Ne, jotka on tehneet 1800 luvulla kasvihuoneopin, on olleet ilmastoharrastelijoita. Muistaakseni jo silloin oli ainakin yksi kasvihuone Lontoossa..Ehkäpä siellä kasvihuneessa mitattiin lämpötiloja. Ehkäpä jo silloin kasvihuoneeseen lisättiin hiilidioksidia, koska jos sitä ei lisätä. kasvit lakkaa kasvamasta. Ehkäpä kasvihuoneen lämmittämiseen käytettiin kivihiiltä.
Ehkäpä harrastelijat kuvitteli, että se lasi on pelkkä sääsuoja, ja luulivat, että jokin ilmassa sitoo lämpöä sinne kasvihuoneeseen. Keksittiin, että se on vesihöyry, hiilidioksidi ja otsoni. Myöhemmin sitten lisättiin muitakin kaasuja. Sitä ei harrastelijat tajunneet, että lämmön karkaamisen kasvihuoneesta estääkin lasi.
Opin kasvihuonekaasuista teki siis 1800 luvun harrastelijat. Kunnollinen tiede alkoi syntyä vasta 1900 luvulla. On pelkkä teoreettinen arvaus, että vain kolme tai useampiatomiset kaasumolekyylit pystyy absorboimaan auringon energiaa.
Kaikki sen ajan tiedot on pelkkiä teoreettisia arvauksia, joita on tehneet harrastelijatutkijat. Järjestelmällinen tieteellinen tutkimus syntyi vasta 1900 luvulla. Siihen asti kaikkai oli arvausta, joka osui joko oikeaan tai harhaan.
Nykypäivänä on saatavissa massiivinen määrä sellaista luotettavaa tietoa, josta 1800 luvulla ei ollut aavistustakaan harrastelijoilla. Nykyään se luotettava tieto on harrastelijankin saatavilla, kun vaan tietää, mistä kysyä. Tietyt ammatit antaa paremmat mahdollisuudet tietää, mistä kannattaa kysyä.
Juuri sitä ammatin antamaa mahdollisuutta jotku on käyttäneet hyväkseen, ja kysyneet tietoa luotettavalta taholta. Minä kuulun heihin. Kun on käyttänyt kaasuja, niin tottakait luottaa kaasuyhtiöön, joka niitä toimittaa.
Selitin sähkäpostissa, mihin tietoja tarvitsen. Selitin, että tutkin ilmakehän toimintaa, koska epäilen, että ilmastotiede on joissakin asioissa väärässä. Minulle lähetettiin linkki Wikipedian sivulle, lossa tiedot oli. Näin helppoa se on nykyajan harrastelijalle. Ei tarvitse arvata. Lähettää vaan sähköpostia.
Alunperin halusin vain tieteellisen faktan ilmakehän kaasuista. Tavoite oli siis varsian vaatimaton. Sitten vaan välähti, että tässähän onkin hurjan paljon suuremmasta asiasta kysymys. Voisin mullistaa koko ilmastotieteen täysin uusiksi.
Ei se nyt vaan niin helposti käy, kun on kysymys tieteen aseman saaneesta oppirakennelmasta, mutta olenpahan tiedoksi saattanut uuden järjestyksen, joka tulee osoittautumaan oikeaksi. Mittaustulokset sen tulee todistamaan.
On niin monia tahoja, jotka käyttää NASA:n dataa, että mahdotonta niitä kaikkia on pitää kurissa. Tuhannet tahot piirtää sen datan pohjalta käyrää ilmakehän keskilämopötilasta. Kyllä totuus tulee jyräämään.
Sitten joku kysyy tietääkä joku, miksi kaikki ennusteet meni täysin pieleen. Silloin joku muistaa minut. Olen minä muutakin kirjoittanut kuin nimimerkillä. Sähköposteissahan on nimi. Saapa nähdä kumpi ehtii ensin viikatemies vai Nobelli. Suurella todennäköisyydellä kunnian saa joku muu. En ole Nobellia tavoitellut.
Kyllä 2000 luvun harrastelija päihittää 1800 luvun harrastelijat.
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä nyt ainakin yksi nobeli pitäisi saada 5 bar alipaineistetusta imulaitteesta ja pari nobelia lisää kompressorilla tehdystä 2200 bar alipaineesta.
!800-luvulla tosiaan kuviteltiin kasvihuoneen ylläpitävän lämpöä kasveille lämpösäteilyä absorboimaan kykenevien kaasujen, kuten hiilidioksidin ja vesihöyryn avulla, mutta myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet kasvihuoneen periaatteen pääasiallisena toimijana olevan konvektion estäminen.
Tavallaan ironista siis, että Maapallon ilmakehässä toimii ja tutkitusti vaikuttaa ns. "kasvihuoneilmiö", mutta kasvihuoneessa pääasiallisesti ei.
Denialistille tämä ei tietenkään uppoa, mutta kunhan kerroin totuuden satunnaista palstan silmäilijää varten.Taitaa kollimaattorilla vaikuttaa tavanomainen latvalaho, kun kerran kasvihuoneessa ei vaikuta kasvihuoneilmiö ja ulkopuolella vaikuttaa. Vai olisiko kysymys aivoihin kiinnipalaneesta alarmistisesta huuhaasta.
kenraali kirjoitti:
Taitaa kollimaattorilla vaikuttaa tavanomainen latvalaho, kun kerran kasvihuoneessa ei vaikuta kasvihuoneilmiö ja ulkopuolella vaikuttaa. Vai olisiko kysymys aivoihin kiinnipalaneesta alarmistisesta huuhaasta.
Tiesinkin, ettet ymmärtäisi, mutta eiköhän tämä tästä tällä erää.
Hyvää viikonloppua! :DKollimaattori kirjoitti:
Tiesinkin, ettet ymmärtäisi, mutta eiköhän tämä tästä tällä erää.
Hyvää viikonloppua! :DKyllä minä ymmärrän aivan hyvin alarmistisen latvalahon ja aivojen surkastumisen. Noihin törmää tällä palstalla aika usein.
- Anonyymi
Ilmakehässä todellakin vaikuttaa NIINSANOTTU kasvihuoneilmiö, mutta siinä on kysymys jostain aivan muusta, kuin mitä kasvihuoneteoria väittää. Siinä on kysymys siitä, että kaikki ilmakehän kaasut ja vesihöyry absorboi ennergiaa, tuli se sitten auringosta tai maanpäällisestä lähteestä.
Sitä energiaa tulee kuitenkin niin suunnattoman paljon, ettei ole mitään tarvetta sitoa sitä tänne maan päälle. Onkin suunnattoman suuri tarve poistaa sitä. Se ei kuitenkaan pysty säteilemään avaruuteen täältä maan pinnalta. Kunnolla se onnistuu vasta noin 10 km korkeudesta, jossa ilma on jo hyvin ohutta. Minä olen tämän tiennyt jo vuosikymmeniä.
Minulla on paljon sellaista tietoa, joka nykyään pimitetään. koska olen seurannut ilmastoasiaa jo 50 vuotta. Merivirrat kuljettaa energiaa napoja kohti. Ilmavirrat kuljettaa energiaa napoja kohti ja nyös nousevissa ilmavirtauksissa ylöspäin, kunne se energia päätyy 10 km korkeuteen josta se säteilee avaruuteen.
Kyllä ilmastofyysikot nämä asiat tietää. Tänne on moneen kertaan linkitetty fyysikko Linzenin eriävä mielipide. Siinä tieteenhaarassa, jota nimitetään ilmastotieteeksi, näitä ei tiedetä. Ne on pitäytyneet niihin vanhoihin teorioihin.
Denialistiksi täällä nimitllään sellaisia, joilla on todellista tieteellistä tietoa. Likainen peli vaan jatkuu, Se on kuitenkin akanut kansaa yhä suuremmassa määrin tympästä. Se käy ilmi mielipidekyselyissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047