Suomalaiset ilmastoasiantuntijat

Anonyymi

16

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan niitä sää meteorologeja pilvin pimein, telkkarissakin monia.

    • Anonyymi

      "Asiantuntijoiden mukaan ilmastokokouksessa esitellyt keinot eivät riitä tekemään Suomesta hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä".

      Eihän tuon toteamiseksi tarvitse olla mikään ilmastoasiantuntija. Sokea reettakin näkee, että tavoite on mahdoton. Jos sen toteuttamista tosissaan yritetään, niin edessä on kansannousu.

      • Anonyymi

        On hyvä muistaa, että Suomen tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ei ole mitään vaikutusta ilmastomuutoksen lopputulokseen, ei mitään.

        Esimerkkinä ja mallioppilaana tietysti voidaan yrittää olla, sikäli kun varat sallii. Ja päästövähennysteknologiaa kannattaa kehitellä ja myydä maailman suurille saastuttajille.


      • Anonyymi

        juuri näin kapina on muutenkin tulossa kun meille mainostetaan amerikkalaista unelmaa ja toteutetaan Itä-Europpalaista harvainvaltaa.
        Kertakäyttökulttuuri ja ylikulutus tuhoaa maailman. Sama asia väestöräjähdyksen kanssa.


    • Anonyymi

      Samalla korkealla tieteellisellä tasolla nuo näyttävät olevan kuin muutkin ilmastonlämmitysuskovaiset wannabe-ilmastoteologit joita tälläkin palstalla jokunen pesii julistamassa Mammin lätkämailan autuaaksi tekevää voimaa ja muuta astrologiaa.

    • Anonyymi

      Jokainen persu on ilmastoasiantuntija, koska ei suomalaisten tekemisillä ole mitään väliä. Ulkomaan epelit ovat persujen mukaan syyllisiä ilmastonmuutokseen. Kysy vaikka Halla-Aholta, hän on ilmastoasiantuntija.

      • Anonyymi

        Persut ovat ilmastoasiantuntijoita kun kerran muut heidät sellaisiksi nimittää. Vihervasuripellejen pitää ihan itse väittää olevansa ilmastoasiantuntija. Tuossa on se ero.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ovat ilmastoasiantuntijoita kun kerran muut heidät sellaisiksi nimittää. Vihervasuripellejen pitää ihan itse väittää olevansa ilmastoasiantuntija. Tuossa on se ero.

        Persut on vain realisteja. Se ei sovi kaikkien unelmiin.


      • Anonyymi

        Valehtelet. Ei persut noin ole väittänyt.

        Väite on, että suomalaisten tekemisillä ei ole mitään vaikutusta. Ja väite on täysin tosi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet. Ei persut noin ole väittänyt.

        Väite on, että suomalaisten tekemisillä ei ole mitään vaikutusta. Ja väite on täysin tosi.

        Suomen taloutta ja hyvinvointia ei pidä tuhota yltiöpäisillä ilmastotoimilla, kun emme pysty lopputulokseen vaikuttamaan. Tämä on vain realismia ilman tunteilua ja unelmointia.


      • Anonyymi

        En tiedä ainoatakaan persua joka olisi pikkutyttöjä ilmastoasiantuntijoiksi nimittänyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen taloutta ja hyvinvointia ei pidä tuhota yltiöpäisillä ilmastotoimilla, kun emme pysty lopputulokseen vaikuttamaan. Tämä on vain realismia ilman tunteilua ja unelmointia.

        Fossiilikapitalismin aiheuttama ilmastomuutos on pska juttu, mutta me emme voi tehdä muuta kuin yrittää selviytyä muutoksen seurauksista.

        Ilmastomuutosta torjuvaa teknologiaa pitää kehittää ja myydä sitä isoille saastuttajille. Lisäksi voisi lahjoittaa ehkäisyteknologiaa kehitysapuna rahan sijasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fossiilikapitalismin aiheuttama ilmastomuutos on pska juttu, mutta me emme voi tehdä muuta kuin yrittää selviytyä muutoksen seurauksista.

        Ilmastomuutosta torjuvaa teknologiaa pitää kehittää ja myydä sitä isoille saastuttajille. Lisäksi voisi lahjoittaa ehkäisyteknologiaa kehitysapuna rahan sijasta.

        Evoluutiossa menestymisessä tärkeintä ei ole voima eikä järki vaan sopeutumiskyky.


    • Anonyymi

      Eikös tämä elokuvamagisteeri ollut ihan maamme hallituksen virallinen ilmastopoliittinen asiantuntija?

      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5390
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1617
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      234
      1576
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      314
      1127
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      306
      1058
    Aihe