Keskusta palannee entiseen aikaan, puheenjohtajissa

1) Keskustakonkari: ”Sekä Suomen että EU:n tilanne niin vaikea, että hakisin ex-pääministerilinjalta”
Nostettiin esille Esko Ahon, Matti Vanhasen ja Juha Sipilän nimet. Nyt aika niin paha ettei tästä selvitä kuin huippu osaamisella.
Keskustan entinen kansanedustaja, konkaripoliitikko Olavi Ala-Nissilä katsoo, että sopiva valtiovarainministeri voisi löytyä keskustalaisten ex-pääministerien joukosta.
”On sekä Suomen että EU:n tilanne niin vaikea, että valtiovarainministeriä hakisin ex-pääministerilinjalta Vanhanen, Sipilä tai eduskunnan ulkopuolelta Aho - josko lähtisivät”, hän pohtii.
Ensin valtiovarainministeriksi, siitä sitten keskustan puheenjohtajaksi.

2) mm Antti Rinteen avustajana ollut Dimitri Qvintus
on vuosien varrella työskennellyt muun muassa useiden Sdp:n ministerien erityisavustajana.
Dimitri Qvintus ehdottaa; ”Keskustan kannattaisi laittaa erinomaisesti pestiä hoitanut Mika Lintilä valtiovarainministeriksi. Elinkeinoministeriksi Antti Kurvinen olisi kuin tehty”, Sanna Marinin ja Antti Rinteen erityisavustajana toiminut, Bayerin suomalaisen tytäryhtiön yhteiskuntasuhdepäällikkönä reilun kuukauden päästä aloittava Dimitri Qvintus ehdottaa huomauttaen samalla, että järjestely olisi väliaikainen.
-.-.---

Kulmunin dramaattinen ero on käynnistänyt myös keskustelun keskustan hallitusjatkosta. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vauhditti spekulaatioita sanomalla Länsi-Savon haastattelussa, että keskusta tekee Itä-Savon sote-asemasta hallituskysymyksen.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen kuitenkin vakuuttaa keskustan jatkavan hallituksessa.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyt tarvitaan vanhoja konkareita myös SDP. Nämä tulevat asiat ei hoidu tyttö triolla.

      • Anonyymi

        Keskustan on korkea-aika päästää irti vanhoista konkareistaan, jos puolue haluaa kannatuksensa nousevan.
        SDP teki niin ja puolueenkannatus on noussut.

        Hallitus on hoitanut Suomen asiat mallikkaasti ilman vanhoja konkareitakin tähän asti, vaikka elämmekin poikkeusoloissa.
        On alentavaa suhtautua naisministereidemme toimintaan, vaikka Katri Kulmani tekikin yhden kyseenalaisen virheen.

        On hyvä muistaa, että monet Kepun miespuoliset kansanedustajat, ministerit ja jopa pressakin ovat mokanneet ilman seuraamuksia.

        Keskustapuolueen olisi syytä muuttaa nimeään, koska se ei ole enää "Maalaisliitto", joksi se vieläkin maaseudulla mielletään vanhojen äänestäjien keskuudessa.

        Maatalous on liiketoimintaa, joka pitää huolta maamme elintarvikeomavaraisuudesta.

        kylmätotuus


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Keskusta tarvitsee Katri Kulmunin eron jälkeen vahvinta mahdollista politiikan selkärankaa. Uudeksi valtiovarainministeriksi esillä ovat entiset pääministerit Esko Aho ja Matti Vanhanen.
      Mutta kuka jatkaa valtiovarainministerinä, kun maa elää toisen maailmansodan jälkeen pahimmassa talouskriisissä?
      Kannatuspiikin tippumisen jälkeen kepu tarvitsee kokeneita konkareita peliin.
      Entinen pääministeri Esko Aho tai entinen pääministeri Matti Vanhanen.

      Nimet ovat vahvasti esillä myös keskustan eduskuntaryhmässä.
      Kummallakin on poliittista uskottavuutta. Esko Ahokin on viimeisillä ulostuloillaan kertonut, että politiikka kiinnostaa ja kiehtoo.

      Hallitus jatkaa joka tapauksessa – kiikun kaakun.
      Moni on epäillyt, että hallitus kaatuu joka tapauksessa elokuun budjettiriihen myötä. Jos keskustalla on halua jatkaa uskottavaa hallitusyhteistyötä, tarvitaan uskottavia nimiä.
      Aho ja Vanhanen olisivat niitä.
      Ahollekin voisi sanoa presidentti Kyösti Kallion viisauden, jonka hän esitti aikoinaan Risto Rytille sotavuosina. Kun isänmaa on vaarassa, sen palvelemisesta kieltäytyminen on maanpetturuutta.
      Ahon kokemuksilla olisi tilausta.
      Olkoon Aho tai Vanhanen, se lisäisi myös keskustan uskottavuutta.
      Syksyn mittaan politiikassa saatetaan nähdä kummempiakin kuin entisten poliitikkojen nousu paraatipaikoilla.

      Aho olisikin kova luu tuohon pestiin. Ja kokemustakin löytyisi siitä mitä pitää tehdä kun rahat ovat lopussa. Sipilä nosti jo maan hyvään jamaan, tuli lakot ja korona ja miinusta tänä vuonna 20 miljardia euroa. Tätä ei hoideta huulia heiluttelemalla.

    • Anonyymi

      Ainoa asia minkä Sipilä osaa on selkään puukotus! Juonittelussa, vatuloinnissa maailmanmestari luokkaa!
      Suomessa sen empää kuin maailmallakaan ole mitään tuotantoa, nyt rahapiirit "tienaavat" kyykyttämällä ihmisiä! Oppositio kohkaa työllisyydestä ja työllisyyden parantamisesta, vaikka kaikki tietävät, että maailmanmarkkinoillakaan ei investoida mihinkään, Suomessa ei senkään vertaa, Elinkeinoelämä ON muuttunut PYSYVÄSTI, mikään vanha ei toimi eikä paikallinen sopiminen muuta työmarkkinoita tai maailman markkinoita mitenkään.
      Enää ei ole mitään tuotteita, tuotantoa jolla kilpailla globaaleilla markkinoilla, ei meillä eikä maailmalla!
      Eihän edes Englanissa ole enää perinteisiä yrityksiä jotka investoisivat ja työllistäisivät vaan on "yrittäjiä" joilla ei ole mitään muuta kuin velkaa, joiden asema on orjuuttakin huonompi, meillä ollaan menissa siihen suuntaan helkatin moista vauhtia.
      Kohkataan " uudistuksista" kun oikea nimi on HUONONNUKSIA! Politiikka tänä päivänä on selkään puukotusta, kieroilua, juonittelua siitä kuka on kaliffina kailiffin paikalla, siinä yhteiset asiat ovat hyttysen paska Itämeressä!

      • Anonyymi

        Talous ja työllisyys kunnossa hallituksen pää tehtävä.
        Sen sai aikaiseksi Sipilän hallitus. Joka meni saman tein tämän vuoden 20 miljardin lisävelalla.
        Kuka sen velan hoitaa, tarvitaan senioreita politiikan osaavalta hyllyltä, ei tyttösiä, se nyt nähtiin pian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talous ja työllisyys kunnossa hallituksen pää tehtävä.
        Sen sai aikaiseksi Sipilän hallitus. Joka meni saman tein tämän vuoden 20 miljardin lisävelalla.
        Kuka sen velan hoitaa, tarvitaan senioreita politiikan osaavalta hyllyltä, ei tyttösiä, se nyt nähtiin pian.

        Huomaatko, millaisia idioottimaisuuksia esität? Molemmat väitteet ovat totaalista tuubaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talous ja työllisyys kunnossa hallituksen pää tehtävä.
        Sen sai aikaiseksi Sipilän hallitus. Joka meni saman tein tämän vuoden 20 miljardin lisävelalla.
        Kuka sen velan hoitaa, tarvitaan senioreita politiikan osaavalta hyllyltä, ei tyttösiä, se nyt nähtiin pian.

        Mitäs sinäkin ehdotat, jos koronan jälkihoitoa ei hoideta velanotolla,?
        Niin, et osaa ehdottaa mitään. Siis sinunkin vaihtoehto ja viisastelu on vain sanahelinää.

        Jätettäiskö poliisien, sairaanhoitajien ja opettajien palkat maksamatta? Entä kuntie tilanne, annettaisiko mennä retuperällä kunnat, varsinkin ne pienet kepukunnat maaseudulta. Entä kadetaanko yritykset ja saatettaisi aikaan massatyöttömyys? Vai ajattelitko että lapsien kouluruokailu loppuisi ja maantiet jätettäisi entisestään rapistumaan. Lopetettaisko maataloustuet, annettaisi kaikkien tulla omillaan toimeen, tapettaisi vanhukset nälkään sänkyihinsä.

        Tällaisen jo yhteiskunnan haluaisit? Haluaisitko todella kaikkien ihmisten voivan huonosti? Näemmä haluat vain tuhoa ja kurjuutta. Mieti kannattaako sun sitten elää ollenkaan, siis olisko eläminen elämisen arvousta.?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs sinäkin ehdotat, jos koronan jälkihoitoa ei hoideta velanotolla,?
        Niin, et osaa ehdottaa mitään. Siis sinunkin vaihtoehto ja viisastelu on vain sanahelinää.

        Jätettäiskö poliisien, sairaanhoitajien ja opettajien palkat maksamatta? Entä kuntie tilanne, annettaisiko mennä retuperällä kunnat, varsinkin ne pienet kepukunnat maaseudulta. Entä kadetaanko yritykset ja saatettaisi aikaan massatyöttömyys? Vai ajattelitko että lapsien kouluruokailu loppuisi ja maantiet jätettäisi entisestään rapistumaan. Lopetettaisko maataloustuet, annettaisi kaikkien tulla omillaan toimeen, tapettaisi vanhukset nälkään sänkyihinsä.

        Tällaisen jo yhteiskunnan haluaisit? Haluaisitko todella kaikkien ihmisten voivan huonosti? Näemmä haluat vain tuhoa ja kurjuutta. Mieti kannattaako sun sitten elää ollenkaan, siis olisko eläminen elämisen arvousta.?

        Nyt heitit Pankkopölhölle liian pahan vastineen. Ei siltä tolliskolta löydy mitään järkevää esitystä mainitsemiisi asiakohtiin. Sieltä tulee vaan sossua, punikkia, Halosen lentomatkaa, SAK/SDP- sisällissotasyytöksiä, ay-liikettä, seksuaalivähemmistöpilkkaa jne. muuta populistista ulostetta. Täysin elävästä elämästä irtaantunut, taantunut sekä ilmiselvästi katkeroitunut vanha eläkeläishöppänä.


    • Anonyymi

      Jos Sipilän tai Ahon naama näkyisi valtiovarainministeri ovella, niin Sanna vetelisi turpaan noita ääliöitä välittömästi.

      • Anonyymi

        Sipilä vahvimmilla valtiovaraiministeriksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä vahvimmilla valtiovaraiministeriksi.

        Mahtaisikohan Sipilällä riittää pokkaa ilmoittautua halukkaaksi, koska oman hallituksensa sotkutkin ovat vielä selvittelyssä? Mikäli perustuslakivaliokunta päätyy esitutkinnan kannalle, kyseeseen saattaa tulla ministerivastuuasia.

        "Yksityishenkilö teki keväällä rikosilmoituksen siitä, syyllistyivätkö valtiovarainministeriön virkamiehet rikokseen jättäessään kertomatta eduskunnan perustuslakivaliokunnalle (PEV) ja sosiaali- ja terveysvaliokunnalle olennaisia tietoja sote-uudistuksen maakunnille aiheuttamista kustannuksista."

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/eac05452-2ef6-48a4-9a8e-f3e18a55d92d


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä vahvimmilla valtiovaraiministeriksi.

        Siis kepulainen valehtelija taaskin kelpaisi muille? Se joka lenteli taivaalla? Tarkoitatko sitä miestä joka sanoi, että ei halua ministeriksi ja on neljä vuotta rivikansanedustajana. Siis sama mieskö joka sanoi että ei leikkaa koulutuksesta edellisessä hallituksessa, mutta leikkasin 600 miljoonaa, siis se mies joka lupasi antaa kotinsa turvapaikanhakijoille, mutta ei antanutkaan. Siis se Kelmi joka synnytti uuden puolueen johon loikkasi parikymmentä persua ja jota puoluetta ei kukaan koskaan ollut äänestänyt?

        Oot sinä varmaan yhtä sairas mielestäsi vai mitä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä vahvimmilla valtiovaraiministeriksi.

        Ei ikinä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ikinä.

        Komppaan. Sipilä ei edusta keskustaa, vaan Sipilän linja on kokoomuksen oikean siiven oikealla puolella, ei alkiolainen linja. Sipilä valtiovarainministerinä lisäisi yhteiskuntaluokkien eriarvoistumista vielä enemmän kuin kokoomuslaiset valtiovarainministerit.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tänävuonna jo oettu velkaa 20 milardia, ei tuollainen voi jatkua koronan jälkeen, kun pitää tulouttaankin alkaa valtion kassaan.

    • Anonyymi

      Jos anarkia tulisi punavihreitten jälkeen maahan, silloin olisi kaikki omassa kädessä.
      Kun naisia näin paljon hallituksessa , se oli ounasteltavissa, että kynnet on vastakkain.
      Kun kohta alkaa maksaminen lakoista, joita taas näkyy uusia tulevan, maa menee entistä alemmas.

      • Anonyymi

        Ei täällä mikään muu nyt lakkoile kuin Palstapölhön pää.


    • Anonyymi

      Pitkä liuta on eronneita tai erotettuja ministereitä

      Irak-gate kaatoi pääministeri Anneli Jäätteenmäen ja tekstiviestit ulkoministeri Ilkka Kanervan k.
      Ministerejä eroaa tehtävistään monista syistä. On kohuja ja skandaaleja, mutta myös muita syitä kuten siirtymisiä toisiin tehtäviin.

      Anneli Jäätteenmäki on juuri jättänyt eronpyyntönsä presidentti Tarja Haloselle Kultarannassa 18. kesäkuuta 2003.
      Ministerien erot ovat Suomessa varsin harvinaisia, mutta kun ministeri töppää, kohua riittää.

      Pyytämättä ja yllätyksenä ministerien erot eivät yleensä tule, vaan paine kasvaa tyypillisesti muutaman päivän kestäneen intensiivinen kuohunnan kautta. Näin kävi myös perjantaina erostaan ilmoittaneelle valtiovarainministeri Katri Kulmunille (kesk).

      Yksi poliittisen lähihistorian merkittävimmistä eroista on ollut keskustan pääministerin Anneli Jäätteenmäen ero.
      Jäätteenmäki kaatui juhannuksen alla vuonna 2003 niin sanottuun Irak-gateen. Jäättenmäki käytti vaalikamppailussa presidentin kansliasta vuodettuja salaisia Irak-asiakirjoja. Eduskunnan epäluottamus johti Jäätteenmäen eroon 18. kesäkuuta 2003.

      Ulkoministeri Ilkka Kanerva tapasi 31. maaliskuuta 2008 Ruotsin ja Norjan ulkoministerit Helsingissä ja pyyhälsi tapaamiseen kommentoimatta ympärillään pyörivää tekstiviestikohua. Seuraavana päivänä kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen ilmoitti, ettei Kanerva voi jatkaa ulkoministerinä.

      Ikimuistoisiin ministerieroihin kuuluu myös kokoomuksen ulkoministerin Ilkka Kanervan ero huhtikuussa 2008. Kanerva joutui keskelle kohua viestiteltyään eroottisen tanssijan Johanna Tukiaisen kanssa.

      Ministerejä eroaa tehtävistään monista syistä. On kohuja ja skandaaleja, mutta myös muita syitä kuten siirtymisiä toisiin tehtäviin.

      Ministereitä on eronnut myös perhesyihin vedoten, kuten esimerkiksi perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä ja kokoomuksen opetusministeri Sari Sarkomaa. Myös rkp:n puheenjohtaja ja puolustusministeri Stefan Wallin kertoi perheen syyksi erolleen, vaikka työntöä saattoi aiheuttaa myös keskustelu Dragsvikin varuskunnan lakkauttamispäätöksen perumisen ympärillä.

      Yksi syy erota on se, että häviää puoluejohtajakisan, kuten kävi Alexander Stubbille kesäkuussa 2016. Valtiovarainministeri salkku siirtyi kokoomuksen uudelle puheenjohtajalle Petteri Orpolle. Samoin kävi Jutta Urpilaiselle, joka erosi valtiovarainministerin tehtävästä vuonna 2014 hävittyään Sdp:n puheenjohtajuuden Antti Rinteelle.

      Rinne jätti viime joulukuussa eronpyyntönsä pääministerin tehtävästä. Samalla koko Rinteen hallitus hajosi. Hallituksen kaatumista edelsi mittava Posti-kiista, ja siksi omistajaohjauksesta vastannut ministeri Sirpa Paatero (sd) ehti erota tehtävistään ennen Rinnettä.

      Erostaan ilmoittava ympäristöministeri Heidi Hautala tiedotustilaisuudessa 11. lokakuuta 2013.
      Usein ministerieroon liittyy oleellisena osana viestintämoka. Luottamus sulaa hyvin nopeasti, jos ministerin sanomiset eivät ole johdonmukaisia. Näin kävi omistajaohjauksesta vastanneelle kehitysministerille Heidi Hautalalle (vihr).
      Hautala painosti keväällä 2012 murtajayhtiö Arctia Shippingin johtoa luopumaan Greenpeace-aktivisteja vastaan tehdystä rikosilmoituksesta. Asiasta nousi kohu, jonka aikana Hautala muutti selitystään tekemisistään.

      Ero on myös varsin väistämätön, jos ei erota omia ja muiden rahoja ja ymmärrä jäävätä itseään omaa etua koskevista päätöksistä.

      Kulttuuriministeri Suvi Linden ilmoitti eduskunnan kyselytunnilla 30. toukokuuta 2002 eroavansa tehtävästään. Ero johtui oululaiselle Sankivaaran golfkentälle myönnetystä 170000 euron valtiontuesta.
      Toukokuussa 2002 kokoomuksen kulttuuriministeri Suvi Lindén erosi sen seurauksena, että oli puoltanut tukea golfkentälle, jossa oli itse osakkaana.

      1990-luvun näyttävimpiin ministerieroihin kuuluu toisen valtiovarainministerin Arja Alhon (sdp) ero. Niin sanotut Sundqvist-sotkut saivat tuolloin paljon huomiota.

      Korkein oikeus tuomitsi heinäkuussa 1997 STS-Pankin entisen pääjohtajan ja sosiaalidemokraattien entisen puheenjohtajan Ulf Sundqvistin 9 miljoonan markan vahingonkorvauksiin holtittomasta luotonannosta. Alho kaatui, koska hyväksyi Sundqvistin vahingonkorvausten kohtuullistamisen 1,2 miljoonaan markkaan.
      Alho joutui poliittisen myrskyyn eduskunnassa.
      Toinen valtiovarainministeri Arja Alho erosi tehtävästään 7. lokakuuta 1997 niin sanotun Sundqvist-jupakan seurauksena.

      Kokoomuksen liikenneministeri Matti Aura. Syynä Auran eroon vuonna 1999 olivat Soneran silloisen toimitusjohtajan Pekka Vennamon (smp) tekemien osakekauppojen epäselvyydet. Aura erotti niiden vuoksi ensin Vennamon ja erosi sitten itse.

      Oma lukunsa ministerierojen historiassa on Kauko Juhantalo.
      Keskustalainen kauppa- ja teollisuusministeri Juhantalo erosi vuonna 1992 yritystensä talousvaikeuksien tultua julki. Hänet erotettiin eduskunnasta vuonna 1993 valtakunnanoikeudessa saamansa ehdollisen lahjustuomion takia.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kpuit elättää. maatalousloisii


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2043
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1495
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1371
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe