Tapanne ihastua?

Anonyymi

Ensisilmäyksellä tai ei ollenkaan. Tuppaan ihastumaan niin. Vaikeuttaa vähän parinmuodostusta:( Mutta muutoin en osaa toimia, se on automaattista.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika samalla tavalla ajattelen. Harvinaista herkkua se silti kuitenkin on. Pelkkä ulkonäkö ei riitä, se on se jokin toisessa, jotain tuttua mutta kuitenkin salaperäistä, johon haluaa tutkimusretkelle. Silmiin katsominen, se kun katseet kohtaavat,ei pysty olemaan katsomatta, kun toinen on vaan niin ihana. Tunne on huimaava. Minulle ei vuosiin ollut näin tapahtunut, tai ei oikeastaan koskaan näin voimakkaasti, mutta tänä kesänä niin tapahtui. Olen siitä iloinen että olen saanut tämän kokea ja tavannut sinut, elämäni miehen.

      • Anonyymi

        Oletteko te siis jo jonkunlaisessa suhteessa?


      • Anonyymi

        Ei olla suhteessa, enkä tiedä edes ollaanko koskaan. Mutta olen silti kiitollinen ja onnekas, että olen saanut tuntea tälläisiä tunteita. Niin kuin aiemmin sanoin, tuollaiset tunteet ovat minulle harvinaista herkkua.


    • Anonyymi

      En ihastu ensinäkemältä, mutta tunnen usein kiinnostusta ensinäkemältä kehen ihastun myöhemmin. En ihastu helposti. Rakastun olen vain kerran.

    • Anonyymi

      En oo vuosiin ihastunut ( oon parisuhteessa)., kunnes.. Näin erästä ihmistä aika usein, enkä oikein tuntenut/reagoinut häneen. Sit rysähti ja tajusin et olen ajan kuluessa ihastunut häneen kun ollaan oltu tekemisissä. Eli ei ensisilmäyksellä, eikä edes toisella, mut liemessä oon.

    • Mä ihastuin heti. Huvittavinta että kerroin tunteen miehellekin ennen kuin edes itse tajusin mitä se on:)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5320
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2357
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1582
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      228
      1529
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      291
      1085
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe