Gretankin on sanonut, kuunnelkaa tiedemiehiä. Mutta onko kuultu? ei todellakaan.
Poliitikot ja mediat todella kaivaa oman agendansa hautaa ja ehkä koko poliittisen järjestelmän hautaa ohittamalla NIPCC tiedemiehet ym vastaavat ja esittämällä heidät jopa denialisteina.
Asia olisi toisin tai voisi olla jos edes politiikka käyttäsi ilmastonmuutosta keppihevosena laukassa jokonkin hyvään, mutta onko nähty epämääräisempää ja epärealistisempaa ideointia joka ei toistaiseksi ole johtanut mihinkään, vain puhetta vailla todellisuudenpohjaa.
Minulle henkilökohtaisesti politiikan arvostus on jo lähes täysin kadonnut ja epäilemättä heidät voisi korvata vaihteeksi jollain muulla.
Kansantalous on perimmältä vain matematiikkaa ja perustaltaan kaiken jakamiseen riittää laskukone, siksi en ymmärrä miksi tätä tavatonta poliittista sirkusta pyöritetään isolla rahalla ympäri maailman, onhan ne Trumpit ja Brexititkin mukana koheltamassa.
Luin jo kauan sitten yhteiskuntatieteilijän tulevaisuuden visioita, ja siinä ennustus tarkoitti, politiikkaa ei enää tarvita.
Tiedemiehet mukaan julkiseen kesksuteluun
9
61
Vastaukset
- Anonyymi
Tiedemiehet ovat mukana julkisessa keskustelussa tiedejulkaisuiden kautta. Siellä joutuu esittämään väitteilleen pätevät ja tarkistettavissa olevat perustelut jo ennenkuin sitä saa edes julkaistuksi.
- Anonyymi
Taalas tuli keskusteluun mukaan eikä tainnut sanoma miellyttää kun vertasi ilmastokeskustelua uskonnolliseen ääriliikkeeseen ja kertoi ettei mitään maailmanloppua tule.
- Anonyymi
Toimittajat saavat palkkansa siitä että suurentelevat uutisia. Ja sääuutisistakin on tullut viihdettä. Ensin kannattaa tutkia ja vasta sitten hutkia.
- Anonyymi
Ei suhteellisuusteoriastakaan ole tarpeen enää keskustella yleisöpalstoilla.
Mutta ilmastomuutoksen torjunnasta ja siihen sopeutumisesta on syytä keskustella. Tämä ei ole tiedettä, vaan politiikkaa.- Anonyymi
Verotuksestakin on syytä keskustella. Sekin on politiikkaa.
- Anonyymi
Ei kukaan täysijärkinen tiedemies lähde huutokilpailuun itse itsensä nimittäneiden ilmastonlämmityspastoreiden kanssa.
Mutta miksi tiedemiehiä ei sitten kuunnella?
Menisikö hyvä vedätys pieleen?
Eikö globaali kommunismi onnistuisikaan?
Eikö alarmistit pääsisikään päättämään, miten kaikkien pitää elää, syödä ja liikkua?
Mitäpä jos sitten kuunneltaisiin tiedemiehiä?
Tässä lausunto oikeilta tiedemiehiltä:
https://www.youtube.com/watch?v=GpVBH-HY5Ow&feature=youtu.be
Ja lisää tietoa oikeilta tiedemiehiltä:
https://wattsupwiththat.com/2019/12/01/what-if-there-is-no-climate-emergency-2/- Anonyymi
Jeps. Tämä on iso ongelma. Tiedemiehet ovat hiljaa. Tutkijat tietävät aivan hyvin ja varmasti, että hiilidioksidi ei selitä ilmastonmuutosta ainakaan kokonaan. Tosiasiat eivät mitenkään sovi siihen, että globaali keskilämpötila nousisi tasaisesti samassa tahdissa ilmakehän hiilidioksidin lisääntymisen kanssa. Mukana on muitakin tekijöitä, joita tutkijat kutsuvat palautevaikutuksiksi tai takaisinkytkentäilmiöiksi (feed-back). Tutkijoiden enemmistö lienee kuitenkin sitä mieltä, että hiilidioksidin lisääntyminen on käynnistänyt palautevaikutukset. On aika selvää, että nimenomaan viimeaikainen nopea lämpeneminen johtuu suurimmalta osalta palautevaikutuksista. Tärkein palautevaikutus on merien lämpeneminen, joka vaikuttaa ilmastoon monella tavalla, Se on itseään ylläpitävä ja kiihtyvä ja kun se on kerran käynnistynyt niin siihen ei päästöjen vähentäminen vaikuta mitenkään. Toisaalta se ei kiihdy eikä edes jatku loputtomasti vaan heikkenee ja laantuu vaikka CO2 ilmakehässä edelleen lisääntyisikin.
Miksi tutkijat ovat sitten hiljaa? Jos nyt meikäläinen leimautuu tämän kommentin takia "denialistiksi" niin yks hailee, ilmastotutkijat eivät kuitenkaan halua leimautua, se voi hankaloittaa uraa. He ovat äänessä jos kannattavat hallitsevaa ilmastoplitiikkaa, mutta pitävät mölyt mahassaan jos ovat eri mieltä. Jotta tutkija voisi olla ilmastopolitiikasta turvallisesti eri mieltä niin tarvittaisiin tosi kovia perusteita vastaväitteiden tueksi. Sellaisia ei ole helppo esittää kun ilmasto on niin perin monimutkainen juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136