Ruotsi ja Kruunu ... Talous /Selitän persuille.

Mitä tapahtuu kun korkotaso nousee Euroopassa kun ruotsi on devalvoinut
kruununsa Eli ottanut kansalta velkaa. Se tarkoittaa elinkustannuksien nousua
ja yritysten on kyettävä nostamaan palkkoja. Mutta, kun kaikkia tuotteita ei
valmisteta ruotsissa ja ne ei kulje käsikädessä. Tätä kait persut on väittäneet
ja kuvitelleet kun puhivat suur suomesta ja suomalaisesta ?

Sähköt, öljyt ja monet monet perustarvikkeet tulee nousemaan. Mitä suomi
tuottaa tällä hetkellä? No sähköä, mutta ne on kansainvälisiä yhtiöitä myös
ruotsissa. Suomessa on euro ja se on sidottu Euroopan talouteen, niin voitte
laittaa silloin kädet ristiin, että yritykset on rakennettu tälle pohjalle.

Maailman talous on hyvin hyvin kansainvälistä ja ilman sitä kansainvälistä
toimintaa ei pärjää yksikään suuryritys. Toiminta on suunniteltu ja mitoitettu
jo niin laajalle ympäristölle, jotta se on saatu mahdollisimman kannattavaksi.
Sellaista teollisuuden ja liiketalouden ympäristöä ei voida edes kuvitella
rakennettavan suomeen yksinään. Se ei olisi edes mahdollista, kun puhutaan,
että tuotantolaitoksen olisi valmistettava miljoona puhelinta päivässä ja
saatava ne loppukäyttäjille ja jakeluverkostolle. Mutta Euroopan unioni
mahdollistaa tämän asian... Eli antaa laajan toimintaympäristön.
Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää... Monen tehtaan/tuotantolaitoksen
hinta on miljardeja ja kulut myös suuria.

Autotkin tehdään komponenteista ja samoin lentokoneet ym ym.. Ne vain
kasataan kokoonpano halleissa. Markkinoilla vallitsee laadun ja hinnan
kilpailu ja vertailua ja kipailua kiristää internet ja monen maan veropolitiikka.
Euroopan unioni antaa raamit veropolitiikalle ja sitä voi sitten valtiot
käyttää hyväksi Euroopan sisällä myös. Mutta ulkopuolisia luonnollisesti
rangaistaan kovemmin ja näin tuetaan Euroopan unionin talousaluetta ja
taloutta. Menikö tämäkin nyt perille.

Ihmisten oikeuksia on myös tuettava ja annettava ihmisille tasa-arvoa ja
jokainen voi asua ja tehdä työtä missä päin vain Euroopan unionia ja saada
samat oikeudet kaikkialla. Euroopan unionia ei voi purkaa ETA alueeksi jo
tässäkään merkityksessä, koska se luo epätasa-arvoa. Huomaa, että
suomalainen jää jo tässä kuviossa kyllä sinne heikoimmalle osalle jo pelkän
syrjäisen sijaintinsa vuoksi eikö vai? Tulisko suomalaisista miljonäärejä ???
Nyt Te näette, kuinka Teille valehdellaan asioita ja kenen taskuun joku persu
puhuu ja kuka niille maksaa. Miksi Bannon ja Putin rahoittaa hei hei hei ??

Eli talouspuolella ei todellakaan ole mahdollisuutta tulla räkättämään EU:ta
ja ne jää sinne Matu ja Manne ja maahanmuuttaja rotu ja Tarzan ja lehmä ja
suomalainen sektorille... Onko Persu muuta väittänyt perustellusti sitten on
vai ei ? ... EI OLE.

Persuilu jää todella sinne sänkitukka ja kalju ja juntti ja ulosotto poika
sektorille varmasti.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko Pietarin yhteydet poikki, vain onko Persut muuten vaan alkaneet
      muuttua Fasisteiksi ja rasisteiksi ?

      Eikö Pietarista tule tukea, kuinka suuri on venäjä ja kuinka se tukee suomea
      kun se eroaa Euroopan unionista ... Nehän suorastaan rakastaa itsenäistä
      suomea ja suomalaista ilman euroopan unioinia eikö niin ?

    • Anonyymi

      Junttisänkitukkaisilta meni ohi. Markka takaisin ja maan talous kuntoon! Huutaa nykypersu, joka oli työttömän isänsä pusseissa lähiössä -90luvun alussa, eikä ymmärrä historiasta eikä oikeastaan mistään muustakaan hevonv...ua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2556
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1995
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1741
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      31
      1526
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      125
      1511
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1321
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1266
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      488
      1265
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      80
      1235
    Aihe