Mutta missä luuraa el ninjo?

Anonyymi

Ei ainakaan uutisissa ole mainittu halaistua sanaa tuosta ilmastonmuutoksen
ruumiillistumasta...

Ilta-Sanomat 27.11.2018 kello 19.49

Vakava ilmastovaara uhkaa: poikkeuksellisen voimakas El Niño kuumentaa koko maapalloa ensi talvena

Suomalaisen asiantuntijan mukaan Maailman ilmatieteen järjestön esittämä huoli on aiheellinen.

Ilmaston lämpenemiselle ei näy loppua, vaan kierre voi jopa kiihtyä.
Uusin huoli heräsi tiistaina, sillä trooppisesta El Niño-ilmiöstä ennustetaan
erityisen voimakasta ensi helmikuusta lähtien. Näin kertoo brittilehti The Guardian.

Lehti perustaa arvionsa Maailman ilmatieteen järjestön eli WMO:n ennusteisiin, joiden
mukaan on 75-80 prosentin todennäköisyys, että El Niño on tavallista voimakkaampi.

Ilmastonmuutos vaikuttaa valtamerten pintavesien lämpenemiseen, joten
siinä mielessä Maailman ilmatieteen järjestön esittämä huoli on aiheellinen,
Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko arvioi Ilta-Sanomille.

Varoittava esimerkki vuonna 2016
Vaikka merivesiä lämmittävän ja sateisuuteen vaikuttavan El Niño-ilmiön
vaikutus Euroopan sääolosuhteisiin on yleensä vähäinen, tällä kertaa El Niñon pelätään lisäävän ilmaston lämpenemistä.

Ilmastonmuutos johtuu hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvusta ilmakehässä.

Kun El Niño oli edellisen kerran tavallista voimakkaampi vuonna 2016, mitattiin monin paikoin ennätyslämpötiloja.

Vaikka WMO ei lupaa yhtä kovia lukemia ensi vuodeksi kuin vuonna 2016, vaikutukset
voivat olla WMO:n Maxx Dilleyn mukaan silti rajuja.

-Ne voivat vaikuttaa maatalouteen ja heikentää ruoan turvallisuutta.
Juomaveden laadun heikkeneminen iskee kansanterveyteen, hän sanoo Guardianissa.

11

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      El nino on jo loppumassa.

    • Anonyymi

      Kun kirjoitat tekstiäsi, älä painele rivin täyttyessä "enteriä", alusta hoitaa sen automaattisesti.
      Tekstistäsi tulee vaikeaselkoista sotkua ja sisällön uskottavuus kärsii jos kirjoittajan omat avut eivät yllä edes tekstin käsittelyn alkeisiin.

      • Anonyymi

        Luuletko tosiaan, että juttunsa viime vuonna kirjoittanut iltasanomien toimittaja lukee ohjeistamisiasi täältä?
        Taidat olla todella yksinkertainen.

        Ei tämä muutu poistelemalla viestejä.


      • Anonyymi

        Mites tuosta näkee ennustavuuden?


      • Anonyymi

        Mutku sen hirmuisen Niinon piti olla jo viime talvena.

        Ilta-Sanomat 27.11.2018 kello 19.49

        Vakava ilmastovaara uhkaa: poikkeuksellisen voimakas El Niño kuumentaa koko maapalloa ensi talvena


    • Anonyymi

      Meret ovat viilentymässä auringon alhaisen aktiivisuuden takia.
      Sen voi todeta, kun esim. pyörremyrskyjä ei esiinny aikaisempien vuosien tapaan, vaikka on jo heinäkuun alku.

    • Anonyymi

      Tein jokin aika sitten tänne aloituksen tämän vuoden 2019 El Niño:sta josta povattiin alkujaan voimakasta,aloitukseni poistettiin.

    • Tiedemiesten pitäisi aina muistaa painottaa ENSO:n kaltaisten sääilmiöiden ennustettavuuden olevan erittäin heikon, mutta toisaalta maailman media vaatii raflaavia otsikoita ja jättäisi tiedemiesten varaukset kertomatta, vaikka nämä kertoisivatkin.

      Ei tälle median alennustilalle oikein mitään voi.

      • Anonyymi

        No mitäs mieltä olet aurinkominimien ennustettavuudesta?


        On tehty jo tutkimustyötä kymmeniä vuosia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No mitäs mieltä olet aurinkominimien ennustettavuudesta?


        On tehty jo tutkimustyötä kymmeniä vuosia.

        Vaikeaa on. En usko, että tämän, vuonna 1995 valmistuneen tutkimuksen tutkijoiden optimistinen sävy kesti yli viimeisimmän aurinkosyklin romahduksen:

        https://urly.fi/1fSO

        Onko kukaan lukenut koko tutkimusta, ennustettiinko siinä viimeisimmän aurinkosyklin nro. 24 vähäinen aktiivisuus? Vähän epäilen...


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3807
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2576
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      2005
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1751
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1546
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1331
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      82
      1262
    Aihe