellaiset muuhunkaan sanassa ilmoitettuun.

      • SelväJuttu kirjoitti:

        "Ja jokaiselle uudestisyntyneelle tuossa ei ole mitään epäselvää. Jolle tuo on epäselvä, sopii kysyä uskooko sellaiset muuhunkaan sanassa ilmoitettuun. "

        Tosin se teikäikäläistenkin tietäminen tässäkin asiassa on vajavaista, ainakin jos uskot paavalia. Tietysti paavali voi valehdella.

      • poussiere
        SelväJuttu kirjoitti:

        Asia on juuri noin, koska se on Raamatun ilmoitus. Ja jokaiselle uudestisyntyneelle tuossa ei ole mitään epäselvää. Jolle tuo on epäselvä, sopii kysyä uskooko sellaiset muuhunkaan sanassa ilmoitettuun.

        Tuosta yksinkertaista, eikö vain -nimimerkistä ja muumisarjan uudesta tulemisesta :) tuli mieleen, että jos väittäisimme olevamme muumeja, mutta emme kuitenkaan eläisi niin kuin muumit laaksossaan elävät, niin... ehkäpä me silloin emme olisikaan muumeja, vaan valemuumeja, valehtelijoita... tai ainakin sitten perin onnettomia muumeja.

      • SelväJuttu kirjoitti:

        Asia on juuri noin, koska se on Raamatun ilmoitus. Ja jokaiselle uudestisyntyneelle tuossa ei ole mitään epäselvää. Jolle tuo on epäselvä, sopii kysyä uskooko sellaiset muuhunkaan sanassa ilmoitettuun.

        Ei ole tietenkään "epäselvää". Selvää on sekin, että uskovat eivät toimi Jeesuksen ohjeiden mukaan.

      • torre12 kirjoitti:

        Ei ole tietenkään "epäselvää". Selvää on sekin, että uskovat eivät toimi Jeesuksen ohjeiden mukaan.

        Tätä, että uskovat eivät toimi Jeesuksen ohjeiden, eettisten opetusten mukaan, olen minäkin jatkuvasti ihmetellyt.

      • poussiere kirjoitti:

        Kuka meistä sitten muka on pysynyt siinä aidossa ja alkuperäisessä Jeesuksen opetuksessa ja esimerkissä sekä apostolien tekoihin kirjatussa varhaiskristittyjen voimakkaan yhteisöllisessä, toistensa rakastamiseen keskittyvässä elämäntavassa?

        "...joka noudattaa hänen (Jeesuksen) sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli."
        1.Joh.2:5,6

        "Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.

        Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa.

        Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä."
        1.Joh.4:11-16

        "Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.

        Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.

        Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.

        Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan.

        Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa."
        1.Joh.4:19-21, 5:1-3

        Sillä sehän Jeesuksen uusi käsky meille oli että "rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä" Joh.15:12 mukaan. Eikä rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäisen käskyn mukaisesti Jumalaakaan rakasta siis kukaan, joka ei rakasta veljeään tuon 1.Joh.4.20 mukaan.

        "Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt."
        1.Joh.4:20

        Niin että missä niitä kristittyjä, kristittyjen yhteisöjä täällä Suomessa oikein on?
        Minä en ole löytänyt.

        Paljon on löytynyt ja paljon on edelleen puhujia ja puhetta, mutta kuitenkaan sellaista kristillistä elämäntapaa, jossa todella olisi luovuttu mammonan palvomisesta, keskitytty toistensa taakkojen kantamiseen, palvelemiseen ja rakastamiseen - - ja jossa myös Jumalan voima ja siunaukset armolahjojen koko rikkautena näkyisivät seurakunnan keskellä ja uskovissa - - ei ole vielä löytynyt eikä vieläkään ole.

        Onkohan kristinusko edes tullut vielä tänne pohjan perukoille?

        "...mutta kuitenkaan sellaista kristillistä elämäntapaa, jossa todella olisi luovuttu mammonan palvomisesta, keskitytty toistensa taakkojen kantamiseen, palvelemiseen ja rakastamiseen - - ja jossa myös Jumalan voima ja siunaukset armolahjojen koko rikkautena näkyisivät seurakunnan keskellä ja uskovissa - - ei ole vielä löytynyt eikä vieläkään ole. "

        Ei ehkä mikään ihmisen yhteisö voi olla täydellinen, mutta se on olennaista, että pyritään tuota kohti. Totta on, että näitä yhteisöjä on aika vähän, mutta kyllä se aika monesta voi pilkottaa jostain.

      • mummomuori kirjoitti:

        Millä sinä mittaat sen täydellisyuden 🤔❓

    • "Uskon että tähän kysymykseen oikean vastauksen voi antaa yksin Jumala."

      Näin on.

      • IhmeellinenJuttu

        ""Uskon että tähän kysymykseen oikean vastauksen voi antaa yksin Jumala."

        Näin on."

        Etkö tiedä mistä tuon Jumalan mielipiteen voi nähdä? Jos et tiedä, niin minäpä kerron. Jumala on ilmoittanut tuon asian Raamatussa, josta löytyy myös paljon muuta ilmoitusta meille ihmisille, esim Onko tämän pallon, jossa asumme, tekijä sattuma vaiko Jumala. Mistä me ihmiset olemme tänne tulleet ja minne menemme kuoleman jälkeen. Miten Jumala suhtautuu niihin jotka uskovat Jeesukseen ja niihin, jotka eivät usko. Montako sukupuolta Jumala loi jne. Avaapas Raamattu, niin löydät sieltä faktatietoa näistä jutuista!

      • IhmeellinenJuttu kirjoitti:

        Raamatussa on lähinnä tuhansien vuosian takaisia ajatuksia. Kuten, että naisen ja miehen tehtävä on vallita lintuja, kaloja ja maan eläimiä.

        Raamatun mukaan menemme kuoleman jälkeen "heimonsa tykö", helvettiin, taivaaseen tai muutumme "maaksi jälleen".

      • IhmeellinenJuttu kirjoitti:

        ""Uskon että tähän kysymykseen oikean vastauksen voi antaa yksin Jumala."

        Näin on."

        Etkö tiedä mistä tuon Jumalan mielipiteen voi nähdä? Jos et tiedä, niin minäpä kerron. Jumala on ilmoittanut tuon asian Raamatussa, josta löytyy myös paljon muuta ilmoitusta meille ihmisille, esim Onko tämän pallon, jossa asumme, tekijä sattuma vaiko Jumala. Mistä me ihmiset olemme tänne tulleet ja minne menemme kuoleman jälkeen. Miten Jumala suhtautuu niihin jotka uskovat Jeesukseen ja niihin, jotka eivät usko. Montako sukupuolta Jumala loi jne. Avaapas Raamattu, niin löydät sieltä faktatietoa näistä jutuista!

        "Etkö tiedä mistä tuon Jumalan mielipiteen voi nähdä? "

        Niin, jos Raamattu on se jumala...

      • mummomuori kirjoitti:

        "Etkö tiedä mistä tuon Jumalan mielipiteen voi nähdä? "

        Niin, jos Raamattu on se jumala...

        Kukaan ei ole väittänyt Raamattua Jumalaksi vaan Jumalan ilmoituksesi ihmisille. Mutta kerrohan sinä mummo mitä Raaamattu merkitsee SINULLE ja mikä SINULLE on sen merkitys 🤔

      • MummoEiUsko
        usko.vainen kirjoitti:

        Kukaan ei ole väittänyt Raamattua Jumalaksi vaan Jumalan ilmoituksesi ihmisille. Mutta kerrohan sinä mummo mitä Raaamattu merkitsee SINULLE ja mikä SINULLE on sen merkitys 🤔

        Mummon pyhä kirja on "Luulojen kirja" . Mistään kohtaa Raamatusta ei löydy noita mummon mielipiteitä.
        Ja kun mummo on hylännyt Raamatun ilmoituksen Jumalan sanana, niin mummoa ohjaa täysin hänen syntinen luontonsa ja siksipä mummon vastauksetkin ovat poikkiteloin Raamatun kanssa.

      • MummoEiUsko kirjoitti:

        Aivan 😕 ei edes pysty esittämään uskovaa sen vertaa, että saisi palata-ateet kinaamaan kanssaan 🤓

      • näinpä
        usko.vainen kirjoitti:

        Aivan 😕 ei edes pysty esittämään uskovaa sen vertaa, että saisi palata-ateet kinaamaan kanssaan 🤓

        Kaikkihan me olemme uskovia, mutta Jeesuksen seuraajan tunnistaa teoista, ei uskosta. Ateisteja on vain hautuumailla.

      • EiKaikkiUsko
        näinpä kirjoitti:

        Kaikkihan me olemme uskovia, mutta Jeesuksen seuraajan tunnistaa teoista, ei uskosta. Ateisteja on vain hautuumailla.

        Kun Raamattu puhuu uskovista niin silloin uskovilla tarkoitetaan niitä, jotka uskovat Jumalan ilmoittamaan ja lähettämään Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen.
        Joten Raamatun mukaan kaikki eivät ole uskovia. Oikeassa elämässä esim meillä suomessa erään tutkimuksen mukaan vain noin 10% kansasta on uskovia.

      • näinpä kirjoitti:

        Kaikkihan me olemme uskovia, mutta Jeesuksen seuraajan tunnistaa teoista, ei uskosta. Ateisteja on vain hautuumailla.

        Kukin usko mihin uskoo ja mihin uskoo tai on uskomatta. Mutta jos puhutaan uskovista jotka tämän palstan atekstitkin tunnistavat oikein hyvin, meitä on todella vähän. Jeesus aikanaan jo sanoi mikä Hänen seuraajiaan odottaa maailmassa 🤓

      • MummoEiUsko kirjoitti:

        Mummon pyhä kirja on "Luulojen kirja" . Mistään kohtaa Raamatusta ei löydy noita mummon mielipiteitä.
        Ja kun mummo on hylännyt Raamatun ilmoituksen Jumalan sanana, niin mummoa ohjaa täysin hänen syntinen luontonsa ja siksipä mummon vastauksetkin ovat poikkiteloin Raamatun kanssa.

        "Mistään kohtaa Raamatusta ei löydy noita mummon mielipiteitä."

        Niin, mielipiteet ovat niitä, joita jokaisen pitäisi muodostaa itse.

    • Islam.tuli-oletko.valmis

      Eikö islamilaiset ole yhtä hyviä "kristittyjä"?
      Tässä se näkyy:
      https://www.kansalainen.fi/tutkija-islamisaatiota-ei-voi-enaa-pysayttaa-kun-muslimeja-on-16-prosenttia-maan-vaestosta/?fbclid=IwAR24jGFP1TZZXMX9I4buHpw-rJdWxeE0-LKJzi9OcRy-pYGbDziairT19SA

      • Tuo on fobiaa, ei mikään uskonto maailmaa valloita, maallistuminen ja usko tieteeseen sen sijaan menee eteenpäin.

      • fdkt
        sage8 kirjoitti:

        Tuo on fobiaa, ei mikään uskonto maailmaa valloita, maallistuminen ja usko tieteeseen sen sijaan menee eteenpäin.

        Olekto kristofoobikko?

    • Kyllä.kristitty
    • nimitserkki

      Kuka on kristitty. Riippuu siitä tarkoittaako hengellisessä mielessä vai maallisessa mielessä kristittyä.

      Hengellisesti kristitty ="Joka sanoo "Minä tunnen hänet (Jeesuksen)", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi."

      Maallisessa mielessä kristitty on jonkin kristillisen seurakunnan jäsen.

      Muuten, aluksi uskovia pilkattiin sanomalla heitä kristityiksi, eli se oli alunperin pillkanimi.

    • Perhaps
    • Löysin.kyllä.kiitos
      • HMM___

        Onko lahkosi sama Jumalan teatteri, jonka informaatioon kuului paskan heittäminen kuulijoiden päälle?

      • eikun-keikun
        HMM___ kirjoitti:

        Onko lahkosi sama Jumalan teatteri, jonka informaatioon kuului paskan heittäminen kuulijoiden päälle?

        Höh höh, sehän on teidän palsta-ateistien lahko... ja teidän tapanne käydä informaatiosotaa!

      • näinhän
        eikun-keikun kirjoitti:

        Höh höh, sehän on teidän palsta-ateistien lahko... ja teidän tapanne käydä informaatiosotaa!

        Helluntailaisia näkyvät olevan

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/04/paska-juttu-jumalan-teatteri-oulussa

      • eikun-keikun

      • näinhän
        eikun-keikun kirjoitti:

        No ei... ateisteja ovat. Yrittäisitte edes joskus kirjoittaa jotain totuudellista... tai edes sinne päin...

        Koska kastetut helluntailaiset ovat ateisteiksi muuttuneet? Ota paremmin selvää asioista.

      • eikun-keikun
        näinhän kirjoitti:

        Koska kastetut helluntailaiset ovat ateisteiksi muuttuneet? Ota paremmin selvää asioista.

        No jotain tolkkua nyt tuohon potaskan jauhamiseesi..! 🙄

      • paskaa.heittivät
        eikun-keikun kirjoitti:

        No jotain tolkkua nyt tuohon potaskan jauhamiseesi..! 🙄

        Kyllä Jumalan teatterin Esa Kirkkopelto oli ainakin helluntailainen. Sehän oli aivan yleisessä tiedossa silloinkin. Sinulla näyttää olevan hyvin valikoiva muisti tai kärsit muistisairaudesta.

      • eikun-keikun
        paskaa.heittivät kirjoitti:

        Kyllä Jumalan teatterin Esa Kirkkopelto oli ainakin helluntailainen. Sehän oli aivan yleisessä tiedossa silloinkin. Sinulla näyttää olevan hyvin valikoiva muisti tai kärsit muistisairaudesta.

        Ai kekkasit oikein yhden nimenkin esittää, että vaikuttaisit asiantuntevalta... ja sitten jo heititkin tuttuun ja edellä puhuttuun tyyliinne törkyäsi vastaväittäjän päälle...

        Ei mitään merkkejä helluntailaisuudesta saati muustakaan uskovaisuudesta, mutta filosofia kyllä kiinnostaa:

        "Mulla on jo aika varhaisesta vaiheesta ollut kaksi selkeätä intohimoa: filosofia ja teatteri. Saavuin vuonna 84 Helsinkiin opiskelemaan filosofiaa ja vuoden päästä pääsin Teatterikorkeaan..."
        Fil.tri Esa Kirkkopelto
        https://www.city.fi/ilmiot/esa kirkkopelto/894

        Jos sinua niin kovasti asia kiinnostaa, niin Esa varmasti kertoo sinulle helluntailaisuudestaan. Et varmaan tiedä sitäkään että Jussi Parviainenkin on uskovainen, tai oli ainakin silloin kun tämä paskanheittämiset tapahtuivat. En ole sinun kaltaisesi että keksisin perättömiä juttuja.

    • Ei.ole.parempaa

      Selvin kristityn määritlemä oli tosiaan tässä linkissä, raamatullinen näkemys:
      http://Jeesus-on-Herra.com/taivassanomat-3-2016/

      • nyt.et.enää.saa.pimppaa

        Hyvä määritlemä usko.vainen! En siis ole christitty.

    • Sinchristian

      Sampo, on tiptop ja aina ykkösissä sliipattuna, ettei kestä katsoa.

      • ooo1

        Sampo on siisti mies ja kristitty.

    • Kuka on kristitty ?

      Kristitty on sellainen joka on kavaltanut heprealaisen raamatun viisauksia, ja siirtänyt niitä evankeliumiin ja sim-sala- pim, ne muuttuivat Jeesuksen sanoiksi.

      Kristitty on sellainen, joka muutti juutalaisen pääsiäis-lampaan, joka uhrattiin ja jonka luita ei saanut rikkoa, juutalaiseksi nuorukaiseksi, joka uhrattiin, ja jonka luita ei saanut rikkoa, ja vielä myöhemmin ilmestyskirjassa sim-sala-pim- hän muuttuu teurastetuksi lampaaksi, joka on kelvollinen avaamaan sinettejä ja vuodattamaan maan päälle vitsauksia.

      Ja jälleen, paluun odotuksessa, sim-sala-pim, hän onkin ihminen.

      Taikaoppia.

    • Piipahdin käymään täällä kristittyjen palstalle, saman ongelman parissa painitte kuin me ateistitkin, siellä kysytään "kuka on ateisti ?" Hitto vieköön kun vaikeeta näiden kanssa.

    • Niin, kuka on kristitty? Kerro ensin, missä kohtaa Raamattua yksikään apostoleista kutsuu itseään kristityksi?

    • Ihailen.rohkeutta

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe