Tuoretta faktaa

Anonyymi

Ote tuoreesta ST1:n tiedotteesta:
"Viime vuonna pelkästään Suomen päästökaupan alaiset hiilidioksidipäästöt kasvoivat 1,1 miljoonaa hiilidioksiditonnia ollen yhteensä 26,2 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Pelkkä kasvu on siis sama kuin että Suomen maanteille olisi tullut 430 000 henkilöautoa lisää. Energiaviraston tilaston mukaan suurimmat päästäjät olivat Raahen terästehdas, Porvoon öljynjalostamo sekä Helsingin Hanasaaren B-voimala.

Lukuja tarkemmin katsoessa kiinnittyy huomio erityisesti sähkön, lämmön ja yhdistetyn tuotannon voimalaitoksiin. Pelkästään Helsingin kaupungin kolmessa merkittävimmissä energiayksiköistä tuotettiin lähes 3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Helsingin Energia onkin jo pitemmän aikaa panostanut eri uusiutuvien tuotantomuotojen selvittämiseen, kuten myös esimerkiksi Fortum on tehnyt Espoon puolella."

Päätelmä: Keskity oleelliseen! Autojen päästöjen kanssa vehtaaminen on puhdasta kosmetiikkaa ja sielunhoitoa uskovaisille.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Enemmän kiinnittyy huomio tuohon hölmöilyyn maksaa hiilidioksidista kenellekään yhtään mitään.
      Päin vastoin, kaikki hiilidioksidia tuottavat laitokset ja autojen käyttäjät tulisi palkita ruhtinaallisesti biosfäärin voinnin parantamisesta.

    • Anonyymi

      Hanasaaren voimalakin lämpenisi komiasti, jos käytetty ydinpolttoaine vietäisiin sen kattiloihin jäähtymään.

      • Anonyymi

        Eipä juuri. Reaktori tuottaa täydellä latauksella esimerkiksi 1000 MW termisen tehon. Reaktorin sammutuksesta 1 tunnin kuluttua polttoaine lämmittää enää 1.5% teholla eli 15 MW ja viikon kuluttua teho on enää 0.2% eli 2 MW.

        Hanasaaren lämmöntuotannon teho on 420 MW.


      • Anonyymi

        Tuo on kyllä (kai) totta mutta ydinjäte sisältää silti liki 95% alkuperäisestä energiastaan. On sääli, ettei sitä käytetä loppuun vaan haudataan mieluummin maan uumeniin. Ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa rakentaa jätettä hyödyntävä lämpövoimala, joka tuottaisi vain kuumaa vettä. Kun höyryä ei tarvitse tulistaa sähköturpiineja varten, ei räjähdysherkkää painekattilaakaan tarvittaisi eikä voimalan hyötysuhteen muutoinkaan tarvitsisi olla viimeisen päälle viritetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kyllä (kai) totta mutta ydinjäte sisältää silti liki 95% alkuperäisestä energiastaan. On sääli, ettei sitä käytetä loppuun vaan haudataan mieluummin maan uumeniin. Ei luulisi olevan ylivoimaisen vaikeaa rakentaa jätettä hyödyntävä lämpövoimala, joka tuottaisi vain kuumaa vettä. Kun höyryä ei tarvitse tulistaa sähköturpiineja varten, ei räjähdysherkkää painekattilaakaan tarvittaisi eikä voimalan hyötysuhteen muutoinkaan tarvitsisi olla viimeisen päälle viritetty.

        Ja saisihan niillä matalapaineturbiineillakin hieman hyötysähköä aikaan hieman viileämmästäkin höyrystä.


    • Anonyymi

      Verotetaan hiilidioksidipäästöjä Suomessa jotta voidaan siirtää tuotanto Kiinaan. Siellä hiilidioksidia saa tuprutella ilmaiseksi.

      Vahinko on kaksinkertainen eli ilmasto ei hyödy yhtään mutta työllisyys kärsii rajusti.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-11026726

      Tuskin voimalasta sörkkä eroon pääsee , kivihiilestä ehkä............kämppien hinta lähtee lentoonkun tälläinen katiska hinataan uumeniin.
      Kuka nyt jaksaa uskoa noihin tarinoihin , puunkuorien poltosta........eiköhän tehdä samalla sadevedestä bensaa.

      • Anonyymi

        Se on Sörkka.


    • Anonyymi

      Ydinvoima on maasta varastettua energiaa , olkoot sen olemassaolon siellä tuntematon , kuitenkin sillä lämmitetään ilmaa , pidettäneen selvänä ettei yksikään komitea ymmärrä prosessin lopullista menetelmää tai sen kestoa.

      Mikään energia ei tule ilman vastaavan energian vajausta ja siitä johtuvaa ilmiötä , esimerkiksi ilmastonmuutosta .

      Ei siis voida olettaa että ydinenergia on täysin ilmaista vailla x ajanjakson muutosta.
      Ihminen on huono ymmärtämään näkymättömiä , hajuttomia , mauttomia , voimia.
      Nyt alkava maahanhautus on demo , laskelmia on tehty ja ehkä pieniä hippuja piiloteltu viikoksi ja laskettu siitä vaikutus 5 miljoonaksi vuodeksi.

      • Maaperässä on ydinenergiaa ihmiskunnan tarpeisiin tuhansiksi vuosiksi ja uusissa ydinvoimaloissa se voidaan käyttää niin tehokkaasti hyödyksi, että vaarallista jättettä syntyy vain häviävän vähän ja sekin vähä laskee vain muutaman sukupolven aikana alle ihmiselle vaarallisen tason.
        https://konitohtor.blogspot.com/p/blog-page_16.html


      • Anonyymi

        Niinhän se on niinkuin kulta ja hopea ja rauta ja messinki ja lasi. Ne pitää jättää ikuisiksi ajoiksi maan uumeniin eikä niihin saa koskea.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5410
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      235
      1592
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      321
      1145
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      313
      1108
    Aihe