Hieman tuosta otsikon aiheesta jos sallitaan ajatuksiani pursutan, rakennusmestari kun olen.
Täällä Thaimaassa helpoin tapa hankkia talo on toki sellainen ostaa pätkäyttää, koska niitä sopu, tai oikeastaan murtoosalla suomen hintoihin nähden löytää.
Oman talomme ostimme ns. niin ns. käytettynä jos ns. niin voi sanoa.
Remonttia toki tehty ja varsin runsaasti.
Työntekijöille sen sijaan löytyi kuppersnakkelia tehneen rakennusliikkeen puolivalmiit rivistöt alehintaan ja nykyisellään ne on jo lopputarkistettu ja arvoltaan hyvät vakuudet työntekijöiden vähäisille lainoille.
Toiset tosin päätyvät rakentamaan menehtyneen appiukon omistamalle hiekkakankaalle ruiskubetonipilarien nokkaan, siis nokkaan talon joka valmistuessaan on vajonnut maan tasalle, siihen valaen sokkelin.
Myös mainitussa rakennuksessa on kaikki parasta mitä rahalla saa rakentajasuvun asuen teltassa rakennustyömaalla, jonka teltan vieressä ilmastoitu keittiöparakki.
Uima-allaskin tuli huisfuis vaan sitten pikana ja isäntä on siirtynyt puutarhan puolelle nyppimään rikkaruohokaisia vaimon huudellen parvekkeelta heyyyy ......
Jos tahtoo vaivattomimmasta asuinmuodosta haaveilla, niin kannattaa haaveilla kerrostalon kattohuoneistosta olen lukenut.
Yksi suomalainen ystäväni joka jäi tänne koronaloukkuun, tahtoi luonnon keskelle karanteeniin, joten hänellä on käytössään ns. kattohuoneisto hissillä, jonka hissin käyttövoima ...... no jätän sanomatta, koska se on sanomattakin selvää.
Rakennelkaa pilvilinnoja, kuten Neiti, se on halvin rakennustapa Rakkaille.
Talonrakennusta thaimaassa.
21
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Yksi asia johon voi "luottaa" meni sitten minne vaan maailmassa; suomalaisten valinen kateus! Niin koyhien kuin rikkaitten.
Kun lukee esim ruotsalaisten Thai fooumeita siella autetaan auliisti toisia, kerrotaan kaikista menestymisista ja vastoinkaymisista, annetaan yksityiskohtaisia vihjeita palveluista ym ym. Ja kaydaan talkoissa kaukaakin.
Ei tippaakaan kateutta! V-tuilukin on, jos ilmenee yhtaan, leikkisaa sanailua ja vitsailua ystavallisessa hengessa.
Sama henki esim ThaiVisa foorumeilla; kymmenet kansalaisuuden tulee hyvin toimeen vaikka on siella aina joku fanaatikko politisoimassa keskusteluja. Rikkana rokassa, no problem.
Kun nain aloitusen oletin asiallista neuvoa kuinka rakennetaan talo Thaimaahan koska olen sita itsekin pohtinut. Rakentamisvalmis tonttikin tuli hankittua mutta aika nayttaa tuleeko mitaan. "No, sittenhan se on aloittamista vaille valmis!" sanoisi savolainen.- Anonyymi
Juurikin näin mitä kirjoitit suomalaisten kateudesta.
Mitä aloitukseen tulee, niin sen on kirjoittanut joku kateellisista kateellisin , joka jostakin syystä on katkerista katkerin. Kerta toisensa jälkeen häneltä on kysytty mistä tämä katkeruutensa juontaa. Kertaakaan ei ole vastannut.
- Anonyymi
Mitä sitten lopulta jäi senssulle käteen. Kelakortti, Kuopio ja yksinäisyys.
https://www.youtube.com/watch?v=K-pKZ8IrTxs - Anonyymi
Jaahas kyllitäti taas kertoo,
- Anonyymi
Juuri näin tai ainakin melkein.
Täti sana nimittäin on loukkaava tässä yhteydessä käytettäessä tätejä kohtaan. Etenkin kyllitätiä.
Tämä Senssu-Amalia on nimittäin....sanonko mitä....en kehtaa sanoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin tai ainakin melkein.
Täti sana nimittäin on loukkaava tässä yhteydessä käytettäessä tätejä kohtaan. Etenkin kyllitätiä.
Tämä Senssu-Amalia on nimittäin....sanonko mitä....en kehtaa sanoa.Toi on totta jos senssua verrataan ihmisseen.
- Anonyymi
Norsuhissimies taas satuilee Savossa ja satu tarjoilijoiden omakotitaloistakin on edelleen elossa. Teidän salaisella perheellä kun on se 25 metrinen uima-allas pihalla niin tiedät varmaan mitä on näissä säkeissä?
https://aijaa.com/ueIUmU- Anonyymi
Kuten arvasinkin niin thaimaalaisen uimahyppäävän hammaslääkärin aviomies ei tunnistanut allassuolasäkkejä, vaikka herralla on komeat uima-altaat remontoidun luxushuvilan pihalla.
Sama Chiang Main paroni ei tunnista kotikaupungistaan mitään paikkoja. Ei edes markkina-aluetta eikä kaupungin virastotaloa. Ilmeisesti salahuvila sijaitsee niin salaisessa paikassa ettei sieltä käydä kaupungilla ollenkaan.
- Anonyymi
Aijaa kuva kuksasta.
- Anonyymi
Aijaa kuva kuksasta.
- Anonyymi
Maalaismaisemassa silmä ja hermo lepää. Viljelemätöntä maata on vaimon suvulla vielä useita hehtaareja. https://aijaa.com/DS4IP5
Vanhassa huoltorakennuksessa on aikoinaan appiukko asustellut. Eivät ole anopin kanssa puhuneet toisilleen 15 vuoteen sanaakaan. Vähän pidempi mykkäkoulu.
Lääkäri kielsi appiukolta viinan, niin hänestä tuli työhullu nyt vastapainoksi. Kiertelee korjailemassa naapureidenkin tiluksia ilmaiseksi ja rakentelee katoksia ja puisia kärryjä. Taitava ukko käsistään.
Hedelmäpuita ja pensaita on ideana istutella tonttimme ulkopuolellekin ihan hyötykäyttöön eikä vain koristeeksi. Puutarhan perustaminen ei ole mitään halpaa Thaimaassakaan. Kymppitonni mennyt euroja jo ja ei ihan puolivälissäkään ole projekti.
Tutkiskellaan myös olisiko järkeä istuttaa nopeasti kasvava puulaji, josta tehdään grillihiiliä. Leikkauskelpoinen 3 vuoden välein.
T 2010- Anonyymi
Tiedetään että puutarhan perustaminen ei ole halpaa ..... ai miksikö tiedän?
S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedetään että puutarhan perustaminen ei ole halpaa ..... ai miksikö tiedän?
Solet googlaillut
- Anonyymi
Ei ole.parhaat ghiilet tulee kyllä pähkinän kuorista, joita ei juuri muutakaan käyttöä olem
- Anonyymi
Paikallinen nuori työmies zeOi8j
T 2010 - Anonyymi
Jotain ehkä tietäisin, rakennutinhan siellä minäkin.
- Anonyymi
Sitten tulit maitojunalla Suomeen kun rahat loppui, rakkaus loppui ja vakuutus ei enää kattanut uusia sairauksia. Jäljelle jäi loputon katkeruus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten tulit maitojunalla Suomeen kun rahat loppui, rakkaus loppui ja vakuutus ei enää kattanut uusia sairauksia. Jäljelle jäi loputon katkeruus.
Mitä tänään ruokatuntieväänä?
- Anonyymi
Mihin tarvitset kääntäjää Neiti, olethan vuosikausia opiskellut kieltä 2 h every day?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin tarvitset kääntäjää Neiti, olethan vuosikausia opiskellut kieltä 2 h every day?
Nuo sinun googlekääntäjällä tekemäsi tekstit ovat siansaksaa. Kääntäjä ei toimi thaikielen kanssa kunnollisesti. Tietäisit tuon jos osaisit thain kieltä edes alkeellisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo sinun googlekääntäjällä tekemäsi tekstit ovat siansaksaa. Kääntäjä ei toimi thaikielen kanssa kunnollisesti. Tietäisit tuon jos osaisit thain kieltä edes alkeellisesti.
Leiväpalaa. Miksi kiukustut kaikesta?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171