Taisin jossain vaiheessa luvata kirjoittaa mietteittäni riippuvuudesta, joten tässä jotain ;D
Ai niin – ilmoitan tässä nyt heti alkuun, etten vastaile kenellekään suoraan syistä, joita en tässä nyt erittele, vaan päädyin miettiessäni siihen, että jotain tällaista summa summarumia voin tehdä tarvittaessa.
Toivon hartaasti, ettei kukaan loukkaannu toimintatavastani, johon minulla on mielestäni hyvät syyt vaikka turha onkin kysellä mitä ne on ;DDD
Erityisesti toivon, että te lukijat keskustelette keskenänne ihan vapaasti hyvässä hengessä.
Gloppi, avomieheni saattaa tulla, jotain myös kommentoimaan, mutta ihan omista lähtökohdistaan – ei siis minun suullani ;D
Kirjoitan riippuvuudesta vain omasta lähtökohdistani ja käsityksestäni, mikä minulle on kehkeytynyt tässä elämäpolkuni varrella itse myös nikotiiniriippuvuudesta irtautuneena ja siten saaneena myös oman kokemukseni. Sivusta seuranneena olen myös monia riippuvaisuuksista irrottautumistaisteluja nähnyt ja tietysti olen asiasta myös jotain lukenutkin.
Kaikki tässä kirjoittamani nivoutuu yhteen samaan myräkkään – en voi mitenkään tarkkaan muistaa mistä mikäkin tieto on minulle tullut.
Ne, jotka tuntuvat oudoilta ovat varmaankin sitten niitä minun omia oivalluksiani *virnuilee* ;DDD
*******
Käsitykseni riippuvuudesta on, että niitä on hyvin monenlaisia.
On riippuvuuksia, jotka ovat jo niin yleisesti hyväksyttyjä, ettei niille enää anneta edes nimitystä ’riippuvuus’: autot, kännykät, jne.
On olemassa näitä ihmisiä tuhoavia riippuvuuksia, kuten: päihteet huumeet, alkoholi ja tupakka jne.
Sitten on sosiaalisia riippuvuuksia, kuten perhe- ja ystävyyssuhteissa, työ, harrasteet, seksi -ja nettiriippuvuudet jne.
Ja vielä erikoisemmat riippuvuudet, kuten extremelajit, uhkapelit jne.
Löydätte varmaan jokainen esimerkkejä. Mainitsin vain joitain malliksi.
Minua itseäni kiinnostaa se,miten riippuvuudet syntyvät, mikä saa meidät johonkin niin koukkuun, että joskus se ottaa sellaiset mittasuhteet, että koko elämä pyörii sen ympärillä.
Lukemani perusteella tiede selittää meidän aivoissamme olevasta mielihyväkeskuksestamme, mikä säätelee myös osittain aivojemme tasapainoa, verenkiertoa ja elimistön elämää ylläpitäviä tarpeita ja kun meille tulee jokin tietty häiriötila, saatamme huijata kehoamme ja taiteilla itsellemme keinotekoisen tasapainotilan juuri riippuvuuskäytöksellämme (lähteitä on liian paljon liian pitkältä ajalta mainittavaksi, joten olen täysin muistini varassa).
On myös väitetty riippuvuuksien tyydyttävän tarpeita kuten: hetkellistä nautintoa ja lohdutusta, unohtaa tyhjyyden tunnetta sisällään tai tylsyyttä tai negatiivista mielialaa.
Herää kysymys miksi ihmisellä on tyhjyyden tunne sisällänsä?
Onko se meille edes luonnollinen tila.
Entäs tylsyys? Onko rahapelin pelaaminen se ainoa ratkaiseva keino sen poistamiseen?
Miksi ihmisen pitäisi mennä karkuun omia tunnetilojaan – negatiivisiakin?
Silläkö ne lähtevät, että hankkii itselleen vuosisadan krapulan seuraavaksi aamuksi?
Minusta nuo kaikki toimintamallit ovat seuraamuksia eivät niinkään perustarpeitamme, vaan ne voisivat ollakin niitä mielihyväkeskuksemme häiriötiloja.
Perimmäinen uskomukseni kuitenkin on , että meillä on kaikilla taipumukset myötäsyntyisesti riippuvuuksiin juuri tuon mielihyväkeskuksemme kautta, mutta pääpaino on kuitenkin mielestäni lapsuuden kodin kasvuympäristöllä ja myöhemmällä ympäristöllämme, mitkä säätelevät riippuvuuksien syntyä.
Ja erityisesti se, miten hyvin tunnemme itsemme.
Miten tulemme toimeen itsemme kanssa pitkäaikaisissa stressitilanteissa, jotka ovat oivia mielen karkukeinoja synnyttämään riippuvuuksia.
Minusta hyvä itsetuntemus on mainio keino ehkäistä elämää rasittavien riippuvuuksien syntyä.
Ajatusrakenteisiini ei istu, että ratkaisut olisivat yksiselitteisiä, vaan monivivahteisia jokaisen yksilön kohdalla. Uskon, että kaikille riippuvuuksille on pitkät kehityshistoriansa, vaikka itse riippuvuusongelma tulisikin nopeasti.
Uskon, että meillä on myös itsellämme sekä geneettiset että sosiaaliset taipumukset tiettyihin riippuvuuksiin ei vain mielihyväkeskuksen säätelyt, jos olosuhteet ovat niille epäedullisen myönteiset.
Mikä ei missään tapauksessa tarkoita, että alkoholistin lapset olisivat suoralta kädeltä alkoholisteja itse. Oli sitten vain toinen vanhempi tai molemmat alkoholisteja – mutta taipumus saattaa olla olemassa.
Voi käydä myös niin, että alkoholistin lapsesta ei tule alkoholistia vaan uhkapeluri - tiedän eräitä tämänkinlaisia tapauksia.
Jos ymmärrämme ajoissa hakea tukea itsellemme ennen kuin ylirasittunut psyykemme alkaa hakemaan muita sumplimaatio keinoja – emme ehkä tarvitse elämäämme rajoittavia ja elämänlaatua huonontavia riippuvuuksia.
Yksioikoinen esimerkki:
Alkoholistiperheen lapsi aikuistuessaan ja tuntiessaan ahdistusta tai hinkua humalahakuisuuteen tai muuten tarvetta mennä karkuun ’vitutuksiaan’ – hakeutuisikin ajoissa terapiaan – uskon vahvasti, että siinä on ehkäisty yhden alkoholistin synty.
En muutenkaan pitäisi pahana, että jo me vanhemmat ohjaisimme kasvavia lapsia ikäkauden mukaan tunnistamaan omia tunteitaan ja sietämään niitä.
Tämä ei tarkoita, etteikö kiukuta saisi, vaan että ensin kiukuttaisiin pahimmat höyryt pihalle ja sitten yhdessä aikuisen ohjauksessa mietittäisiin, mikä rasittaa lapsen mieltä.
Tuo oli nyt yksi esimerkki – jonka olen omien lapsieni kohdalla pitänyt hyvänä.
Enkä nyt tässä tarkoita, että olen asiantuntija ja neuvon, vaan kerron vain esimerkkejä.
Uskon ehkäisevään vaikutukseen. Siihen tähtään hyvin pitkälle omassa elämässäni – se tulee minulta ikään kun selkärangasta, mikä ei ole mitään pirujen seinille maalaamista ;D
Ohos - tulipas tästä pitkä!
Piti vaan muutama sananen IIIIK ;DDDD
*asiallisen ilkikurinen sofi*
Mietteitä riippuvuudesta
27
1824
Vastaukset
- sidenote
Todella monihaarainen juttu…
… niikuin jo itse mainitsit on riippuvuutta niin monenlaista. Taysin riippuu siita mista/kenesta ja kuinka SE roikkuu.
Kuitenkin, asiaa senenempaa tutkimatta, uskon etta yleensa riippuvuuksien perimmaisena syyna, ‘the culprit’, yksinkertaisesti on yksi meidan ihmisten perusluonteenpiirteistamme… itsekkyys.- Sofienne
Haluaisitko tarkentaa näkemystäsi miten liität itsekkyyden ja riippuvuuden aisapariksi?
*sofi* - sidenote
Sofienne kirjoitti:
Haluaisitko tarkentaa näkemystäsi miten liität itsekkyyden ja riippuvuuden aisapariksi?
*sofi*Niinkuin sanoin en ole asiaan senenempaa perehtynyt. Heitin tuon commentin tuosta vain lonkalta, koska niin se minusta nayttaa. Sitapaitsi, lonkkahan hyvin intiimisesti liittyy selkarankaan. :)
Mita tulee asian tarkennukseen… koska itse olet asiaan perehtynyt, seka hyvan itsetuntemuksen omaava analyyttinen nainen, paljon mieluummin haluaisin kuulla sinun laajemman mielipiteesi asiaan… vai onkos tuo ajatus mielestasi taysin vieras… mahdollisesti jopa mahdoton? - Sofienne
sidenote kirjoitti:
Niinkuin sanoin en ole asiaan senenempaa perehtynyt. Heitin tuon commentin tuosta vain lonkalta, koska niin se minusta nayttaa. Sitapaitsi, lonkkahan hyvin intiimisesti liittyy selkarankaan. :)
Mita tulee asian tarkennukseen… koska itse olet asiaan perehtynyt, seka hyvan itsetuntemuksen omaava analyyttinen nainen, paljon mieluummin haluaisin kuulla sinun laajemman mielipiteesi asiaan… vai onkos tuo ajatus mielestasi taysin vieras… mahdollisesti jopa mahdoton?…jo aiemmin avauksessani kirjoitin etten ole asiantuntija enkä ketään neuvomassa vain pohdintojani kirjoittelen ;D
Kysyin sinulta, miten riippuvuus ja itsekkyys voisi olla aisapari ja nyt toivoit, että itse siihen vastaisin – jos sinut oikein tulkitsin.
ok. koetan ja katsotaan mitä siitä syntyy ;DDD
Itsekkyyttähän on meissä kaikissa piirteenä enempi tahi vähempi – sen nyt mielestäni voi yhdistää minkä tahansa ihmisen piirteen kanssa aisapariksi – mutta voiko sillä selittää riippuvuutta ja sen syntyä – en ehkä ajattelisi niin.
Jos nyt ensin pohdimme mitä on itsekkyys. Näkemykseni siitä on, ettei se ole niinkään negatiivinen asia, jos kurkistaa hieman sen taakse.
Yleensähän itsekkyys-leiman saavat ihmiset, jotka keskittyvät tyydyttämään omia tarpeitaan näkemättä toisen vastaavia– eikö niin?
Tässä kohtaa voisi myös kysyä, miksi hän niin tekee?
Entäs, jos syynä onkin hänen lapsuuden historiassaan, jonkin perustarpeen tyydyttymättömyys. Jokin pahasti vajavaiseksi jäänyt ja hän alitajuisesti koettaa paikata sitä kaikin hänelle tiedossa olevin keinoin ja on niin keskittynyt siihen, ettei kykene käsittämään, että toisellakin voi olla omia tarpeita. Ja jos hän ei noin toimisi, hänen psyykeensä voisi pahimmassa tapauksessa saada vaurion.
Jos tuota taustaa vasten peilaa tätä ’itsekkyyden ’-leiman saanutta henkilöä – onko hänen itsekkyytensä enää niin kovinkaan tuomittavaa?
Molempien alttius sekä riippuvuuden että itsekkyyden voi ajatella saaneensa syntyjuurensa varhaislapsuudesta tai -nuoruudesta. Näin suunnilleen itse ajattelen.
Korostan tässä, että en leiki mitään asiantuntijaa – olen vain kiinnostunut ylipäänsäkin ihmisen mielen toiminnasta, mikä on jatkuva mysteeri minulle ;D
Heitit melkoisen väittämän minusta tuntematta minua ( niin oletan) – että itsetuntemukseni olisi hyvä. Tuohon sanoisin, etten tiedä voiko väittämäsi olla tosi, kun en tiedä mihin minua vertaa ;D
Vai heititkö senkin lonkalta ?;DDDD
Analyyttinen olen – sen myönnän avoimesti – eikä sitä piirrettä minusta taida voida edes piilottaa *virnii kuin kuriton kakara**
Saisinko nyt sinulta rohkeutta omiinkin mielipiteisiin?
Odotan niin mielenkiinnolla ;D
Uskonkin ettet odotuksiani petä – ethän?! ;DDD
*sofi, joka kikattaa asiallisen ilkikurisesti* - sidenote
Sofienne kirjoitti:
…jo aiemmin avauksessani kirjoitin etten ole asiantuntija enkä ketään neuvomassa vain pohdintojani kirjoittelen ;D
Kysyin sinulta, miten riippuvuus ja itsekkyys voisi olla aisapari ja nyt toivoit, että itse siihen vastaisin – jos sinut oikein tulkitsin.
ok. koetan ja katsotaan mitä siitä syntyy ;DDD
Itsekkyyttähän on meissä kaikissa piirteenä enempi tahi vähempi – sen nyt mielestäni voi yhdistää minkä tahansa ihmisen piirteen kanssa aisapariksi – mutta voiko sillä selittää riippuvuutta ja sen syntyä – en ehkä ajattelisi niin.
Jos nyt ensin pohdimme mitä on itsekkyys. Näkemykseni siitä on, ettei se ole niinkään negatiivinen asia, jos kurkistaa hieman sen taakse.
Yleensähän itsekkyys-leiman saavat ihmiset, jotka keskittyvät tyydyttämään omia tarpeitaan näkemättä toisen vastaavia– eikö niin?
Tässä kohtaa voisi myös kysyä, miksi hän niin tekee?
Entäs, jos syynä onkin hänen lapsuuden historiassaan, jonkin perustarpeen tyydyttymättömyys. Jokin pahasti vajavaiseksi jäänyt ja hän alitajuisesti koettaa paikata sitä kaikin hänelle tiedossa olevin keinoin ja on niin keskittynyt siihen, ettei kykene käsittämään, että toisellakin voi olla omia tarpeita. Ja jos hän ei noin toimisi, hänen psyykeensä voisi pahimmassa tapauksessa saada vaurion.
Jos tuota taustaa vasten peilaa tätä ’itsekkyyden ’-leiman saanutta henkilöä – onko hänen itsekkyytensä enää niin kovinkaan tuomittavaa?
Molempien alttius sekä riippuvuuden että itsekkyyden voi ajatella saaneensa syntyjuurensa varhaislapsuudesta tai -nuoruudesta. Näin suunnilleen itse ajattelen.
Korostan tässä, että en leiki mitään asiantuntijaa – olen vain kiinnostunut ylipäänsäkin ihmisen mielen toiminnasta, mikä on jatkuva mysteeri minulle ;D
Heitit melkoisen väittämän minusta tuntematta minua ( niin oletan) – että itsetuntemukseni olisi hyvä. Tuohon sanoisin, etten tiedä voiko väittämäsi olla tosi, kun en tiedä mihin minua vertaa ;D
Vai heititkö senkin lonkalta ?;DDDD
Analyyttinen olen – sen myönnän avoimesti – eikä sitä piirrettä minusta taida voida edes piilottaa *virnii kuin kuriton kakara**
Saisinko nyt sinulta rohkeutta omiinkin mielipiteisiin?
Odotan niin mielenkiinnolla ;D
Uskonkin ettet odotuksiani petä – ethän?! ;DDD
*sofi, joka kikattaa asiallisen ilkikurisesti*… ymmarran, etta kirjoituksesi ovat vain henkilokohtaisia pohdintoja (vaikkakin erittain mielenkiintoisia) eivatka ole neuvoja asiantuntijan kapasiteetissa, joten aikomukseni ei ole laatia sinua vastaan minkaanlaatuista ‘malpractice suit’. :)
Aivan, itsekkyytta todella on meissa kaikissa… enempi tai vahempi. Jo syntyessaan pieni lapsihan on mita itsekkain ihminen, luonnostaan. Hanhan usein ‘vaatii’ etta hanen tarpeensa taytetaan heti, empimatta… ilman etta hanelle heraisi pienintakaan empatiaa huoltajaansa kohtaan, hanelle aiheuttamistaan suuremmistakaan ‘vaivannaosta/hairioista’. Hanhan voi esim. ‘surutta’ valvotuttaa (nalkahuudoin ym. erilaisin kujein:)) vasyneen isan taikka aidin, vaikka koko yon, hitustakaan piittaamatta siita etta heidan on aamulla lahdettava silmat ristissa toihin.:) Tosin, useinmiten tama kaikki on varmasti lapselle tahatonta. Se on ainoastaan hanen 'survial technique'… eika tietenkaan missaanmaarin tuomittavaa.
Mutta, jos piittaamattomuus (itsekkyys) lahimmaisilleen taikka itselleen aiheuttamastaan harmista (negatiivinen riippuvuus) jatkuu ‘aikuisuuteen’, niikuin esim. huume-, paihde-, compulsive chatting ym. ongelmissa, tuntuisi hyvinkin uskottavalta etta kyseessa olisi jonkinlaisen kehityshairion aiheuttama tarve yrittaa compensoida jonkinlaatuista seka asteista emotional, physical, spiritual tai intellectual ym. puutostilaa, …todellista tai kuviteltua… josta juuret luultavasti useimmiten johtaisivat lapsuuteen.
Taytyy myontaa etta en, ikava kylla, tunne sinua …ainakaan viela.:) Myoskin, vedin ‘sen’ ihan tosta vaan, hatusta… en lonkalta. :)
P.S. Enhan toki voinut olla vastaamatta sinulle koska pyytaakkin osasit niin ovelasti… ilkikurisen asiallisesti kikattaen.:) - Sofienne
sidenote kirjoitti:
… ymmarran, etta kirjoituksesi ovat vain henkilokohtaisia pohdintoja (vaikkakin erittain mielenkiintoisia) eivatka ole neuvoja asiantuntijan kapasiteetissa, joten aikomukseni ei ole laatia sinua vastaan minkaanlaatuista ‘malpractice suit’. :)
Aivan, itsekkyytta todella on meissa kaikissa… enempi tai vahempi. Jo syntyessaan pieni lapsihan on mita itsekkain ihminen, luonnostaan. Hanhan usein ‘vaatii’ etta hanen tarpeensa taytetaan heti, empimatta… ilman etta hanelle heraisi pienintakaan empatiaa huoltajaansa kohtaan, hanelle aiheuttamistaan suuremmistakaan ‘vaivannaosta/hairioista’. Hanhan voi esim. ‘surutta’ valvotuttaa (nalkahuudoin ym. erilaisin kujein:)) vasyneen isan taikka aidin, vaikka koko yon, hitustakaan piittaamatta siita etta heidan on aamulla lahdettava silmat ristissa toihin.:) Tosin, useinmiten tama kaikki on varmasti lapselle tahatonta. Se on ainoastaan hanen 'survial technique'… eika tietenkaan missaanmaarin tuomittavaa.
Mutta, jos piittaamattomuus (itsekkyys) lahimmaisilleen taikka itselleen aiheuttamastaan harmista (negatiivinen riippuvuus) jatkuu ‘aikuisuuteen’, niikuin esim. huume-, paihde-, compulsive chatting ym. ongelmissa, tuntuisi hyvinkin uskottavalta etta kyseessa olisi jonkinlaisen kehityshairion aiheuttama tarve yrittaa compensoida jonkinlaatuista seka asteista emotional, physical, spiritual tai intellectual ym. puutostilaa, …todellista tai kuviteltua… josta juuret luultavasti useimmiten johtaisivat lapsuuteen.
Taytyy myontaa etta en, ikava kylla, tunne sinua …ainakaan viela.:) Myoskin, vedin ‘sen’ ihan tosta vaan, hatusta… en lonkalta. :)
P.S. Enhan toki voinut olla vastaamatta sinulle koska pyytaakkin osasit niin ovelasti… ilkikurisen asiallisesti kikattaen.:)Kiitos, kun ns. ’synninpäästöstäsi’, jolla vapautit minut asiantuntimaisuudesta *virnii* ;D
Oletko lukenut kyseisistä aiheista vai muuten vaan pohdiskellut näitäkin aiheita, kun noin nopeasti sisäistit pointtini?
Kun kerran otimme nämä aiheeksemme.
Niin mitäs mieltä olet siitä miten pitkälle ihminen on itse vastuullinen itsekkyydestään tai riippuvuuksistaan tai molemmista.
Ja edelleenkin toivon, että vastailet, nyt kun jo hemmottelit minut siihen, että saan sinulta vastauksia *virnistelee pieni nenu rutussa*
*sofi, joka on hyvin mielissään näin rakentavasta keskustelusta* ;D - sidenote
Sofienne kirjoitti:
Kiitos, kun ns. ’synninpäästöstäsi’, jolla vapautit minut asiantuntimaisuudesta *virnii* ;D
Oletko lukenut kyseisistä aiheista vai muuten vaan pohdiskellut näitäkin aiheita, kun noin nopeasti sisäistit pointtini?
Kun kerran otimme nämä aiheeksemme.
Niin mitäs mieltä olet siitä miten pitkälle ihminen on itse vastuullinen itsekkyydestään tai riippuvuuksistaan tai molemmista.
Ja edelleenkin toivon, että vastailet, nyt kun jo hemmottelit minut siihen, että saan sinulta vastauksia *virnistelee pieni nenu rutussa*
*sofi, joka on hyvin mielissään näin rakentavasta keskustelusta* ;D...suurinosa meista ihmisista, jollei perati kaikki, ovat saaneet ‘kolhuja’…elaneet jonkintapaisessa seka asteisesssa ‘puutostilassa’ lapsuudessaan/nuoruudessaan. Pitaisiko nama varhaisessa vaiheessa koetut erinaiset ‘puutostilat’ vapauttaa meidat toimintamme vastuusta, aikuisena?
Olisihan se aika helpottavaa jos voisimme kipata kaikki negatiiviset luonteenpiirteemme jonkun toisen vastuulle ja omistaa ainoastaan loisteliaat piirteet omiksemme. :)
Mutta, pahoin pelkaan etta lain tietamattomyys ei juurikaan lievenna sen rikkojalle saadettyja seuraamuksia/rangaistusta. :(
P.S. Tarkoituksenani ei ollut vapauttaa sinua 'asiantuntijamaisuudestasi'... ainoastaan malpractice law-suit:in pelosta. :) - Sofienne
sidenote kirjoitti:
...suurinosa meista ihmisista, jollei perati kaikki, ovat saaneet ‘kolhuja’…elaneet jonkintapaisessa seka asteisesssa ‘puutostilassa’ lapsuudessaan/nuoruudessaan. Pitaisiko nama varhaisessa vaiheessa koetut erinaiset ‘puutostilat’ vapauttaa meidat toimintamme vastuusta, aikuisena?
Olisihan se aika helpottavaa jos voisimme kipata kaikki negatiiviset luonteenpiirteemme jonkun toisen vastuulle ja omistaa ainoastaan loisteliaat piirteet omiksemme. :)
Mutta, pahoin pelkaan etta lain tietamattomyys ei juurikaan lievenna sen rikkojalle saadettyja seuraamuksia/rangaistusta. :(
P.S. Tarkoituksenani ei ollut vapauttaa sinua 'asiantuntijamaisuudestasi'... ainoastaan malpractice law-suit:in pelosta. :)Ihan kuin voisin haastaa sinut oikeuteen (jos nyt oikein ymmärsin?) ;DDD
Niin……. tai eihän sitä koskaan tiedä……… *bitchymäinen virnistys* KIÄH KIÄH !!!
Vai pidätkö sinä minua juristina *kikattaa* ;D
Ja sitten asiaan….
Tarkoitukseni ei ollut kysyä laillisesta vastuullisesta vaan moraalisesta – se kiinnostaa minua eniten – siitä kun ei ole suoraan kirjoitettu suoria ohjeita, kuten laista.
No tietysti voi, Raamattu on sellainen jollekin, toiselle taas Kalevala ja kolmannelle O:n tarinat;D
Minua kiinnostaa ihmisten eettismoraaliset näkemykset esim. miten pitkälle olemme muiden mielestä vastuullisia omista riippuvuuksistamme tai itsekkyydestämme.
Vai voiko olla niin, ettei aina kielteisten ominaisuuksiemme esille tulo olekaan suoraan itse aiheuttamaamme, vaan siinä toimii muut syy-yhteydet?
*sofi, joka odottaa edelleenkin hemmottelua vastausten muodossa* ;D - sidenote
Sofienne kirjoitti:
Ihan kuin voisin haastaa sinut oikeuteen (jos nyt oikein ymmärsin?) ;DDD
Niin……. tai eihän sitä koskaan tiedä……… *bitchymäinen virnistys* KIÄH KIÄH !!!
Vai pidätkö sinä minua juristina *kikattaa* ;D
Ja sitten asiaan….
Tarkoitukseni ei ollut kysyä laillisesta vastuullisesta vaan moraalisesta – se kiinnostaa minua eniten – siitä kun ei ole suoraan kirjoitettu suoria ohjeita, kuten laista.
No tietysti voi, Raamattu on sellainen jollekin, toiselle taas Kalevala ja kolmannelle O:n tarinat;D
Minua kiinnostaa ihmisten eettismoraaliset näkemykset esim. miten pitkälle olemme muiden mielestä vastuullisia omista riippuvuuksistamme tai itsekkyydestämme.
Vai voiko olla niin, ettei aina kielteisten ominaisuuksiemme esille tulo olekaan suoraan itse aiheuttamaamme, vaan siinä toimii muut syy-yhteydet?
*sofi, joka odottaa edelleenkin hemmottelua vastausten muodossa* ;D… nyt kiepsahti nurinperin. Tarkoitin siis etta MINA vapautin SINUT lakisyytteeseen (for professional misconduct) joutumisen pelosta.;)
Juuh… kylla ymmarsin tarkoituksesi, tuo oli vain vertaus luonnolliseen lakiin. Uskon etta sama patee moraalisessa/hengen laissa, joka on kirjoitettu meidan ihmisten sydamiin… vai kuinkas se on?
Kylla varmasti loytyy useita yhteyksia ja vaikuttimia (oman suoranaisen vaikuspiirimme ulkopuolelta) jotka edesauttavat ns. kielteisten ominaisuuksiemme esilletuloa mutta, vaikka kuinka tuntuisi houkuttelevalta yrittaa siirtaa vastuu toimintammme seurauksista jonkun toisen niskoille, pelkaan pahaa etta se ei taida onnistua.:(
Voisiko olla etta olosuhteet pikemminkin voi ‘paljastaa’ kuin ‘muodostaa’ ihmisen luonteen?
*Sidenote, joka ‘hemmottelee’ syyntakeettoman ‘ruttu-nenan’ lampimikseen*;)
- ihmettelix
On paljon tutkittu riippuvuuksia jotka sitovat ihmisiä ja niiden vaikutuksia elämän laatuun, itsekkin joitakin tutkimuksia asiaan liittyen joskus olen lueskellut. Riippuvuuksia on kuten kirjoitit, sekä kielteisiä elämää tuhoavia, että myönteisiä elämää ylläpitäviä, esim. harrastukset.
Toisaalta en kovin paljoa laittaisi painoa ihmisen ns. kasvualustalle, vaikka ympäristötekijät, kasvatus, kotoa opitut tavat, tottumukset ja elämän arvot paljolti meitä ohjaavatkin. Huonoistakin lähtökohdista kasvaa tasapainoisia ja vahvoja yksilöitä, vastaavasti hyvistä lähtökohdista heikkoja. Ihmisen oma persoonallisuus ja luonteenpiirteet ja sen hetkiset ympäristötekijät ja olosuhteet vaikuttavat siihen kuinka alttiita ovat jäämään koukkuun riippuvaisuuksiin, esim. sosiaalisesti heikko ja syrjäänvetäytyvä jää helpommin koukkuun nettiin, peleihin ja TV-ohjelmiin (kommunikointia tunnetasolla), kuin ulospäin suuntautunut sosiaalinen ihminen. Huonosti stressiä kestävä taas tupakkaan ja alkoholiin tms. joihin helposti se haitallinen riippuvuus myös syntyy. Helposti ns. olosuhteiden uhri unohtaa oman elämänsä hallinnan ja vapauden valita huonoista ja hyvistä vaihtoehdoista ajattelematta seurauksia kauaskantoisesti, viittaan tuohon ylikuormittuneeseen psyykkeeseen joka hakee vääristä asioista tasapainoa elämän tilanteeseensa.
Tietysti asiaa voi ajatella niinkin että mitkä riippuvuudet ovat tarpeellisia ja mitkä tarpeettomia ja voidaanko elää olematta mistään riippuvainen.... mutta se taitaakin olla toinen juttu.
Tässä täältä puolen pohdintaa.
Kiva kun joku osasi puhua järkeä ja otatkin osaa keskusteluun, sittenkin, *hymy*.Riippuvuus on tunne, jonka taustalla on puutostila. Ihminen tällöin kokee jääneensä paitsi jostain. Puute on ennen kaikea henkistä laatua. Tuota puutetta täytetään, tai yritetään täyttää monilla mielihyvää tuottavilla asioilla. Yleensä napataan se minkä helpoiten saadaan.
Tyhjyyden tunne voi tulla, kun ei kyetä sovittamaan omia näkökulmia ja haluja ympäröivään maailmaan. Tämä aiheuttaa sosiaalisia ongelmia, huumeet ja jne. Myös toisinpäin, ulkoisiin ärsykkeisiin vastaamalla , ottamalla ne haasteena ja mahdollisuutena , voidaan riippuvuus kääntää omaksi hyödyksi. Tietysti silloinhan ei voida enää puhua riippuvuudesta, vaan nautinnosta.- Sofienne
Heips ;D
Se tuntuukin olevan tutkijoille ikuinen mysteeri, miten joistakin aivan mahdottomista olosuhteista kehittyy tasapainoinen yksilö ja taas turvallisesta rakastavasta kodista laitatienkulkijoita.
Olet oikeassa sen suhteen, ettei mikään ole yksiselitteistä – eli yllättäviä poikkeuksia löytyy aina.
Ikävää vain on, ettei se mysteerinen yllättävyys kohtaa kaikkia.
On aivan liian paljon ihmisiä, joidenka koko elämä on kokonaisuudessaan olemassa olemisen taistelua riippuvuuden ja mielenterveyden rajamailla.
Ja heitä on enenevässä määrin. Mikä on suora seuraamus, näistä aivan älyttömistä säästöistä.
Tähän aiheeseen en nyt takerru enempää tai tästä tulee poliittinen manifesti ;DDD
Kokisin tärkeää olevan, että keksisimme keinoja, joilla ennakoida syrjäytymiset ja liialliset stressitilanteet.
Työantajatkin voisivat hoitaa alaisiansa paremmin virkistyslomilla, jotka tietysti maksaisivat, mutta pitkässä juoksussa varmasti vähentäisivät työväsymyksestä johtuvia poissaoloja ja siten lisäisivät tuottavuutta, jota nyt pyritään hankkimaan, jopa lääkkeitten voimalla!
Luin jostain tilastoista(en nyt oikeasti muista lähdettä – sorry!), että 800 tuhatta työväestöstä Suomessa söisi jonkinlaisia psyykelääkkeitä (pitää sisällään myös mielialalääkkeet eli ns.’onnellisuuspillerit) ja että 400 tuhatta söisi erilaisia särkylääkkeitä jaksaakseen tehdä pahimmissa tapauksissa kahden ihmisen työt!
Ja meillä on tällaiset työttömyysprosentit!!!!
Pöyristyttävää!!!
Ups. meinasin taas rönsyillä politiikkaan *kiristää itsekuriaan* ;D
Asiaan taas…*komentaa itseään*
Kokisin myös, että tämä meidän nykyinen yleisesti hyväksytty elämäntyyli tukee riippuvuuksiin.
Esim. nuorten (alle 18v,.) pitäisi vanhempien mielestä opetella käyttämään alkoholia turvallisesti ensin kotona ja sitten ei kun paanalle.
Kamoon!!! Miksi???? En ymmärrä !
Mistä on nuorille tullut asenne, että on aikuismaista ja reteetä vetää röökiä?
No meiltä aikuisilta tietysti!
Kuinka moni vanhempi muistaa/ehtii/viitsii kertoa nuorelleen, että aikuisuus on muutakin kuin lipittää siideriä, vetää röökiä ja harrastaa irtosuhteita?
Kun unohdamme nuoremme selviytymään yksin liian aikaisin aikuisten isoissa kengissä, luodaan jo melkoiset pohjat riippuvuuksille – tai näin ainakin uskon.
Olen varmaan monen mielestä tiukkapipo lehmis ;DD
Ja niin olenkin mitä tulee nuorten hyvinvointiin – sillä nuo edellä mainitut eivät voi sitä olla.
Kun aikuisten ohjaus puuttuu voi nuorilta karata hallinta ja niin on riippuvuuden siemen jo itämässä.
Joku sanoo varmaan kohta, että kirkkoon saarnaan siitä ;D
*sofi, joka menee kevään aikana kirkkoon muttei vielä kerro syytä HIH* - ihmettelix
Sofienne kirjoitti:
Heips ;D
Se tuntuukin olevan tutkijoille ikuinen mysteeri, miten joistakin aivan mahdottomista olosuhteista kehittyy tasapainoinen yksilö ja taas turvallisesta rakastavasta kodista laitatienkulkijoita.
Olet oikeassa sen suhteen, ettei mikään ole yksiselitteistä – eli yllättäviä poikkeuksia löytyy aina.
Ikävää vain on, ettei se mysteerinen yllättävyys kohtaa kaikkia.
On aivan liian paljon ihmisiä, joidenka koko elämä on kokonaisuudessaan olemassa olemisen taistelua riippuvuuden ja mielenterveyden rajamailla.
Ja heitä on enenevässä määrin. Mikä on suora seuraamus, näistä aivan älyttömistä säästöistä.
Tähän aiheeseen en nyt takerru enempää tai tästä tulee poliittinen manifesti ;DDD
Kokisin tärkeää olevan, että keksisimme keinoja, joilla ennakoida syrjäytymiset ja liialliset stressitilanteet.
Työantajatkin voisivat hoitaa alaisiansa paremmin virkistyslomilla, jotka tietysti maksaisivat, mutta pitkässä juoksussa varmasti vähentäisivät työväsymyksestä johtuvia poissaoloja ja siten lisäisivät tuottavuutta, jota nyt pyritään hankkimaan, jopa lääkkeitten voimalla!
Luin jostain tilastoista(en nyt oikeasti muista lähdettä – sorry!), että 800 tuhatta työväestöstä Suomessa söisi jonkinlaisia psyykelääkkeitä (pitää sisällään myös mielialalääkkeet eli ns.’onnellisuuspillerit) ja että 400 tuhatta söisi erilaisia särkylääkkeitä jaksaakseen tehdä pahimmissa tapauksissa kahden ihmisen työt!
Ja meillä on tällaiset työttömyysprosentit!!!!
Pöyristyttävää!!!
Ups. meinasin taas rönsyillä politiikkaan *kiristää itsekuriaan* ;D
Asiaan taas…*komentaa itseään*
Kokisin myös, että tämä meidän nykyinen yleisesti hyväksytty elämäntyyli tukee riippuvuuksiin.
Esim. nuorten (alle 18v,.) pitäisi vanhempien mielestä opetella käyttämään alkoholia turvallisesti ensin kotona ja sitten ei kun paanalle.
Kamoon!!! Miksi???? En ymmärrä !
Mistä on nuorille tullut asenne, että on aikuismaista ja reteetä vetää röökiä?
No meiltä aikuisilta tietysti!
Kuinka moni vanhempi muistaa/ehtii/viitsii kertoa nuorelleen, että aikuisuus on muutakin kuin lipittää siideriä, vetää röökiä ja harrastaa irtosuhteita?
Kun unohdamme nuoremme selviytymään yksin liian aikaisin aikuisten isoissa kengissä, luodaan jo melkoiset pohjat riippuvuuksille – tai näin ainakin uskon.
Olen varmaan monen mielestä tiukkapipo lehmis ;DD
Ja niin olenkin mitä tulee nuorten hyvinvointiin – sillä nuo edellä mainitut eivät voi sitä olla.
Kun aikuisten ohjaus puuttuu voi nuorilta karata hallinta ja niin on riippuvuuden siemen jo itämässä.
Joku sanoo varmaan kohta, että kirkkoon saarnaan siitä ;D
*sofi, joka menee kevään aikana kirkkoon muttei vielä kerro syytä HIH*On totta että yhteiskunnassa korostetaan yksilöllisyyttä mutta päätöksen teossa jossa lähtökohtana pitäisi olla yksilötaso, se kuitenkin unohtuu. Annetaan kyllä ymärtää että mahdollisuudet ovat kaikille samat, mutta se vaatimustaso, "rima" on asetettu kuitenkin niin korkealle että väliinputoajia ja kyydistä tippujia kun resurssit eivät riitä on aivan liikaa.
Mielestäni liikaa painotetaan ja ihannoidaan(media) elämässä onnistumista ja onnellisuutta, kauneutta, nuoruutta, menestystä ja varallisuutta. Unohdetaan että elämään ja aikuisuuteen kuuluvat myös vastoinkäymiset ja pettymykset ja ymmärtäminen etteivät asiat suju aina toivotulla tavalla. Nuoret ovat herkkiä ja alttiita riippuvuuksille, niihin vaikuttavat sekä ympäristötekijät että pettymykset ja riittämättömyyden tunteet ja epäonnistumiset. Pahimmillaan ratkaisua ongelmiin haetaan itsetuhoisesti.
Siinäpä se, miten tukea ja kasvattaa lasta/nuorta terveeseen itsetuntoon, omaan itseensä luottamiseen ja vastuun ottamiseen omasta elämästään. Mistä ammentaa henkistä kestävyyttä, oman itsensä, yhteisön ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten paineiden alla elämiseen, niin että elämästä selviäisi jollain lailla hengissä.
Tiukkapipoisuus on ihan hyvä, kun kyseessä on lasten elämä ja turvallisuus, liian paljon liian varhain voi joillekkin olla liikaa, jonka seurauksia voi joutua kantamaan läpi elämän. Paljon tietysti riippuu vanhemmista, kuka jaksaa tahtojen taistelua ja pysyä tiukkana kun vastassa on murrosikäinen lapsi, helpompaa olisi se periksi antaminen.
Ehkä parempi näissä asioissa on se pipo pikkuisen liian kireellä, kuin liian löysällä.... meitä lehmiksiä taitaa sitten olla kaksi, *hymy* - Sofienne
ihmettelix kirjoitti:
On totta että yhteiskunnassa korostetaan yksilöllisyyttä mutta päätöksen teossa jossa lähtökohtana pitäisi olla yksilötaso, se kuitenkin unohtuu. Annetaan kyllä ymärtää että mahdollisuudet ovat kaikille samat, mutta se vaatimustaso, "rima" on asetettu kuitenkin niin korkealle että väliinputoajia ja kyydistä tippujia kun resurssit eivät riitä on aivan liikaa.
Mielestäni liikaa painotetaan ja ihannoidaan(media) elämässä onnistumista ja onnellisuutta, kauneutta, nuoruutta, menestystä ja varallisuutta. Unohdetaan että elämään ja aikuisuuteen kuuluvat myös vastoinkäymiset ja pettymykset ja ymmärtäminen etteivät asiat suju aina toivotulla tavalla. Nuoret ovat herkkiä ja alttiita riippuvuuksille, niihin vaikuttavat sekä ympäristötekijät että pettymykset ja riittämättömyyden tunteet ja epäonnistumiset. Pahimmillaan ratkaisua ongelmiin haetaan itsetuhoisesti.
Siinäpä se, miten tukea ja kasvattaa lasta/nuorta terveeseen itsetuntoon, omaan itseensä luottamiseen ja vastuun ottamiseen omasta elämästään. Mistä ammentaa henkistä kestävyyttä, oman itsensä, yhteisön ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten paineiden alla elämiseen, niin että elämästä selviäisi jollain lailla hengissä.
Tiukkapipoisuus on ihan hyvä, kun kyseessä on lasten elämä ja turvallisuus, liian paljon liian varhain voi joillekkin olla liikaa, jonka seurauksia voi joutua kantamaan läpi elämän. Paljon tietysti riippuu vanhemmista, kuka jaksaa tahtojen taistelua ja pysyä tiukkana kun vastassa on murrosikäinen lapsi, helpompaa olisi se periksi antaminen.
Ehkä parempi näissä asioissa on se pipo pikkuisen liian kireellä, kuin liian löysällä.... meitä lehmiksiä taitaa sitten olla kaksi, *hymy*Miten järkeen vetoavaa onkaan taas pohdintasi;D
Ei ole siihen mitään lisättävää - nautinnolla vain niitä lueskelin ;D
Juolahtipa mieleeni, että ne, jotka kokevat, että pärjäävät tavallisen arkensa kanssa; toivoisin voivan jollainkurin myötävaikuttavan tukevasti niitä tuntemiaan ihmisiä kohtaan, joiden tietää painiskelevan olemassaolonsa kanssa.
Ja eritoten silloin, jos on myös lapsia mukana.
Ei se auttavan käden tarjoaminen ihan pienissäkin asioissa voi olla vaikeaa tai hävettävää.
Ja vaikka tulisikin ensin torjutuksi, sillä ylpeyshän on kaikkien oikeus tai pahe – miten sen nyt ottaa;D
Voi aina yrittää uudestaan toisin keinoin.
En nyt puhu mistään saarnoista!
Enkä myöskään toisten elämään puuttumisesta neuvoin, joita ei ole pyydetty.
Vaan toivon, että huomiokykymme olisi siksi valpas, että hoksaisimme, miten pienellä voimme tuoda apua sitä tarvitseville.
Esim. minulla on tämä perhetyttöni, joksi hänet olen täällä palstalla nimennyt.
Hän on kymmenlapsisesta perheestä ja hän tulee meille viikonloppuisin ’lepäämään’.
Molemmat tyttäreni ja poikani, jonka olen saanut avomieheni kautta, ovat hänet hyvin hyväksyneet. Tyttö kulkee mukanamme missä kuljemmekin miten meille ja hänen perheelleen sopii (liikumme usein kummisedän olemassa olon myötä kahdella autolla).
En saa tästä mitään rahallista korvausta, vaikka tytön äiti on usein halunnut sitä tarjota. Olemme tehneet sopimuksen, että hän laittaa, kun hänestä tuntuu siltä, että haluaisi minulle jotain maksaa, sen rahan Unicefille – helppoa eikö?
En nyt tarkoita, että olisin Äiti Teresa (vaikka joku taisi minut siksikin leimata *kikattaa*).
Tämä oli vain tällainen juuritason esimerkki, miten pienesti voi toimia ja pitkässä juoksuissa toiminnastani voi olla esimerkkini perhetytölle paljonkin hyötyä – näin vilpittömästi toivon.
*juuritasolla toimiva sofi* - ihmettelix
Sofienne kirjoitti:
Miten järkeen vetoavaa onkaan taas pohdintasi;D
Ei ole siihen mitään lisättävää - nautinnolla vain niitä lueskelin ;D
Juolahtipa mieleeni, että ne, jotka kokevat, että pärjäävät tavallisen arkensa kanssa; toivoisin voivan jollainkurin myötävaikuttavan tukevasti niitä tuntemiaan ihmisiä kohtaan, joiden tietää painiskelevan olemassaolonsa kanssa.
Ja eritoten silloin, jos on myös lapsia mukana.
Ei se auttavan käden tarjoaminen ihan pienissäkin asioissa voi olla vaikeaa tai hävettävää.
Ja vaikka tulisikin ensin torjutuksi, sillä ylpeyshän on kaikkien oikeus tai pahe – miten sen nyt ottaa;D
Voi aina yrittää uudestaan toisin keinoin.
En nyt puhu mistään saarnoista!
Enkä myöskään toisten elämään puuttumisesta neuvoin, joita ei ole pyydetty.
Vaan toivon, että huomiokykymme olisi siksi valpas, että hoksaisimme, miten pienellä voimme tuoda apua sitä tarvitseville.
Esim. minulla on tämä perhetyttöni, joksi hänet olen täällä palstalla nimennyt.
Hän on kymmenlapsisesta perheestä ja hän tulee meille viikonloppuisin ’lepäämään’.
Molemmat tyttäreni ja poikani, jonka olen saanut avomieheni kautta, ovat hänet hyvin hyväksyneet. Tyttö kulkee mukanamme missä kuljemmekin miten meille ja hänen perheelleen sopii (liikumme usein kummisedän olemassa olon myötä kahdella autolla).
En saa tästä mitään rahallista korvausta, vaikka tytön äiti on usein halunnut sitä tarjota. Olemme tehneet sopimuksen, että hän laittaa, kun hänestä tuntuu siltä, että haluaisi minulle jotain maksaa, sen rahan Unicefille – helppoa eikö?
En nyt tarkoita, että olisin Äiti Teresa (vaikka joku taisi minut siksikin leimata *kikattaa*).
Tämä oli vain tällainen juuritason esimerkki, miten pienesti voi toimia ja pitkässä juoksuissa toiminnastani voi olla esimerkkini perhetytölle paljonkin hyötyä – näin vilpittömästi toivon.
*juuritasolla toimiva sofi*siinä olet oikeassa etä ne joilla menee elämässä hyvin tai edes kohtalaisesti voisivat auttaa ja tukea niitä joille ongelmia on kasautunut ja silloin kun kyseessä ovat lapset. Se vain että ihmiset ovat itsekkäitä, eivät naapurin asiat paljokaan liikuta, helposti arvostellaan ja sormella osoitellaan, mutta se käden ojentaminen ja avun antaminen onkin toinen juttu.
Kirjoituksistasi saa kuvan että olet lämmin ja myötätuntoinen ihminen, jolla riittää aikaa ja energiaa myös apua tarvitseville.
Itse puhun aina viikonloppulapsista, joita meillä on vuosien aikana ollut kolme ja kaikki samasta syystä, vanhempien alkoholin käyttö viikonloppuisin. Ensimmäinen tuli meille vuosia sitten eräänä perjantai iltana, soitti ovikelloa ja itkien seisoi reppunsa kanssa oven takana kysyen voisiko hän tulla meille yöksi. Poika oli tuttu naapurista ekaluokkalaisen poikani luokkakaveri. Tietysti, kyllä meille sopi, poika kertoi että vanhemmat olivat menneet jonnekkin juhlimaan ja vanhemmat sisarukset kavereittensa luokse, eikä hän jaksanut olla enää yksin kotona. Nukkumaan meno aikaan poikaa itketti huoli vanhemmista, kuinka he nyt pärjäävät kun tulevat yöllä kotiin eikä hän ole katsomassa ja entäs jos jotain sattuu. Jotenkin sydäntä särkevää, pienellä pojalla liian suuri vastuu, vastuu humalaisista vanhemmistaan ja ties kuinka kauan tätä oli jatkunut. Yöllä tuli kiukkuinen puhelinsoitto pojan isältä, poika oli jättänyt pöydälle lähtiessään meidän puhelinnumeron. Selitin tilanteen ja kerroin että poika nukkuu ja otan seuraavana päivänä yhteyttä. Jatkon sovimme niin että kun vanhemmat lähtevät juhlimaan, poika tulee meille yöksi ja joskus koko viikonlopuksikin ja niin hän oli meillä vuosia. En ole näistä viikonloppulapsista mitään korvausta saanut, en ole koskaan asiaa niin ajatellut, olen ollut iloinen siitä että olen voinut ja saanut auttaa näitä lapsia ja tarjota turvapaikan silloin kun he ovat sitä tarvinneet.
Joskus on ollut vilskettä kun kaikki kolme viikonloppulasta ovat olleet yhtäaikaa, mutta ei se ole haitannut, monta mukavaa muistoa on niistä viikonlopuista myös omilla lapsillani. Lapset ovat antaneet meille paljon, toivottavasti he ovat saaneet meiltä jotain eväitä elämäänsä, jos ei muuta niin ainakin sen että elämää voi elää myös toisella tavalla kuin mihin he kotona ovat tottuneet.
Elämä koskettaa pieninä palasina, tavalla tai toisella. ihmettelix kirjoitti:
siinä olet oikeassa etä ne joilla menee elämässä hyvin tai edes kohtalaisesti voisivat auttaa ja tukea niitä joille ongelmia on kasautunut ja silloin kun kyseessä ovat lapset. Se vain että ihmiset ovat itsekkäitä, eivät naapurin asiat paljokaan liikuta, helposti arvostellaan ja sormella osoitellaan, mutta se käden ojentaminen ja avun antaminen onkin toinen juttu.
Kirjoituksistasi saa kuvan että olet lämmin ja myötätuntoinen ihminen, jolla riittää aikaa ja energiaa myös apua tarvitseville.
Itse puhun aina viikonloppulapsista, joita meillä on vuosien aikana ollut kolme ja kaikki samasta syystä, vanhempien alkoholin käyttö viikonloppuisin. Ensimmäinen tuli meille vuosia sitten eräänä perjantai iltana, soitti ovikelloa ja itkien seisoi reppunsa kanssa oven takana kysyen voisiko hän tulla meille yöksi. Poika oli tuttu naapurista ekaluokkalaisen poikani luokkakaveri. Tietysti, kyllä meille sopi, poika kertoi että vanhemmat olivat menneet jonnekkin juhlimaan ja vanhemmat sisarukset kavereittensa luokse, eikä hän jaksanut olla enää yksin kotona. Nukkumaan meno aikaan poikaa itketti huoli vanhemmista, kuinka he nyt pärjäävät kun tulevat yöllä kotiin eikä hän ole katsomassa ja entäs jos jotain sattuu. Jotenkin sydäntä särkevää, pienellä pojalla liian suuri vastuu, vastuu humalaisista vanhemmistaan ja ties kuinka kauan tätä oli jatkunut. Yöllä tuli kiukkuinen puhelinsoitto pojan isältä, poika oli jättänyt pöydälle lähtiessään meidän puhelinnumeron. Selitin tilanteen ja kerroin että poika nukkuu ja otan seuraavana päivänä yhteyttä. Jatkon sovimme niin että kun vanhemmat lähtevät juhlimaan, poika tulee meille yöksi ja joskus koko viikonlopuksikin ja niin hän oli meillä vuosia. En ole näistä viikonloppulapsista mitään korvausta saanut, en ole koskaan asiaa niin ajatellut, olen ollut iloinen siitä että olen voinut ja saanut auttaa näitä lapsia ja tarjota turvapaikan silloin kun he ovat sitä tarvinneet.
Joskus on ollut vilskettä kun kaikki kolme viikonloppulasta ovat olleet yhtäaikaa, mutta ei se ole haitannut, monta mukavaa muistoa on niistä viikonlopuista myös omilla lapsillani. Lapset ovat antaneet meille paljon, toivottavasti he ovat saaneet meiltä jotain eväitä elämäänsä, jos ei muuta niin ainakin sen että elämää voi elää myös toisella tavalla kuin mihin he kotona ovat tottuneet.
Elämä koskettaa pieninä palasina, tavalla tai toisella.En osaa muuta sanoa kuin että hyvää ja arvokasta työtä teette näiden lasten eteen.
Kuinka paljon näiden lasten, ja monen monen muunkin lapsen sieluun ja sydämiin kertyykään painolastia elämänsä varrella. Hyvä että on ihmisiä jotka pystyvät heitä auttamaan ja tukemaan.
*pyyhkii jotain kosteaa silmänurkastaan*- Sofienne
Mariet kirjoitti:
En osaa muuta sanoa kuin että hyvää ja arvokasta työtä teette näiden lasten eteen.
Kuinka paljon näiden lasten, ja monen monen muunkin lapsen sieluun ja sydämiin kertyykään painolastia elämänsä varrella. Hyvä että on ihmisiä jotka pystyvät heitä auttamaan ja tukemaan.
*pyyhkii jotain kosteaa silmänurkastaan*....meiltä molemmilta - uskon Ihmettelixin tuntevan samoin, joten uskallan tässä kiittää hänenkin puolestaan, kun kerkesin ensin *KIÄH*
Kiitos empaattisesta samaistumisestasi, mikä kertoo oman kieltänsä sinun omasta ihmisläheisestä suhtautumisestasi*kaverillinen hymy*;D
Toivon, että rohkaisemme niitä, jotka ovat varmasti monesti harkinneet mutteivat vaan ole kehdanneet tai uskaltaneet.
Rohkeutta vaan ja eikun äititeresoiksi kaikki vaan;DDDD
*yllyttävä sofi* ;D - Sofienne
ihmettelix kirjoitti:
siinä olet oikeassa etä ne joilla menee elämässä hyvin tai edes kohtalaisesti voisivat auttaa ja tukea niitä joille ongelmia on kasautunut ja silloin kun kyseessä ovat lapset. Se vain että ihmiset ovat itsekkäitä, eivät naapurin asiat paljokaan liikuta, helposti arvostellaan ja sormella osoitellaan, mutta se käden ojentaminen ja avun antaminen onkin toinen juttu.
Kirjoituksistasi saa kuvan että olet lämmin ja myötätuntoinen ihminen, jolla riittää aikaa ja energiaa myös apua tarvitseville.
Itse puhun aina viikonloppulapsista, joita meillä on vuosien aikana ollut kolme ja kaikki samasta syystä, vanhempien alkoholin käyttö viikonloppuisin. Ensimmäinen tuli meille vuosia sitten eräänä perjantai iltana, soitti ovikelloa ja itkien seisoi reppunsa kanssa oven takana kysyen voisiko hän tulla meille yöksi. Poika oli tuttu naapurista ekaluokkalaisen poikani luokkakaveri. Tietysti, kyllä meille sopi, poika kertoi että vanhemmat olivat menneet jonnekkin juhlimaan ja vanhemmat sisarukset kavereittensa luokse, eikä hän jaksanut olla enää yksin kotona. Nukkumaan meno aikaan poikaa itketti huoli vanhemmista, kuinka he nyt pärjäävät kun tulevat yöllä kotiin eikä hän ole katsomassa ja entäs jos jotain sattuu. Jotenkin sydäntä särkevää, pienellä pojalla liian suuri vastuu, vastuu humalaisista vanhemmistaan ja ties kuinka kauan tätä oli jatkunut. Yöllä tuli kiukkuinen puhelinsoitto pojan isältä, poika oli jättänyt pöydälle lähtiessään meidän puhelinnumeron. Selitin tilanteen ja kerroin että poika nukkuu ja otan seuraavana päivänä yhteyttä. Jatkon sovimme niin että kun vanhemmat lähtevät juhlimaan, poika tulee meille yöksi ja joskus koko viikonlopuksikin ja niin hän oli meillä vuosia. En ole näistä viikonloppulapsista mitään korvausta saanut, en ole koskaan asiaa niin ajatellut, olen ollut iloinen siitä että olen voinut ja saanut auttaa näitä lapsia ja tarjota turvapaikan silloin kun he ovat sitä tarvinneet.
Joskus on ollut vilskettä kun kaikki kolme viikonloppulasta ovat olleet yhtäaikaa, mutta ei se ole haitannut, monta mukavaa muistoa on niistä viikonlopuista myös omilla lapsillani. Lapset ovat antaneet meille paljon, toivottavasti he ovat saaneet meiltä jotain eväitä elämäänsä, jos ei muuta niin ainakin sen että elämää voi elää myös toisella tavalla kuin mihin he kotona ovat tottuneet.
Elämä koskettaa pieninä palasina, tavalla tai toisella."Kolhittu astia ei kelpaa pöydän kaunistukseksi, mutta kolhiintunut ihminen kelpaa hyvinkin toisen auttajaksi."
- en ikäväksenikään muista kenen aforismi tämä on
*lämmöllä sofi* - ihmettelix
Sofienne kirjoitti:
"Kolhittu astia ei kelpaa pöydän kaunistukseksi, mutta kolhiintunut ihminen kelpaa hyvinkin toisen auttajaksi."
- en ikäväksenikään muista kenen aforismi tämä on
*lämmöllä sofi*aforismista, aivan totta, elämän kouluissa kolhiintuneella on todellista myötätuntoa toista ihmistä kohtaan. Sellaisen on helppo sanoa, ilman syytöstä ja arvostelua, ymmärrän sinua, tiedän miltä sinusta tuntuu...
*hymyillen, ihmettelix* - ihmettelix
Mariet kirjoitti:
En osaa muuta sanoa kuin että hyvää ja arvokasta työtä teette näiden lasten eteen.
Kuinka paljon näiden lasten, ja monen monen muunkin lapsen sieluun ja sydämiin kertyykään painolastia elämänsä varrella. Hyvä että on ihmisiä jotka pystyvät heitä auttamaan ja tukemaan.
*pyyhkii jotain kosteaa silmänurkastaan*Sofi jo ehtikin...mutta kiitos vilpittömästä mielipiteestäsi. Me tarvitaan toinen toisiamme, joskus avun antajina ja joskus taas itse apua tarvitsevina.
- Odysseus
kun riippuvuuksista noin kauniisti kirjoitit, että minkälainen riippuvuus ja mistä se oikeasti riippuu, että ihan avopariskunta jaksaa saivarrella näinkin mitättömistä asioista kuin mitä tällä palstalla on.
Ihan tuli vain mieleeni :D
ps. ei kannata riippua, eikä ripustautua mihinkään mikä vaikuttaa hirttoköydeltä
(sitaatti anononyymin hevosvarkaan suusta)- Sofienne
....varmasti aidosta ja vilpittömästä mielipiteestäsi koskien riippuvuusaihetta ja mielenkiinnosta minua ja rakasta avomiestäni kohtaan;D
Kun aloit noita sanontoja kirjoitteleen tuli minulle palava halu laittaa sinule Lassi & Leevi filosofiaa;D
Lassi:” Inhon tällaista tuulta! Tämä on epämiellyttävää! Typerä ja kurja tuuli!”
Leevi:” Jos et pysty vaikuttaman siihen, niin mitä järkeä on valittaa siitä?”
Lassi:” En aio antaa pienen tuulenpuuskan olla kiusallisempi kuin mitä itse olen.”
*tuulenkin puuskaa kiusallisempi sofi*
KIÄH! KIÄH! - Odysseus
Sofienne kirjoitti:
....varmasti aidosta ja vilpittömästä mielipiteestäsi koskien riippuvuusaihetta ja mielenkiinnosta minua ja rakasta avomiestäni kohtaan;D
Kun aloit noita sanontoja kirjoitteleen tuli minulle palava halu laittaa sinule Lassi & Leevi filosofiaa;D
Lassi:” Inhon tällaista tuulta! Tämä on epämiellyttävää! Typerä ja kurja tuuli!”
Leevi:” Jos et pysty vaikuttaman siihen, niin mitä järkeä on valittaa siitä?”
Lassi:” En aio antaa pienen tuulenpuuskan olla kiusallisempi kuin mitä itse olen.”
*tuulenkin puuskaa kiusallisempi sofi*
KIÄH! KIÄH!ilman leeviäkin. Jos vastatuuli tuntuu noin kamalalta niin eikö silloin kannattaisi kokeilla esimerkiksi purjeliitoa suksilla. Mä oon kokeillut (kun näin vuosi sitten siitä pätkän telkkarissa), ja hyvältä tuntui. Siitä sai jopa joitakin kicksejäkin :D
Mut ihan oikeesti Sofie, tiedän sut chatista, missä olet joskus ollut tosi hyvä, mutta täällä juttus on tyhjänpäiväisiä. Älä hirtä itteäs näihin kuvioihin. - Sofienne
Odysseus kirjoitti:
ilman leeviäkin. Jos vastatuuli tuntuu noin kamalalta niin eikö silloin kannattaisi kokeilla esimerkiksi purjeliitoa suksilla. Mä oon kokeillut (kun näin vuosi sitten siitä pätkän telkkarissa), ja hyvältä tuntui. Siitä sai jopa joitakin kicksejäkin :D
Mut ihan oikeesti Sofie, tiedän sut chatista, missä olet joskus ollut tosi hyvä, mutta täällä juttus on tyhjänpäiväisiä. Älä hirtä itteäs näihin kuvioihin.Mitenkähän minusta tuntuu, että se vastatuulen kamaluus on jollekulle muulle kamalampaa kuin minulle* virnii*;D
HanMooDo, laskettelu ja ratsastus ovat minulle harrastuksina jo ihan riittävästi jännitystä ja kicksejä tuovaa, mutta kiitos vihjeestä;D
Mitä tuolla tarkoittanet, että ’tunnet minut sätistä’??
Tarkoittanet varmaan, että tunnet nikkini, tuskin minua *viilaa hiukan pilkkua koska pitää tässä kohtaa sitä tuiki tarpeellisena*;D
Jokseenkin kummallisena pidin ilmaisuasi minun oletetusta hyvyydestäni sätissä???
Miten sätissä ollaan hyviä? Koskas sitäkin on alettu mittamaan?
Tehdäänkö se mittaus jonkin virallisen standardin mukaan?
Taulukolla 1…..10:kö???
*ihmettelee oikeasti*
Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että riippuvuuksista pohdiskeleva kirjoittaminen on tyhjänpäiväistä?
En sano, ettetkö voisi sitä mieltä olla, mutta saanen kai sitä ihmetellä – eikö vain?
Olisiko sinulla mielessäsi, jokin tähdellisempi aihe, kuin tuo riippuvuus?
Kuulisin sen mielelläni.
Viimeinen lauseesi ei auennut lainkaan ymmärrykselleni.
Sitä voisit tarkentaa, mutta vain halutessasi – mikään pakko ei ole.
Voin ihan hyvin olla sitä ymmärtämättäkin ;D
Olen erityisen huono lukemaan rivien välistä, vaan pyrin lukemaan sitä, mitä ihmiset kirjoittavat ja ymmärtämään heidän sanomaansa.
Jos sinulla on jotain tähdellistä sanottavaa minulle – suosittelisin suoraan sanomista jos haluat minun ymmärtävän – kun olen sekarotuinen ja vielä Hämeessä kasvanut on tuo ymmärrys vähän pitkä-piuhaista ;DDD
*pohjaalais-karjalais-hämäläis sofi* - Od.
Sofienne kirjoitti:
Mitenkähän minusta tuntuu, että se vastatuulen kamaluus on jollekulle muulle kamalampaa kuin minulle* virnii*;D
HanMooDo, laskettelu ja ratsastus ovat minulle harrastuksina jo ihan riittävästi jännitystä ja kicksejä tuovaa, mutta kiitos vihjeestä;D
Mitä tuolla tarkoittanet, että ’tunnet minut sätistä’??
Tarkoittanet varmaan, että tunnet nikkini, tuskin minua *viilaa hiukan pilkkua koska pitää tässä kohtaa sitä tuiki tarpeellisena*;D
Jokseenkin kummallisena pidin ilmaisuasi minun oletetusta hyvyydestäni sätissä???
Miten sätissä ollaan hyviä? Koskas sitäkin on alettu mittamaan?
Tehdäänkö se mittaus jonkin virallisen standardin mukaan?
Taulukolla 1…..10:kö???
*ihmettelee oikeasti*
Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että riippuvuuksista pohdiskeleva kirjoittaminen on tyhjänpäiväistä?
En sano, ettetkö voisi sitä mieltä olla, mutta saanen kai sitä ihmetellä – eikö vain?
Olisiko sinulla mielessäsi, jokin tähdellisempi aihe, kuin tuo riippuvuus?
Kuulisin sen mielelläni.
Viimeinen lauseesi ei auennut lainkaan ymmärrykselleni.
Sitä voisit tarkentaa, mutta vain halutessasi – mikään pakko ei ole.
Voin ihan hyvin olla sitä ymmärtämättäkin ;D
Olen erityisen huono lukemaan rivien välistä, vaan pyrin lukemaan sitä, mitä ihmiset kirjoittavat ja ymmärtämään heidän sanomaansa.
Jos sinulla on jotain tähdellistä sanottavaa minulle – suosittelisin suoraan sanomista jos haluat minun ymmärtävän – kun olen sekarotuinen ja vielä Hämeessä kasvanut on tuo ymmärrys vähän pitkä-piuhaista ;DDD
*pohjaalais-karjalais-hämäläis sofi*Totta kirjoitit siinä suhteessa, että olen joskus nähnyt sinun kirjoittavan chatissa, enkä tunne tosiaan sinua sen enempää.
Se toteamus "hirttäytymisestä" liittyi jotenkin riippuvuuteen :D
Tunnevammaisuus -aloituksesi tuolla ylempänä on mielestäni hyvä aihe ja olet käsitellyt sitä hienosti. Chat-ympäristössä tosin tunnevammaisuus tuntuu saavan helposti uusia ulottuvuuksia ja merkityksiä, joita sitten tulkitaan usein liiankin kirjaimellisesti.
Eihän sitä tiedä, vaikka useimmissa meissä asuisi pieni tunnevammainen chat-häirikkö ;-)
Ei anneta sen/niiden häiritä. - Sofienne
Od. kirjoitti:
Totta kirjoitit siinä suhteessa, että olen joskus nähnyt sinun kirjoittavan chatissa, enkä tunne tosiaan sinua sen enempää.
Se toteamus "hirttäytymisestä" liittyi jotenkin riippuvuuteen :D
Tunnevammaisuus -aloituksesi tuolla ylempänä on mielestäni hyvä aihe ja olet käsitellyt sitä hienosti. Chat-ympäristössä tosin tunnevammaisuus tuntuu saavan helposti uusia ulottuvuuksia ja merkityksiä, joita sitten tulkitaan usein liiankin kirjaimellisesti.
Eihän sitä tiedä, vaikka useimmissa meissä asuisi pieni tunnevammainen chat-häirikkö ;-)
Ei anneta sen/niiden häiritä.Tuosta ’hirttäytymisestä’ eli riippuvuudesta, jos voisimme sopia, että olen kykenevä kantamaan siitä itse vastuun ja josko luottaisit sen olevan omassa hallinnassani?! *virnii*
Kiitos, kuitenkin huolenpidostasi !
Olet samoilla linjoilla kanssasi sen suhteen, että netissä tunnevammaisuus-leiman saa monet ihan syyttä suotta ja aivan perusteetta.
Itse asiassa on minuakin tituleerattu tefloniksi, kun en suostunut suuttumaan useankaan kanssa sättiväittelyissä (silloin aiemmin kun säännöllisesi kävin sätissä ) enkä mollamaan ketään henkilökohtaisella tasolla( vaikka useinkin väittelijöitä oli kanssani yhtaikaa useampi).
Muuten käyttäydyin toista nolaavasti kiertäen kaartaen (en siis suoraan sanoen, vaan koettaen esim. puhuttaa toisen pussiin hänen omilla sanoillaan) tiukoissa väittelyissä toisen surutta haukkuessa minua. Ja siitä sain sitten leimoja, jos jonkin moisia – niitä tässä joskus ihan hauskuudella muistelen ja ystäväpiiriäni hauskuutan ;D
Tietenkään toimintani ei ollut toisen kohdalta mitenkään miellyttävää – mutta ainoa puolustukseni on, että pitihän minullakin olla keinoni miten pärjätä niissä väittelyissä, jos kerran niihin mukaan menin.
Vieraampi tyyli olisi minulle ollut, jonka tietysti osaan tarvittaessa, mollata toista suoraan päin kasvoja.
No se oli sitä aikaa ja nyt on nyt – käyn nykyisellään sätissä harvakseltaan.
******
Ja sanohan mitä EI sätissä tulkittaisi LIIAN kirjaimellisesti?!!!!!
Minun huumoriväritteiset juttuni ei vaan tavoita moniakaan – johtuenko siitä, että olen kirjoittaessa huumoria kömpelö vai onko ne muuten vaan niin vaikeatajuisia.
Live-elämässä olen pellen maineessa;D
- Romeo
törmäsin tähän juttuun netissä..ollaanko täällä jo noin pitkällä? Kaikkien asian tunnustaneiden kesken arvon tallinnan-risteilyn(ei sis. aamupalaa)
Henkilö määritellään nettiriippuvaiseksi, mikäli Internetin käyttö ylittää päivässä viisi tuntia. Taudinkuvaan kuuluvat mm. ystäväpiirin kaventuminen, masentuneisuus, heikentynyt opiskelumenestys tai työtehtävien kärsiminen, syömishäiriöt, jopa hygienian laiminlyönti. Yksinäisyydestä kärsivät voivat nettiriippuvuuden johdosta ajatua tilanteeseen, jossa todelliset ihmissuhteet pelottavat.
Nettiriippuvuuden vakavia oireita ovat mm. syyllisyydentunto ja oman nettikäytön salailu lähimmäisiltä. Sairaalloinen nettiriippuvuus rinnastetaan usein alkoholismiin. Nettiholistit pyritään ohjaamaan kohtuukäyttöön ja taudin uhrit opetetaan kontrolloimaan itse omaa elämäänsä. Ensiavuksi suositellaan tietokoneen siirtämistä pois keskeiseltä paikalta asunnossa sekä pitämään kirjaa Internetin käytöstä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047