Murha Bagdadissa

Iranin vallankumouskaartin johtajan surmaaminen on mielestäni räikeä rikos ja murha, johon USA syyllistyi.
Ei sellainen ole mitään tervettä politiikkaa eikä rauhantyötä, eikä poliittisten johtajien tappamiset kuulu mihinkään ihmisoikeuksiin.

Ihmetttelen myös suuresti, miksi länsimaiden, Suomi mukaanlukien, hallitukset eivät ole tuominneet näin räikeää rikosta ja murhaa?
Jos Venäjä olisi tehnyt jotain vastaavaa, niin koko maailma olisi tuominnut teon ja vaatinut Venäjälle talouspakotteita ja karkottanut sen diplomaatteja maistaan.
Mutta kun teon suoritti Yhdysvallat, niin kaikki ovat vain hiljaa ja yrittävät etsiä puolusteluja teolle.

USA on häikäilemätön petovaltio, joka katsoo, että sillä on oikeus tehdä mitä tahansa ja minkä maan rajojen sisällä tahansa, eikä mikään maa, talouspakotteiden pelosta, uskalla vastustaa sen politiikkaa millään tavoin.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyseinen terroristin tappo oli hieno teko.

      Seuraavaksi pitäisi pommittaa koko rosvovaltio – Iran – kivikaudelle.

    • Anonyymi

      Sodassa pitäisi ensin tappaa johtajat, niin sota loppuu nopeammin. Tästä on kokemusta Israelin ja Hamasin välillä.

    • Anonyymi

      Niin, Trumppi ja Netanyahu ensteks !

      • Anonyymi

        Amerikkaa kalvaa Iranissa jatkuvasti se, että iranilaiset kaatoivat shaahin (Pavlevi) diktatuurin ja ajoivat samalla amerikkalaiset yritykset ulos Iranista sekä kansallistivat monia yrityksiä, kuten öljyn.

        Tämä kalvaa jatkuvast USA:aa. Iran ei ole suostunut Saudi-Arabian tavoin USA:n siistomaaksi.


    • Anonyymi

      On kuitenkin muistettava että vain osa amerikkalaisista ja israelilaisista kannattaa noita barbaarisia teloituksia.
      Kummassakin maassa on suuri vähemmistö joka ei ole saanut osallistua vallan käyttöön.

      Toivottavasti valtasuhteet muuttuvat pian ja ihmisoikeuksia päästään toteuttamaan täysimääräisesti ko. maissakin!

    • Anonyymi

      Iran on terroristivaltio, joka teloittaa myös omia kansalaisiaan, heidän osoittaessa mieltään maan johtoa vastaan.

      "Reuters: Iranin protestisyksyn synkkä saldo – Jopa 1500 ihmistä kuollut mielenosoituksissa"

      https://yle.fi/uutiset/3-11133012

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      934
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe