Saatanan kolme kauhistusta

Anonyymi

ja vastustuksen kohdetta.


1. Estää ihminen tulemasta uskoon, tulemasta Jeesuksen luokse ja pelastumasta. Saatana sanoo: "Älä lue sitä Kirjaa äläkä usko uskovia. Ne ovat sinun rahojesi perässä."


2. Jos vahinko pääsee tapahtumaan ja uhri kuitenkin tulee uskoon, Saatana pyrkii estämään uutta uskovaa lähtemästä seuraamaan Jeesusta kasteelle uskon kuuliaisuudessa. Saatana sanoo: "Älä ota uudelleenkastetta, sillä se on synti."
Tämän vihollinen tekee siksi, koska uskovan upotuskasteessa uskoon tullut hautaa vanhan aatun/eevan kasteen hautaan. Kasteessa Jumalasta syntynyt Jumalan lapsi nousee uuteen elämään Jeesuksen kanssa Jeesuksen ylösnousemusvoimasta. Uskovan upotuskateella on siis valtava hengellinen merkitys uskovan uskonelämään.

Mikäli uskoon tullut ei mene kasteelle, ei kastata itseään uskovien upotuskasteella, herää aiheellinen kysymys: alkaako hän ylipäätään elämään uutta elämää Jeesuksen kanssa koska hän ei ole noussut kasteessa uuteen elämään Jeesuksen kanssa (Room 6:4, Kol 2:11-12).
On siinä vihollisella paljon syytä estää uskovan kasteelle meno. Hän onnistuu, mikäli uskoon tullut ei kuuntele ja tottele Jumalaa vaan ihmisiä. Suurin osa ihmisistä on Saatanan vallassa ja palvelee Saatanaa ja tuo hänen teologiaa hengellisistä asioista (Ef 2:1-3). Siksi ihmisiltä saa yleensä Saatanan antamia neuvoja. Ja Saatana on valehtelija ja valheen isä. Hänessä ei ole totuuta, eikä hän siksi voi puhua totta (Joh 8:44).

3. Mikäli vahinko pääsee jälleen tapahtumaan ja uskoon tullut kastattaa itsensä raamatullisella kasteella, vihollinen pyrkii estämään häntä uskomasta Jumalan Sanaa Pyhän Hengen alueilta. Saatana sanoo: "Olet jo saanut Pyhän Hengen uskoon tulossasi, et tarvitse lisähenkeä." Kuitenkin apostolit kysyivät vasta uskoon tulleilta efesolaisilta: "Saitteko Pyhän Hengen silloin kun tulitte uskoon?" (Apt 19:2). Opetuslapsia täytettiin jatkuvasti Pyhällä Hengellä (Apt 4:31, 13:52). Raamattu käskee uskovia täyttymään Hengellä (Ef 5:18).

Usko tulee Jumalan Sanan julistuksen kuulemisesta. Uskolla Sanaan sitten otetaan vastaan Pyhä Henki. Vihollinen pyrkii pimittämään uskovalta tämän alueen. Siksi hän pyrkii estämään uskovaa kuulemasta opetusta Pyhästä Hengestä ja ottamasta vastaan Pyhän Hengen lahjaa. Hän halventaa armolahjat ja vähättelee tai mitätöi Pyhän Hengen kasteen ja täyteyden merkityksen vasta uskoon tulleelle ihmiselle. Ja jos ihminen kuuntelee jälleen vihollista, hän ei usko eikä ota vastaan Pyhää Henkeä.
Ilman Pyhän Hengen täyteyttä uskova on melko vaaraton Saatanalle.
Vasta Pyhän Hengen täyteydessä Herra Jeesus Kristus saa uskovassa täyden hallintavallan ja herruuden. Kristityn korkein tavoite: "En enää elä minä vaan Kristus elää minussa (Gal 2:20).

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viisaita sanoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      181
      7614
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      266
      1854
    3. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      68
      1299
    4. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      72
      1223
    5. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      64
      1197
    6. Kuka on oikein

      Kaivattusi?
      Ikävä
      57
      1188
    7. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1124
    8. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      93
      1112
    9. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      51
      1095
    10. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      36
      1046
    Aihe