Potkut vaan Orbanille!

Taas-naurattaa

Potkuja Fideszille vaati kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Pian hänen tuekseen asettui kansanedustaja Arto Satonen, EU-suhteita hoitavan suuren valiokunnan puheenjohtaja. Satosen kirpeän lausunnon mukaan Unkari on Fideszin ja pääministeri Viktor Orbánin johdolla muuttunut jo ”epädemokratiaksi”.

EPP on suurin puolueryhmittymä Euroopan parlamentissa, ja kiistat Fideszin kanssa ovat jatkuneet pitkään sen sisällä. Viime marraskuussa Helsingissä EPP hyväksyi julkilausuman yhteisistä arvoista, joka oli jo epäsuoraa arvostelua Orbánia kohtaan.

Tällä kertaa rajan ylitti Fideszin Unkarissa toimeenpanema räikeä julistekampanja. Se antaa ymmärtää, että komission EPP-taustainen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja unkarilaissyntyinen sijoittaja George Soros olisivat salaliitossa ja pakottaisivat EU-maat ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia. Kampanja on ilkeää mustaa propagandaa ja täyttä valhetta.

ORBÁN vastasi kritiikkiin lauantaina Die Zeitin haastattelussa ilmoittamalla, että julisteet vedetään pois kuun puolivälissä. Orbán myös kertoi pitävänsä arvostelijoitaan – siis myös kokoomusta – ”hyödyllisinä idiootteina”, jotka palvelevat vasemmiston etuja heikentämällä EPP:tä toukokuun lopussa pidettävien eurovaalien alla. Yhtä hyvin Orbánia voi pitää hyödyllisenä idioottina, joka ajaa Venäjän etuja murentamalla EU:n yhtenäisyyttä unionin sisältä.

Eihän EPP:een mahdu yksinvaltaa ajavaa ja demokratian vastaisia arvoja kannattavaa puoluetta.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taas-haukotuttaa

      Sekoomuksen vasurijohto sekoilee taas. EU on se todellinen epädemokratia eli Brysselin diktatuuri. Ja mikä ihmeen potkun antaja joku Satonen on vieraan maan demokraattisesti valitulle puolueelle!?

      Kokoomuksen jäsenten ja äänestäjien tulee heittää ulos tuo kulttuurimarxistinen soluttajajoukko puolueensa johdosta. Tiedän varmasti, että Kokoomuksen perusäänestäjät ovat isänmaallisia, sinivalkoisia ja suomenmielisiä.

      Jos suomalaiset eivät herää vastustamaan suomalaisvastaista vasurieliittiämme, niin suomalainen Suomi tuhoutuu jo lähitulevaisuudessa. Unkarin kansalla sen sijaan ei ole mitään hätää!

      • Taas-naurattaa

        Kokoomuksen johto on tiukasti oikeistolainen. Se on jäsenten valitsema.

        Eurooppa-neuvosto koostuu demokraattisten jäsenmaiden johtajista. He nimittävät myös komission jäsenet, jotka hyväksyy demokraattisesti valittu EU-parlamentti.

        "Jos suomalaiset eivät herää vastustamaan suomalaisvastaista vasurieliittiämme, niin suomalainen Suomi tuhoutuu jo lähitulevaisuudessa. "

        Suomen johto on valittu vapailla vaaleilla ja valitaan taas 14.4. 2019.

        "Unkarin kansalla sen sijaan ei ole mitään hätää!"

        Unkarin kansalla on suuri hätä Orbanin ja Fideszin yksinvallan alla.
        Sellaista puoluetta ei voida hyväksyä demokraattiseen EPP:een.


    • Taas-naurattaa

      Orban on EU-vihaajien suosikki, koska hän pyrkii yksinvaltaan ja samalla kuppaa EU:n edut.

      Erottaminen EPP:sta on kuhmu haarniskassa.

    • Taas-naurattaa

      Kaksitoista europarlamentin EPP-ryhmän jäsenpuolueista esittää virallisesti, että Unkarin pääministeri Viktor Orban ja hänen Fidesz-puolueensa erotettaisiin ryhmästä, EPP:n puheenjohtaja sanoo.

      Euroopan kansanpuolueen EPP:n puheenjohtajan Joseph Daulin mukaan 12 jäsenpuoluetta yhdeksästä maasta on esittänyt, että Fidesz erotetaan määräaikaisesti tai lopullisesti.

      Europarlamentin suurin ryhmä EPP käsittelee esitystä kokouksessaan 20. maaliskuuta.

      Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi 1. maaliskuuta lähettäneensä EPP:n puheenjohtajalle kirjeen, jossa esittää Unkarin valtapuolueen Fideszin erottamista Euroopan kansanpuolueesta EPP:stä.

      – Fidesz on mennyt liian pitkälle. On vakavat perusteet olettaa, että Fidesz rikkoo Euroopan kansanpuolueen arvoja ja periaatteita. Siksi kokoomus esittää Fideszin erottamista EPP:stä, Orpo sanoi kokoomuksen tiedotteessa.

    • Taas-naurattaa

      Nyt on löytynyt riittävä kannatuspohja Fideszin potkuille EPP:stä.

    • Eurokratian vastustamisesta seuraa aina ikävyyksiä tavalla tai toisella. Vain kuuliaiset eunukkiservantit saa palkinnon.

      #EXITNOW!

      • Taas-naurattaa

        EU:ssa päätetään demokraattisesti yhdessä.
        Päätöksistä on myös pidettävä kiinni.
        Se on demokraattista yhteisvastuuta, jota älyn-jättämät eivät ymmärrä.


      • Taas-naurattaa kirjoitti:

        EU:ssa päätetään demokraattisesti yhdessä.
        Päätöksistä on myös pidettävä kiinni.
        Se on demokraattista yhteisvastuuta, jota älyn-jättämät eivät ymmärrä.

        Sellaistahan te eunukkiservantit tuppaatte kuorokiljunnalla julistamaan, mutta edellinen komenttini on edelleen relevantti.


      • Tässä-relevanttia
        eur0kriittinen kirjoitti:

        Sellaistahan te eunukkiservantit tuppaatte kuorokiljunnalla julistamaan, mutta edellinen komenttini on edelleen relevantti.

        Kaksitoista europarlamentin EPP-ryhmän jäsenpuolueista esittää virallisesti, että Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja hänen Fidesz-puolueensa erotettaisiin ryhmästä, EPP:n puheenjohtaja sanoo.

        Puheenjohtaja Joseph Daulin mukaan 12 EPP:n jäsenpuoluetta yhdeksästä maasta on esittänyt, että Fidesz erotetaan määräaikaisesti tai lopullisesti. EPP käsittelee esitystä kokouksessa 20. maaliskuuta.

        EPP on europarlamentin suurin ryhmä. Suomesta siihen kuuluvat kokoomus ja kristillisdemokraatit. Myös esimerkiksi Saksan liittokanslerin Angela Merkelin CDU kuuluu ryhmään.

        Kokoomus on vaatinut Fideszin erottamista.


      • Tässä-relevanttia kirjoitti:

        Kaksitoista europarlamentin EPP-ryhmän jäsenpuolueista esittää virallisesti, että Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja hänen Fidesz-puolueensa erotettaisiin ryhmästä, EPP:n puheenjohtaja sanoo.

        Puheenjohtaja Joseph Daulin mukaan 12 EPP:n jäsenpuoluetta yhdeksästä maasta on esittänyt, että Fidesz erotetaan määräaikaisesti tai lopullisesti. EPP käsittelee esitystä kokouksessa 20. maaliskuuta.

        EPP on europarlamentin suurin ryhmä. Suomesta siihen kuuluvat kokoomus ja kristillisdemokraatit. Myös esimerkiksi Saksan liittokanslerin Angela Merkelin CDU kuuluu ryhmään.

        Kokoomus on vaatinut Fideszin erottamista.

        Mutta alkuperäinen kommenttini on edelleenkin relevantti.


    • putinintrolli

      Unkari pitää potkaista ulos EU:sta. Mitä tuollaisella diktatuurivaltiolla on tekemistä EU:ssa. Siinä on Pietarin trolleilla vinkumista, kun eihän Unkari kelpaa Vladimir Putinillekkaan. Vai kelpaako muka. Tuollainen alikehittynyt maatalousmaa.

      • Taas-naurattaa

        Ei ole kyse Unkarin erottamisesta EU:sta, vaan Fideszin erottamiseta EPP:stä.


      • putinintrolli

        Kyllä tuon Unkarinkin voisi saman tien heivata ulos koko EU:sta. Mitäköhan madjaarit sen jälkeen tekisivät ?


    • säälittävä-ukko

      Ongelma on vaan se, että Orpo ei saa kannatusta edes omassa maassaan.
      Naurattaa kun tuo yrittää kurkkia muihin pöytiin.

      • Kyse-onkin

        EPP:n puolueiden yhtekishankkeesta Fideszin erottamiseksi. Mukana on jo 12 puoluetta.


    • Orban-pahoittelee

      Unkarin pääministeri Viktor Orban on lähettänyt pahoittelukirjeen europarlamentin EPP-ryhmän puoluejohtajille. Orban pahoittelee, että kutsui EPP:n hajaannusta haluavia tahoja ”hyödyllisiksi idiooteiksi”. Samalla Orban pyytää, että vaatimusta sulkea hänen Fidesz-puolueensa EPP:stä harkittaisiin uudelleen.

      EPP:n puheenjohtajan mukaan yli kymmenen jäsenpuoluetta on esittänyt, että Fidesz erotetaan määräaikaisesti tai lopullisesti. Muun muassa Suomen kokoomus puoltaa erottamista. Ryhmän on määrä käsitellä erottamisasiaa tässä kuussa.

      Taustalla ovat Fideszin ja Orbanin EU-vastaiset linjaukset, jotka ovat olleet kauan kiusallinen kysymys EPP:lle.

    • Heimehäthätään

      Ja anteeksiantamattomuus despoottiorpolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5390
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      234
      1576
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      314
      1127
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      306
      1058
    Aihe