Pari päivää sitten tuli TV-dokumentti Nordenskjöldin matkasta Grönlantiin joskus yli 100 v.s. Ohjelmassa mainittiin eräs tietty jäätikkö Pohjois-Grönlannissa, josta paikallinen eli grönlantilainen henkilö sanoi, että se on levittäytymässä läheisen lahden yli, ja että tulevaisuudessa siinä lahdessa ei ehkä voi purjehtia.
Nordenskjöld siis oli sen lahden kautta purjehtinut.
Kys. jäätikkö siis laajenee, ei sula ja pienene.
Nordenskjöld Grönlannissa
10
100
Vastaukset
Grönlannin pohjoisosissa jäätikkö kasvaa lisääntyneestä sadannasta johtuen. Eteläosissa sulaa.
Jäätikköjen kokonaismäärä on pienentynyt huomattavasti.- Anonyymi
Höpö höpö taas kerran.
Tuotako pitäisi uskoa vaan sen takia, kun julistajien kuningatar niin sanoo?
Jotain näyttöä nyt tuollaisen väitteen tueksi! - Anonyymi
Ilmasto on lämmennyt ja hyvä niin.
Lämpenemisen seurauksena ihmiskunnan koko on voinut kasvaa esiteollisen ajan 700 miljoonasta nykyiseen 7,3 miljardiin.
Tilanne kuitenkin muuttuu ja ilmasto jäähtyy ja uusi jääkausi tulee vuorenvarmasti ihmisetä riippumatta. Suomea ja pohjoista Eurooppaa ja pohjoista Amerikkaa peitää 2 - 3 kilometrin jäätikkö ja etelämmässäkin maaperä on suurimman osan vuotta roudassa.
Olisi hauska nähdä silloisten ituhippien vinkuminen kun 9 10:stä ituhipistä kuolee nälkään ja tauteihin.
Nykyajan ihmiselle ei mahdu kaaliin että jääkaudet ovat tulleet aina ajallaan, niin tulee seuraavakin, Se että jäätiköt ovat pienentymässä jokapuolella, ei pidä paikkaansa.
Jo vuosikymmeniä sitten tutkijat ovat todenneet että eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskojen jäätyminen ja sulaminen eivät ole synkronissa, päinvastoin.
Etelämantereen jääpeite kasvaa kun pohjoisen sulaa ja Etelämantereen jääpeite kutistuu kun pohjoinset jäätiköt kasvavat.
Etelämantereen vanhimmat eli alimmat kerrokset ovat n 820000 vuotta vanhoja ja kairaisnäytteistä on todettu ettei jäätikkö ole koskaan sulanut eli se on erittäin stabiili.
Tässä vuodelta 1998 julkaistu tutkimus aiheesta:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9756484
Tuolla kartta Grönlannin jäiden sulamisalueesta.
http://nsidc.org/greenland-today/files/2017/09/greenland_daily_melt_20170915-350x525.png- Anonyymi
Sulaminen tapahtuu juuri Golf-virran puoleisella kohdalla.
Kun ja jos Golf-virta heikkenee niin on taasen vilu. Saattaa olla jo 2020 ja viimeistään 2030 kun on suuri aurinkominimi. - Anonyymi
Voi jönssi raukka. Ei tuollainen lumen pintasulaminen kesäpäivinä kerro mitään Grönlannin jäiden sulamisesta. Etsi oikeat kuvat tai poistu takavasemmalle häpeämään. Sulahan se lumi täällä Suomessakin kesäisin ja taas talvella sataa uutta.
- Anonyymi
Eli ei taaskaan löytynyt näyttöä jönssin huuhaa-väitteelle.
No eipä yllättänyt. Löytyyhän näitä todisteita:
https://climate.nasa.gov/vital-signs/ice-sheets/
Turha todisteita on kuitenkin denialistille esittää.- Anonyymi
Jotakin akuankka-linkkiä?
Todellako?
Eli ei vaan löydy mitään kovien väitteiden tueksi. Tyypillistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565640Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691812- 1141707
- 941546
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos241464Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121291Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3341260Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3431242Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681235