No eikö tuota Yleä saada kuriin ? Helvettiäkö se Suomelle kuuluu noiden terroristien paapominen ? Eikö Suomessa pitänyt olla, se " NOLLATOLERANSSI " terrorismille ?
Tuokin Mykkänen silmät päässä seisoen hokeen TV uutisissa tuota mantraansa ne
" lapset " pitää pelastaa Suomeen. Että silleen.
Isis akkojen Suomeen saanti paasaus jatkuu Ylessä
88
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Noita lässyttäjiä riittää, Akat puhuu ja puutuu valmista ei tule, vähän kuin sotessa. Monet maat ovat päättäneet että isismuijia ei oteta ja piste, täällä vaan vatkataan. Jos on orpoja ne voi ottaa, ei muita.
- Anonyymi
isis on terroristi järjestö joka on suorittanut jukisia ja armottoimia siviliihmisten julkis teloitusksia .Sellaista tai sellaiseen toimintaan osallistuneitako Suomen tulisi ottaa suojelukseensa?
- Anonyymi
Kaikki aivopesty ja koulutettu tappamaan, myös lapset. Ei koskaan pidä päästää Suomeen. Asukoot siellä leireillään ja muistelkoot helppoa elämää Suomessa. Täältä piti lähteä uhoten kalifaattia sotimaan vapaaehtoisesti. Eivät ole mitenkään suomen vastuulla.
Ei suomalaisiakaan valtion kyydillä kuiskata takaisin kun ovat töppäilleet ulkomaan lomillaan.No taas Ylen klo 8:30 uutisissa tuo Mykkäsen tollo sanoi terroristeillä olevan
" hankalaa " olla Syyrian vankiloissa. Että silleen.Totta, jos useisiin telotuksiin,murhiin ja raiskauksiin syyllistyneet tuomitaan kuolemaan paikallisten ja maakohtaisten lakien mukaisesti, niin täällä on ihan turha urputtaa.Hehehe ajatukselle, että ne tuotaisiin tänne tuomittavaksi, ehkä elinkautinen tuomio ja vapaaksi noin 12 vuoden päästä, se olisi varsinainen vitsi, sekä jakamattoman ihmisarvon halveksintaa, siis uhrien.
- Anonyymi
Ylen toimittajat unohtivat kaikki terroritekojen uhrit.
Halutaan uskoa sinisilmien räpsytykseen, sieltä mustien huppujen suojasta.
- Anonyymi
Kyllä ihmetyttää näiden suomalaisten naisten järjen juoksu,viedä nyt lapsensa sota alueelle.
- Anonyymi
Pitää saada laki että kun liittyy terroristeihin menettää automaattisesti Suomen kansalaisuutensa
- Anonyymi
Ovatko siellä hunnun alla valkoihoisia tai suomalaisia, vaikka puhuvat suomea.
Tiedä vaikka sieltä paljastuis joku transu. - Anonyymi
"viedä nyt lapsensa sota alueelle."
Minä luulen, että suuri osa noista lapsista on hankittu siellä Syyriassa. Sillä tausta-ajatuksella, että lapsen varjolla pääsee sitten äitikin aikanaan takaisin Suomeen. Ja oikein "kyytillä".
- Anonyymi
Nauttikoot nyt vaan siitä ihanasta islamistaan kun meitä länsimaalaisia "vääräuskoisia" ja meidän luomaa yhteiskuntaa niin kovasti halveksivat..
No jos tuo Yle ja nuo kollot päättäjät käyttäisi tuon energiansa Suomen vanhuksien ja lasten hoidon parantamiseksi Suomessa, ei kuolisi vanhuksia hoidon puuteeseen tai lasten huonoa hoitoa olisi päiväkodeissa. Että silleen.
- Anonyymi
Tuomittakoon heidät sharia lain mukaan.
Sitähän halusivat!
- Anonyymi
Vuonna 2015 maahamme tuli kymmeniätuhansia, joiden taustoista ei todellisuudessa tiedetty mitään. Nyt pähkäillään muutaman kanssa, joista tiedetään, keitä he ovat.
No osuit just asian ytimeen hyvä ! Mykkänen haluaa kosta nyt vaalitappion Suomen kansalle. Että silleen.
- Anonyymi
Että_silleen kirjoitti:
No osuit just asian ytimeen hyvä ! Mykkänen haluaa kosta nyt vaalitappion Suomen kansalle. Että silleen.
Ja veetut.
Vahva usko on, että Mykkäsellä ei ole tarvetta "kostaa" mitään. Vain vihervasuri voi haluta terroristin naapurikseen.
KUINKA NOIN TOLLO JUIPPI KUIN MYKKÄNEN ON PÄÄSSYT TUOHON ASEMAAN ????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
- Anonyymi
Arvostan Mykkästä, vaikka en ole koskaan äänestänyt Kokoomusta. Edellisen hallituksen paras ministeri Niinistön ohella, vaikka en ole koskaan äänestänyt persujakaan.
- Anonyymi
Tosi on. Mykkänen on hoitanut pestinsä ryhdikkäästi, kun Sipilänkin ryhti välillä petti.
Mutta Ylen painostus on kovaa.
- Anonyymi
Näin isis pääsisi verkostoitumaan ja laajenemaan Suomessa, naisilla on siinä tärkeä osa... Jos tänne tulevat... erittäin vaarallista.
- Anonyymi
Senhän se tekee, niin tässä käy
- Anonyymi
Olen nainen, enkä ota vastaan syytöksiä siitä, että naisilla on tärkeä osa.
Olen vastustanut Isisiä koko aika. Kaikki eivät ole kaikessa mukana.
Hyi tuomitsijoita ja syyttäjiä.
Haukkukaa oikeita puita.
Mutta tutkikaa oikein.
Nykypäivänä syytetään kevein perustein niitäkin, jotka ovat viattomia ja syyttömiä.
- Anonyymi
Mielestäni noita ei kaipaa kukaan meillä ja jokaiseen tulijaan liittyy suuri riski, mutta mikri on sanonut tietävänsä kaikkien taustat jotka ovat korkeasti koulutettuja lääkäreitä ja muun akateemisen koulutuksen saaneita, mutta luku ja kirjoitustaito on huonompi kuin meilleä.
- Anonyymi
Asioita ei ratkaista yksittäisten kansalaisten mielipiteen perusteella, vaan laillisuusperiaatteella. Huutoäänestyksellä ei ole arvoa!
- Anonyymi
Olet oikeassa, jokaisella maalla on omat lakinsa joitten mukaan ko.maassa rikoksen tehneet tuomitaan. Irakissa ei noudateta Suomen lakia eikä Suomessa Irakin. Yksinkertaista.
- Anonyymi
Onneksi lakeja voi muuttaa. Lait saattavat olla vanhentuneita vallitsevaan tilanteeseen.
No niitä maahanmuuttolakeja olisi pitänyt alkaa muuttamaan jo 30 vuotta sitten.
Että silleen.
- Anonyymi
Ulkomailla syntyneillä Isis-vaimojen lapsilla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Lapsen äiti on muuttanut ulkomaille ja pysyy siellä. Joten ei mitään syytä olla huolissaan kyseisistä lapsista. Ei sen enempää kuin vaikka Thaimaahan muuttaneen suomalaisen miehen ja thaimaalaisen vaimon yhteisestä lapsesta. Ihmisiä asuu eri puolilla maailmaa. Se on valintakysymys.
- Anonyymi
YLE:llä on käynnissä jokin MISSIO, jolla pyritään saamaan suomalainen ISIS-porukka lapsineen Suomeen. Kukahan tuon mission on käynnistänyt ja miksi?
- Anonyymi
Soros. Soros on saatana.
- Anonyymi
Sanotaan että syntyperäiseltä suomalaiselta ei voi ottaa kansalaisuutta pois ja karkottaa, mutta kyllä voi.
Nythän nuo älypäät ovat itse poistuneet maasta ja suomen ei tarvitse kuin ilmoittaa että eivät väestötietojärjestelmän mukaan ole suomen kansalaisia, vaan heillä on väärennetyt paperit.
Kuka todistaisi että asia olisi toisin, mikä olisi se ulkopuolinen taho joka tarkistaisi suomen väestötietokannasta pitääkö asia paikkansa?
Kalliiksi tulisi ottaa heidät tänne ja pitää loppu elämä suljetussa laitoksessa jotta eivät saisi tapettua ketään. - Anonyymi
Onhan kantasuomalaisilta rikollisilta peruttu passi kun ovat ulkomailla, joten eivät voi uusia viisumia, jos tarvitaan ja loppuu rajanylitykset.
- Anonyymi
Herää kysymys, onko lapset enää tervejärkisiä, ja sopeutuvaisia Suomeen. Kun katsoo näitä viittaihmisiä, niin kuka menee takuuseen ja tunnistaa henkilön. Onko sormenjäljet ainoa keino varmistaa henkilöllisyys, ja miten mielentila tunnistetaan yleisillä paikoilla liikuttaessa. Kun joku tavallinen hörhö liikkuu kaupungilla, niin sitä osataan varoa, mutta pitääkö viittaihmisiä varoa varmuudeksi aina.
- Anonyymi
Sehän on ollut noiden naisten oma valinta mennä tuonne. Pysykööt siellä sitten ja ei Suomen tarvitse kaikenlaisiaLuupäitä tänne roudata, eläkööt siellä 5 tähden elämäänsä.
- Anonyymi
Elämä säkin sisällä taitaa olla yhtä auringon paistetta?
- Anonyymi
Samaan aikaan kun tuota asiaa pidetään esillä suomalainen mies on heikossa kunnossa Thaimassa sen jäkeen kun skorpioni oli pistänyt häntä. Siitä ei uutisoida mitään valtamedioissa. Suomalaisten tulisi auttaa suomalaisia kun he ovat pulassa sen sijaan että kiinnitetään huolta muiden kulttuurien aiheuttamiin ongelmiin /lieveilmiöihin.
Tämä maa on nyt ihan oikeasti hyvin epäterveessä tilassa. Näin ei voi jatkua.
https://mvlehti.net/2019/05/29/suomalainen-isanmaallinen-on-kuolemassa-thaimaassa-eika-suurlahetysto-auta/ - Anonyymi
On tulella leikkimitä sympatisoida aikuisia ihmisiä ,jotka ovayt tehneet tietoisen päätöksen liittyä järjestöön jonka katsotaan siältään ja toimivan terroritiselta pohjalta. Oli kyse naisesat tai miehestä on henkilöitä käsiteltävä , aikuisin aja teoistaan vastuunalaisina . Yleisesti selkeä linjaus Suomesta olisi kansalaisuuuden menetys kyseisenkaltaisiin järjestöihin liityttäessä.
Lapsien osalta on ongelmallita se että lapset eivät ole vanhempiensa teoista vastuuss ja usein eivät kykene ,eivätkä ole luonnolliseti alaikäisenä täysivaltaisesti edes vatuullisia siitä mihin heitä viedään tai koulutetaan, sillä tuo liittyy vanhempien vastuuseen.
Lapi on kuitenkin hieman eri käsitys tuossa suhteessa ,lapsena ,verratttaessa länsi maisessa kulttuurissa kasvaneeseen henkilöön jolla on selkeä lapsuus . Tuollaisissa olosuhteissa tunnetaan lapsisotilas käsite ja muokkaus aatamaailmaan sattaa alkaa jo ensiaskeleita otettaessa. Näin ollen kavatuksen muodossa voidaan ideologiaa levittää ja tällöin tulee suhtautua varauksellisesti käsitykseen lapsi. Etenkin äidin ja lapsen suojelulla voidaan editää terrorismin levittäytymistä ja näin ollen on syyytä vakavasti punnita lapsen etua , nähden vanhemman etuun ,sekä tarvetta eroittaa lapset vanhemmistaan ,mikäli suojelua pyydetään.
Naisten asema on tuossa osassa ja järjestelmässä toinen kuin Suomessa .Eikö kuulluosta erikoiselta ,että 11:sta naisella on 33 lasta?- Anonyymi
Naisten tehtävä oli nimenomaan kasvattaa kalifaatin asukaslukua.
- Anonyymi
Vanhukset jotka rakensivat maan sotien jälkeen ovat nyt avun tarpeessa, mutta kukaan ei tunnu välittävän. Näistä ulkomaan elävistä melskataan jatkuvasti Ylessä . He ovat nuoret ihmiset itse lähteneet, turha itkeä noiden perään . Samaa jauhamista ylellä aamusta iltaan. Ei ole ihme jos kansa hermostuu .
- Anonyymi
Mihin noi kassi-almat Suomea enää tarvitsee kun isis antoi heille kaiken mitä ihminen voi tarvita.
- Anonyymi
Juu, koraanin ja itsemurha pommiliivin?
No Yle sanoo tuon " Paasauksen " olevan uutisointia, mutta todellisuudessa se on kansan aivopesua. Että silleen.
- Anonyymi
Pyykkikone tosiaan on käynnissä.
- Anonyymi
Nyt tarvitaan vihreiden Pennanen pysäyttämään lentoliikenne kokonaan, ennenkuin teurastajat saadaan suomeen.
No nyt tarvitaan sitä korpilakia ja kansalaistottelemattomuutta, että saadaan nuo hullut suvakki päättäjät kuriin. Että silleen.
- Anonyymi
Että_silleen kirjoitti:
No nyt tarvitaan sitä korpilakia ja kansalaistottelemattomuutta, että saadaan nuo hullut suvakki päättäjät kuriin. Että silleen.
Saas kattoo, kuinka käy...
- Anonyymi
Voisi nuo ISIS huorat tuoda suomeen, kauppatorilla roikkumaan häkkiin ja kokko alle. Olisi upea kansanjuhla. Tämmöisen skenaarion näin viime yönä unessani.
No eipäs MTV3 klo 19:00 uutissa mainittu mitään terroristien Suomeen hakemisesta . Että silleen.
- Anonyymi
Ylen hitti tämä aihe on ollutkin. Toimittaja Kuronen meni haastattelemaan viittä suomen kielen taitoista, ja nyt on viikko hyödynnetty juttua joka uutisissa ja muissa ylen ohjelmissa.
Naiset muuten puhuivat suomea tavalla, jonka tunnistaa esim. somaleilla. Koulun ovat Suomessa käyneet, kun niin sujuvasti tuli. Varsin itsevarmoilta tuntuvat. Ovat tottuneet vaatimaan ja saamaan. Yhdellä oli tosin vastoinkäyminen, kun harjoittelupaikkaan ei saanut mennä niqabissa. Niinpä hän lähti isisin kalifaattiin, jossa sai elää oikean muslimin elämää. Anonyymi kirjoitti:
Ylen hitti tämä aihe on ollutkin. Toimittaja Kuronen meni haastattelemaan viittä suomen kielen taitoista, ja nyt on viikko hyödynnetty juttua joka uutisissa ja muissa ylen ohjelmissa.
Naiset muuten puhuivat suomea tavalla, jonka tunnistaa esim. somaleilla. Koulun ovat Suomessa käyneet, kun niin sujuvasti tuli. Varsin itsevarmoilta tuntuvat. Ovat tottuneet vaatimaan ja saamaan. Yhdellä oli tosin vastoinkäyminen, kun harjoittelupaikkaan ei saanut mennä niqabissa. Niinpä hän lähti isisin kalifaattiin, jossa sai elää oikean muslimin elämää.No osuit just asian ytimeen hyvin on suvakkien opit menneet perille vaatiminen,
kyllä osataan hyvin selvällä Suomen kielellä. Jos aletaan puhua velvollisuuksista alkaa tuo kieli taito heti huonontua ja muuttuu Suomea ymmärtämättömäksi.
Että silleen.
- Anonyymi
Sääli on sairautta, vanha viisaus. Esittävät säälittäviä ja mielessään nirheevät jo kaulaasi poikki.
- Anonyymi
Toivottavasti tuo nuori Mykkänen pitää kerrankin periaatteensa eikä päästä näitä tappoliigan jäseniä rangaistuksetta.
Mutta riittääkö selkäranka?
Lappusilmäiselle poliisijohdolle ja poliisihallitukselle hän osoitti selkärangattomuutta esittäessään heidän vaatimuksestaan poliisille oikeutta päästä sairaskertomuksia lueskelemaan.
Sellaisesta oikeudesta Stasikin olisi ollut ylpeä. Onneksi jotkut vielä Suomessa elivät reaalimailmassa ja tyssäsivät moisen hulluuden.
Muistaako kukaan, onko poliisijohdosta tai - hallituksesta tullut joskus suomalaista demokratiaa edistävää tai suomalaista yhteiskuntaa vahvistavaa esitystä?- Anonyymi
Jos Suomeen asti pääsevät, niin millään ei saada tuomittua, kun ei ole näyttöä. Joten jäävät muhimaan ja terrorikeikkaansa valmistelemaan, kunnes oikea aika koittaa.
Suomi on Pohjolan Hölmölä. Virkamiehet kusevat kansan muroihin.
- Anonyymi
Kyllä Suomi voi takaisin ottaa. Jos maksavat kohdemaaata kustantaa näiden elinikäisen vankeinhoidon kustannukset.
Mainittakoon vielä että Suomi maksaa jokaisesta vapaaehtoisesti palaavaasta turvapaikanhakijasta itse 5.000€ - joten eikös se olisi reilua?
Nämä 100% terroristeista pitäisi kyllä enemmän kuin tuo en 5k€ maksaa. - Anonyymi
Eikö junailla tämä niin että sovitaan että pääsevät suomalaiseen vankilaan noin kuukaudeksi sitten kaikki on hyvin?
- Anonyymi
VALTIOVALLAN TAPPAJA-terroristi-YSTÄVÄLLISET VIRKAMIEHET pitää karkoittaa sotaa käyviin maihin koulutukseen, missä niille annetaan havainto-opetusta mitä väkivalta ja sen pelko aiheuttaa ihmisessä.
Muuta vaihtoehtoa asioiden saattamiseksi laillisille uomille ei ole. ! - Anonyymi
Eikös nuo kuuluisi tuomita jossain nürnbergin oikeudenkäynnissä??
No eiköhän se ole paras tuomita ja rangaista, ne sen Syyrian lakien mukaan siellä missä ovat nuo järjettömät tekonsa tehneet ? Että silleen.
- Anonyymi
On olemassa yksi puolue joka puolustaa Suomea ja suomalaisia. Se on persut. Älkää uikuttako asioista jos sivuutatte persut siellä vaalikopilla. On myös omemassa sanonta joka kuuluu näin: ”sitä kissa saa mitä naukuu”.
- Anonyymi
Olemassa.
- Anonyymi
Tähän joku sanoo tietysti vastalauseensa. Kertokaa mikä olisi vaihtoehto persuille. Teillä persujen vastustajilla haukkumasanoja persuja kohtaan kyllä riittää, mutta kertokaa puolue joka laittaisi konkreettisesti suomalaisten edun kaikkien muiden edelle. Antaa kuulua.
Uutisoinnista jäi muutama kysymys mieleen:
Eräs noista leirillä olevista suomalastaustaisista ISIS-äideistä ei antaisi lapsiaan Suomeen jos ei pääse myös itse. Valinta on hänen. Jokainen normaali äiti haluaisi lapsensa parasta ja lähettäisi lapsensa turvalliseen Suomeen, joten...
Toinen kohta oli se, että "he haluavat palata Suomeen elämään tavallista muslimiarkea" He ovat niin ääri-islamisteja, etteivät he voi elää Suomessa normaalia arkea.
Suomeen pitäisi todella nopeasti saattaa voimaan burka- ja niqab-käyttökiellot, koska WC:n ovissakaan ei ole enää kukon ja kanan kuvia. Näin sopeutettaisiin myös muslimiherrat länsimaisille tavoille.- Anonyymi
Nää isis-akat - ihmisiä nekin on. Miksi he lähtivät isis-miestensä matkaan? Sekalaisista syistä ehkä, mutta yksi syy on sellainen, josta ei saisi puhua, jos puhuu niin feministit pillastuvat. Monet naiset tuntevat vetoa agressiiviisiin, jopa väkivaltaisiin miehiin ja jokseenkin kaikki naiset halveksivat nynnyinä pitämiään miehiä.
Oli tämä elokuva, missä pääosaa näytteli Diane Keaton. Elokuvan nimi on "Looking for Mister Goodbar". Muistelen, että Keatonin näyttelemälle roolihenkilölle kävi huonosti. Niin naisille usein tuppaa käymään jos ihastuvat väkivaltaiseen mieheen. Monet miehet tuntevat vetoa väkivaltaan ja monet naiset tuntevat vetoa väkivaltaisiin miehiin.
Tämä maailma on kova paikka. Se on kova paikka miljoonille, sadoille miljoonille, ehkä miljardelle ihmisille. Siksi on todella vähän suhteetonta, että huolehditaan näistä "isis-akoista", jotka ovat itse syypäitä omaan kohtaloonsa ainakin siinä määrin kuin Diane Keatonin esittämä roolihenkilö oli. Miljoonat ja taas miljoonat naiset kärsivät sorrosta ja väkivallasta täysin syyttömästi. Syy miksi "isis-akkojen" kurjasta kohtalosta paasataan on, että he ovat kohu. Kun kohua hyödyntää niin pääsee kohun siivellä itse esille.- Anonyymi
Niinpä. Siihen monet median kohujutut perustuvat niin kotimaiset kuin ulkomaiset. Sillä saadaan näkyvyyttä ja kohua. Ja kansa tykkää.
Epäilen, että monet kohujutut Suomessakin vilkastuttavat yrittäjien toimintaa ja kauppa käy.
- Anonyymi
YLE manipuoloi minkä ehtii saadakseen isis-taistelijat Suomeen. On siellä paikan päällä oikin oma toimittajakin sitä varten.. Miksi Ylen pitää väkisin saada tämä porukka tänne takaisin ja saattaa maahamme lisää turvattomuutta. Käsittämätöntä toimintaa ja täysin edesvastuutonta. Ja meidäm rahoillamme kaiken lisäksi. Nyt Ylen toiminta täytää saada lakkautettua.
- Anonyymi
Jos suomalainen syyllistyy ulkomailla rikoksiin, ei Mykkänen, eikä muut suvakit ole auttamassa suomalaista ahdingossa. Esim. Thaimaassa joutuvat tosi kurjiin vankila oloihin, mutta apua ei suomen valtiolta tipu. Apua annetaan Isis terroristi kaapuakoille, että pääsevät Suomeen elämään muslimi arkea. Siis ei toivoakaan, että sopeutuisivat suomalaiseen yhteiskuntaan!!!!
- Anonyymi
Lukusuositus:Pohjoisen patriootit. Tämä olisi jokaisen hyvä lukea! Vaikka tarina on fiktiivinen ni silti se laittaa miettimään asioita. Mihinköhän tämä maailma oikein on menossa😢 kirjan takakansi:
Elämme suurta murrosaikaa maailmassa. Vallitsevat olot, joita olemme tottuneet pitämään normaaleina ja ikuisina, ovat ohi. Liberaalin demokratian voittokulun väitettiin olevan pysäyttämätön ja valloittavan koko maailman. Ei pitänyt tulla enää uusia sotia. Ei pitänyt enää joutua kärsimään kauheuksista. Kaiken piti mennä hyvin. Kaikkien maailman ihmisten piti olla toistensa veljiä ja sisaria, elää rauhassa rintarinnan. Toisin kävi. Suurten siirtolaistulvien ensimmäisestä aallosta se kai alkoi. Olihan kansojen polarisaatio jatkunut jo vuosikymmeniä, mutta nämä tulvat olivat ikään kuin se viimeinen niitti arkkuun. Ei ole enää olemassa vain me. Nyt on olemassa me ja ne toiset, patriootit ja globalistit.
Pohjoisen patriootit sijoittuu maailmaan, jossa jako patriootteihin ja globalisteihin on jo tapahtunut. Jako on erittäin jyrkkä. Toiseen leiriin kuuluvia ei siedetä edes oman perheen parissa. Suomessa patriootit voittivat. Ruotsissa sekä monessa muussa Euroopan maassa voiton veivät globalistit. Suomi ei kuulu enää läntiseen Eurooppaan, vaikka mitä väliä sillä on, kun koko maanosaa ei edes ole olemassa, ainakaan sen entisessä merkityksessä.
Pohjoisen patriootit tarkastelee maailmaa uudelleen laskeutuneen rautaesiripun molemmilta puolilta muun muassa kapteeni Jari Niemisen sekä kurdikaverusten Agirin ja Serawin silmillä. Maailmaa, joka ehkä on jo aivan nurkan takana. - Anonyymi
Rasismikortilla tuodaan, lisää ulkomaista halpatyövoimaa, joten sitä ei kannata vispata.
Kysyä sen sijaan sopii, että miksi köyhyyseläkeläisille, jotka ovat köyhien lasten ja nuorten vanhempia, lisätään oppivelvollisuuden nimissä, taakkaa, aivan kuin ei olisi jo tarpeeksi, vanhuksilla, vammaisilla ja pitkäaikaissairailla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15676539/lupaukset-elakelaiskoyhyyden-siirtamisesta-historiaan-pidettava-#comment-97802460
Eläkeläisköyhyyttä luvattiin aidosti lievittää - nyt näyttää, että heilutellaan vain, täysin tyhjänpäiväistä vappusatasta, jolla ei lievitetä, kuin uuden hallituksen porvareiden, olematonta omaatuntoa.
ELÄKELÄISKÖYHYYDELLE PITÄÄ AIDOSTI, TEHDÄ KAIKKENSA. SATANEN EI RIITÄ, NOSTAMAAN ELÄKELÄISKÖYHIÄ, YHTÄÄN MIHINKÄÄN. - Anonyymi
Ei näytä olevan, enää mitää eroa, oppositiolla ja uudellakaan hallituksella, jos puheet eläkeläisköyhien auttamisesta, kutistuvat "vappusataseen".
Vasemmiston ja Vihreiden, ei pitäisi mennä, Kepun äärioikeiston kanssa hallitukseen.
Emme aio äänestää enää, jos eläkeköyhyydelle, ei kunnolla ja aidosti, tehdä kaikki tarvittava, eli 1000€/KK MINIMIELÄKKEIKSI NYT.No, se " Vappusatanen " on jo kutistunut viideksikympiksi ja vasta ensivuonna tulee maksuun jos silloinkaan. Että silleen.
- Anonyymi
YLE on kuuluisin terroristinen rasisti suomessa. YLE on 100% rasisti kantasuomalaisia kohtaan.
YLEÄ komentaa politiikan sairaat idiootit tolppamäeltä,siis kusitolpat ja heitä ojentaa varakkaat ÖKYT,jotka käytännössä määrää suunnan tulevaisuudesta.- Anonyymi
Ylen propaganda on nyt loopin alla...
- Anonyymi
Tervetuloa peräkammarin pojatkin sais lelunsa kun alkais alennus myynti et saavat kansalaisuuden olis lentokoneet täynnä hunnutettuja naisia alkais lapsia syntyä kun vuosia olleet sais mitä nais tervetuloa hunnutetut naiset...
- Anonyymi
Isis naiset pääsevät vain takaisin Suomeen jos menevät naimisiin jonkun random incel peräkammaripojan kanssa ja rupeavat tekemään niiden kanssa lapsia.
Näin saadaan peräkammaripojat panohommiin ja Isis naiset saavat myös rangaistuksen. Win win.
- Anonyymi
Kurosnen haastattelemassa ja se nauha pyöri pitkään ylellä.Kuka sallii tuon verovaroilla propakandan syöttämisen.Tuota tarkoitusta ei voi ohittaa tunnettu Kreettakaan.
Meillä ei ole mitään vastuuta kun ovat itse poistuneet maastamme.Se on siinä.hoidelkoot kuulun tunkkinsa. - Anonyymi
Lähtijät tekivät väärän valinnan mennessään, Suomen ei pidä tehdä sitä laskemalla takaisin.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se että ei näillä morsiammilla ollut mikään kiire pois kalifaatista kun isis oli vallassa, nyt kun pitäisi vastata mahdollisista teoistaan niin huudetaan suomalaista oikeuvaltiota hakemaan heidät turvaan.
Suomen valtiolla ei ole mitään velvollisuutta hakea ongelmiin joutuneita kansalaisiaan pois muista maista jos sinne on itse vapaaehtoisesti mennyt tai rikkonut kyseisen maan lakeja, tuomiot tulevat sen maan lakien mukaan missä rikos on tehty ja todennäköisesti myös kärsitään siellä.
Jos sukulaisilta ei löydy matkaan rahoja leirille saavat jäädä, myös se onko järkevää ottaa näitä naisia suomeen koska sen jälkeen heitä ei pystytä syyttämään mistään rikoksesta koska tutkintaa on mahdotonta käynnistää suomessa tai suomesta.
Jos naiset ovat tutkinnan alla terrorismista niin odottelemme ensin päätöstä paikanpäältä ja senkin jälkeen pitää miettiä tarkasti päästetäänkö heitä takaisin suomeen.- Anonyymi
Tosiaan, jos suku innostuu jälkeläisensä takaisin Suomeen järjestelemään, niin se on sukulaisiin asia.
Yhteisvastuu päättyi kun Suomen hylkäsivät.
- Anonyymi
Irakin tuomioistuin kyllä antaa tuomion nauttikaa nyt vaan kalifaatin antimista.
- Anonyymi
Kalabaliikin jälkeen jokaiselle diplomaattipassi.
- Anonyymi
Mykkänen ei antanut Hurstille Euroakaan. Mutta elättejä taas lisätään ! ? Niille asunnot meidän köyhien verorahoista . Pewkele
- Anonyymi
Hurstin jono oli niin suuri häpeä, että se pakotettiin katon alle pois turistien silmistä. Avustus taas oli tiukalla.
- Anonyymi
Nyt äänessä vuorostaan Unicef. Vaatii Suomea järjestämään suomalaiset Isis-akat ja niiden -penikat suomeen. Sairasta! Olot leireillä ovat kuulemma järkyttävät. Eipä näytä Unicefia hetkauttavan, mitä kaikkia järkytyksiä terroristiakat järjestivät siviileille vuosien ajan syyriassa ja irakissa. Ja tuskin nuo koskaan enää kelpaavat minkään yhteiskunnan jäseniksi. Valmiiksi radikalisoituneita sekopäitä, jotka iskevät suomalaisia vastaan heti tilaisuuden tullen. Toivottavasti joku militanttijärjestö kylmentää koko lauman.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157