Kuulostaako utopialta?
Vaan ei ole.Monissa maissa niitä on jo perustettu. Koskahan ensimmäinen tulee Suomeen?
Nyt teemme sitten pienen kuviitteellisen matkan lopunajan lopun-lopun-lopun loppuun.
Eletään jotain vuotta 2090.
Monissa maissa työ on jo lopetettu. Julistaja määrät on vähentynyt jo vuosikymmeniä 10%:n vauhdilla/vuosi.
Kokouksia ei ole enää pahemmin ollut. Helsingissäkin vain yksi sali. Vain muutama mies on enää alle 50 v.
Beeteliä ei enää ole.
Suurimmat kokoukset pidetään vanhainkodissa nimeltä "ex paratiisi" ja "täällä sitä ollaan."
Aivan pian, tuota pikaa ja siihen on sykähdyttävät todisteet, eikö totta,eikö tunnu viisaalta ajatella niin, olemme pian poissa. Jt:t eivät perineetkään maata vaan ovat kohta kaikki poissa.
Vanhainkoteja VAIN Jehovan todistajille?
12
58
Vastaukset
Esitteessä on "tavaramerkinomaisesti" Donstions-kohta.
- diasporassa
Jehovan todistajathan ovat ympäri maailmaa hajaannuksen tilassa kuin juutalaiset konsanaan. Nyt pitäisi vain löytää sopiva raamatunkohta tai traditio, joka kertoo Jehovan antaneen jonkin maapläntin todistajille. Koska uskonnonvapautta tulee kunnioittaa, tietenkin tuo mainittu maapläntti annetaan todistajille, jotka ryhtyvät muuttamaan luvattuun maahan ;)
Kannattaa miettiä kaksi kertaa mikä on sopiva maapläntti.- Baradiisimaata
Mulla olis tarjolla pieni saari Suomenlahdella. Tai oikeastaan puolet siitä. Loput on valtion. Kyllä ne sinne mahtuu ja jos hinnasta sovitaan.
- paennut
Ei todellakaan hajaannuksen tilassa. Yhdistävä tekijä: Jeesuksen antama merkki hänen seuraajistaan. Rakkaus keskuudessa, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala. Ei hajaantunut eri lahkoihin, kuten kristikunta.
Nämä lahkot voitaisiin siirtää jollekkin saarelle, eikä menisi kauan kun alkaisi kilpailu, ketä puhujaa pitäisi kullakin kerralla kuunnella ja ketä seurata. Kokemusta on, ei ikinä takaisin siihen sekamelskaan. - höpönlöpön
paennut kirjoitti:
Ei todellakaan hajaannuksen tilassa. Yhdistävä tekijä: Jeesuksen antama merkki hänen seuraajistaan. Rakkaus keskuudessa, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala. Ei hajaantunut eri lahkoihin, kuten kristikunta.
Nämä lahkot voitaisiin siirtää jollekkin saarelle, eikä menisi kauan kun alkaisi kilpailu, ketä puhujaa pitäisi kullakin kerralla kuunnella ja ketä seurata. Kokemusta on, ei ikinä takaisin siihen sekamelskaan.Hajaannus, diaspora tarkoittaa hajallaan asumista. "Se merkitsee pakkomuuttoa, jossa jokin uskonnollinen tai kansallinen ryhmä joutuu muuttamaan uuteen maahan tai uudelle asuma-alueelle. Diasporassa kansa tai ryhmä säilyttää oman identiteettinsä, vaikka elääkin eristyksessä alkuperäisestä kulttuuristaan"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Diaspora
Ymmärsit hajaannuksen omalla tavallasi.
Annat myös pakkoyksimielisyydelle merkityksen, joka ei ole hyvä. Eriävät mielipiteet voivat olla myös rikkaus, mutta sitähän ei todistaja tajua. - paennut
höpönlöpön kirjoitti:
Hajaannus, diaspora tarkoittaa hajallaan asumista. "Se merkitsee pakkomuuttoa, jossa jokin uskonnollinen tai kansallinen ryhmä joutuu muuttamaan uuteen maahan tai uudelle asuma-alueelle. Diasporassa kansa tai ryhmä säilyttää oman identiteettinsä, vaikka elääkin eristyksessä alkuperäisestä kulttuuristaan"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Diaspora
Ymmärsit hajaannuksen omalla tavallasi.
Annat myös pakkoyksimielisyydelle merkityksen, joka ei ole hyvä. Eriävät mielipiteet voivat olla myös rikkaus, mutta sitähän ei todistaja tajua.Pakkomielisyyttä voi olla myös toisten jatkuva solvaaminen. Jeesus kyllä totesi seuraajistaan, etteivät he ole osa maailmasta, joten asian voi ymmärtää tälläkin tavalla.Eriävät mielipiteet, sen seurauksenahan on syntynyt monia riiteleviä haaroja uskontojen keskuudessa, joista on saanut jotkut vakavat selkkaukset ja sodat alkunsa. Tulee Pohjois-Irlanti mieleen. Ykseys olisi Jeesuksen seuraajien tuntomerkki. Jeesuksen opetuslapsetkin kuuntelivat tarkkaan, mitä hän kertoi, eivät he kyseenalaistaneet hänen opetustaan. He kertoivat muillekin hänen opetuksiaan. Olisiko se Jeesuksen seuraamista, jos jokainen kertoisi omia mielipiteitään hänestä ja hänen opetuksistaan.
Kyllä kristityllä on valinnanvapaus monissa jokapäiväisissä asioissa, mutta Raamatun opetus on yhdistävä ja tärkein asia.
Joten höpönlöpön itsellesi. - Unohtuikojotain
paennut kirjoitti:
Pakkomielisyyttä voi olla myös toisten jatkuva solvaaminen. Jeesus kyllä totesi seuraajistaan, etteivät he ole osa maailmasta, joten asian voi ymmärtää tälläkin tavalla.Eriävät mielipiteet, sen seurauksenahan on syntynyt monia riiteleviä haaroja uskontojen keskuudessa, joista on saanut jotkut vakavat selkkaukset ja sodat alkunsa. Tulee Pohjois-Irlanti mieleen. Ykseys olisi Jeesuksen seuraajien tuntomerkki. Jeesuksen opetuslapsetkin kuuntelivat tarkkaan, mitä hän kertoi, eivät he kyseenalaistaneet hänen opetustaan. He kertoivat muillekin hänen opetuksiaan. Olisiko se Jeesuksen seuraamista, jos jokainen kertoisi omia mielipiteitään hänestä ja hänen opetuksistaan.
Kyllä kristityllä on valinnanvapaus monissa jokapäiväisissä asioissa, mutta Raamatun opetus on yhdistävä ja tärkein asia.
Joten höpönlöpön itsellesi.Nykyaikana tunnetaan eräs hajaannus joka tapahtui Raamatuntutkijoista. He ottivat nimekseen Jehovan todistajat.
Ja näistä Jehovan todistajista on hajaantunut ainakin sellaiset ryhmät kuin; Tosi Jehovan todistajat, Jahven todistajat ja Jeesuksen todistajat.
Ensin mainittu toimii joissain itä Euroopan maissa. Keskimmäinen Australiassa ja kolmas jenkeissä. Myös muita ryhmiä on. - kaikenlaisiauskomuksia
paennut kirjoitti:
Pakkomielisyyttä voi olla myös toisten jatkuva solvaaminen. Jeesus kyllä totesi seuraajistaan, etteivät he ole osa maailmasta, joten asian voi ymmärtää tälläkin tavalla.Eriävät mielipiteet, sen seurauksenahan on syntynyt monia riiteleviä haaroja uskontojen keskuudessa, joista on saanut jotkut vakavat selkkaukset ja sodat alkunsa. Tulee Pohjois-Irlanti mieleen. Ykseys olisi Jeesuksen seuraajien tuntomerkki. Jeesuksen opetuslapsetkin kuuntelivat tarkkaan, mitä hän kertoi, eivät he kyseenalaistaneet hänen opetustaan. He kertoivat muillekin hänen opetuksiaan. Olisiko se Jeesuksen seuraamista, jos jokainen kertoisi omia mielipiteitään hänestä ja hänen opetuksistaan.
Kyllä kristityllä on valinnanvapaus monissa jokapäiväisissä asioissa, mutta Raamatun opetus on yhdistävä ja tärkein asia.
Joten höpönlöpön itsellesi.Sekoitit pakkoyksimielisyyden ja pakkomielisyyden toisiinsa. Pitäisiköhän selventää nuokin varmuuden vuoksi. . . .
Jos hajaannuksella tarkoitettaisiin uskonnollisia kuppikuntia, niin silloin voitaisiin sanoa koko kristinuskon olevan hajaannuksen tilassa. Jehovan todistajat ovat tällöin osa tätä hajaannusta.
Kristityillä varmaan on jotain valinnanvapauksia, mutta aika lailla se vanhentunut paimentolaiseepos ja siitä keksityt tulkinnat teitä rajoittavat. paennut kirjoitti:
Pakkomielisyyttä voi olla myös toisten jatkuva solvaaminen. Jeesus kyllä totesi seuraajistaan, etteivät he ole osa maailmasta, joten asian voi ymmärtää tälläkin tavalla.Eriävät mielipiteet, sen seurauksenahan on syntynyt monia riiteleviä haaroja uskontojen keskuudessa, joista on saanut jotkut vakavat selkkaukset ja sodat alkunsa. Tulee Pohjois-Irlanti mieleen. Ykseys olisi Jeesuksen seuraajien tuntomerkki. Jeesuksen opetuslapsetkin kuuntelivat tarkkaan, mitä hän kertoi, eivät he kyseenalaistaneet hänen opetustaan. He kertoivat muillekin hänen opetuksiaan. Olisiko se Jeesuksen seuraamista, jos jokainen kertoisi omia mielipiteitään hänestä ja hänen opetuksistaan.
Kyllä kristityllä on valinnanvapaus monissa jokapäiväisissä asioissa, mutta Raamatun opetus on yhdistävä ja tärkein asia.
Joten höpönlöpön itsellesi.paennut 6.3.2019 12:22
<>Jeesus kyllä totesi seuraajistaan, etteivät he ole osa maailmasta, joten asian voi ymmärtää tälläkin tavalla.><
Yhteiskunnassa asuva on osa yhteiskuntaa, siinä ei jeesustelu auta.
<> Olisiko se Jeesuksen seuraamista, jos jokainen kertoisi omia mielipiteitään hänestä ja hänen opetuksistaan. ><
Näin se meni jo ajanlaskumme alussa, jolloin Jeesuksen oli määrä palata.
<>Kyllä kristityllä on valinnanvapaus monissa jokapäiväisissä asioissa, mutta Raamatun opetus on yhdistävä ja tärkein asia.><
Tarkoitat vasmaan, että Vt-harha vaihdetään samnanaikaisesti uuteen Vt-harhaan käskystä ja samalla hetkellä.
- Salamoros
Unohtuikojotain 6.3.2019 13:34
"He ottivat nimekseen Jehovan todistajat."
-Nimen otti lahkojäämistön oikeustaistelussa, käräjöinnissa siis voittanut Rutherford, hänhän ei saanut kaikkia raamatuntutkijoita mukaansa. Raamatuntutkijat toimivat edelleenkin.
Vartiotorni on ruvennut korostamaan nimeä Jehova, sekä pitämään kristillisiä kirkkokuntia sen vuoksi huonompina.
Mutta, nimen Jehova parempana pitäminen merkitsee samalla että pitää muita Raamatun ilmoittamia nimiä huonompina. Herra, taivaan Isä, Herra Sebaot ....
(Paavali puhui vain "Jumalasta")
Vartiotorniuskonnon oppilauseet ovat tuollaisia. Usko pois, kerjää vartiotorniseuralle lapsiltasi jäätelöraha, ja tulevana pääsiäisenä nauti viinistä vain silmilläsi. Kunnes vartiotorni määrää sulkemaan silmät kun viini vilautetaan ohitse.- Nimestämieleen
Eihän Raamatun nimet voi olla huonoja mitkään, kun Jumalasta puhutaan.
Väärä profeetta on erittäin, siitä varoitetaan, 5 Moos 18:20-22
- Väärennetyt
Utopian hedelmä näkyy dementikon äänestyskäyttäymisellä. Lähtisitte tekin jo elämään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363787- 122556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371995Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211741Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311526- 1251511
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101321- 141266
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4881265- 801235