https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/6adbb037-9019-4860-8655-d0ed2fe51f60
Minkä takia Suomi pärjää niin paljon huonommin, kuin Tanska, vaikka kummassallakin maalla on Ruotsi naapurina. Suomi on myynyt kaiken tuottavan yritystoiminnan Ruotsiin, joten tekemästämme työstä aihutuva taloudellinen hyvä ei ikinä tee pesää Suomeen.
Suomessa on muista maista poketen kaksikielijärjestelmä, joten julkinen hallinto syö sitäkin vähää, joka Suomeen taloudellista hyötyä tuo.
Suomella on maakunta, jonka ylläpitämiseen kuluu valtava määrä rahaa, mutta valtion kassaan ei tule centtiäkään. Maakunta ei osallistu puolustusmenoihin, eikä mihinkään. Kaikki raha, mitä annetaan Ahvenanmaalle on mantereelta pois aivan samoin, jos ne poltettaisiin jätteiden polttouunissa.
Suomi on mukana Eurossa, joka on taloutemme kannalta epäedullista.. Suomi on hölmöläispolitiikkojen kotimaa. Meidän poliittisilla päättäjillä on jokaisella jokin muu asia agendalla, kuin kotimaisten ihmisten hyvinvointi ja kansallinen etu!
Suomi Scandinavian kehitysmaa!
80
<50
Vastaukset
- fwer
Esim. Viking Line sai vuonna 2016 yritystukea 26,4 miljoonaa.
Paljonkohan nykyään?
(Lähde: yritystuet 2010-2016)- SiirtoItäblokkiinMenossa
Pääkirjoitus: Suomalainen pärjää luvattoman huonosti pohjoismaisessa tulovertailussa
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/6adbb037-9019-4860-8655-d0ed2fe51f60
1.3.2019
Suomen on syytä vakavasti pohtia, miksi naapurimaissa palkka riittää niin paljon pidemmälle.
Tanskassa, Norjassa tai Ruotsissa ei ole porvarihallitusta joka lobbaa pääomaa ja elinkeinoelämää ja johtaa ylhäältä käskyttäen yritysmäisesti hallituksesta käsin kansaa. Puuttuu enää että sormi osoittaa ja Sipilä sekä Orpo sanovat tarpeeksi hyötyä tuottamattomille kansalaisille: "Sä saat potkut!".
Ei Suomeen tuotaisi autonkasaushalpapalkkatyötä, jos Suomi ei olisi pohjolan halpatyömaa.
EK, Suomen yrittäjät, Orpon kokoomus ja Siplän kepu ovatkin meitä puheissaan jo vieneet Viron malliin, eli Baltianmaaksi Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, joka liittää meidät muihin kehittyneisiin Pohjoismaihin. - Kokosysteemimätä
Se on vaan niin että hyvinvointivaltuo ja kapitalismi ei sovi samaan lauseeseen. Markkinatalous ei ikikuuna päivänä pysty pitämään huolta muista kuin kaikkein rikkaammasta omistaja luokasta,muut tulee kuolemaan ennemmin tai myöhemmin puutteisiinsa.
Tämä on fakta joka ei voi muuttua edes teoriassa niin pitkään kun vain rahalla arvotetaan maailmaa ja kaikkien elämistä.
Kaikki muut elämän arvot on enemmän tai vähemmän hukassa tässä järjestelmässä, valitettavasti.
Ja kaikki Länsivaltiot painii koko ajan tämän kannattavuus ongelmansa kanssa.
Itäblokin maissa se ei ole ongelma koska siellä rahasta ei niin välitetä ja ihmisten ei tarvitse olla miljonäärejä elääkseen kunnolla ja muutkin elämän arvot saa jalansijaa.
- OletteJoKuolleet
Onneksi muutin pois suomesta 2014...ei ikävä sinne hölmöjen sekaan ole...
- UltraDead
Yes, we have died.
Anne Berner antoi Ahvenanmaalle ylimääräiset 15 miljoonaa Euroa. Perussuomalaisten varjobudjetissa olisi klumppisummaa Suomen rikkaimmalta maakunnalta supistettu 100miljoonaa.
Vanhusten hoitoon tarvitaan 200 miljoonaa, joten Persut ratkaisevat ongelman, jos pääsevät hallitukseen helposti. Mikäli haluat sukulaisiasi hoidettavan hyvin äänestä Perussuomalaisia.- Pessimisti
Itse tehty ongelma. Äänestyskäyttäytyminen. Se on liiaksi jumissa asenteisiin ja liturgiaan.
Esimerkiksi vaikka perussuomalaiset aikuisten oikeasti kykenisivät viemään asian maaliin, ei sitä äänestetä koska perussuomalaiset.
Toinen ääripää on Sipilä sitä ja Sipilä tuota. On ihan sama mitä se sanoo tai tekee kun tietty osa kansakunnasta näkee ja kykenee tiedostamaan vain sukunimen.
Äänestyskäyttäytymisen muutos tarvittaisiin. Että tehtäisiin oikeasti pohjatyöt kunnolla ennen kuin mennään sinne äänestyskoppiin lottoamaan.
Pahimpia tuhon aiheuttajia ovat nämä, jotka sanovat että eivät tiedä ketä äänestävät, mutta täyttävät kansalaisvelvollisuutensa. On siinä virtuoosi hyvin aivopesty kun noin sanoo.
- cf-sx
https://yle.fi/uutiset/3-10049067
Analyysi: Valtio syytää miljoonia risteilyihin ja tuulimyllyihin – 8 syytä, miksi poliitikot eivät uskalla kajota yritystukiin- Lukiolaislikka
On todella typerää seilauttaa jättisuuria viinakauppoja Itämerellä sitä saastuttamassa.
Ruotsiin suuntautuva laivaliikenne pitää ottaa viinan verovapaus pois.
Vihreät ja Vasemmistoliitto vaativat lentoveroa. Parempi olisi vaatia laivamatkustamiselle Ruotsiin jättivero. - leväperäistä-jakamista
"Affenanmaalaiset" laivanvarustajasuvut ovat hankkineet todella yritystuillamme.
- Pessimisti
Lukiolaislikka kirjoitti:
On todella typerää seilauttaa jättisuuria viinakauppoja Itämerellä sitä saastuttamassa.
Ruotsiin suuntautuva laivaliikenne pitää ottaa viinan verovapaus pois.
Vihreät ja Vasemmistoliitto vaativat lentoveroa. Parempi olisi vaatia laivamatkustamiselle Ruotsiin jättivero.No äänestäkää sitten niin että näin tapahtuu. Pelkkä kansalaisvelvollisuuden täyttäminen ei riitä.
- Kylmätotuus
Suomi on N1c jurttamulattipersläpi. Missä muussa Euroopan maassa geneettiset isolaatit mongoloidiset jurttamulatit selittävät olevansa alkuperäisiä asukkaita?! Sensuroivat muinaisjäänteitä tai eivät ymmärrä euripidiarjalaisten muinaisjäänteistä enempää kuin siperianjurtta. Selittävät lainanneensa sanoja toisen kansan kieleen ja kykkivät Euroopan isolaatteina 'eurooppalaisten arvojen' asiantuntijoina'. Pyrkyröivät politiikkaan ja kuvittelevat, että julkiset varat on vain kähmimistä varten. Tällaiset jurtat ovat hyödyllisiä idiootteja ulkomaisille lypsäjille ym.
Kaiken lisäksi ne nssittiin väkisin maahan isovihan aikaan. Ei siis ihme, jos Suomi onkin Pohjolan kehisjurttala. - Totta_vie
Jos SDP pääsee pääministeripuolueeksi, SDP on luvannut :
-korottaa autoveroa
-laittaa lentoverom
- kieltää polttomoottoriautojen myynnin
-kaataa soten
-estää hävittäjien oston ja korvettien hankkimisen
-estää Natoon liittymisen ja yhteistyön USA:n kanssa
-lisätä maahanmuuttoa.
-lisätä sosiaalisia tulonsiirtoja
-kertoa vain totuutta,, kuten pääministerikandidaatti Antti Rinteen voinnista.- jotain_rajaa_
By the way:
Kokoomus ja Keskustakin haluavat vain lisää halpatyövoimaa ja kouluttamattomia tänne maksettavaksemme. Muistakaa, että Antti Rinne on luvannut RKP:lle hallituspaikan. Hän haluaa edelleen pakottaa duunarin lapset opiskelemaan muutaman tunnin ruotsia pakolla. Koulussa istutaan pakosta tunnilla, mutta siitä ei ole hyötyä, koska elämässä ruotsin kielen käyttö on rajallista.
Suomesta ruotsin kieli katoaa. Esimerkiksi johtavan lehden HBL:n tilaajien määrä on romahtanut.
Antti Rinne pakottaa suomalaisen duunarin tai eläkeläisen hankkimaan sähköauton.
Mikäli alat nyt säästämään 200€/kk, jotta voit ostaa sähköauton, niin sinulla on 10 vuoden kuluttua 24000€ sähköauton hankintaan. Tuskin riittää. Moniko pientuloinen esimerkiksi juuri perheen perustanut nuori pystyy säästämään tuon summan. Moni säästää asuntoa varten.- tiybt
Linkki noihin väitteisiin, muutoin kokoomuspersupropagandaa.
- DarkAlliance
DonaldTruth kirjoitti:
Muistakaa, että Antti Rinne on luvannut RKP:lle hallituspaikan. Hän haluaa edelleen pakottaa duunarin lapset opiskelemaan muutaman tunnin ruotsia pakolla. Koulussa istutaan pakosta tunnilla, mutta siitä ei ole hyötyä, koska elämässä ruotsin kielen käyttö on rajallista.
Suomesta ruotsin kieli katoaa. Esimerkiksi johtavan lehden HBL:n tilaajien määrä on romahtanut.
Antti Rinne pakottaa suomalaisen duunarin tai eläkeläisen hankkimaan sähköauton.
Mikäli alat nyt säästämään 200€/kk, jotta voit ostaa sähköauton, niin sinulla on 10 vuoden kuluttua 24000€ sähköauton hankintaan. Tuskin riittää. Moniko pientuloinen esimerkiksi juuri perheen perustanut nuori pystyy säästämään tuon summan. Moni säästää asuntoa varten.Mikäli Kokoomus voittaisi jollain ihmeen taikatempulla ja Taloustutkimuksen sekä Tieto oy:n avustuksella vaalit, maahan saataisiin kokoomuksen johtama Viherporvarihallitus jossa olisivat Kokoomus, Vihreät, Kepu ja RKP. Tämä Viherporvarihallitus olisi kaikkien mamutusten äiti ja ilmasto-ympäristöbisnesverotuksen isä. Kaksi phinta mamutuspuoluetta Kokoomus ja Vihreät samassa hallituksessa Kepun ja RKP:n tukiessa veronmaksajien rahoilla pyörivää mamutusbisnestä ja ilmastoverotusbisnestä mm. tienkäyttömaksu-tasaverolla, tietulleilla jne.
Rineet SDP ei kelpaisi Kokoomuksen johtamaan hallitukseen sen takia että Kokoomus voisi jatkaa työläisten kikytystä, työttömien kyykytystä ja hyvinvointivaltion alasajotalkoita ja yksityistämistä sekä kansallisen omaisuuden myyntiä eli "Kokoomuksen sosialismia".
Halla-ahon Perussuomalaiset taas eivät kelpaisi hallitukseen, koska he estävät veronmaksajien rajoilla pyörivää miljardien eurojen pakolaisbisnestä sekä ulkomaisen halpatyövoiman Suomeen tuontia. Eiväthän he kelvanneet Soinin hillotolpan sinisten ulostumisen jälkeenkään, vaikka Halla-aho olisi hyväksynyt porvarien hallitusohjelman mm. työläisten kikytykset ja työttömien kyykytykset. Maahanmuutto estää Orpoa ottamasta Perussuomalaisia seuraavaankaan hallitukseen, Persut syö liikaa kokoomuseturyhmien pakolaisbisnestä.
Siksi siis Viherporvarihallitus, mikäli kokoomus kokoomustan magian ansiasta voittaisi eduskuntavaalit.
- Aaarghhh
Vielä pahenee, niin Romania alkaa vaikuttaa aivan paratiisilta.
- Kylmätotuus
Pitäisi unohtaa puoluepolitiikka, koska kaikki vaihtoehdot ovat huonoja ja vaikka ohjelma olisi hyvä, jurtat kääntävät takkinsa heti, kun pääsevät kutemaan ministerinpallilla.
Eurooppalaisia suomalaisia on ihan riittämiin nyljetty ja terrorisoitu näiden jurttamulattimongojen ja niiden kiipimisen vuoksi. Paras ratkaisu olisi erottaa N1c-populaatio omaan reservaattivaltioonsa jonnekin Oulun seudulle ja oikeille, alkuperäisille euripidisille suomalaisille oma, suorademokraattinen tai osittain suorademokraattinen valtio. - ketähänäänestäisin
Syy on sosialismi ja sen kulut.
Uskon että lähes jokainen tajuaa, että mitä tuottaa ja mitä kuluttaa.
Jos saat palkan, maksat kaikissa paikoissa kaikista asioista veroa jolla kustannetaan niitä sosiaalimenoja joita syntyy, kun tarvitaan sosiaaliturvaa.
Nyt sitä turvaa on tullut hakemaan arabeja, afrikkalaisia, venäläisiä, virolaisia, afganistanilaisia jne jne.
Mitä enemmän sdp ja vasemmistopuolueet on mukana päätöksenteossa, sen vähemmän on rahaa vanhuksille, heikko-osaisille jne. Olette varmaan huomannut jo sosialisoinnin hengen?- Kylmätotuus
Syy ei ole sosialismi. Norjassa on sosialisoitu öljytulot ja Norjan arjalaiseuripidisessa maassa homma toimii. Suomessa vastaavassa tilanteessa N1c jurttamulatit olisivat yksityistäneet kaikki ulkomaisille yhtiöille.
Lisäksi Suomen väkivaltatilastot, alkoholismi, FAS-tapaukset ja muut sosiaaliset ongelmat kertovat karua kieltä jurttalan geneettisestä rappiosta.
Jos jurttaongelmaa ei myönnetä, vaikea mitään korjauksiakaan on tehdä. Kaikki rypevät sitten samassa jurttapaskassa ja lätisevät (jurttien mädättämästä) systeemistä ja puoluepolitiikasta. - dgdfgdfgd
Kylmätotuus kirjoitti:
Syy ei ole sosialismi. Norjassa on sosialisoitu öljytulot ja Norjan arjalaiseuripidisessa maassa homma toimii. Suomessa vastaavassa tilanteessa N1c jurttamulatit olisivat yksityistäneet kaikki ulkomaisille yhtiöille.
Lisäksi Suomen väkivaltatilastot, alkoholismi, FAS-tapaukset ja muut sosiaaliset ongelmat kertovat karua kieltä jurttalan geneettisestä rappiosta.
Jos jurttaongelmaa ei myönnetä, vaikea mitään korjauksiakaan on tehdä. Kaikki rypevät sitten samassa jurttapaskassa ja lätisevät (jurttien mädättämästä) systeemistä ja puoluepolitiikasta.Joo, syy ei tosiaankaan ole sosialismissa, jota on sekä pahaa, että hyvää (ihmiskasvoista).
Sivistysmaissa itsestään selvä lähtökohta on yleensä se, että kokonaisuuden etua pyritään edistämään. Miten palvelee kokonaisuuden etua esimerkiksi eläkekaton puuttuminen? Sekä Ruotsissa, että Norjassa sellainen on, vaikka ovat selvästi rikkaampia maita kuin Suomi.
Suomella on näköjään kyllä varaa silloin kun rikkaiden ja eliitin edut ovat kyseessä, mutta esimerkiksi vanhusten hoitoon ja terveydenhoitoon riittäviä varoja ei koskaan näytä olevan. - Kylmätotuus
dgdfgdfgd kirjoitti:
Joo, syy ei tosiaankaan ole sosialismissa, jota on sekä pahaa, että hyvää (ihmiskasvoista).
Sivistysmaissa itsestään selvä lähtökohta on yleensä se, että kokonaisuuden etua pyritään edistämään. Miten palvelee kokonaisuuden etua esimerkiksi eläkekaton puuttuminen? Sekä Ruotsissa, että Norjassa sellainen on, vaikka ovat selvästi rikkaampia maita kuin Suomi.
Suomella on näköjään kyllä varaa silloin kun rikkaiden ja eliitin edut ovat kyseessä, mutta esimerkiksi vanhusten hoitoon ja terveydenhoitoon riittäviä varoja ei koskaan näytä olevan.Joo ei. Kun kyse on tulonsiirroista kähmäreille soten valinnavapauspotaskan perusteella, mikään vaivannäkö ei ole liikaa ja venytetään vaikka istuntokautta, että saadaan tuo keikka hoidettua.
Sipilä ilmoittaa tuntevansa riittämättömyyttä https://yle.fi/uutiset/3-10524366 ja onhan se niin, että lestajurttamulatin rahkeet eivät riitä pohjoismaisen, arjalaisskandinaavisen yhteiskuntamallin ylläpitoon. Toivon mukaan Risukko ymmärtää olla ottamatta sotea käsittelyyn. - VissiEro
Norjassa vallassa vasurien työväenpuolue, Tanskassa ja Ruotsissa sosiaalidemokraatit. Suomessa ollut porvarihallituspuolueilla suurimman puolueen valta vuosikausia ja tämä viimeisin täysporvarihallitus täystuhoaa vielä enemmän. Koko 105 miljardin eiron valtionvelka otettu porvarijohdossa. Se on ero. Työläisisltä leikataan eläkkeet ja palkat, elinkeinoelämälle ja pääomapiireille lisää etuja koko ajan. Suomea johtaa EK ja Suomen yrittäjät.
- RuotsalaisetAhkerampia
dgdfgdfgd kirjoitti:
Joo, syy ei tosiaankaan ole sosialismissa, jota on sekä pahaa, että hyvää (ihmiskasvoista).
Sivistysmaissa itsestään selvä lähtökohta on yleensä se, että kokonaisuuden etua pyritään edistämään. Miten palvelee kokonaisuuden etua esimerkiksi eläkekaton puuttuminen? Sekä Ruotsissa, että Norjassa sellainen on, vaikka ovat selvästi rikkaampia maita kuin Suomi.
Suomella on näköjään kyllä varaa silloin kun rikkaiden ja eliitin edut ovat kyseessä, mutta esimerkiksi vanhusten hoitoon ja terveydenhoitoon riittäviä varoja ei koskaan näytä olevan.Ruotsissa asukkaita noin 9 miljoonaa. Eli ei edes aivan kaksinkertainen suomeen verrattuna.
Silti teollisuustuotanto on 2,5 kertainen suomeen verrattuna.
Siinäpä syy ruotsin rikkauteen. - Kylmätotuus
RuotsalaisetAhkerampia kirjoitti:
Ruotsissa asukkaita noin 9 miljoonaa. Eli ei edes aivan kaksinkertainen suomeen verrattuna.
Silti teollisuustuotanto on 2,5 kertainen suomeen verrattuna.
Siinäpä syy ruotsin rikkauteen.Wallenbergit ovat olleet Ruotsin teollisuuden pitkäjänteisiä kehittäjiä, eivätkä myy omia tuotantolaitoksiaan vuosikymmeniin, jos sittenkään. Suomessa ei ole Wallenbergeja. Meillä on jurttapipilä lestakiimoineen ja hilipalifirmoineen, joihin on lapattu rikollisesti suuret summat julkisia varoja. Soini rukousaamiaisineen ja vastaavia luonteettomia ja lahjattomia 'itäisiä' kiipijöitä kaarnaveneprojekteineen ym. iso liuta.
Ihme, että tässä maassa nousi edes Nokia. Nokia ja Pirkkala on kyllä goottien eli kattien/vesien muinaista aluetta, vaikka sekin on sensuroitu jurttahistoriasta ja arkeologiasta. Arjalaista R1a-goottiverta Pirkanmaalla on kuitenkin ilmeisesti vielä sen verran, että todellista Nokian tyyppistä innovaatiota on voinut kehittyä, jopa kansainvälisiin mittoihin. - SuomiVainRaakaainemaa
Kylmätotuus kirjoitti:
Wallenbergit ovat olleet Ruotsin teollisuuden pitkäjänteisiä kehittäjiä, eivätkä myy omia tuotantolaitoksiaan vuosikymmeniin, jos sittenkään. Suomessa ei ole Wallenbergeja. Meillä on jurttapipilä lestakiimoineen ja hilipalifirmoineen, joihin on lapattu rikollisesti suuret summat julkisia varoja. Soini rukousaamiaisineen ja vastaavia luonteettomia ja lahjattomia 'itäisiä' kiipijöitä kaarnaveneprojekteineen ym. iso liuta.
Ihme, että tässä maassa nousi edes Nokia. Nokia ja Pirkkala on kyllä goottien eli kattien/vesien muinaista aluetta, vaikka sekin on sensuroitu jurttahistoriasta ja arkeologiasta. Arjalaista R1a-goottiverta Pirkanmaalla on kuitenkin ilmeisesti vielä sen verran, että todellista Nokian tyyppistä innovaatiota on voinut kehittyä, jopa kansainvälisiin mittoihin.Ruotsin moninkertaiseen teollisuustuotantoon on syynsä.
Suomalainen Rautaruukki tai Outokumpu myy ruotsalaiselle rullan teräslevyä ja ruotsalainen rakentaa siitä Volvo henkilöauton, Volvo tai Scania rekan tai Volvo merkkisen maansiirtokoneen ja myy sen suomalaiselle takaisin kymmenien tuhansien tai jopa satojen tuhansien hinnalla. Samoin käy kun suomalainen myy ruotsalaiselle rekkalastillisen melko halpaa sahatavaraa huonekaluteollisuuden raaka-aineeksi ja sen jälkeen ruotsalainen tekee siitä huonekaluja. Hinta on kymmeniä kertoja suurempi takaisin myytäessä.
Ruotsalainen VOITTAA AINA tässä vaihtokaupassa kymmeniä tai satoja kertoja suurempia summia! - Mongolandian.menoa
SuomiVainRaakaainemaa kirjoitti:
Ruotsin moninkertaiseen teollisuustuotantoon on syynsä.
Suomalainen Rautaruukki tai Outokumpu myy ruotsalaiselle rullan teräslevyä ja ruotsalainen rakentaa siitä Volvo henkilöauton, Volvo tai Scania rekan tai Volvo merkkisen maansiirtokoneen ja myy sen suomalaiselle takaisin kymmenien tuhansien tai jopa satojen tuhansien hinnalla. Samoin käy kun suomalainen myy ruotsalaiselle rekkalastillisen melko halpaa sahatavaraa huonekaluteollisuuden raaka-aineeksi ja sen jälkeen ruotsalainen tekee siitä huonekaluja. Hinta on kymmeniä kertoja suurempi takaisin myytäessä.
Ruotsalainen VOITTAA AINA tässä vaihtokaupassa kymmeniä tai satoja kertoja suurempia summia!Rautaruukki ja muut valtionyhtiöt taannutetaan poliittisesti nimitellyillä N1c- jurttataustaisilla johtajilla. Tässä yksi esimerkki: "Rautaruukki myi Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä, jonka toimitusjohtajana Sipilä toimi ja jonka vähemmistöomistaja hän oli. Rahat, yli 30 miljoonaa markkaa, Sipilälle tähän kauppaan lainasi Rautaruukki itse. Lisää rahaa pöytään toi sykemittarivalmistaja Polar Electro, josta tuli Solitran vähemmistöomistaja. Runsas vuosi myöhemmin Sipilä viimeisteli kaupat myymällä omistuksensa lähes nelinkertaisella hinnalla yhdysvaltalaiselle ADC Telecommunicationsille."
https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
Suomi ei ole skandinaavinen, homogeeninen YHTEISkunta. Meillä on osa kansasta sellaisia, joiden kyvyt eivät riitä innovaatioon, mutta on jurttamainen tarve menestyä ja pönöttää, jolloin kyse voi olla ainoastaan kiipimisestä ja kähmimisestä, koska kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä muuhun. Huoh.
Aika järkyttävää, että näiden mongokasakka-esi-isät polttivat ihmisiä uuneissa isovihan aikaan, keittivät kiehuvassa vedessä ja kiduttivat muutenkin, puhumattakaan systemaattisista raiskauksista. Nämä asiat on historiallista faktaa ja tuo tuli mieleen uutisesta, jonka mukaan humalaiset siperialaiset isovanhemmat olivat polttaneet lapsenlapsensa uunissa. Kun äiti saapui paikalle, jäljellä oli vain karrelle palanut ruumis. MVlehti - materiaali
On totta että suomi on vain raaka-ainemaa!
Tai enimmilläänkin puolivalmistemaa jossa puusta sahataan lankkua ja rautamalmista valmistetaan teräslevyjä toisten jalostettavaksi satoja kertoja kalliimmiksi kulustustavaroiksi. - Suuretvoitotvaltiolle
materiaali kirjoitti:
On totta että suomi on vain raaka-ainemaa!
Tai enimmilläänkin puolivalmistemaa jossa puusta sahataan lankkua ja rautamalmista valmistetaan teräslevyjä toisten jalostettavaksi satoja kertoja kalliimmiksi kulustustavaroiksi.Mutta sekin riittäisi jos kaikki raaka-aineista saatu tulo jäisi kansalaisille eikä menisi vain rikkaiden tileille ,sen älykkäämpiä emme tarvitsisi olla.
Muut maat hoitakoot huippuälykkäät sovellukset maailmaan ,se on heidän päänsärkynsä,ja ei kaikkien tarvitse olla suuna päänä joka paikan höylänä joka paikassa mutta suomalaisen olisi aika viisastua olemasta hyväksikäytetty hölmö,liian höveli ja scammereiden hyvä kaveri,kuten jossakin TV mainoksessakin tuli vähän aika sitten. - xdvasdvasdv
Mongolandian.menoa kirjoitti:
Rautaruukki ja muut valtionyhtiöt taannutetaan poliittisesti nimitellyillä N1c- jurttataustaisilla johtajilla. Tässä yksi esimerkki: "Rautaruukki myi Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä, jonka toimitusjohtajana Sipilä toimi ja jonka vähemmistöomistaja hän oli. Rahat, yli 30 miljoonaa markkaa, Sipilälle tähän kauppaan lainasi Rautaruukki itse. Lisää rahaa pöytään toi sykemittarivalmistaja Polar Electro, josta tuli Solitran vähemmistöomistaja. Runsas vuosi myöhemmin Sipilä viimeisteli kaupat myymällä omistuksensa lähes nelinkertaisella hinnalla yhdysvaltalaiselle ADC Telecommunicationsille."
https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
Suomi ei ole skandinaavinen, homogeeninen YHTEISkunta. Meillä on osa kansasta sellaisia, joiden kyvyt eivät riitä innovaatioon, mutta on jurttamainen tarve menestyä ja pönöttää, jolloin kyse voi olla ainoastaan kiipimisestä ja kähmimisestä, koska kyvyt eivät yksinkertaisesti riitä muuhun. Huoh.
Aika järkyttävää, että näiden mongokasakka-esi-isät polttivat ihmisiä uuneissa isovihan aikaan, keittivät kiehuvassa vedessä ja kiduttivat muutenkin, puhumattakaan systemaattisista raiskauksista. Nämä asiat on historiallista faktaa ja tuo tuli mieleen uutisesta, jonka mukaan humalaiset siperialaiset isovanhemmat olivat polttaneet lapsenlapsensa uunissa. Kun äiti saapui paikalle, jäljellä oli vain karrelle palanut ruumis. MVlehtiN1c- mongoloidisuus/hybridi näkyy selvästi joissain venäläisissä, mm. tässä brutaalissa Tsapokissa. Mongo gangeineen teurasti kokonaisen maanviljelijäperheen, mukaanlukien 4 lasta.https://www.rt.com/news/170880-massacre-tsapok-krasnodar-dies/
Huomatkaa yhdennäköisyys mm. mykkämongon kanssa. Mykkänen on vaan hieman hoikempi. https://www.ess.fi/incoming/img2481793/83pa72/ALTERNATES/w980/931482.jpg
- jdb
Nerkerit on kultamunia ja muslimit raiska.
Turvapaikkahakemukset ovat pääasiassa uusintahakemuksia. Juristit ja VOK:in vuokraajat tekevät hyvät rahat veronmaksajien kustannuksella. Uusintahakemuksia tehdään jopa 6 kertaa.
- iugitg
Ja Orpon vaimo on toimitusjohtajana matubisnes-lakifirmassa. Systeemin rappiosta kertoo sekin, että oikeusasiamiehen mielestä Orpo ei ollut mitenkään jäävi matumassamaahantuonnissaan eli tuottaessaan vaimolleen matuja turvapaikkahakemustehtailuun.
- MietiKetä-äänestät
Orpo rikastunut muijansa kanssa sikana matubisneksessä....
- Valhe
Kyllä siinä jutussa kerrottiin syykin miksi meillä menee huonosti. Totuutta on vain vaikea hyväksyä.
- dfiqwe
Missä kohtaa?
- Hesarissa_Juttua
Kehitysmaastatus vain syvenee!
HS:
Raportti: Maailmassa on vain kuusi maata, joissa naiset ja miehet ovat lain mukaan tasa-arvoisia työelämässä – Suomi ei kuulu joukkoon
Maailmassa on vain kuusi maata, joissa työelämään liittyvä lainsäädäntö on miehille ja naisille tasa-arvoinen, kertoo Maailmanpankin tuore raportti. Ruotsi, Tanska, Belgia, Ranska, Latvia ja Luxemburg saivat täydet sata pistettä vertailussa, jossa oli mukana 187 maata.
Suomi sai vertailussa indeksiluvuksi 97,5 sadasta. Suomen tiputti kärkimaiden joukosta lasten saamiseen liittyvä lainsäädäntö. - realismi______
Mikael Gabriel - Lennokki ft. Vesa-Matti Loiri
https://m.youtube.com/watch?v=FezWnUBBOi0 - ryysyläisiä.olemme
Verratkaa vaikka hintatasoa meidän ja Tanskan välillä, järkyttävä ero.
Orpo ja KOK vielä haluavat nostaa Suomen jo nyt ylivoimaisesti EU:n korkeinta alkoholiveroa!
Tässä, olkaa hyvähttps://www.calle.dk/?countryid=41¤cyid=36- Ei_Ole_Yllätys
EU:n korkeimmat verot, yksi läntisen euroopan pienimpiä ostovoimia, yhdistettynä kalleimpiin hintoihin ja pohjoismaiden pienimpiin palkkoihin.
Kaikki aiheuttavat köyhyyttä ja pidentävät leipäjonoja! - kiuyty
Nuo hinnathan on halvempia mitä Virossa.
- Lkhgff
Sekin on epäreilua ja epätasa-arvoista, että jurttaitäisten alkoholiongelmien vuoksi euripidi- tai 'läntiset' suomalaiset eivät voi harjoittaa samanlaista alkopolitiikkaa, mm. nettimyyntiä kuin muut euripidieurooppalaiset Euroopassa.
Tanskassa saa sairaanhoitaja 1000€ enemmän palkkaa, kuin Suomessa.
Tanskassa demaritkin suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon. eikä siellä ole kaksikielisyyttä- Sosialistisdemokratiaa
Jos SDP voittaa seuraavat vaalit, Suomi nostetaan muiden Pohjoismaiden kaltaiseksi oikeaksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi.
-Ruotsin mukaisesti autovero poistuu
--tietään investoidaan, moottoriteitä rakennetaan
- terveydenhoidon yksityistäminen tehostuu, palkat paranevat ja hoitajamitoitus kohenee
- rerveyskeskuksienkin lääkärit muuttuvat virkamiehistä ammatinharjoittajiksi, kuten vaikkapa Tanskassa ja Norjassa.
-Suomi liittyy Natoon, kuten enemmistö Pohjoismaista, onpa Naton pääsihteeri ollut tanskalainen demari.
-sakotus muuttuu ansiotasosta riippumattomaksi, jolloin vältetään kohtuuttomuudet ja ulkomaalaisiltakin voidaan periä liikennesakot.
-alkoholiveroa alennetaan.
-ansioverustasoa alennetaan
-ym.joka ei perustu kateuteen ja pikkusieluiseen öykkäröintiin.
-lopuksi helmi; Suomestakin kuningaskunta.Tanskan demarit ovat täysin eri linjoilla, kuin Suomen. Tanskassa demareilla on Suomen Persuja kriittisempi maahanmuutto politiikka. Ei ihme, että pieni Tanska on Scandinavian paratiisi!
- tyujhgfrtyh
Olisihan demareilla ollut aikaa totetuttaa nuo asiat monta kymmentä vuotta jo!
Miksi ei ole toteutettu? tyujhgfrtyh kirjoitti:
Olisihan demareilla ollut aikaa totetuttaa nuo asiat monta kymmentä vuotta jo!
Miksi ei ole toteutettu?Demari on rähmällään ruotsin kielisen pääoman edessä. Katsokaa Paavo Lipposen turvonnutta naamaa. turvonneita ovat Myös Ahtisaari ja Tarja Halonen. Antti Rinne oli myös pullea.
Hän kävi Folktingetin kokouksessa Hangossa vannomassa uskollisuutta pakkoruotsille.
Lupasi myös Vaasaan täyden päivystyksen. Hoopo Akatemiassa opiskellut Rönnholm on Rinteen päällystakki.
- Kylmätotuus
'Tanskan demarit eri linjoilla kuin Suomen'.
Aivan. Politiikan taso kumpuaa tietysti genetiikasta ja sen asettamista rajoista. Tanska= skandinaaviseuripidinen, Suomi= N1c-jurttamulattila.
Kumpi ryhmä kykenee tasokkaampaan politiikkaan: a)maatalouden ja metallikulttuurit luonut arjalaisskandinaavinen ja euripidinen väestö
b)jurttatason kehiskulttuurin ja raiskauksilla euripidiyhteisöihin itsensä tunkeneen N1c-mongopopulaation? - Lukiolaislikka
Demarit ovat olleet päättämässä vuosikausia. Tanska, Ruotsi ja Norja säilyttivät oman valuutansa. Suomen hölmöt demarit myivät suomalaisten taloudellisen tuloksen maailmalle.
- yuzt
Suomessa on ollut porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia vuodesta 2003 lähtien. Tiedot saa googlaamalla Suomen valtioneuvostot.
yuzt kirjoitti:
Suomessa on ollut porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia vuodesta 2003 lähtien. Tiedot saa googlaamalla Suomen valtioneuvostot.
Demarit pilasivat myös Stubbin hallituksen työnteon. Kokoomus muistaa sen eikä mielellään ryhdy samoihin töihin demareiden kanssa.
- eurgd
DonaldTruth kirjoitti:
Demarit pilasivat myös Stubbin hallituksen työnteon. Kokoomus muistaa sen eikä mielellään ryhdy samoihin töihin demareiden kanssa.
Kokoomus Kataisen ja kokoomus Stubbin hallitukset olivat porvarienemmistöisiä sekä hallituksessa että eduskunnassa koska porvaripuolueet kristilliset ja vihreät olivat kokoomuksen apupuolueina ja kokoomuksen porvarillisen Suomen taloudelle tuhoisan ja valtiontalouden velkaannuttaneen talouspolitiikan pönkkääjinä.
Annti Riine on Suomen Bouteflika. Algeriassa nuoret ovat kyllästyneet sairaaseen presidenttiin.
- qerd
Kokoomuspersu öyhöttää nousuhumalassaan.
Suomi on RKP:n johdossa ja SDP:n ja nyt Kepun Bernerin avustuksella myyneet kaiken tuottavan Ruotsiin ja halvalla. Osa omistuksesta on vielä rotsalaisilla veroparatiiseissa..
Ruotsi pitää maansa kunnossa, mutta lypsää Suomen kehitysmaaksi.- AY_köyhdyttää_Suomen
Suomen vie omaan pohjamutakastiinsa tuhoisa ammattiyhdistysliike.
Enimmillään oli työllisyysaste-ero Ruotsiin 8½ % eli valtion rahat lopussa
AY:n uusin hyökkäys työllistämistä vastaan olivat viime syksyn korpilakot.
Työpaikkoja olisi lähes ainoastaan pk-yrityksissä, joihin AY ei salli palkattavan- AYeiongelmariistäjäkyllä
Tuo ei pidä paikkaansa,että AY köyhdyttää Suomen,maassa kuin maassa pitääbolla minimipalkka jonka alle ei teetetä töitä,muuten kaikki luisuu aina porvarin hyväksikäytöksi ja koko maa tuhoutuu. Ainoastaan kun kansalaisilla on jotkut minimitulot maa vaurastuu ja ketään ei hyväksikäytetä.
Oppia voi ottaa vaikka Afrikasta jossa maat ei päse ikinä irti kehitysmaa statuksesta kosja siellä rikkaat järestään hyväksikäyttää köyhempiään vain muutaman sadan euron kuukausipalkoilla mutta hinnat on kuitenkin jonlänsimaista tasoa ja suurin osa elää elämänsä suurissa puutteissa kärsien milloin mistäkin.
- Odotellessaaan
Kun Suomi oli liittymässä EU:iin, niin profeetta näki näyn, jossa Suomi oli nauta, joka teurastettiin ja siitä vietiin lihat ulkomaille ja luut jäivät jäljelle. Näin on käymässä. Vaalit ovat tärkeät ja viimeinen mahdollisuus Suomelle.
- ansaittu_Bangladeshiys
Onko Suomi siirtnyt Skandinavian niemimaan osaksi?
Ettei vaan edelleenkin ole AKT:n satama-mielivallan armoilla oleva saari?
Mutta Pohjoismaista Suomi megatyhmyydellään ansaitsee nolla-statuksensa
Supersurkean AY-terrorismin kaameutta korostaa vertailu Ruotsin AY-liikkeeseen.
Ruotsin AY ei lakkoile. Tekee ehdotuksia tuottavuuden parantamiseksi.
Supersurkea SAKSDP-puolue säälittävän tyhmä verrattuna Tanskan demareihin, joiden innovoima Flexicurity on joustavoittanut työmarkkinat huimaan nousuunLuultavasti Suomi tyhjennetään omaisuudesta ja täytetään matuilla, koska Venäjä on saanut USA:lta luvan ottaa maa haltuun. Rikkaat lähtevät maasta ja köyhät ja tyhmät jäävät jäljelle. Venäläiset saavat köyhtyneen ja rampaetetun maan hallintaansa, joka sitten muuttuu todella takapajulaksi nopeasti.
- fihdw
Linkki "tietoosi" että Ruotsin ayliike ei lakkoile, muutoin mutua.
- Mongolandianmenoa
DonaldTruth kirjoitti:
Luultavasti Suomi tyhjennetään omaisuudesta ja täytetään matuilla, koska Venäjä on saanut USA:lta luvan ottaa maa haltuun. Rikkaat lähtevät maasta ja köyhät ja tyhmät jäävät jäljelle. Venäläiset saavat köyhtyneen ja rampaetetun maan hallintaansa, joka sitten muuttuu todella takapajulaksi nopeasti.
Suomi on jo nyt raaka-ainetuotantoon keskittyvä takapajula, koska jurttamulatit eivät kykene euripidi- saati skandinaaviseuripiditasoiseen politiikkaan saati innovaatioihin. Suomen demaritkin ovat massamaahanmuuttoa kannattavia loisivia vinosilmiä, kun muualla pohjoismaissa skandinaaviseuripidisia, eurooppalaisia arvoja ja yhteiskuntia kannattavia ihmistasoista politiikaa tekeviä täyspäitä.
Ruotsin ongelma on puolestaan finne igen- tyypeistä siinnyt löffenpopulaatio ja kymmenet tuhannet juutalaiset, jotka muuttivat maahan IIWW aikana ja sen jälkeen. - mitenköhänon
DonaldTruth kirjoitti:
Luultavasti Suomi tyhjennetään omaisuudesta ja täytetään matuilla, koska Venäjä on saanut USA:lta luvan ottaa maa haltuun. Rikkaat lähtevät maasta ja köyhät ja tyhmät jäävät jäljelle. Venäläiset saavat köyhtyneen ja rampaetetun maan hallintaansa, joka sitten muuttuu todella takapajulaksi nopeasti.
Onko han tuossa perää? Näyttää kyllä jo siltä, että maatamme venäläistetään. Maanosto oikeutta tosin juuri rajoirtettiin, mutta juuri muuta mahdollisuuttahan Airiston skandaalin jälkeen ei ollut.
Inkeliläisten "paluumuutostakin" ollaan monellla taholla sitä mieltä Inkerissäkin', että kyse oli etnisestä puhdistuksesta ja kgb-operaatiosta. - kähmintääkö
mitenköhänon kirjoitti:
Onko han tuossa perää? Näyttää kyllä jo siltä, että maatamme venäläistetään. Maanosto oikeutta tosin juuri rajoirtettiin, mutta juuri muuta mahdollisuuttahan Airiston skandaalin jälkeen ei ollut.
Inkeliläisten "paluumuutostakin" ollaan monellla taholla sitä mieltä Inkerissäkin', että kyse oli etnisestä puhdistuksesta ja kgb-operaatiosta.Koomista on, että näistä jotka näkyvimmin ovat tukeneet venäläisten tontin ja maan osto-oikeutta Suomesta (SDP Jaakonsaari ja KOK Kanerva)niin kokoomuksen Kanerva paistatteli julkisuudessa heti lausuntoineen Airiston skandaalin jälkeen.
- adfvasdvadv
kähmintääkö kirjoitti:
Koomista on, että näistä jotka näkyvimmin ovat tukeneet venäläisten tontin ja maan osto-oikeutta Suomesta (SDP Jaakonsaari ja KOK Kanerva)niin kokoomuksen Kanerva paistatteli julkisuudessa heti lausuntoineen Airiston skandaalin jälkeen.
Suuri osa venäläisistä (R1a) on ihan samanlaisia eurooppalaisia kuin esim. Euroopan slaavit, virolaiset ym. Sitten on jurttapopulaatio N1c -kansat ja mixit, joiden tyyli toimia ei ole skandinaavinen tai eurooppalainen. Ei näiden lesta ym. siitokset Suomessakaan toimi skandinaavisten tai eurooppalaisten standardien mukaan.
Olisi kyllä tärkeää ymmärtää ja hyväksyä genetiikka, mikä vaikuttaa kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ja nimenomaan sen tasoon.
Jurttalaisten sokea ryssäviha ja mielisairas pelko jokapuolella vaanivien kuvitteellisten ryssäntrollien manipulointiin tukahduttaa helposti järkikeskustelun. Olisi kuitenkin oikeasti rikastuttavaa rakentaa ja ylläpitää kulttuurisia ja taloudellisia siteitä Venäjän euripidisiin kansalaisiin, koska heillä on pitkä historia rusien, jäämien ja muiden finnougrien (ei N1c- jurttalaisten) kanssa jo ajoilta ennen Moskovaa. Moskovakin on saanut merjojen klaanilta nimensä ja merjatkin olivat ja ovat euripidista populaatiota, geneettisesti eurooppalaisia R1a.
Miksi tämä kaikki pitäisi heittää menemään ei-euripidisten kateuden ja vihan vuoksi?!
Virossa maahanmuutto vastainen puolue nousee kolmanneksi. Sosiaalidemokraatit ja Vihreät eivät siellä juhli. Viro onkin vahvassa kehityksen vaiheessa. Suomi jää jälkeen, joka sektorilla.
- Kylmätotuus
Jälleen, kyse ei viime kädessä ole puoluepolitiikasta, mikä kehitysmaissa/ mulattiloissa on korruptoitunutta kaikissa puolueissa. Kähmintä on systeemistä, puoluekannasta riippumatta. Virossa on onneksi vielä 40% alkuperäistä finnougria/arjalaista isälinjaa ja tottahan se näkyy MYÖS politiikanteon tasossa.
Suomen alkuperäistä R1a:ta on enää 10% ydnasta. Tilalle saatiin raiskausrikastuksin jurttamongo N1c ja kyllähän se katastrofi näkyy ihan kaikessa.
Norja sai Seefeldistä 25 mitalia, mutta Suomi vain 1 pronssin. Väestömäärä on suunnilleen sama.
Norja on Ruotsin naapurimaa, mutta siellä ei koulussa pakkolueta ruotsia. Urheilijoilla on siksi aikaa harjoitella eikä istua turhan kielen tunnilla. Suomen kansallisen yhtenäisyyden ja identiteetin murskaa kaksikielisyys. SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto sekä tietysti RKP ovat saaneet suomalaisen kansallistunteen romahtamaan. Urheilun rahat tuo jengi on varastanut matujen kotuttamiseen.- assssssssss
Norja laittaa dopingiin helvetisti rahaa. Se on oikein edelläkävijä dopingin kehittäjänä. Toivottavasti se jää kiinni, kun kisoissa otetaan talteen verinäytteitä. Kai hiihtokisoissakin otetaan?
Ei kukaan usko norjalaisten rehelliseen kilpailuun.
- Taisteleva_SDP
Myös yksi merkittävä ero löytyy muihin pohjoismaihin ja niiden demaripuolueisiin, mikä Suomessa viivytti 20-30 vuotta pohjoismaisen hyvinvointivaltion muodostumista:
SDP tarttui rotanhäntäkivääreihin ajaessaan rauhanaatetta ja kansojen välistä ystävyyttä.Demarit Suomessa ovat sisällissodan jälkeen saaneet niin paljon rahaa, että heidän johtajansa ovat saaneet köyhät hiljaisiksi. Otetaan esimerkiksi paavo Lipponen, jolla on nykyisin niin paljon rahaa, ettei tiedä minne niitä sijoittaisi. Nordeaan eienää niitä vie.
Eurooppa on Ranskan Presidentin Macronin mukaan suuremmassa vaarassa, kuin koskaan.
paavo Lipponen on syypää siihen, että Suomi vietiin takaovesta EU:n ja Euroon.
Mikäli rahasi eivät riitä elämiseen on syypää SDP ja RKP. Osa vastuusta on Vihreillä.
Tietnekin Sipilä sortui RKP:n ohjailtavaksi, kun piti Bernerin hallituksessa.- SolidaarisuuskaikenaAjaO
DonaldTruth kirjoitti:
Demarit Suomessa ovat sisällissodan jälkeen saaneet niin paljon rahaa, että heidän johtajansa ovat saaneet köyhät hiljaisiksi. Otetaan esimerkiksi paavo Lipponen, jolla on nykyisin niin paljon rahaa, ettei tiedä minne niitä sijoittaisi. Nordeaan eienää niitä vie.
Eurooppa on Ranskan Presidentin Macronin mukaan suuremmassa vaarassa, kuin koskaan.
paavo Lipponen on syypää siihen, että Suomi vietiin takaovesta EU:n ja Euroon.
Mikäli rahasi eivät riitä elämiseen on syypää SDP ja RKP. Osa vastuusta on Vihreillä.
Tietnekin Sipilä sortui RKP:n ohjailtavaksi, kun piti Bernerin hallituksessa.Ja päinvastoin,Suomen kurjuuden syy ovat nimenomaan rikkaat jotka vie maasta kaiken liikenevän voiton ulkomaille ja haluaa vaan jättää taviskansan vain oman onnensa nojaan.
On erittäin hyvä että maassa on ollut minimipalkka laki,ilman sitä mitään sosuaaliturvaa ei olisi voitu rakentaa,suomalaiset olisi vain nykyisin jotain kehitysmaa orjia joilla ei olisi mitään ihmisoikeuksia,ei kunnon sairaanhoitoa ei mitään jos oikeisto olisi saanut päättää niin kuin ennen itsenäistymistä.
Maailmassa ei mitään saa jos ei vaadi ja valvo että saat,ainoastaan siten menee kohtuudella ja hyvinvointivaltio on voitu edes rakentaa,nyt vaan on taisteltava sen jatkumisen puolesta.
Paras keksintö ihmisten hyvinvointiin on ollut AY,valtaa käytetään aina ja kaikkialla väärin vain solidaarisuusliike voi tuoda siihen jotain tolkkua ja rajata sen väärinkäyttöä .Aikoinaan jo Darwin todisti tämän oikeaksi,sopivin voittaa aina,ei välttämättä vahvin jota oikeisto aina kuvittelee harhoissaan olevansa kuten kaikki diktatuurit ja diktaattorit yleensäkin. SolidaarisuuskaikenaAjaO kirjoitti:
Ja päinvastoin,Suomen kurjuuden syy ovat nimenomaan rikkaat jotka vie maasta kaiken liikenevän voiton ulkomaille ja haluaa vaan jättää taviskansan vain oman onnensa nojaan.
On erittäin hyvä että maassa on ollut minimipalkka laki,ilman sitä mitään sosuaaliturvaa ei olisi voitu rakentaa,suomalaiset olisi vain nykyisin jotain kehitysmaa orjia joilla ei olisi mitään ihmisoikeuksia,ei kunnon sairaanhoitoa ei mitään jos oikeisto olisi saanut päättää niin kuin ennen itsenäistymistä.
Maailmassa ei mitään saa jos ei vaadi ja valvo että saat,ainoastaan siten menee kohtuudella ja hyvinvointivaltio on voitu edes rakentaa,nyt vaan on taisteltava sen jatkumisen puolesta.
Paras keksintö ihmisten hyvinvointiin on ollut AY,valtaa käytetään aina ja kaikkialla väärin vain solidaarisuusliike voi tuoda siihen jotain tolkkua ja rajata sen väärinkäyttöä .Aikoinaan jo Darwin todisti tämän oikeaksi,sopivin voittaa aina,ei välttämättä vahvin jota oikeisto aina kuvittelee harhoissaan olevansa kuten kaikki diktatuurit ja diktaattorit yleensäkin.Olet osittain oikeassa. Suomessa on vähemmistö, jonka ahneutta ei hillitse mikään.
Suomalaisten veronmaksajien raha valuu tälle omistavalle vähemmistölle. Valitettavasti demarit on olleet tämän ryöstön mahdollistajina. Ay-liike leikkii olevansa duunarin asialla.
Antti Rinne otti nopeasti etäisyyttä ammattiydistysliikkeeseen päästessään politiikan parrasvaloihin. Hän on nyt suomenrutsalaisten etujen första älskare!
- Totta_vie
Suomen osittainen heikompi asema muihin Pohjoismaihin johtuu siitä, että Suomi ei päässyt heti itsenäistyttyään aloittamaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamista, koska SDP oli aloittanut aseellisen kapinan. Sota ja sen jälkiselvittely viivästyttivät pari vuosikymmentä hyvinvointivaltion kehitystä, vaikka osa laeista oli hyväksytty jo Venäjän vallan aikana.
Onneksi sosialistinen aseellinen kapina saatiin talonpokien, torpparien, isänmaallisen työväestön, porvariston ja sivistyneistön avulla kukistettua ja demarien barbaarisuus pysäytettyä.Suomen huonompi asema muihin Pohjoismaihin verrattuna johtuu siitä, etä meidän tuottava teollisuus ja muu liiketoiminta on myyty halvalla Ruotsiin. Suomessa ei ole riittävää kansallistunnetta, kuten Norjassa. Norja on rikas ja onnellinen maa.
- jurttalan.mulatit
DonaldTruth kirjoitti:
Suomen huonompi asema muihin Pohjoismaihin verrattuna johtuu siitä, etä meidän tuottava teollisuus ja muu liiketoiminta on myyty halvalla Ruotsiin. Suomessa ei ole riittävää kansallistunnetta, kuten Norjassa. Norja on rikas ja onnellinen maa.
Norja on skandinaavinen nordic laatumaa, jossa 20% on arjalaisten kulttuuriheimojen jälkeläisiä. Vaikka mätä katolinen pedofiilikirkko ja metsäläisten historiankirjoitus haukkuu mm. viikkareita barbaareiksi, he kuitenkin muiden aryanheimolaisten muassa osasivat lukea ja kirjoittaa jo silloin, kun muu Eurooppa ja Aasian jurttamongoloidit kuopivat täysin tietämättöminä mistään korkeammasta sivistyksestä.
Vaikka Sveitsi on monikielinen, siellä yhteiskunta toimii, johtuen euripidisuudesta ja suorasta demokratiasta. Sveitsiläisten ei tarvitse mellakoida kadulla liivit päällä, koska heillä on suora vaikutusmahdollisuus OMIIN asioihinsa. Kuka hullu vajakki uskoo vielä 'edustukselliseen' demokratiaan? Vain vajaamieliset tarvitsevat alamittaisia 'edunvalvojia'. jurttalan.mulatit kirjoitti:
Norja on skandinaavinen nordic laatumaa, jossa 20% on arjalaisten kulttuuriheimojen jälkeläisiä. Vaikka mätä katolinen pedofiilikirkko ja metsäläisten historiankirjoitus haukkuu mm. viikkareita barbaareiksi, he kuitenkin muiden aryanheimolaisten muassa osasivat lukea ja kirjoittaa jo silloin, kun muu Eurooppa ja Aasian jurttamongoloidit kuopivat täysin tietämättöminä mistään korkeammasta sivistyksestä.
Vaikka Sveitsi on monikielinen, siellä yhteiskunta toimii, johtuen euripidisuudesta ja suorasta demokratiasta. Sveitsiläisten ei tarvitse mellakoida kadulla liivit päällä, koska heillä on suora vaikutusmahdollisuus OMIIN asioihinsa. Kuka hullu vajakki uskoo vielä 'edustukselliseen' demokratiaan? Vain vajaamieliset tarvitsevat alamittaisia 'edunvalvojia'.Suomessa vaikutta "finlandssvenskar" jotka ovat Ruotsin avustuksella saanett omistukseensa koko Suomen. Valitettavasti heiltä puuttuu kyky ajatella suomalaisia ihmisinä.
- Sosialistisdemokraatti
DDR:n asukkaat olivat arjalaisia.
Siksi vasemmisto, SDP etunenässä, otti mallia DDR:stä rakentaessaan riistovapaata Suomea.
DDR:stä tuli kansanterveystyö; päivähoidot; peruskoulukin Pirkkalan kokeilukouluineen, mutta porvarilliset virkamiehet estivät sen ideeologisti puhtaan toteutuksen; toteutumatta jäi kansantuomioistuimet.
DDR lahjoitti myös idean täyttää kaikki virat puoluejäsenkirjojen mukaan, jolloin jäsenkirjattomat jäi ulos valinnoista.
Kaikkea tällaista kivaa arjalaiset ddr-läiset lahjoittivat SDP:lle.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187