Erotakko toisen miehen takia?

Anonyymi

Olen ollut parisuhteessa 6 vuotta, meillä on omistusasunto, koira, ei lapsia ja kaikki muuten hyvin. Tapasin kolme vuotta sitten miehen johon ihastuin syvästi, mitään välillämme ei kuitenkaan tapahtunut (ei suutelua, seksiä ei mitään fyysistä kontaktia) molemmat tietävät toistensa tunteista mutta päätimme pysyä ystävinä koska olen parisuhteessa. Nyt tämä mies kuitenkin on pyörinyt mielessäni viimeiset kolme vuotta. Mitä siis tehdä? Eroanko nykyisestä suhteesta tämän toisen miehen takia vai pyörinkö tässä samassa tilanteessa niin pitkään että tunteet kuihtuvat häntä kohtaan?

9

52

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt pitäis kyllä ajatella sitä koiraa. Ero voi tuntua siitä raskaalta. Mieti kaikki huoltajuuskiistat ym. Voi, voi tätä nykyaikaa. Uuden anakondan perässä vaan juostaan ja hurvitellaan.

    • Anonyymi

      Omistusasento ainoa hankaluus, lapseton tilanne helpottaa päätöstä. Voin sanoa että ihastumisia tulee ja menee, muijani sentään kertoi ihastuneensa toiseen mieheen mutta irti pääsy suhteesta oli hankalaa. Itselläkin muutama ihastus pitkän parisuhteen aikana mutta ne tulee ja menee.

    • Anonyymi

      Voit ihastua ja ajatella vaikka kuuta taivaalla. Siihen sinulla on täysi oikeus. Kuitenkin:
      Teoistaan ihminen tunnetaan.
      Sinulla on luotettava ja hyvä partneri. Hän uskoo sinuun, olette luoneet yhteisen kodin. Teillä on asiat liian hyvin. Miksi maailmassa sinä tieten tahtoen ja täydellä järjellä repisit kaiken tuon kauniin säpäleiksi, vain jonkun typerän ihastuksen takia!?

      Ajattele mitä voit tehdä ilahduttaaksesi nykyistä miestäsi, kuinka voisit tehdä hänestä vielä onnellisemman.
      No, kukas tuossa yhtälossä voittaa?
      Sinä itse tietenkin!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Tottakai muitakin ihmisiä voi pyöriä mielessä kuin kumppani. Se on ihan normaalia. Turha sen vuoksi on eroa miettiä. Eroa mietiään sitten, jos kumppanissa ilmenee vaikeanlaatuista vikaa, jota ei saa korjattua.

      Terveisin
      nainen, jolla monta-miespuolista-ystävää

    • Kuuntele miltä susta tuntuu. Jos rakastat nykyistä miestäs, niin ei kannata varmaan erota. Voisi olla ehkä hyvä miettiä sopiiko sulle parisuhde jossa pitää sitoutua vaikka tunteet sanois muuta. Tajusin hiljattain ettei sovi mulle, ei ainakaan siinä määrin ettei mun kumppani sais tehdä mitään toisten kanssa ja ettei mulla sais olla tunteita tai kanssakäymistä niiden ihmisten kanssa joihin mulla on tunteita. Ei siinä ole pakko harrastaa seksiä mutten sitäkään kieltäisi jos tuntee että se ois oikein.

    • Anonyymi

      Ensimmäisenä listalla on näköjään omistusasunto. Kuinkahan lienee talon lainojen hoito ja kenen vastuulla. Raha taitaakin olla ykkönen. Jää kertomatta, onko tällä ihastuksella yhtä paljon massia vai loppuuko matkailu ja ulkona syöminen.

    • Anonyymi

      Kokemuksesta voin sanoa, että ensi kannattaa yrittää puhua nykyisen miehesi kanssa asiasta ja jos se ei johda sinua tyydyttävään tulokseen niin ota hetkeksi etäisyyttä molemmista miehistä ja mieti mitä itse haluat. Uusi suhdehan on alussa (3-6kk) mukavaa, mutta kun se alkuinnostus laantuu, niin mitä sitten??? Kannattaako 6v suhdetta heittää roskakoriin ja aloittaa uusi ajatellen, että ehkäpä tämä on parempi.

    • Harvinaisen hyviä neuvoja olet saanut. Ei ollenkaan tämän palstan tapaista.

    • Anonyymi

      Kun nykyinen miehesi on niin yksinkertainen ja naivi että on ryhtynyt parisuhteeseen kanssasi, niin tottakai hän antaa erotilanteessa yhteisen asuntonne sinulle ja uudelle kumppanillesi lemmenpesäksi. Jos avioidut tämän uuden kumppanin kanssa niin olisi kohteliasta pyytää edellistä kumppaniasi sulhaspojaksi häihinne.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2298
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2063
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1495
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1434
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1371
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      964
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      108
      917
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe