Mitä enemmän aikaa kuluu, sen selvemmältä näyttää

Anonyymi

että SDPn Antti Rinne ei voi jatkaa hallitustunnustelijana. Se on vain ajan haaskausta, sillä SDP ja Rinne ym. johtavat sdp:n puoluevirkailijat ovat menettäneet luottamuksensa ottamalla kansanedustajaehdokkaaksi arabin Hussein Al-Taeen.

Järkyttäväksi asian tekee, ettei tämän "rauhanneuvottelijan" taustoja tarkistettu.

Näin ei vastuullinen puolue tee, että ottaa listoilleen kenet tahansa, kunhan vain oletettavasti kerää ääniä, kuten tässä tässä tapauksessa.

Suomen valtion hallitus on vakava ja vastuullinen asia. Niin vastuullinen, että vastuuton SDPn Rinne ei voi enää jatkaa tehtäväänsä. Häneen ei voi luottaa.

Rinne on menettänyt kansan silmissä luottamuksensa, toimimalla vastuuttomasti ottamalla siipiensä suojaan maksetun (Iran) arabimuslimin, jolla omien sanojensa mukaan on luurankoja kaapissa, mutta jotka eivät hänen sanojensa mukaan haittaisi muita ihmisiä (YLEn A-studio). Tähän, samoin kuin muuhunkaan ko. henkilön puheisiin, ei voi enää luottaa.

Hussein Al-Taee on menettänyt täydellisesti luottamuksen länsimaisessa sivistyneessä valtiossa, Suomessa.

Suomen eduskunnassa on samansuuruisia puolueita vain yhden edustajan erotuksella, jotka voivat jatkaa hallituksen muodostamista.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Palet räiskineet taas Israeliin kymmenittäin raketteja missäköhän se "rauhanneuvottelija "oikeasti luuraa?

    • Anonyymi

      Veroillakuristus ja ulkomaanvelanotto ovat minulle tärkeimmät syyt jättää SösDemarit oppositioräksyttäjiksi Viron esimerkin mukaisesti.

    • Anonyymi

      Rinne on tyhmä ja sinisilmäinen hyysäri.
      jo useita matuja ollut puolueen ehdokkaina.Kaikki
      paljastuneet joko varkaiksi tai valehtelijoiksi.
      Hallitus tunnustelija vaihdettava.

    • Anonyymi

      Ai persut hallitusta muodostamaan? Älä unta näe!

    • Anonyymi

      Mitä enemmän aikaa kuluu, sen parempi.
      Tuonkin ajat vihervassut poissa valtion taloutta sössimästä.

    • Anonyymi

      Rasisti ukko ei ole saanu edes kenkää vaikka ympäri maailmaa porukka käy ihan kuumana on siinä varsiNAINEN neiti tämä Rinne tissiliivit ja hame vaan päälle.

    • Rinne näytti, mitä on tulossa, jos hänet nimitetään pääministeriksi. Mielivaltaa ja mobbausta.
      Me emme voi elää maassa, jossa pienen enemmistön turvin valtaa saanut käyttää sitä vastuuttomasti.
      RKP ei ole saanut kansalta mandaattia vaatia itselleen paikkaa eduskunnan keskustassa.
      RKP on äärinationalistinen syrjivä puolue, joka kuuluu äärioikealle. Evakkojen pitäisi nousta kapinaan!

    • Anonyymi

      Miten se kuvittelee monessa kunnassa hoitavansa hommat siellä on niin paljon muiden puolueiden edustajia tärkeillä paikoilla onko se oikeesti noin tyhmä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2556
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1526
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      80
      1235
    Aihe