Nollatasolta koodariksi parissa kuukaudessa. Academy - mainos, suoraan IS:n sivuilta havaittu.
https://www.is.fi/mainos/art-2000006047063.html
Alunperin olen nähnyt tämän mainoksen hiljattain jollain keskustelualueella tyrkyllä S24:ssa.
Olin erittäin varmasti näkevinäni siinä heiton, että alalla pärjää lähes jokainen. Nyt en IS:n artikkelissa sitä enää löydä. Voi olla, että kyseessä oli joku kuva, johon oli upotettu linkki ja kyseenalainen mainosteksti. Yritän olla tarkkana, jos vielä löydän S24:ssa saman silmille hyppivän mainoksen Academy:stä.
Laitan alkuperäiseen havaintooni liittyvät kommenttini tähän:
Ei varmasti pärjää 50% suomalaisia, sanotaan nyt vaikka iältään 20-40 vuotiaita. Ihme olisi tapahtunut, jos näin olisi.
Mainoksessa otetaan esimerkkitapaukseksi henkilö, jolla on jo pohjana peräti kaksi korkeakoulututkintoja. Olikohan toinen VTM, mutta tuon tutkinnon suorittaneista, valtiotiet.tiedekunnan opiskelijoista, hyvin monella ei olisi vanhaan aikaan ollut mitään mahdollisuuksia pärjä IT-alalla. Loogiset ja matemaattiset taidot aivan nollat monella näistä.
Nykyään siellä saattaa olla hyviä opiskelijoita, jotka ovat hakeutuneet ko. tiedekuntaan päästäkseen EU-virkoihin. Tiedekunnan suosio on kasvanut em. syystä. Nämä opiskelijat olisivat luultavasti päässeet monille muillekin aloille yliopistoon opiskelemaan.
Tällainen henkilö on melkoinen poikkeus tavallisesta tallaajasta. Lisäksi kursseilla pärjätäkseen pitää suorittaa soveltuvuustestit.
Mielestäni on harhaanjohtavaa ottaa mainokseen esiin henkilö, joka oikeasti kyvyiltään saattoi olla lähes kurssin paras, ja jolla oli jo valmiiksi jonkinlaista hyödyllistä tietoa käytännön työhön häntä kosiskelleelle IT-dinosaurus Tiedolle. Tietohan olisi luultavasti palkannut tuon naisen yliopistokoulutuksen perusteella, eikä siihen työpaikkaan olisi varmaankaan vaadittu mitään 2-3 kk pikakoulutusta "kodariksi".
Mainos - mitä mieltä olette
5
80
Vastaukset
- lihyiohgwlfveiwhf
12 viikossa pilvipalvelukehittäjäksi tai analytiikkaosaajaksi. Jep jep.
Nollatason ihmiseltä menee reilusti yli kaksi kuukautta edes oppia ohjelmointialan terminologia, saati sitten ymmärtää koodia ja tuottaa sellaista itsenäisesti. Ainakaan minusta ei koodaria tulisi kahdessa kuukaudessa, eikä kahdessa vuodessakaan, vaikken matemaattisesti aivan toivoton olekaan.
Sinänsä ihmisten kouluttaminen ei edellytä, että koulutettavat koulutuksen päättyessä oikeasti osaisivat jotain. Tällaisissa parin kuukauden kursseissa lienee tapana jakaa opetusmateriaali, jonka jälkeen oletetaan että oppilas on omaksunut kaiken niissä kerrotun ja tutustunut viittausten takana oleviin asioihin oma-aloitteisesti.
Mitään ulkopuolisen tahon valvomaa tasokoetta ei mitä luultavimmin kurssin päätyttyä järjestetä, eivätkä oppilaat oletetusti tee mitään opinnäytetyötä, ainakaan mitään sellaista, mihin kukaan ulkopuolinen voisi tutustua.
Oletettavasti kurssista saa kauniin todistuksen, jossa on mainittu vakuuttavilta kuulostavia englanninkielisiä termejä opintokokonaisuuksien sisällöstä, mutta se jättää mainitsematta, että mitä oikeasti opetettiin ja mitä oikeasti opittiin.
Mitä arvoa tällaisella todistuksella sitten on työnsaannin kannalta, riippuu se täysin työnantajasta.- Voi.vanhat.itut
Mainos on tosiaan nyt hävinnyt, mutta tässä lienee oikeat nettisivut:
https://www.academy.fi/ Mistään en koulutuksen hintaa löytänyt. En myöskään testiin osallistumis maksua.
- vahnakodari
Olen koodannut 80-luvun puolestavälin, hankkinut alalta korkeakoulututkinnon ja joka päivä joudun opettelemaan ja opiskelemaan. Ehkä olen vain hidas, tai tyhmä, tai molempia.
Olen koodannut useilla eri ohjelmointikielillä, useilla eri käyttöjärjestelmillä, useilla kehitysvälineillä, useilla tietokannoilla, useille eri toimialoille, useille eri asiakkaille.
Hyvin usein uuden projektin alkaessa osa välineistä on ollut uusia. Työ on jatkuvaa opiskelua.
Jos jotain tällä alalla tarvitaan, niin se on oppimiskyky ja sen ylläpitäminen.
Uran aikana olen nähnyt monenlaista tekijää ja uskon, että toinen koodari voi olla toista kymmenen kertaa (tai enemmän) parempi ja siten arvokkaampi. Valitettavasti vaan voi mennä aikaa ennen kuin arvon voi nähdä, koska se näkyy esim. tuloksen ylläpidettävyydessä ja jatkokehitettävyydessä. Kaikenlaista suharia on liikkeellä ja valitettavasti niitäkin, jotka pystyvät tuottamaan paljon koodia ja toiminnallisuutta nopeasti, mutta koodin ylläpidettävyys on heikko.
En usko, että koodariksi voi kouluttautua kovin nopeasti, mutta toisaalta uskon, että melkein kenestä tahansa voi tulla hyvä koodari. Oppiakseen tarvitsee koodata, koodata ja koodata, sekä tutkia itseään parempien tuotoksia, onneksi avointa lähdekoodia on runsaasti tarjolla. Mutta on tällä alalla joitain vaikeita alueita ja/tai tekniikoita, kuten vaikkapa SQL, jota jotkut eivät opi (käyttämään tehokkaasti), tai toisena esimerkkinä funktionaalinen ohjelmointi, joka vaatii erilaista ajattelua kuin proseduraalinen ohjelmointi.
Hyviä perslihaksia tämä työ vaatii, ja halua istua koneen ääressä tunnista toiseen, päivästä toiseen .... vuosikymmenestä toiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171