10:ssä vuodessa vain kerran sai tunnustusta

tjaa, oma elämäni on raiteila. Epäonnistumista ja kuolemaa on ollut matkassa toki. Lyhyen aikaa murehdin nurinmenoa ja sitten reipaasti pyrynä eteenpäin. Myös sitä itse tehtyä menestystä on tullut. Välillä pyytämättäni on eteeni putkahtanut kivaa.. Hyvin menee ilman niitä kultamitalejakin, En ajatettele että pitäisi jotenkin elämää kestää. En ole perso toisten kiitokselle. Elämä on kyllä aika hieno asia. Etenkin kun tietää elämänsä loppuvan joku päivä. Kylmänä arkussa. Aamulla kun patjaltansa herää ja huomaa että heps heijaati henki virtaa palkeisiin ja ulos eikä isommin ilmaputket krohise. Se on hieno jännä tunne. Uusi hieno pakasta vedetty arvokas päivä edessä. Miten muuten yliopistoon saa kulumaan opiskelijana 10 vuotta?? Vaiko onko kenties työskennelty opettajana tai tutkijana siellä. Silloin voi mennä 10 vuottakin jos on palkollisena.