Istun sohvalla muiden vieressä.
Huoneen tunnelma on iloinen ja ohjelmasta jotain kommentoidaan.
Positiiviseen sävyyn siis, mutta minua suorastaan
oksettaa, eikä kukaan ymmärrä miksi tahdon välttämättä vaihtaa kanavaa.
Se vauva teeveessä
ahdistaa liikaa, mutta en halua (enkä voi?) kaataa sitä kaikkien muiden niskaan...
Toisella kerralla taas tuttuja ihmisiä
koolla juhlissa ja tietenkin paikka täynnä lapsia.
Yhdellä tutulla sylissä
Vain joidenkin viikkojen vanha vauvansa.
Lasten melua siellä täällä
Aikuisten vuoro istua syömässä..
Nostan haarukkaa suuhun
Juon lasistani ja välillä jutten sanan sinne tänne.
Unohtaen saman tien
kohteliaat sanani ja muiden puheet.
Ne lasten äänet
satuttavat liikaa, porautuvat tajuntaani kuin nakertaen jotain minussa..
Uuvuttaa vaikka pitäisi iloita
Kun näkee pitkästä aikaa osan tästä porukasta.
Hyvää seuraa
Ja hyvää ruokaa, mutta ne lasten äänet..
Kotimatkalla tajuan totuuden joka lyö vasten naamaani:
Maailmassa ei ole yhtäkään ihmistä, jolle oisin voinut kertoa ettei tämä ole oma valintani, että minusta ei tule kai koskaan äitiä.
Halusin äitiyttä jo nuorena kiihkeästi:
Senhän piti olla itsestään selvää, että minä saan vielä joskus omiakin lapsia!
Mutta tänään kun en ole enää nuori,
niin tiedän etten koskaan tullutkaan äidiksi kenellekään.
Ja tuskin tulen tulemaankaan
sillä sen mitä eniten halusin niin menetin.
Eikä kukaan
edes tiedä siitä.
Kotona itken:
olenko lopultakin vajonnut pohjalle menettäen kaiken mitä tältä elämältä halusin?
Ei siitä voi kenellekään edes puhua
Anonyymi
0
71
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692653
- 632594
- 681772
- 241597
- 201520
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä91460- 151372
- 381223
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko81187- 251096