Virpomisperinne

Nykyisessä virpomisperinteessä, jossa noidaksi pukeutuneet lapset käyvät virpomassa, on yhdistynyt kaksi perinnettä, joiden aika oli viikon verran eriävä.

1. Ortodoksinen virpomisperinne palmusunnuntaina. Nykyinen virpomisriimi on myös sieltä kotoisin. Taustana oli Kristuksen saapuminen aasilla ratsastaen Jerusalemiin, jolloin kansa tervehti häntä heiluttaen palmunoksia.

Suomessa ei kasva mitään tuoretta vihreää tähän aikaan vuodesta. Ainoa tuore kasvu on pajunoksat kissoineen, jotka tulivat palmujen tilalle. Karjalassa virpoja sanoi odottavansa palkkaa. Palkka oli muna, joka käytiin sitten hakemassa viikkoa myöhemmin pääsiäisenä.

2. Noitaperinne. Kansanperinteessä meni sekaisin ensimmäinen todellinen pääsiäisaika ja sen vuosittainen viettäminen. Kristus kuoli ristillä perjantaina, joten lauantain hän oli tuonelassa. Kansa ajatteli, että hän on tuonelassa myös pääsiäisaikaa vietettäessä.

Koska ajateltiin, että Kristus ei ole häiritsemässä noitakeinoja, oli vapaat kädet harrastaa niitä. Noidat eli trullit olivat oikeita aikuisia henkilöitä, jotka tunkeutuivat yöllä kateuden motivoimana naapurin navettaan tekemään ilkitöitä. Uskomus oli, että oma lykky lisääntyy, kun sitä saa vähennettyä toiselta.

Kämppäkaverini kertoi, että oli alueelta, jossa trulliperinne oli vielä todellista. Noidat pistelivät tikkuja naapurin lehmien sorkkien väliin ja lausuivat noitumisloitsuja.

Näiden perinteiden yhdistämistä on opetettu päiväkodeissa viimeiset parikymmenta vuotta. Ei ole tiedossa, kuka aloitti ja tiesikö hän, että on kaksi alkujaan toisiinsa liittymätöntä perinnettä. Nykyinen perinne kuitenkin elää.

Virvon varvon,
tuoreeks,
terveeks,
tulevaks vuueks,
vitsa sulle,
palkka mulle!
Jumala sinua siunatkoon!

14

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo. Tuo noitaperinteen yhdistäminen ortodoksisiin virpojiin on todellakin mautonta. Nämä eräät "virpojat" kun ilmaantuvat ovien taakse, jotkut peräti amerikkalainen halloween-noitahattu päässään. En avaa oveani noitahattuisille "virpojille", en halloween-uhkailijoille, en mielelläni kauppiaille ja pummeille.

      Aikoinaan luki ainakin helsinkiläisissä rappukäytävissä: "Kerjääminen ja kaupustelu kielletty."

      Aidot virpojat vievät vitsansa ensin ort.kirkkoon siunattaviksi ja vasta sitten lähtevät siunauskierrokselleen.

      Se, että virpojille, siunauksentuojille, yleensäkin pitää mitään antaa, muistuttaa kylläkin katolilaista anekauppaa.

      • Virpojat ovat lapsia, jotka noudattavat, mitä heille on opetettu. Mielestäni on rakkauden mukaista sivuuttaa kovin ankara ja oikeauskoinen suhtautuminen heihin.


      • Anonyymi

        Taitaa olla nykyiset lestojen hoitokokouksetkin omine virpomisineen ,myös peruja katolisten anekaupasta?


    • Teeveehaastattelussa toimittaja kysyi nuorelta pojalta, miltä tuntuu, kun nyt ei ole voinut käydä virpomassa. Poika vastasi, että se on hyvä juttu, ei tarvitse olla tekemisissä naapurien kanssa.

      "Yhteisöllisyydestä" kuulee jos mistäkin tuutista. On kuulemma hengellisestikin tarpeellista. Mutta se on useimmille pakkopullaa. Annetaan tässäkin toteutua kunkin halun määrä. Ei tarvitse teeskennellä. Useimmat ihmiset haluavat olla rauhassa.

      • Anonyymi

        Korona palauttaa normaaliuden, yhteisöllisyys on teeskentelyä.


      • Anonyymi

        Yhteisöllisyys on tosiaan Suomessa makuasia. Virpomisperinne on mielenkiintoinen yhdistelmä noituutta ja ortodoksista perinnettä. Länsi-Suomessa lapset kiertelivät noidiksi pukeutuneina pääsiäislauantaisin jo 1800-luvulla. Pääsiäinen on muutenkin yhdistelmä kristillistä ja kevään juhlaa. Rairuoho, narsissit, kanit ja munat liittyvät jälkimmäiseen.


    • Anonyymi

      Eikö tuo Jesse ollut mitä suurimmassa määrin noita? Raamatun mukaan.

      • Jeesus ei suinkaan ollut ainoa merkkihenkilö, josta kerrottiin suuria tekoja taikurina. Tämä oli ajan tapa. Nykyinen raamatuntutkimus, jota myös teologinen tiedekunta noudattaa, osaa suhtautua tällaisiin tendensseihin ajan ilmiöinä.

        Kaiken takana on edelleen kirkon käsitys, että Raamatussa on jumalansanaa, mutta Raamattua ei tulkita kirjaimellisesti, ei siis sanainspiraatio, vaan inspiroitu sana.


      • Anonyymi
        Dogmatikos.rereg kirjoitti:

        Jeesus ei suinkaan ollut ainoa merkkihenkilö, josta kerrottiin suuria tekoja taikurina. Tämä oli ajan tapa. Nykyinen raamatuntutkimus, jota myös teologinen tiedekunta noudattaa, osaa suhtautua tällaisiin tendensseihin ajan ilmiöinä.

        Kaiken takana on edelleen kirkon käsitys, että Raamatussa on jumalansanaa, mutta Raamattua ei tulkita kirjaimellisesti, ei siis sanainspiraatio, vaan inspiroitu sana.

        Vastaava "suurmies" tänä päivänä on pieni rakettimies Koreasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaava "suurmies" tänä päivänä on pieni rakettimies Koreasta.

        Ei voi verrata. Sillä Jeesuksen seuraaminen on vapaaehtoista. Rakettimiehen jumaloiminen on pakollista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi verrata. Sillä Jeesuksen seuraaminen on vapaaehtoista. Rakettimiehen jumaloiminen on pakollista.

        Luterilainen kirkko opettaa, että pelastuksen asiassa ei ole vapaata ratkaisuvaltaa. Luonnontieteistä tiedämme, ettei missään muussakaan asiassa.


      • Dogmatikos.rereg kirjoitti:

        Jeesus ei suinkaan ollut ainoa merkkihenkilö, josta kerrottiin suuria tekoja taikurina. Tämä oli ajan tapa. Nykyinen raamatuntutkimus, jota myös teologinen tiedekunta noudattaa, osaa suhtautua tällaisiin tendensseihin ajan ilmiöinä.

        Kaiken takana on edelleen kirkon käsitys, että Raamatussa on jumalansanaa, mutta Raamattua ei tulkita kirjaimellisesti, ei siis sanainspiraatio, vaan inspiroitu sana.

        Esimerkki inspiroidun sanan mukaisesta tulkinnasta.

        Aadam ei voinut olla ihmiskunnan kantaisä, koska ihmiskunta oli vähitellen kehittynyt erilleen joutuneesta apinahaarasta, joten "kantaisiä" oli lukuisia. Tapa johtaa jonkin ihmisryhmän historia kantaisään, johtuu menneen ajan heikosta tiedosta.

        Luterilaisuus kuitenkin opettaa, että ihmiskuntaa vaivaa perisynti, joka palautuu Aadamin lankeemukseen. Perisynti, taipumus pahaan, on empiirinen tosiasia. Sen alkuperä on biologinen tosiasia, että evoluutio käy siihen suuntaan, jossa lisääntymistä on eniten.

        Jeesuksen sovintotyö on tämän biologispohjaisen taipumuksen anteeksiantamusta.


    • Anonyymi

      Tuollaista typerää vääristelevää perinteen yhdistelyä ei pidä harrastaa. Se on loukkaus sekä karjalaisia että pohjalaisia kohtaan.

      Jos minulla olisi lapsia virvottaisiin kyllä niiden pyllyjä jos tulisi mieleenkään noitana kylillä hyppiä pajunvirpojen kanssa.

      Onneksi on nyt tämä korona! Eipä hypi virpojat.

      • <<Jos minulla olisi lapsia virvottaisiin kyllä niiden pyllyjä...<<

        Ruumiillisen kurituksen antaminen on rikos, josta rangaistaan rikoslain mukaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5310
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2347
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      111
      1572
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      227
      1524
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      288
      1078
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe