Se on rumien mielen tyynnyttämiseksi keksitty lause
Kauneus ei ole katsojan silmässä
29
<50
Vastaukset
Tiede ei tunne mitään absoluuttisesti kaunista, vain katsojan tuntemuksen kauneudesta. Katsojien tuntemuksissa on eroja.
- Anonyymi
Niin no, aika moni mies kuvittelee olevansa tämä katsojan silmä vaikkei ketään kiinnostaisi kuunnella, mutta kun mölyävällä kakaralla on asiaa
- Anonyymi
Nii onhan ns.universaali kauneusihanne( symmetriset kasvot, isot silmät, lantion ja vyötärön ja rinnanympäryksen suhde) mutta aikusten oikeesti kun ikää tulee, parisuhdetta haettaessa painaa luonne enemmän kuin ulkonäkö. Ja rakastuessa aina näkee toisen viehättävänä. Jos avioliiton tai yleensäkin vakavan suhteen ulkonäkö edellä, ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen että ongelmia kohti mennään.
- Anonyymi
Mitä sillä kauneudella loppupeleissä tekee. Vanhemmiten ryppynee jokainen ja hautaan ei saa peiliä mukaan. Saa vaan eläessä pinnalliset kiinnostumaan ja helvetinmoisen vitutuksen niistä muka-suhteista. Unohtamatta stalkkareita ja kyttääjiä.
- Anonyymi
Se on hölmöyttä jos lähtee sellaisiin "muka-suhteisiin" mukaan. Kaunis ja fiksu ihminen osaa valita oikean kumppanin itselleen ja noita esimerkkejä on.
- Anonyymi
Tavallaan kyllä osittain on, sillä nämä naiset olivat oman alueensa kruunattuja missejä, mutta minusta eivät ole mitään missin kruunun veroisen kauniita.
Tana Renee Woolley / Miss Rosamond
https://images.findagrave.com/photos250/photos/2017/316/133235398_cc81a2ba-8c60-4d41-b940-3ccaa2d00423.jpeg
Jackie Johns /kauneus kuningatar
www.gannett-cdn.com/-mm-/05d6088f024b00dca3636086b71bd754f6da5b38/r=274x400/local/-/media/2015/12/17/Springfield/Sx_Springfield_DO201310309300010_DO201310309300010V2.jpg - Anonyymi
Itse olen ihastunut ja myöhemmin seurustellut ainakin kolmen naisen kanssa joita en aluksi pitänyt kauniina. Kun tutustuin paremmin aloin pitää heitä kauniina. Aika jännää.
- Anonyymi
Osa saattaa kyllä kaunistua jos aikaa tutustumisesta ihastumiseen on
5-15 vuotta!
Ulkonäkö kun muuttuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa saattaa kyllä kaunistua jos aikaa tutustumisesta ihastumiseen on
5-15 vuotta!
Ulkonäkö kun muuttuuOn kyllä tapahtunut ihan muutaman kuukauden tai viikon sisällä.
- Anonyymi
Jostain syystä tästä tuli mieleen yksi nainen joka on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Hän ei varmasti ikinä lähde mielestäni vaikka olen vain kerran nähnyt hänet humalassa ollessani. Hän on kauneinta mitä olen ikinä nähnyt ja jos hän osallistuisi kauneuskisoihin niin hän pärjäisi varmasti ihan globaalilla tasolla.
Hän on vain niin kaunis. En usko että ikinä tulen näkemään mitään niin kaunista.
Miettikää että tämä tapahtui suomessa. Meillä on siis täällä suomenmaallakin erittäin kauniita naisia.- Anonyymi
http://lempimissit.suntuubi.com/?cat=264
Eipä noikaan missit useimmat oo mitään silmiinpistävän kauniita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
http://lempimissit.suntuubi.com/?cat=264
Eipä noikaan missit useimmat oo mitään silmiinpistävän kauniita.Sen takia tuon kirjoitinkin. Hän on missien yläpuolella ja missasitko kenties tuon globaali kohdan? Katsoppa miss universum kisaajia. Siellä on jo taso hieman eri kuin miss suomi kisoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
http://lempimissit.suntuubi.com/?cat=264
Eipä noikaan missit useimmat oo mitään silmiinpistävän kauniita.En viitsi tähän paljastaa tarkemmin... mutta tuolta sivulta minkä sinä linkkasit niin löytyy yksi lähisukulainen.
- Anonyymi
Tai sitten olet vain liian nuori ja kokematon ymmärtämään mitä tuo tarkoittaa.
- Anonyymi
Se on niin sama ja yhdentekevää olenko kaunis.muiden mielestä.tai omastanikaan.miksi pitäis olla.mikä meriitti se on.pitäkää te sitä tärkeänä jos pidätte.mun ei tarvii.hikoilkaa siellä punttisaleilla ja panostakaa hampaisiin ja kynsiin.jeejeejee.ootte te niin hyviä ihmisiä.ai että🤗.kelpaan itselleni näin.te samaa tavoittelette ettekä koskaan ole tyytyväisiä.kauneus ei tee onnelliseksi.väärät miehet kiinnostuu.huomannut itse sen olen.🐱
- Anonyymi
Ohhh 😱😱😱😱
- Anonyymi
Mitä ohhoh? Kauneudesta ja rahasta sekä vallasta tehty jotain jumalia mitä palvotaan.samoin seksi. Huudetaan että perusoikeus! Mitä veetä??ootteko oikeasti nuin pahviaivoja kaikki?korona täällä ja te juoksette yhä munanne eli himojenne ja kaiken maallisen paskan perässä.voi ihmiset.tuhoontuomitut typerykset.
- Anonyymi
Et ehkä ole sisäistänyt lausetta. Kaksi ihmistä voi nähdä kauneuden toisin. Tämän huomannut useasti kaveriporukassa vertaillessa. Lisäksi luonne ja toiseen tutustuminen voi vaikuttaa paljon. On niin paljon asioita. Pelkkä kiiltokuvakasvo ei tee ihmistä kokonaisuutena kauniiksi. Näin itse koen asian ainakin. Joku ihminen voi olla niin kokonaisvaltaisesti ihana että ulkonäkö menettää merkityksen ja muovaa aiemmin opitun normin täysin uusiksi. Alat etsiä myös muista ihmisistä hänen piirteitä.
- Anonyymi
Kyllä kauneus on katsojan silmissä. Et ole vaan kauneuden tajuinen?
- Anonyymi
Tässä lohtua meille epäesteettisille. Ei elämä ole pilalla, vaikka naama onkin!
Iltarukoukseni kuulukin: Herra, kun veit jo ulkonäön, anna minun pitää edes huumorintajuni! :)- Anonyymi
Hyvin kirjoitettu. Tällä naamalla sitä huumorintajua on tarvittukin. Ja parasta huumoria on nauraa itselleen😂😂
- Anonyymi
Sitten rumia miehiä on aika paljon noloo.
- Anonyymi
Totta!
Mutta RUMAN mielestä RUMAKIN voi olla kaunis.
Paitsi jos se muija on LÄSKI.
Kukaan ei tykkään LÄSKISTÄ, ruman voi vielä hyväksyä. - Anonyymi
Voi rassukkaa! Kauneus on katoavaista, mutta tyhmyys ja ilkeys lisääntyy!
- Anonyymi
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Kyllä, kauneus on aina katsojan silmässä.
Kaikki mitä aistimme noiden silmien läpi, suodattavat ajatuksemme myös muistojen ja elämän kokemustemme läpi. Kaikki piirteet, eleet, värit, muodot.. jotka tuovat itselle hyvää oloa, turvaa, kiihottaa ym..
se on sitä omaa henkilökohtaista kokemustamme kauneudesta. Varhaisia muistikuvia jostakin menneestä.. Tai vastaavasti tulevasta, jos kaipaa jotakin uutta ja jännittävää. - Anonyymi
Vähän niinku ryppyreikä sun suun tilalla 🤣
- Anonyymi
Totta kai kauneus on katsojan silmässä. Onhan eri ihmisillä aivan erilainen käsitys siitä mitä on kaunista tai komeaa. On tietysti universaaleja ihanteita mutta ne ovat vain pintaraapaisu. Ei jokainen "komea" mies ainakaan minua miellytä lainkaan vaikka ovatkin komeita. Siis ei herätä mitään tuntemuksia tai mielenkiintoa edes katsoa sen tarkemmin. Tai jos on epämiellyttävä luonne niin herättää negatiivisia tuntemuksia vaikka näyttäisi miltä.
Parhaillaan olen ihastunut mieheen joka on kyllä mielestäni oikein komea mutta kyllä ison osan viehätysvoimasta tekee jokin hänen olemuksessaan, puhetavassaan, katseessaan. Haluaisin katsoa aivan läheltä niihin silmiin. No kunhan nyt kirjoitin aikani kuluksi näin koti-iltana. - Anonyymi
"Emme rakasta toista siksi, että hän on kaunis, vaan meidän mielestämme hän on kaunis, koska rakastamme häntä." Muistakaa, olette aina kauniita!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187