”Kyse on mielikuvista”.
https://kangasalansanomat.fi/wp-content/uploads/pesulappu.jpg
Asiaan tartuttiin muun muassa Facebookin ”Rennot feministit” -ryhmässä. Kuvan ryhmään jakanut henkilö kirjoitti tuohtuneensa tekstistä. Hänen mielestään se viestii, että jättämällä kalsarit lattialle lojumaan nainen pesee ne puolestasi.
Hämmentävin yhteydenotto tuli homoyhteisöstä. Yhteydenottajan mukaan kampanja antaa ymmärtää, etteivät homomiehet ole tosimiehiä, Saarni sanoo.
Saarnin mukaan pesulapussa ei oteta millään tapaa kantaa sukupuoleen tai siihen, kuka kalsarit lopulta lattialta poimii. Nostaja voi olla mies itse, hänen puolisonsa sukupuolesta riippumatta, hänen äitinsä, sisaruksensa, siivooja tai vaikkapa lapsi.
– Mielestäni hermostunut reaktio kertoo jotakin ihmisen itsensä ennakkoasenteista. Olisikin hyvä miettiä sitä, miksi minä oletan näin. Lapussa itsessään ei väitetä yhtään mitään, kyse on mielikuvista.
Hän huomauttaa, ettei markkinoinnissa oteta kantaa ihmisten sukupuoliseen, poliittiseen tai uskonnolliseen suuntautumiseen.
Saarnin mukaan vahvat reaktiot kertovat jotakin sekä ihmisen omasta ajatusmaailmasta että nykyajasta.
– Miksi ihmiset hermostuvat nykyään niin helposti ja haluavat päästä lyömään sosiaalisessa mediassa? Asioista halutaan nostaa kohuja, oli kyse sitten markkinoinnista tai esimerkiksi politiikasta, Saarni ihmettelee.
https://kangasalansanomat.fi/tam-silkin-uuden-tuotteen-pesulappu-aiheutti-somekohun-kyse-on-mielikuvista#.XbqWVUzIuQs.facebook
Kalsareiden pesulappua ei olla muuttamassa kohun vuoksi. Keskustelu sai aikaan kuitenkin sen, että nyt suunnitellaan vastaavaa tuotetta myös naisille.
– Alamme todennäköisesti tehdä naisille Alkkareita. Nyt vielä mietimme, lukeeko pesulapussa sama teksti, vai keksitäänkö siihen jotain uutta.
Pesulappu aiheutti somekohun
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
95 % bambu!?
KÄTEVÄÄ!
Sit ku noi reikiintyy, niin nehän voi syöttää PANDOILLE!
Siis: Haju- ja/tai makuaistinsa menettäneille pandoille. - Anonyymi
PS: ”Hänen mielestään se viestii, että jättämällä kalsarit lattialle lojumaan nainen pesee ne puolestasi.” Ööö!? No shit, Sherockiina! Ja kukas muukaan?
Ja niihin tuleviin naisten kalsareihin ehdotan et siihen printataan samankaltainen tuotesisältö-litania kuten esim. makkarapaketeissa? :P Kaloreineen päivineen. - Anonyymi
naisten alkkareissa lukee käytettyjen hinta pervoille.
- Anonyymi
Siiderivalaan pikkareissa lukee: olen saanut mustaa munaa hinta 10€
- Anonyymi
Somekohu tuollaisesta osoittaa että femakot (ja naismaiset miehet) ovat henkisesti pienipyöräisiä mutta ilkeitä ja kiukkuisia kuten kasvissyöjät yleensä.
" Mielestäni hermostunut reaktio kertoo jotakin ihmisen itsensä ennakkoasenteista. Olisikin hyvä miettiä sitä, miksi minä oletan näin. Lapussa itsessään ei väitetä yhtään mitään, kyse on mielikuvista."
Monet naiset käyttävät miesten boxuja, koska ne ovat mukavat jalassa ja kumppanukset voivat myös olla gaykansaa, jossa polyamorisessa suhteessa oleva a-seksuaalipuoliso vie koko osuuskunnan lattialla lojuvia kalsareita pyykkikoriin.
Ensimmäinen mielikuvani oli arkisesti, että äiti/isä korjaa lapsen kalsongit lattialta ja vie ne likapyykkiin.
Feministihörhöt vaikuttavat olevan mieleltään hyvin ahdasmielisiä ja putkikatseisia ja sen homohenkilön jännälause vasta hupaisa olikin. Hel*etti soikoon, mitä mielensäpahoittajia =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171