Vaivaan sinua vielä, kun jäi kysymys toiseen asiaan esittämättä..
Eli näkijänä, miten näet työelämäni tulevaisuudessa? Tuntuu, että pitäisin yksintyöskentelystä. Onko olemassa työ, joka on juuri minua varten? Ratkeaako tämä nykyinen vähän ahdistava tilanne jotenkin?
Cherrykirsikalle
2
98
Vastaukset
Näen sinut jossain käsityöpainotteisessa ammatissa, kyseessä voisi olla muiden ammatinharjoittajien kanssa perustettu osuuskunta tai vastaava, jossa olette yhdessä vuokranneet työtilat mutta työskentelette kuitenkin kukin itsenäisesti. Pidät kyllä itsenäisestä työstä, mutta kaipaat kuitenkin työyhteisön mukanaan tuomia ihmiskontakteja, eli aivan erakoksi ei sinusta olisi :) Tuntuisiko tällainen yhtään omalta?
Nykyisestä tilanteestasi pääset eroon ottamalla itse ratkaisevan askeleen pois siitä, kohti uusia kuvioita. Päätös on viime kädessä Sinun, kukaan muu ei voi sitä puolestasi tehdä. Tutki mahdollisuuksiasi avoimin mielin ja tartu rohkeasti tilaisuuteen sen eteesi putkahtaessa! Aurinkoista kevättalvea Sinulle toivotellen cherry :)- Hepsuli
Kyllä, jokin käsityöpainotteinen ammatti on myös käynyt mielessäni. Ja varmaan sopisikin minulle.
Tarkemmin en tiedä, mitä se sitten olisi..
Omasta mielestäni olen kuitenkin juuri se erakkotyyppi joka nauttii yksintekemisestä. Yritystä en ole halunnut/uskaltanut perustaa, enkä haluaisi kuulua mihinkään osuuskuntaan tms.
Aiemmasta elämästäni olen tullut niin araksi, että itseänikin hirvittää. Sitä haluaisi olla omissa oloissaan ja omassa kolossaan (ainakin työelämässä) No, taidan olla toivoton :)
Tiedän, itse on otettava se askel.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187