Aurinko kurkisteli sälekaihtimien välistä. Iloisesti säde etsi kohdettaan, välkehtien keikkui edestakaisin ja osui naisen silmiin. Nainen hieroi unisia silmiään ja katsoi vierelleen. Onnellinen hymy nousi naisen kasvoille, minun oma rakkaani. Kevyt suukko miehen poskelle, mies liikahti unissaan. Nainen nousi sängystä, meni keittiöön ja napsautti kahvinkeittimen päälle.
Nainen meni kylpyhuoneeseen, otti kaapista raskaustestin ja testin tehtyään tulosta katsomatta poistui kylpyhuoneesta. Postiluukku kolahti, nainen haki sanomalehden ja meni keittiöön. Kaatoi kahvia mukiin, mutta ei voinut istua juomaan ennen kuin kävi kylpyhuoneessa.
Rakkaani, nainen ajatteli, sinut minä halusin ja sinut sain. Monta vuotta kuljimme eri teitä, kuitenkin toisistamme huolehtien ja välittäen. Soitto vain ja aina tulit luokseni. Ystävyytemme muuttui rakkaudeksi, erossa asuimme toisistamme, rakkaus tukenamme ja luottaen toisiimme. En silti välittänyt vaikka tiesin sinulla olevan muita ja sinä tiesit, että minullakin oli. Rakkautemme ja luottamuksemme oli niin vahvaa ettei sitä mikään rikkonut, ei mustasukkaisuus kalvanut meitä, ei epäilys, ei mikään, vain rakkautemme oli tärkeintä, usko ja luottamus, että toinen aina tulee.
Kiintymys, rakkaus toisiimme vahvistui, päivä päivältä huomasimme nauttivamme toisistamme enemmän ja enemmän. Yhdessä vietimme aikaa, mutta erossa asuimme toisistamme. Sinä siellä ja minä täällä, puhelinsoiton ja parin kilometrin päässä toisistamme.
Tuli eräs ilta ja sinä et halunnut pois viereltäni. Pyysit viereesi istumaan ja salaiset tunteesi minulle avasit, käsikädessä istuen. Olin onnellinen, mutta minua pelotti. Hiipuuko rakkautemme, jos liikaa toisiamme näemme? Sinä vastasit ettei rakkautemme katoa, koko ajan vain vahvistuen, olethan sen huomannut. Minä hymyilin, tiesin sen olevan totta, mutta pelko uudesta, poikkeus totutusta pelotti. Sanoit, älä kulta pieni huolehdi, rakkautemme kasvaa, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa muutosta muuhun. Katsoin häntä, tiesin mitä hän sillä tarkoitti, ei muutosta, sinä asut siellä ja minä täällä, rakastaen toisiamme välimatkasta huolimatta.
Nainen hätkähti. Laski raskaustestin altaan reunalle ja meni hiljaa makuuhuoneeseen. Katsoi nukkuvaa miestä ja käpertyi miehen kainaloon, kuiskasi, rakkaani, sinusta tulee isä. Mies avasi silmänsä ja veti naisen tiukasti syliinsä ja sanoi hellästi, elämäni onnellisin aamu.
Onnellinen aamu
53
1598
Vastaukset
- manhattan
Mukava menna nukkumaan tällaisen tarinan maku suussa. Kiitos MillaN :)
Jännänlaisia väreitä tarinasi aiheutti. Ihana kertomus.
- manhattan
juu, tuli fiilis, että faktaa vi fiktiooko..että onnitella...?
Mut sanomalehti meni ohi Sumppareiden, joten olkoon fiktioo kunnes lisää tiedetään.. :) - tähtitoimittaja ejk
manhattan kirjoitti:
juu, tuli fiilis, että faktaa vi fiktiooko..että onnitella...?
Mut sanomalehti meni ohi Sumppareiden, joten olkoon fiktioo kunnes lisää tiedetään.. :)ihan sama tuli mieleen, hyvin todentuntuinen tarina. Sumpparit tulee iltapäivällä tai joskus, kunhan surkimukset annatte vähän aihetta kirjoittaa. *lähettää negatiivisia väreitä*
- Jermu
tähtitoimittaja ejk kirjoitti:
ihan sama tuli mieleen, hyvin todentuntuinen tarina. Sumpparit tulee iltapäivällä tai joskus, kunhan surkimukset annatte vähän aihetta kirjoittaa. *lähettää negatiivisia väreitä*
nekatiivisia väreitä..Hyvin sanottu ! Vähän samanlainen, kuin tälle palstalle hyvinkin soveltuva "harha-laukaus".
- MillaN
manhattan kirjoitti:
juu, tuli fiilis, että faktaa vi fiktiooko..että onnitella...?
Mut sanomalehti meni ohi Sumppareiden, joten olkoon fiktioo kunnes lisää tiedetään.. :)...pitää kaikkia jännityksessä.:D
- taikanainen
jäi mietityttämään..jatko? Muuttavatkohan nyt yhteen kun vauvakin tulossa..vai jääkö päävastuu äidin harteille lapsen kasvatuksesta... miten ois..jatko-osa :)))
- MillaN
...saa vielä odottaa...katsotaan miten rakastavaisille käy.:D
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...saa vielä odottaa...katsotaan miten rakastavaisille käy.:D
kusetit...tana.. :)
- MillaN
manhattan kirjoitti:
kusetit...tana.. :)
...pidä hiiltymän...*kaataa vettä manhattanin niskaan* :D
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...pidä hiiltymän...*kaataa vettä manhattanin niskaan* :D
..37,5 asteista, ruusun terälehdillä hajustettua ja pehmennettyä lähdevettä... Ei pöllömpi homma, ei yhtään..:)
- MillaN
manhattan kirjoitti:
..37,5 asteista, ruusun terälehdillä hajustettua ja pehmennettyä lähdevettä... Ei pöllömpi homma, ei yhtään..:)
...enhän minä sinun päällesi jääkylmää vettä kaataisi...sinulle parasta.:D
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...enhän minä sinun päällesi jääkylmää vettä kaataisi...sinulle parasta.:D
...vaikkei nyt ihan parasta uskaltanut oottaa..
Mut seittemän desin pallit on mulle kyllä täysin uus standardi *reps* :)) - MillaN
manhattan kirjoitti:
...vaikkei nyt ihan parasta uskaltanut oottaa..
Mut seittemän desin pallit on mulle kyllä täysin uus standardi *reps* :))...kova on standardi...saattaapi siinä mies joutua kävelemään kyykyssä.:DD
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...kova on standardi...saattaapi siinä mies joutua kävelemään kyykyssä.:DD
...siis tarinaan..? :)
- MillaN
manhattan kirjoitti:
...siis tarinaan..? :)
...tulee kunhan nainen ensin käy äitiysneuvolassa.:DD
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...tulee kunhan nainen ensin käy äitiysneuvolassa.:DD
höh! Sen verran voisit raottaa, että pitäiskö SUA jotenkin onnitella..? =)
- MillaN
manhattan kirjoitti:
höh! Sen verran voisit raottaa, että pitäiskö SUA jotenkin onnitella..? =)
...miten niin MUA? :D
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...miten niin MUA? :D
...ettäkö niinku fiktaa vaiko faktiota..vai kuis se ny. Siis vihtaa vaiko fucktiota? :) Oli niin eletyn makuista...
- MillaN
manhattan kirjoitti:
...ettäkö niinku fiktaa vaiko faktiota..vai kuis se ny. Siis vihtaa vaiko fucktiota? :) Oli niin eletyn makuista...
...sinä sitkeä.:D
Entäs jos sanon naisen olevan onnellinen.:D - taikanainen evk
MillaN kirjoitti:
...sinä sitkeä.:D
Entäs jos sanon naisen olevan onnellinen.:Dvaan yritetään selvittää onko meidän perheeseen (yhtä perhettähän tässä ollaan :D)tulossa vauvoja.... Niin jotta miten on :DD
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...sinä sitkeä.:D
Entäs jos sanon naisen olevan onnellinen.:Dtautofoniaa. Siitä kun ei kenelläkään ole epäselvyyttä.
Voi toista...ku. Sa ny vaan :) - MillaN
taikanainen evk kirjoitti:
vaan yritetään selvittää onko meidän perheeseen (yhtä perhettähän tässä ollaan :D)tulossa vauvoja.... Niin jotta miten on :DD
...olisitkos sinä pikku- vai isosisko vai täti vai serkku? :D
- MillaN
manhattan kirjoitti:
tautofoniaa. Siitä kun ei kenelläkään ole epäselvyyttä.
Voi toista...ku. Sa ny vaan :)...sinä...pikku- vai isoveli? :D
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...sinä...pikku- vai isoveli? :D
amerikanserkku tietty :)
- MillaN
manhattan kirjoitti:
amerikanserkku tietty :)
...olisitkos rikas sellainen? :D
- manhattan
MillaN kirjoitti:
...sinä...pikku- vai isoveli? :D
kenenkään puhuvan köyhästä amerikanserkusta?
Kuinka edes kysyt moista? :) - MillaN
manhattan kirjoitti:
kenenkään puhuvan köyhästä amerikanserkusta?
Kuinka edes kysyt moista? :)...tässä varmistella. Ollaanhan yhtä suurta perhettä.:D
- taikanainen evk
MillaN kirjoitti:
...olisitkos sinä pikku- vai isosisko vai täti vai serkku? :D
olen kyllä aika pikkuinen.. ja ikuisesti nuori, joten noh, pikkuserkku :DD
- manhattan
manhattan kirjoitti:
kenenkään puhuvan köyhästä amerikanserkusta?
Kuinka edes kysyt moista? :)joo, amerikanpikkuserkku :))
- MillaN
taikanainen evk kirjoitti:
olen kyllä aika pikkuinen.. ja ikuisesti nuori, joten noh, pikkuserkku :DD
...juttu...nyt on löytynyt Amerikan rikas serkku ja Suomen pikkuserkku...täytyy tässä vähän tiedustella näistä kaukaisista perheenjäsenistä.:D
Oletkos sinä rikas? :D - taikanainen evk
MillaN kirjoitti:
...olisitkos sinä pikku- vai isosisko vai täti vai serkku? :D
rikas..magiamies nylki mun viimeset säästöt :)) Vaan terveet kädet mulla on, kyllä niillä voi lottolappuja täytellä ja ässäarpoja raaputella :DD
- MillaN
taikanainen evk kirjoitti:
rikas..magiamies nylki mun viimeset säästöt :)) Vaan terveet kädet mulla on, kyllä niillä voi lottolappuja täytellä ja ässäarpoja raaputella :DD
...ne vaippojen vaihdot sujuu raapustelujen välissä? :D
- taikanainan evk
MillaN kirjoitti:
...olisitkos sinä pikku- vai isosisko vai täti vai serkku? :D
nehän on nykyjään sellaisia housuja..kait ne yhdellä kädellä saa laitettua, toisella raaputellaan vimmatusti tuohta suurelle perheellemme, niin ja pyydät ameriikanpikkuserkun kummiksi tietysti, on vauvan opiskelut sillä rahoitettu :D
- MillaN
taikanainan evk kirjoitti:
nehän on nykyjään sellaisia housuja..kait ne yhdellä kädellä saa laitettua, toisella raaputellaan vimmatusti tuohta suurelle perheellemme, niin ja pyydät ameriikanpikkuserkun kummiksi tietysti, on vauvan opiskelut sillä rahoitettu :D
...ovelasti muotoiltu vastaus sinulta.:D
Entäs jos sitä tavaraa on vaipassa riittävästi, milläs raaputtelet pepun puhtaaksi jos arpa on toisessa kädessä...luopuisitko ässän raaputtelusta kakkapöksyn vuoksi?
Katsos, tääkin on tärkee juttu perhesuhteissa.:DD - taikanainen evk
MillaN kirjoitti:
...olisitkos sinä pikku- vai isosisko vai täti vai serkku? :D
kunhan ei vahingossa tulis peppukin raapteltua sillä samalla euron kolikolla millä ässäarpa :DD
miten kävi illalla, joko lapselle isä löytyi *virnistys*
Tänään menen rippijuhlille,ekana kirkkoon,krhöm, joten hyvää sunnuntaipäivää kaikille. - MillaN
taikanainen evk kirjoitti:
kunhan ei vahingossa tulis peppukin raapteltua sillä samalla euron kolikolla millä ässäarpa :DD
miten kävi illalla, joko lapselle isä löytyi *virnistys*
Tänään menen rippijuhlille,ekana kirkkoon,krhöm, joten hyvää sunnuntaipäivää kaikille....kunhan et sitä kolikkoa rahapussiisi sellaisenaan laita.:D
Lapsella on isä.:DD
- MillaN
...perhe- ja sukulaissuhteiden selvittämistä laiffin jälkeen...parin tunnin kuluttua.:D
- MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Jaffaako menet ärrältä ostamaan? :)
...on jo Jaffat jääkaapissa.:D
Kukas sinä olisit, serkku, setä vai kuka? :D MillaN kirjoitti:
...on jo Jaffat jääkaapissa.:D
Kukas sinä olisit, serkku, setä vai kuka? :DHmm..Mikähän minä haluasin? Olisiko ehdotusta?:)
- MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Hmm..Mikähän minä haluasin? Olisiko ehdotusta?:)
...käännettäisiin se näin, kuka sinä haluaisit olla? :D
MillaN kirjoitti:
...käännettäisiin se näin, kuka sinä haluaisit olla? :D
Äläs nyt kääntele:) Minä kysyin ensin:)
- MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Äläs nyt kääntele:) Minä kysyin ensin:)
...voisitko sinä olla läheinen...oisko se mahdollista?:D
MillaN kirjoitti:
...voisitko sinä olla läheinen...oisko se mahdollista?:D
Kyllä,mielelläni, jos vain sinulle sopisi:)
Tietysti pitäisi tarkistaa sopimus ehdot hyvinkin tarkasti. Niissä tuppaa pienen pienellä tekstillä lukea vaikka mitä? Tiedä vielä mihin tästä jotuu:)- MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Kyllä,mielelläni, jos vain sinulle sopisi:)
Tietysti pitäisi tarkistaa sopimus ehdot hyvinkin tarkasti. Niissä tuppaa pienen pienellä tekstillä lukea vaikka mitä? Tiedä vielä mihin tästä jotuu:)...ensi viikolla naisella on äitiysneuvola...lähdetkös mukaan?:DD
Niin...ja kaupoissa myydään lukulaseja.:D MillaN kirjoitti:
...ensi viikolla naisella on äitiysneuvola...lähdetkös mukaan?:DD
Niin...ja kaupoissa myydään lukulaseja.:DTaidan ottaa aikalisän , jos vain sopii?:)
Taidankin mennä huuhaalle pohtimaan asiaa tarkemmin:)- MillaN
Waffen-ss kirjoitti:
Taidan ottaa aikalisän , jos vain sopii?:)
Taidankin mennä huuhaalle pohtimaan asiaa tarkemmin:)...ei!
Ehdin jo kallistua sohvalle.:D
- Sir Galahad
Lauseiden muoto oli outo ja rytmitys päin persettä, mutta jotenkin pidin ajatuksesta tai siitä nk. "cluesta" jutun takana.
Jos jatkat tätä juttua, niin ostan sulle ihan oikeesti siis (eikä aikuisten virtuaaliaikuisesti) uudet Völklit MillaN :D
Take care of them.... käviskös Superspiidit???
C yah- MillaN
...sulle kuule näytän mikä on kohta päin persettä...senkin ryökäle! :D
Minulle vain parasta.:D - taikanainen
MillaN kirjoitti:
...sulle kuule näytän mikä on kohta päin persettä...senkin ryökäle! :D
Minulle vain parasta.:Dkun tuo hierarkia ylempänä... no juu..onhan lapsella isä tuossa tarinassa.. mä vaan tuossa luin erinästä keskustelua..hih..huuhaalla menostakin ;)
Juhlat on juhlittu, massu täynnä kakkua yms. - MillaN
taikanainen kirjoitti:
kun tuo hierarkia ylempänä... no juu..onhan lapsella isä tuossa tarinassa.. mä vaan tuossa luin erinästä keskustelua..hih..huuhaalla menostakin ;)
Juhlat on juhlittu, massu täynnä kakkua yms.Lapsella on isä ja äiti menossa äitiysneuvolaan.:D
Juhlat juhlittu...jätittekös Jemmalle tiskit...hää on himotiskaaja ja nimenomaan tiskaa käsin.:D - taikanainen
MillaN kirjoitti:
Lapsella on isä ja äiti menossa äitiysneuvolaan.:D
Juhlat juhlittu...jätittekös Jemmalle tiskit...hää on himotiskaaja ja nimenomaan tiskaa käsin.:Djo tiskari talossa :)))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047