En uskonut syntejäni anteeksi

omakokemus

Seuroissa saarnattiin taas synnit pois, mutta en kokenut minkäänlaista anteeksiantoa. En koe olevani syntinen, enkä koe synnin käsitettä enää mielekkäänä. Jokaisen ihmisen perusolemus on hyvä ja ihminen saattaa tehdä huonoja ratkaisuja, mutta varsinaiseen syntiin en enää usko. Jotenkin koen, että puheet seuroissa alkavat yhä suuremmissa määrin muistuttaa teatteria ja ovat pelkkää sanojen helinää, jotka hellivät niihin uskovia. Tämä varmasti on osa kehittymistäni. En osaa sanoa, onko minulla enää tulevaisuutta vanhoillislestadiolaisen uskon piirissä. Erittäin epävarmalta näyttää.

37

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Synnin_tunto

      Jumala voi ottaa ihmiseltä synnin tunnon pois, ihmisen omatunto voi olla niin paatunut. Ehkä omantunnon (Jumalan ääntä) ei ole pyritty noudattamaan. Sellaiselle ei kuulu anteeksianto, sillä hän ei edes koe sitä tarvitsevansa.

      Sinuna rukoilisin itselleni armoa, yksi lahja on myös se, että tunnemme omat syntimme.

      • hakemus_sisään

        Synnintunnon voi perkelekin poistaa, aika pätevä siinä hommassa. On kuulemma organisoinut joillekin ry:ille mahdollisuuden hakea tupakkatauolla synnin luvallisuutta. Ehkä seurojen jälkeenkin?

      • Syntisäkki

        Saankohan minä uskoa Akuankkasynnin anteeksi?
        Samoin haluan pyytää silmäsyntiä anteeksi. Oli keväinen päivä tänään ja yhdellä sisarella oli kovin antava etumus. Siinä tuli sitten sorruttua himoitsemisen syntiin.
        Ja saankonhan minä anteeksi kiivauden synnin. Jalankulkijoille paloi punainen valo, ja minä painoin anakin koleme kertaa sitä napulaa siinä tolpassa. Haluan uskoa senkin anteeksi.
        Samoin haluan erikseen pyytää anteeksi sitä, etten pannut kolehtiin hiljaista rahaa, kolikoita vain. Mielelläni olen taivasten valtakunnan työtä tukemassa, mutta sorruin siis saituuden syntiin.
        Niin, olen kovasti huono uskovainen, alati syntiin sortuva. Onneksi meillä on mahdollisuus pyytää syntilöitä anteeksi.

      • VeliOiva

        Jos olet epävarma siitä onko joku asia syntiä, niin lähtökohtaisesti se on synti.
        Jumalalle ei voi siinä Taivaan portilla sanoa, ettet muka tiennyt tekeväsi syntiä.
        Se on kuulkaa pienestä kiinni se Taivaaseen pääsy.

        Ajantasaiset syntilistat saa tilattua SRK:n toimistosta.

      • Vauhtiliike

        Jumala voi ottaa hihhuleilta vauhdin ja luulot pois.

      • Missä se ilmenee Raamatussa, että Jumala ottaa synnin pois.
        Jeesushan sanoo;Joh. 5:22

        Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle,

      • VeliOiva kirjoitti:

        Jos olet epävarma siitä onko joku asia syntiä, niin lähtökohtaisesti se on synti.
        Jumalalle ei voi siinä Taivaan portilla sanoa, ettet muka tiennyt tekeväsi syntiä.
        Se on kuulkaa pienestä kiinni se Taivaaseen pääsy.

        Ajantasaiset syntilistat saa tilattua SRK:n toimistosta.

        Joh. 5:22

        Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle,

        Näytätkö Raamatussa, missä Jumala panee ihmiset jonoon. Olet harha uskova tai sitten kerholainen.

    • Kirjakääröt

      2Kor.5:10 Biblia (1776) Sillä meidän kaikkein pitää ilmestymän Kristuksen tuomio-istuimen eteen, että jokainen sais senjälkeen mitä hän ruumiissansa tehnyt on, olkoon se hyvä eli paha.

      • Ompa jolu uskovakin joukossa. Siunausta.

    • voihyvänenaika

      Raamatussakaan ei kukaa usko syntejään anteeksi, se on hyvä aina välillä muistaa.

      Mutta tuskin se mitään haittaa lestalaisten touhuissa, heillä on paremmat opit kuin Raamatun sisältä löytyvät.

    • Pitää rukoilla syntinen rukokus ja pyytää Jeesus Kristus tulemaan sydämmeen ja silloin myös Pyhä' Henki tulee sisnne ja todistaa että on tullut Jumalan lapseksi ja antaa myös voiman elää Pyhää Helmää. Lisää tässä linkissä. https://www.youtube.com/watch?v=JBorcQF-958

      • Jo toinen uskova, Hallelujaa.

    • TuomioTuli

      Aloittaja teki syntiä kirjoittaessaan tälle palstalle tuntemuksistaan ja epäilyksistään.
      Epäilyn synti on yhtä paha kuin murhan synti. Näillä perusteilla tämän keskusteluketjun aloittaja joutuu tulimereen.

      • Näytätkö paikan, missä se on, sillä Murha ja pedofilia kuuluu samaan ryhmään.
        Älä unohda vastata.

      • Yksi-vain
        Kesitas kirjoitti:

        Näytätkö paikan, missä se on, sillä Murha ja pedofilia kuuluu samaan ryhmään.
        Älä unohda vastata.

        Sinin valehtelu kuuluu myös kovimpaan joukkoon.

    • RuttnaFish

      "omakokemus" on vaipunut epäuskoon. Eli hän on mätä kala, joka kelluu myötävirtaan.
      Ruotsiksi sanottuna ruttna fish.
      Sielunvihollinen on kovettanut "omakokemuksen" korvat, eli hän on tullut kovakorvaiseksi.

      Kyllä kannattaisi käydä siellä seuroissa. Muista myös ostaa kaffia ja pullaa. Saaduilla tuloilla SRK saa tehtyä lähetystyötä.

    • Taikauskoa, taikasanoja ja uskontoa on jokalähtöön. Hokkuspokkus. Simsalabim. Abrakadabra. jeesuksennimessäjaveressä...höpötihöopötihöö.

    • VapahtajaOletSinä

      Meillä uskonnoista vapailla ei ole sellaista turhaa riesaa kuin synnintunto, kun ei ole sadistista narsistijumalaakaan.
      Vapahtaja Olet Siis Sinä

      • KuoletJanoon

        Sinä et pääsekään Taivaan kotiin!
        Tulijärvessä on kuuma, eikä kukaan anna sinulle edes yhtä vesipisaraa.!!.

      • VapahtajaOletSinä
        KuoletJanoon kirjoitti:

        Sinä et pääsekään Taivaan kotiin!
        Tulijärvessä on kuuma, eikä kukaan anna sinulle edes yhtä vesipisaraa.!!.

        Huutonaurua, sinä ja sinun tulijärvesi. Selitäpä sen termodynaminen toiminta nyt aluksi kasvojesi pelastamiseksi. Kuoltua on ykslysti joutua vaikka kannibalin kattilaan.

      • KuoletJanoon
        VapahtajaOletSinä kirjoitti:

        Huutonaurua, sinä ja sinun tulijärvesi. Selitäpä sen termodynaminen toiminta nyt aluksi kasvojesi pelastamiseksi. Kuoltua on ykslysti joutua vaikka kannibalin kattilaan.

        Naura vaan. Kyllä sua kuule vielä kaduttaa. Ja monasti. Tulijärvessä muuten ollaan sitten ikuisuus. Sieltä ei pois pääse. Se on vähän kuin syyhy kädettömällä. Kutittaa, mutta et voi raapia.
        Että kyllä nyt kannattaisi panna sitä syntiä pois kun vielä ehtii!!!

      • VapahtajaOletSinä
        KuoletJanoon kirjoitti:

        Naura vaan. Kyllä sua kuule vielä kaduttaa. Ja monasti. Tulijärvessä muuten ollaan sitten ikuisuus. Sieltä ei pois pääse. Se on vähän kuin syyhy kädettömällä. Kutittaa, mutta et voi raapia.
        Että kyllä nyt kannattaisi panna sitä syntiä pois kun vielä ehtii!!!

        Nouseeko siitä tulijärvestä valmiiksi paistettuja ahvenia. Täytyykin varata suolaa ja pilsneriä mukaan.
        Panen kyllä. Muutakin kuin halvalla, syntiä tai ei.

      • KannattaaOllaUskovainen
        VapahtajaOletSinä kirjoitti:

        Nouseeko siitä tulijärvestä valmiiksi paistettuja ahvenia. Täytyykin varata suolaa ja pilsneriä mukaan.
        Panen kyllä. Muutakin kuin halvalla, syntiä tai ei.

        Sielunvihollinen on turmellut mielesi!
        Tulijärvessä ei ole tarjolla pilsneriä. Juomat otetaan pois jo siinä helvetin portilla.
        Ahvenet eivät ole tehneet syntiä. Siksi niitä ei tulijärvessä ole. Et saa syödäksesi, etkä juodaksesi.
        Esimakua tulijärvestä saat, kun menet hoivattavaksi Esperin tai Attendon hoivakoteihin.

      • Känsäkoura
        KannattaaOllaUskovainen kirjoitti:

        Mitä sinä tiedät ahvenien sielunelämästä syntien osalta? Ties vaikka olisivat koviakin Perkeleen kavereita!

      • KannattaaOllaUskovainen
        Känsäkoura kirjoitti:

        Mitä sinä tiedät ahvenien sielunelämästä syntien osalta? Ties vaikka olisivat koviakin Perkeleen kavereita!

        No eikä ole. Eläimet eivät tee syntiä. Oletko muka nähnyt ahvenen katsovan telkkaria? Tai oletko nähnyt ahventa, jolla olis korvakorut?

      • muttamutta
        KannattaaOllaUskovainen kirjoitti:

        No eikä ole. Eläimet eivät tee syntiä. Oletko muka nähnyt ahvenen katsovan telkkaria? Tai oletko nähnyt ahventa, jolla olis korvakorut?

        Harrastaa ne ainakin seksiä ilman avioliittoa.

      • KannattaaOllaUskovainen
        muttamutta kirjoitti:

        Harrastaa ne ainakin seksiä ilman avioliittoa.

        Niin, mutta eivät sorru ehkäisyn syntiin!

      • muttamutta
        KannattaaOllaUskovainen kirjoitti:

        Niin, mutta eivät sorru ehkäisyn syntiin!

        Sortuvat myös homoseksiin ja masturboimaankin.

      • KannattaaOllaUskovainen
        muttamutta kirjoitti:

        Sortuvat myös homoseksiin ja masturboimaankin.

        Jos näin on, niin ne ahvenet ei sit pääse Taivaan kotiin. Muut pääsee.!.

      • Eikiitosjeesus
        KannattaaOllaUskovainen kirjoitti:

        Sielunvihollinen on turmellut mielesi!
        Tulijärvessä ei ole tarjolla pilsneriä. Juomat otetaan pois jo siinä helvetin portilla.
        Ahvenet eivät ole tehneet syntiä. Siksi niitä ei tulijärvessä ole. Et saa syödäksesi, etkä juodaksesi.
        Esimakua tulijärvestä saat, kun menet hoivattavaksi Esperin tai Attendon hoivakoteihin.

        Helvetin esimakua saa parhaiten lestojen seuroissa.
        Mutta etpä vastannut millä tulijärveä lämmitetään, kuinka polttoaine syötetään, kuka sen toimittaa ja miten. Kuinka laitteisto huolletaan, kuka sen toimitti. Eikö tuollainen ole hirveän epätaloudellinen ja epäekologinen järjestely. Ei ole älykästä suunnittelua nähnytkään.
        Mutta varsin kettumainen jumala teillä. Otan osaa.

      • kappasvaan_
        KannattaaOllaUskovainen kirjoitti:

        Niin, mutta eivät sorru ehkäisyn syntiin!

        Avioliiton ulkopuolinen seksi on siis ok jollei sorru ehkäisyn syntiin. Selvä.

      • TeeParannus
        Eikiitosjeesus kirjoitti:

        Helvetin esimakua saa parhaiten lestojen seuroissa.
        Mutta etpä vastannut millä tulijärveä lämmitetään, kuinka polttoaine syötetään, kuka sen toimittaa ja miten. Kuinka laitteisto huolletaan, kuka sen toimitti. Eikö tuollainen ole hirveän epätaloudellinen ja epäekologinen järjestely. Ei ole älykästä suunnittelua nähnytkään.
        Mutta varsin kettumainen jumala teillä. Otan osaa.

        Jumalalla on kaikki voima ja valta. Jumala on luonut ydinvoiman. Ja se Tulijärvi lämpenee tuhannen tuhannen ydinvoimalan voimalla. Polttoainetta löytyy Jumalan luomasta universumista. Jumala syöttää sen polttoaineen ja huoltaa kaiken.
        Että eläpä huoli, et pääse vilustumaan siellä Tulijärvessä. !!!

    • Lestaatius

      Elätkö tietoisessa synnissä josta et halua tehdä parannusta? Voi olla syynä siihen että hengelliset asiat alkavat tuntumaan hullutukselta. Synti nimittäin tappaa hengellisesti jos siitä ei taivu parannukseen, tunnusta Jumalalle ja hylkää.

      Jumalan armon alttari on kuitenkin vielä avoin katuvalle syntiselle niin että saat Jeesuksen Kristuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä uskoa kaikki syntisi anteeksi.

      • VapahtajaOletSinä

        Uskonto ja sokea uskonto erityisesti tappaa ihmisen henkisesti.
        Kova on vielä joillain luotto äpäräpojan taikavoimiin.

    • maaperä

      Vastaus aloitukseen:
      Kylväjävertaus>>>

      • Kylväjä-Reiska

        Minä ainakin kylvän elämässäni mitä runsaimmin mitoin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5500
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2417
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      255
      1685
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1657
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1436
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      10
      1207
    8. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1195
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      327
      1195
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      334
      1190
    Aihe