Tunnen kaksi ahdistunutta jotka eivät vielä ole päässeet vapaaseen uskomiseen. Tulisiko minun pysyä passiivisena sivustakatsojana, odottaen että Jumala nostaa heidät armon avaraan ilmaan , vai jotenkin rohkaista hetä. (He eivät tunne toisiaan)
Tunnen kaksi ahdistunutta
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eivätkö he osaa lukea Raamatusta mitä uskoontuleminen on ja tarkoittaa ja kuka sen lukemisen estää.
Kumpi sen estää, jellivaara vaiko lutteri, Jeesus ei ainakaan estä. Ole sinä hiljaa kun et ymmärrä hengellisistä asioista mitään. Paatunut omavanhurskas.
- Anonyymi
Kauniisti kirjoitat vaitovainen. "ole sinä hiljaa kun et ymmärrä hengellisistä asioista mitään".
Virkkeesi kuitenkin paljasti, että olet kai trolli. Ei aito uskovainen, olkoon sitten minkä lahkon tunnustaja... tai no ehkä ehkä esikoislestadiolaisilta kuten esimerkiksi tuonnoinen kaidan tien kulkija, voisi tuollaisi möläytyksiä saada.
Siunausta tiellesi. Osaksi kirjoituksesi ovat asiaa. Olet sitten trolli tai et.
Avaajalle sen verran, että monelle lain alainen tila voi olla se tila minkä he kokevat oikeaksi. Armon vapaus ilo ja rauha on hyvin pelottava asia niille, joilla on elävä synniontunto. He nielevät helposti omiin ponnisteluihin pohjautuvan julistuksen, mutta tyhjänä kerjäläisinä "traasuperkeleinä", he eivät tohdi tulla Jeesuksen luokse.
Omavanhurskaat ovat rohkeita omassa ylpeydessään ja omavanhurskaudessaan. He ovat omasta mielestään "Jeesuksen parhaita ystäviä", he ovat röyhkeitä pilkkaajia ja ristin tiellä kulkevien Jeesuksen verellä Jumalan omiksi lunastettujen tuomitsijoita.- Anonyymi
🤣🤣🤣
- Anonyymi
Onnekseni ei ole suvuissani ainuttakaan minkään lajin lestalaista, eikä niitä tule!
suurelta onnettomuudelta olen saanut säästyä. - Anonyymi
Vaitonainen ei huomaa omaa omavanhurskauden tilaa ja lisäksi kehotetaan lukemaan LLL saarnoja mitä hän puhuu armonvarkaista.
Mitä otsikossa oli, siitä keskustellaan nyt. Kuinka on sun sielus laita ihmisparka, mitä sinä hyödyt armoitettujen vainoamisesta tällä palstalla? Rukoile itsellesi parannuksen armoa. Siitä on sinulle iankaikkista hyötyä.
Se ei vanhursakauta ketään, ettei ole lestadiolainen, tai jokin muu lainen.
Kristus vanhurskauttaa syntisiä, mutta hänen eteensä on täysin turha mennä teeskentelemään jotakin parempaa mitä on, ja syyttelemään muita. Omavanhurskaus ei ketään pelasta, päinvastoin se estää käsittämästä JUMALAN armoa.
Ihminen josta ei ole tullut Jumalan lain tuntemisessa 100%:sesti syntistä, nukkuu vielä syvää synnin unta, vahvana omassa vanhurskaudessaan, tarvitsematta Jumalan armoa.Ahdistus on hyvä asia, se ilmaisee sen ettei ihminen ole vielä hyväksynyt 100% syntisyyttään, ja ottanut uskossa lahjana vastaan 100% vanhurskautta Kristukselta.
Omanvanhurskauden julistus on monissa liikkeissä niin vahvaa, ettei sen lävitse syntinsä tunteva uskolla tulla rohkeasti Kristuksen luokse ottamaan HÄNELTÄ armosta vastaan Jumalan vaatiman täydellisen vanhurskauden ja kaikkien syntinsä anteeksiannon.
Kuvottavaa omanvanhurskauden julistusta ei tältäkään palstalta puutu, eikä ihme sen lähde on langennut ihmisliha joka edelleen uskoo tulevansa paremmaksi. Yrittää, yrittää, niska vääränä. Ja toiset huutaa kuorossa ympärillä, yritä, yritä, kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat.
Voi niitä ihmisparkoja jotka lihansa pyhitykseen uskovat. Vaikka itsekin näkevät, kuinka pirullisia ovat lähimmäisilleen, ja aina vain pirullisemmiksi kehittyvät hengellisessä ylpeydessään ja sokeudessaan.- Anonyymi
pääsitkö sinä lapsena ja nuorena pihapiirin ulkopuolelle, paitsi kouluun tietty
kävitkö apukoun vai ihan tavallisen kansakoulun
(ei kysyvä tieltä eksy, sanoo sananlasku) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pääsitkö sinä lapsena ja nuorena pihapiirin ulkopuolelle, paitsi kouluun tietty
kävitkö apukoun vai ihan tavallisen kansakoulun
(ei kysyvä tieltä eksy, sanoo sananlasku)Kyllä se on taitanut elämä rajottua siihen mitä verhottomast a keittiön ikkunasta on näkynyt.
lakia lain päälle, 100% syntisiä kaikki yötä päivää jne..
- Anonyymi
ahdistavaa on lukea vaiton tekstejä, niissä ei ole mitään siitä mitä on uudenliiton teksteissä, vaan kaikki pyörii tuon saman teeman ympärillä, 100 syntisiä ovat kaikki muut paitsi itsest'ään ei löydy ryppyä eikä tahraa, kukaan ei ymmärrä mitään mutta vaito ymmärtää ihan kaiken ja on kaikest ajotain supermieltä.
ejhkä siinä jo ikä painaa, toivotaan niin ainakin.- Anonyymi
vaitosta ei löydy kuin yksi ryppy, mutta en lähde sitä tarkemmin selventämään
Puhuisin heille omista kokemuksistani elää uskossa, miten uskon saamisen jälkeen elämäni on muuttunut, miten se on vaikuttanut ajatuksiini, puheisiini, tekoihini ja asenteihini. Millainen Jumalan lapsen arki on.
Aina on hyvä alkaa puhua omista kokemuksista, sen jälkeen toinen voi kertoa omistaan, uskaltaa tehdä kysymyksiä, puolin ja toisin, sekä kommeintoida toisen puheita.
Voin puhua siitä, miten päivä sujuu paljon paremmin Hänen ohjausksessaan kuin silloin, kun itse yrittää järjestellä mieleistään hyvää päivää. Aina huomaa hyvin sen, että ei mene hyvin, koska oma liha on ollut ohjaimissa.
Tärkeää on kertoa, että sydämenuskon ja kääntymyksen saatua alkoi elo iloisena ja vapaana.Ihan hyvä pointti. Oleellinen kuitenki puuttui tästä edellisestä, nimittäin Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimi ja hänen tekojensa ylistäminen. Puhe uskosta ja sen vaikutuksista ihmiskehoon ja ihmiselämään, ilman puhetta siitä keneen henkilö uskoo, on tyhjää täynnä.
Jeesus nimi, Jeesuksen risti, Jeesuksen veri, Jeesuksen kärsimys ja kuolema meidän syntiemme sovitukseksi, kuuluu jokaiseen kristityn kirjoittamaan viestiin, - ENNEN KUN MISTÄÄN MUUSTA ALETAAN KIRJOITTAMAAN.- Anonyymi
Sekö se lestalaisena eläminen on vienyut vaitolta kyvyn ymmärtää mitään joka ei lähd eomasta kynästä vai mikä sokeus on ikämiehellä kun ei näe mitä edellä juuri kirjoitetaan, vaan se pitää ensimmäiseksi nollata ja sitten alkaa paasaus siitä omasta maisemasta!
etkö sinä näe että juuri siitä Jeesuksen vaikutuksesta edellä kirjoitetaan, eli mitään oleellista ei puutu mualta kuin sinun ymmärryksestäsi ja omituisesta tarpeest avääntää kaikki nurinniskoin, - Anonyymi
Pelkkä suun tunnustus ei riitä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkä suun tunnustus ei riitä....
Mihin se ei riitä, ja mitä sen lisäksi tarvitaan, niitä puhujien kaulojako tarvitaan vai mitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin se ei riitä, ja mitä sen lisäksi tarvitaan, niitä puhujien kaulojako tarvitaan vai mitä?
Jeesus on tultava sydämeen uudestisyntymän kautta. Kaulailut ei auta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564830Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881342
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255968- 72957
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955