Li Andersson ilman meikkiä hallitusneuvotteluissa

Anonyymi

Meinasi mennä olut väärään kurkkuun, kun Li asteli eilen uutisissaa naama kiiltävänä ja punaisena kuin saunan jäljiltä, hiukset rasvaisena kameran eteen. Kyllä pitäisi arvostaa neuvotteluita sen verran, että meikkaa ja pukeutuu asiallisesti.

62

197

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ei se maailma naamaa maalaamalla parane.

      • Anonyymi

        Siksi Likin on hankkinut uuden munamiehen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi Likin on hankkinut uuden munamiehen.

        MUNAMIES ON AINA PAIKALLAAN, SE ANTAA NAISELLE VALTAVASTI LISÄÄ ENERGIAA.
        ei muuta kuin humputa humppaa, siitä se lähtee torvi soimaan.


    • Anonyymi

      Li on luomukaunis. Aika hyvät koivet. Niiden yhtymäkohdassa on takuulla herkkua.

      • Anonyymi

        Ai punalihaista viherlimaa?


    • Anonyymi

      Li on kaunis sisäisesti ja ulkoisesti.
      Kaiken lisäksi tytöllä on järki päässä ja kirkas ajatuksen juoksu.

      • Anonyymi

        Liikö muka on kaunis, kattia kanssa.
        Toisaalta sitähän sanotaan, ettö nätti kuin sika pienenä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikö muka on kaunis, kattia kanssa.
        Toisaalta sitähän sanotaan, ettö nätti kuin sika pienenä.

        Itse olen 60-vuotias mies ja rakastelisin mielummin Jussia, joka on erittäin kaunis mies.


      • Anonyymi

        Jatkuva kaljoilla käynti on sekoittanut Lin ajatuksen juoksun, jos sitä on koskaan ollutkaan.
        Li on kaikista asioista pihalla kuin lintulauta kuten kaikki muutkin kommunistit ovat aina olleet.


      • Anonyymi

        Rakastan persuja. Ei se ole sairaus. Syytön minä siihen olen ettei kommunistit kiinnosta.


    • Anonyymi

      Miten tuommoinen pikkutyttö ymmärtää maailmanmenosta ja politiikasta.. ?????????? Pelkkä Pioneerileirin kesätyttö.

    • Anonyymi

      Liikaa vaadittu vasemmistolaiselta naisimmeiseltä. Luultavasti hyvä olo, kun näyttää homssuiselta ja epäsiistiltä. Ei paljoa piittaa toisista, joiden on tätä henkilöä katseltava ja kuunneltava. Ei tarvitsisi kuin "hipaisu" naamaan peilin edessä nykyajan helppokäyttöisillä meikeillä ja hiusten pesun, kun nuoruuden hyödyt vielä käytössä, rypytön iho, hiuksissa eloisa kiiltävyys.

      Itsensä esiintymiskelpoisena pitäminen lienee ajan haaskaamista, rahaa tulee ovista ja ikkunoista, mitä sitä itseään laittelemaan. Ylimielisyys toisia ihmisiä kohtaan kumpuaa ja näyttäytyy tälläkin tavalla.

      • Anonyymi

        Itse olen 60-vuotias mies ja rakastelisin mielummin Jussia, joka on kaunis mies, aivan kuin veistos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen 60-vuotias mies ja rakastelisin mielummin Jussia, joka on kaunis mies, aivan kuin veistos.

        Olisiko sinulle poikaseksinukke parempi, bluetooth-ohjattavalla puonreiän läpimitan säädöllä?:)

        T: Uffa Hintmann (mies kaiken takana)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen 60-vuotias mies ja rakastelisin mielummin Jussia, joka on kaunis mies, aivan kuin veistos.

        Tarkoitatko Jussi Parviaista?


    • Anonyymi

      Li on töissä siellä eikä poseerammassa kameroille.

      • Anonyymi

        tätähän ei tyhjäpäät ymmärrä.
        liia (=Li Andersson) oli ilmeisesti osallistujista ainoa luonnonkaunis, kun muita en ole kuullut moitittavan meikittömyydestä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tätähän ei tyhjäpäät ymmärrä.
        liia (=Li Andersson) oli ilmeisesti osallistujista ainoa luonnonkaunis, kun muita en ole kuullut moitittavan meikittömyydestä?

        Kyllä mä oon ainakin pari kertaa kuullu ku ex-persu Soinia on *köh* hieman arvosteltu meikittömyydestä. Sekä meikillisyydestä.


      • Anonyymi

        Li on aina äänessä ja antaa hyvin ilmeillä ymmärtää, miten hän halveksii toisten mielipiteitä, varsinkin oikeistolaisten.

        Epämiellyttävä hosuja. Toinen ärsyttävä henkilö oli keskustelussa Anna-Maija Henriksson. Hän muisti aina sanoa, että Antti on aivan oikeassa ja olen samaa mieltä Antin kanssa. Kosiskeli todella näkyvästi Antti Rinnettä, ilmeisesti ministerin paikka tähtäimessä.

        Toinen hosuja oli Sari Essayah. Hän muisti aina nimellä moittia edellisen puhujan mielipiteitä. Hirveä into saada kasvatettua KD:n kannatusta, mutta ei sitä tuolla tavalla nosteta.


    • Anonyymi

      Eikö ollut edes kampaajalla käynyt?

      • Anonyymi

        Entinen puherouva oli kuin kemikaali kauppa, tupeerattu suola patsaaksi!


    • Anonyymi

      Li oli eilen uutisissa pitkästä aikaa sen näköinen, että ei ollut dokannut viikkoa putkeen.

    • Anonyymi

      Pitää muistaa että lii on anarkistifani sehän jätti linannajuhlatkin väliin kun ei sopinut sen arvoille liekkö oli siellä anarkistiräyhääjien mukana hajottamassa paikkoja tiedä siitä.

      • Anonyymi

        Miksi ei ota kantaa musliminaisten ihmisarvoon, mitä ei ole?


    • Anonyymi

      Ollaan niin niin glopaalia että, jää oma naama ja kuontalo huomioitta.

    • Anonyymi

      Työllistäisi pienipalkkaisia kauneusalan työntekijöitä edes. Puheet on toista. Maailma pitää pelastaa. Mitä näistä suomalaisista. On niin cooolia olla globaaaalia, kun kansa maksaa.

    • Anonyymi

      Ainakin hampaat on keltaset, mitähän juo ja syö.

    • Anonyymi

      Jussi Halla-aho vasta 48 vuotias ja näyttää yli 60 vuotiaalta.

      Kova öyhöttäminen näkyy kasvoissa

      • Anonyymi

        Totta, öyhöttäminen ei tee hyvää. Li on 32-v ja ulkonäkö kuin 52-v baariruusulla. Hampaat röökin kellertämät ja hiukset kerran kahdessa viikossa uimahallissa pestyt... öyhötys jättää jälkensä ja pilaa terveyden.


    • Anonyymi

      Jos tuon Lin jonkun näköisenä haluais, niin just tollasena hikisiena ja parin päivän pesut pesemättömänä. Missä on tämä avausviestissä mainuttu Li-kuva??

      • Anonyymi

        Kuvittelen ,että olen Myskyluodolla Liin kanssa heinäladossa. Luonnonkaunis ,jumalaan uskova ja urhea nainen.


      • Anonyymi

        Just, Myrskylyodon Li on ollut koko päivän keräämässä luonnonheinää lehmille talveksi.
        Iltasella hymyilevä, lämpimän hikinen Li päästää isännän syliinsä, ja antaa tälle emännän parasta iltapalaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just, Myrskylyodon Li on ollut koko päivän keräämässä luonnonheinää lehmille talveksi.
        Iltasella hymyilevä, lämpimän hikinen Li päästää isännän syliinsä, ja antaa tälle emännän parasta iltapalaa.

        ... ja eihän myrskyluodon Liillä ole edes vaihtoehtoa, koska höneltä ei edes kysytä, koska Myrkyluodon Lii asuu tulevaisuuden Suomessa jossa sharia laki on voimassa ja minareeteista rauhanuskonto pauhaa! :)

        Happy end.


    • Anonyymi

      Onko Li ns.pieniin päin? Haukansilmäni oli näkevinään lievää vatsakumpua muuten sarjassa varressa.

      • Anonyymi

        Soon luultavasti vaan hieman beeristä turvoksissa, mutta o huoleti, saattaa soukentua jos pääsee vetään ministerin jakkaralta jäykkää neljä vuotta.


      • Anonyymi

        kaljaa yli 9kk juoneena pöhöttyy naama ja roppa


    • Anonyymi

      Eilenkin a-studio tentissä ilman meikkiä

      • Anonyymi

        Se meikittömyyskö oli oleellisinta?


      • Anonyymi

        ilmeisesti katsominen on huomattavasti helpompaa kuin AJATTELEMINEN.


    • Anonyymi

      Mahtaako säätytalolla olla tarjolla päiväkaljaa?
      Jos on, niin se mahdollisesti selittää sen, että kommunistitkin jaksavat istua siellä.
      Ei niitä kommareita siellä (kään) kyllä tarvittaisi.

    • Anonyymi

      Li halveksi itsenäisyysjuhlia linnassa jättäytymällä pois, nyt hän halvnetaa haliitusneuvotteluissa näyttämällä seinästä revityltä.

      Olisi varmaan ollut mielummin anarkistien juhlissa.

    • Se on ihan totta, mitä täällä aikaisemmin kirjoitettiin, ettei mitään vihapuheita ole olemassakaan. On vain valistuneita mielipiteitä, joiden esilletuominen sitten voi pahoittaa jonkun toisinajattelijan mielen.

      Ne toisinajattelijat taas ovat täysin ala-arvoista porukkaa, ymmärtämättömiä ja typeriä. Moni tyhmä toisinajattelija sanoo, että on törkeilyä mollata nimellä mainiten asiallisia, omassa puolueessaan arvostettua jäsentä ja repostella hänen ulkomuotoaan. Ihan tökeröä muistuttaa tässä kohtaa MeToo-liikkeestä. Pitää ymmärtää haukkumisen ja kritiikin ero.

    • Anonyymi

      Eilen maikkarin tentissä oli nainen todella räjähtäneen näköinen.

      • Anonyymi

        Minä tykkäsin siitä että Li oli laittanut hameen päällensä. Tosin tummat sukkahousut oli ihan liian paksua nylonia.

        Saisi tämä puoluejohtaja mieluummin esitellä ne ruottalaiset säärensä normaaleissa luonnonvärisissä, tai vain hiukan ruskeaan väriin taitetuissa tyköistuvissa sukkiksissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tykkäsin siitä että Li oli laittanut hameen päällensä. Tosin tummat sukkahousut oli ihan liian paksua nylonia.

        Saisi tämä puoluejohtaja mieluummin esitellä ne ruottalaiset säärensä normaaleissa luonnonvärisissä, tai vain hiukan ruskeaan väriin taitetuissa tyköistuvissa sukkiksissa.

        tummat paksut sukahousut peittää suonikohjut


    • Anonyymi

      Lorttomaista huulipunaa oli eilen mtv vaalitentissä.

      Räjähtänyt olemus pullottavine silmineen ja silmäpusseineen

      • Pullottavat silmät ja isot alaluomet kertovat jodin puutoksesta, raskasmetallien ja myrkkyjen kertymisestä elimistöön ja kilpirauhasen toimintahäiriöstä.


    • Ei aineenvaihdunnalle voi mitään: hiukset rasvoittuu ja hiki haisee. Tai voi sille, mutta kaikki on kiinni hormonitoiminnasta ja kilpirauhasen kunnosta. Toisilla kilppari toimii liikaa, toisilla laiskasti ja joillain sekä että, eli sikinsokin.

      Sama kilppari säätelee sukupuolihormoneja... toiset nyt vaan on miehekkäämpiä kuin toiset - naisellisuuden läpikin ja toiset taas parrastaan yms. huolimatta fyysisesti femiinisempiä. Joku huomaa yht'äkkiä olevansa väärää sukupuolta ja joku taas sukupuoleton.

      Ei nykyään mikään enää ihmetytä, koska hormonitoiminta alkaa olla joka toisella dingdong.

      Lääketeollisuus kiittää.

    • Anonyymi

      Muistutti jotain noitaa kommunismin kulta-ajoilta...

    • Anonyymi

      Meikata pitäisi tuon sairaat mielipiteet.

    • Anonyymi

      Ainakin ennen eilistä vaalitenttiä Li oli sentään pessyt hiuksensa.

      Tod.näköisesti juutalaisilla tehdyllä saippualla, kun niin kapitalismivastainen, antisemitisti ja islamiarakastava räksyttävä, kouluttamaton varisverkoston ikijäsen on!

      Vastusta vasemmistoa! Äänestä oikeaa oikeistoa joka voi vaikuttaa! Kokoomus!

    • Anonyymi

      Joo kyl pukeutumisella ja meikillä on merkitystä kun esiinnytään!!!😊! Liihän ei menny linnanjuhliin koska siellä on juuri tärkein pukuloisto eikä juhlan merkitys!!. Mut myös teevees toimittajilla olisi pukeutumisessa parannettavaa!!!. Välillä on kuin oltais menos pileisiin!!!? Ja naiset miten istutaan et näkyisi!!!!??.🤔.

    • Anonyymi

      Ihana Li, fiksu ja kaunis, kyllä käy kateeksi muilla puolueilla, kun ei oo oikein kauniita ja vielä vähemmän niitä fiksuja.

      • Anonyymi

        Laura Huhtasaari on puhdas rotunainen, tunkkaiseen Li:hin verrattuna.


      • Anonyymi

        YLEn kameramies zoomasi eilen Lin farkkupersusta ja täytyy tunnustaa, että tuossa akassa on yksi hyvä puoli, takapuoli.


    • Anonyymi

      Ruma pullosilmä. Pieni tietotaso eri asioista.

    • Anonyymi

      Mekaaninen jiujitsu-mies eli autojen korjaaja on mekaanikko eli Charles Bronson, mekaanikko. Maaninen Mekaanikko.

    • Anonyymi

      Ajatelkaa, kun Li herää baari illan jälkeen meikit levinneenä ja suu plaggia täynnä huokaisten.

    • Anonyymi

      Oliko juonut koko yön kaljaa ja polttanut kannabista?

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3687
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2416
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1965
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1731
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1458
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1256
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      481
      1233
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      77
      1151
    Aihe