Eräs hoitajien ammattiyhdistysnainen vaati televisiossa, että hoitajien pitää saada työaikaan sisältyvä, teoriassa 20 min (käytännössä jopa tunnin) kestävä ruoka-aika, koska eivät voi laittaa lapiota hiekkaan ja lähteä syömään, kuten miehet. Ko. henkilön mielestä he ovat ainoa työelämän henkilöstöryhmä, joka joutuu ottamaan asiakkaan tarpeet huomioon työpaikkaruokailuaan suunnitellessaan. Toki käytännöissä eri aloilla on suuriakin eroja, mutta ko. ajattelumalli kuvaa sitä, että muita aloja ei tunneta lainkaan ja etenkin miehet syödessään ovat lähes rikollisia. Useilla aloilla työskennelleenä voin todeta, että monella alalla asiakkaiden tarpeet otetaan paljon paremmin huomioon jopa nälän kustannuksella kuin terveyden-/sairaanhoidossa. Kaukana ovat ajat, jolloin puhuttiin "sisar hento valkoisesta". Hoitajien työ on kiireistä, kuten kaikki työ tänä päivänä. Erona moneen alaan on se, että työ on hyvin palkattua ja suoritetaan hyvissä olosuhteissa. Silti hoitajat tarvitsevat ehdottomasti määräaikaisen rauhallisen " ruokatunnin". Sitä paitsi julkisella taloudella ei ole varaakaan antaa hoitoalalle taas kymmen prosentin palkankorotusta, jota ehdotettu työajan lyhennys merkitsisi.
Sairaanhoitajien syöminen
Anonyymi
2
82
Vastaukset
Kaikkea kannattaa yrittää...
- Anonyymi
Ai se olikin tämmöinen juttu. Otsikon perusteella yhdistin ensin maahanmuuttoon ja joihinkin perinteisiin afrikkalaisiin ruokailutapoihin.
Onneksi huomasin ajattelevani rasistisesti ja ymmärsin, etteivät perussuomalaiset ja heidän kannattajansa tietenkään tuollaista voisi tarkoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947