perjantai 7. kesäkuuta 2019
RAAMATUN SUURIN SALAISUUS ON SELVILLÄ.
Lukia on varmaankin ihmetellyt kaikkia niitä ihmetekoja, joista Raamattu kertoo?
Minäkin ihmettelin niitä oman aikani, kunnes totuus löi, niin kuin salama.
Kaikki Raamatun kuvaamat ihmeet ovat aitoja ja todellisia......HENKITAIVAAN ALUEELLA.
Aikoinaan, kun Raamattu kirjoitettiin Henkitaivaan alueella, niin tapahtumat sioitettiin ikään kun maan lihan alueelle. Tänä siksi, että alkukantaiset vähä-älyisetkin, saisivat jotakin elämäänsä ja voisivat uskoa ihmeiden kautta. Taivaan suuriin voimiin ja hallintoon. Lihassa oleville ihmisille avuksi arkisessa elämässään.
TAIVAS ON NYT AVAUTUNUT JA PALJASTAAKIN RAAMATUN SUURIMMAN SALAISUUDEN.
Henkitaivaan alueilla on mahdollista Luojan voimilla, saada vastaavat olosuhteet aikaan, sellaiset jotka maan olosuhteetkin ovat. Tarkoitan tällä maisemia taloineen, asutuksineen ja henkilöineen.
Näkymätön Taivas alueineen vastaa paikoin lihanssa olevien ihmisten luonto alueita.
Onpa joitain ihmisiä otettu henkiosuuksina jo taivaaseen ennen ruumiin kuolemaakin. Tutkinnallisista syistä yleensä se on tapahtunut.
SIIS KAIKKI HERRAN JUMALAN JA HERRAN JEESUKSEN TEOT OVAT TEHTYT HENKITAIVAAN FYYSISILLE ALUEILLE. Jotka ovat ulottuvaisuus alueita, joita maan asukkaat eivät näe. Joskus sentää on mahdollista nähdä näkyjä, tai jopa unessa Taivaan tapahtumia.
Kenelle ne sittenmmin on suodutkin, he saavat hetkellisesti nähdä.
Tämän todistuksen on antanut minulle Taivas itse.
Kirjoituksen saanut, Hannu Warvas, Lohja Finland.
Raamatun salaisuus on nyt auennut.
0
115
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391429Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7941
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71806