lukijamäärät

Anonyymi

Kysyin kerran vuosia sitten ylläpidolta, että kuinka monta ihmistä päivittäin lukee tätä helluntaipalstaa. Sain vastauksen, että satoja
ihmisiä. En silloin uskonut tuota lukua koska olin jo silloin huomioinut,
että keskustelen ehkä 4-6 henkilön kanssa, siis aina samojen harvojen ihmisten kansssa. Tästä syystä käännyinkin ylläpidon puoleen saadakseni jonkunlaisen lukijaluvun.

Olen vuosia seurannut palstan kirjoituksia ja tullut siihen tulokseen, että ehkä ylläpito liioitteli. Ainakin kun lukee ketjuja, huomaa, että kirjoittajia on vain kourallinen.

Minun arvioni on se, että palstaa lukee korkeintaan 40 henkilöä päivittäin Näistä aktiivikirjoittajia palstalla on ehkä 10 -15 henkilöä päivittäin. Näistä vain harva on asiallinen hengellisistä asioista kiinnostunut ja keskusteleva ihminen. Useimmat kirjoittajat ovat pelkkiä nettitrollia, jotka viihdyttävät itseään kiusaamalla täällä uskovia kirjoittamalla erilaisia uskovia kyseenalaistavia syyttäviä häpäiseviä ja jopa Jumalaa herjaavia viestejä. Sitten olen havainnut, että monet trollit tekeytyvät kristityiksi ja jopa helluntailaisiksi pyrkien sillä tavalla saattamaan helluntailaiset huonoon valoon. Sanoistamme meidät tunnetaan uskoviksi tai uskosta osattomiksi. Hengellistä oikeaa uskovaa on vaikea harhauttaa tässä asiassa. Itse pyrin asiallisuuteen kaikissa teksteissäni.

Keskustelemme siis samojen harvojen ihmisten kanssa. Eikä sanomamme saavuta satoja, eikä varsinkaan tuhansia, "kuulijoita". Onko muut asialliset kirjoittajat samaa mieltä kanssani? Onko missään luotettavaa tietoa tästä asiasta, ettei tämä lukijamäärä jäisi arvailujen varaan?

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole mielikuvaa kävijämäärästä. Minulle sopii keskustella täällä joko suuremman tai pienemmän kävijämäärän kanssa.

      • Anonyymi

        Niin ja olen luterilainen. En hauku helluntailaisia. Uskon, että Jumalanlapseus ei katso mihinkään n seurakuntaan kuuluu.

      • Anonyymi

        Ei ole kovin inspiroivaa keskustella aina samojen
        ihmisten kanssa, varsinkin kun huomaa, ettei
        mielipiteitä oteta miksikään vaan tuodaan vain
        omia mielipiteitä. Kaksin yksinpuhelu masentaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kovin inspiroivaa keskustella aina samojen
        ihmisten kanssa, varsinkin kun huomaa, ettei
        mielipiteitä oteta miksikään vaan tuodaan vain
        omia mielipiteitä. Kaksin yksinpuhelu masentaa.

        Niinkö? Minä pidän välillä kuukausien kun taukoja ja sitten taas voin olla täällä monta viikkoa peräkkäin. Jos me ihmiset vain olemme suurinpiirtein samanlaisia, ettei niin kauhean monia eri mielipiteiden vaihtelua olekkaan vai miten ajattelet?

    • Anonyymi

      Niin, moni luulee, että hän julistaa sanomaansa ja viisauksiansa päivät pitkät tuhansille ihmisille, mutta todellisuudessa vain n. 50:lle.

    • Anonyymi

      En hauku ketään. Kirjoittelen mielestäni hyvin asiallisesti. En vain aina ole samaa mieltä asioista kaikkien kanssa. Varsinkaan kolminaisuusopista, Jeesuksen jumaluudesta enkä siitä, että Raamattu olisi kaikilta osin täysin luotettava. Mutta olen syvästi siinä uskossa, että olen Pyhän hengen johtamana minulle oikeimmassa uskossa ja että olen pelastettu. En yritä käännyttää ketään enkä väitä kenenkään uskoa vääräksi. Tiedän, että totuudesta on useita tulkintoja ja tiedän senkin, että voin uskoa väärin. Kerron vain oman näkemykseni siitä, miten Jumala on tarkoittaut asioiden olevan.

      • Anonyymi

        >>> En vain aina ole samaa mieltä asioista kaikkien kanssa. Varsinkaan kolminaisuusopista, Jeesuksen jumaluudesta enkä siitä, että Raamattu olisi kaikilta osin täysin luotettava.<<<

        No sieltähän se viimein tuli se tunnustus. Olen aina sanonut, että kun aikansa keskustelee Jeesuksen kieltäjän kanssa, hän lopulta paljastaa, ettei Hän usko Jumalan Sanaa. Et siis usko Jumalan ilmoitusta, jonka Hän on antanut Pojasta Raamatun sivuilla. Sen tähden sinä et tunne Poikaa, etkä koskaan tule tuntemaankaan, koska et usko Jumalaa. Et siis ole uskossa ollenkaan. Olet itse valitsemassasi uskossa itse määrittelmään jumalaan. Sellainen usko ei ole Jumalasta vaan ihan jostakin muusta lähteestä.

        >>> Mutta olen syvästi siinä uskossa, että olen Pyhän hengen johtamana minulle oikeimmassa uskossa ja että olen pelastettu. <<<

        Sinun uskosi ei ole Pyhästä Hengestä koska Pyhä Henki ilmoittaa Jeesuksen Kristuksen
        Herraksi Jumalaksi, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa ihmisenä, jonka sinä kiellät. Jumalan Sana todistaa sinut antikristukseksi (1 Joh 2:22-23, 4: 1-3). Jeesuksen Kristuksen kieltäjällä ei ole Isää eikä Poikaa: Jumalaa. Ja tämän todistaa Jumalan Sana, ei ihminen. Oppisi on siis antikristuksen hengestä joka kieltää Isän ja Pojan.

        Jumalan Henki ei koskaan, eikä milloinkaan, vähättele Jeesuksen heruutta, ei latista sitä piirtoakaan. Pyhä Henki korottaa Jeesuksen herruutta ja valtasuuruutta. Pyhä Henki julistaa Jeesuksen Herraksi Jumalaksi.

        >>>Tiedän, että totuudesta on useita tulkintoja ja tiedän senkin, että voin uskoa väärin. Kerron vain oman näkemykseni siitä, miten Jumala on tarkoittaut asioiden olevan.<<<

        Todellakin olet kertonut ja kerrot oman näkemyksesi, jonka olet oppinut antikristuksen hengeltä. Et todellakaan kerro Jumalan Sanan näkemystä asioista koska tässä kerrot, että et edes usko Jumalaa. Raamatun Sanassa Jumala on ilmoittanut miten asiat ovat. Ne täytyy vain lukea ja uskoa, niin tietää Jumalan näkemyksen. Ja sitä voidaan sitten kertoa toisille, Mutta sinulla on siis antikristuksen näkemys Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.

        "Sinun uskosi ei ole Pyhästä Hengestä koska Pyhä Henki ilmoittaa Jeesuksen Kristuksen".

        Näitä näsäviisaita kaikkitietäviä, jotka luulevat olevansa Jeesusta suurempia, ei tarvitse kuunnella. Näille on varattu täysin oma yksityinen kehä paikasta, jonka nimeä en viitsi nyt tässä lausua.

    • Anonyymi

      S24 tilastoihin ei voi luottaa. Esim. joissakin keskusteluissa näkyy oudot luvut, kun vastausten määrä on suurempi kuin katseluiden. Eihän sellaisen pitäisi olla mahdollista.

    • Olet oikeassa. Suurin huippu lienee Suomi24- foorumeilla olleen reilut 10 -15 vuotta sitten. Aloitusten lukumäärät näkyivät näkyivät myös yleisölle. Puolessa tunnissa tunnissa saattoi ylittyä tuhat jopa pari tuhatta avaamista, Sitten foorumit alkoivat hiipumaan päin. Porukat ovat siirtyneet muualle somee, facebookiin, instagrammiin, twitteriin ja mitä kaikkea niitä nykyään onkaan. Olen seurannut tätä noin 20 vuotta. Ja sittenkin he jotka vielä täällä pyörivät, ovat iäkkäitä ja heitä jotka eivät käytä nuorten suosimaa mediaa. Todella tilanne on ihan erilainen tänään kuin vaikka muutama viisi vuotta sitten. Tuo saama vastaus voi olla hyvinkin todellinen,

    • Anonyymi

      Kommentoijien määrä ei ole koskaan sama kuin lukijoiden. Tätäkin ketjua on lukenut 50, vaikka kommentteja on vain 10. Mitä väliä?

      • Anonyymi

        Onko luetun ymmärtämisessä vikaa?

    • Anonyymi

      "Onko missään luotettavaa tietoa tästä asiasta, ettei tämä lukijamäärä jäisi arvailujen varaan?"

      Miksi se on niin tärkeää? En ole koskaan ymmärtänyt niitäkään, jotka suhtautuvat omiin kommentteihinsa niin haudanvakavasti, että saavat miltei raivarin jos ne jostain syystä poistetaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5360
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1607
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      232
      1564
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1153
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      310
      1116
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe