Keskustapuolue on nyt syvästi mukana mm EU rahassa, kun kokenut ex pääministeri Vanhanen siinä liputtamassa. Neuvottelut hoiti pääministeri Sanna Marin, jolle annettiin ohjeet eritahoilta ja raamit myös. Tärkeä maatalous sai oikeastaa laajan EU alueen paljon tukea rahoituksessa. Myös me pieni Suomi siinä hyödyttiin, vaikka siitä rahasta otetaan myös ilmastoon -mitä se onkaan ? Onko ilmaston taso kuin vihreä nais -kansanedustaja sanoi pääsiäisen aikaan, ettei saa trullit otta pajun oksia, että heikentää luontoa. Että kovin on hänenkin tietonsa luonnosta olematonta, paju joka häirikkönä työtää itseään jokapaikassa.
Ovatko hallituksen kehuskelut tyhjiä, kun Unkari hehkuttaa Suomen vaatiman ehdon torppaamista EU-paketissa? -tämä nyt tuli esille Unkarin taholta, ja Suomi sai heitä kiitosta ! Unkari onkin veljesmaa. Samaan aikaan kun hallitus hehkuttaa oikeusvaltioperiaatteen kytkemistä EU:n rahanjakoon, Unkarin [pääministeri] Viktor Orban kumppaneineen iloitsee, että he saivat kirjauksen torjuttua. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on kehunut EU:n elvytyspaketissa ja monivuotisessa budjettikehyksessä sitä, että oikeusvaltioperiaate kytkettiin osaksi rahoituksen ehtoja. Oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen EU:n rahanjakoon näyttää vesittyneen.
Oli nyt miten tahansa tämä `eipäs-juupas ` keskustelu, nähdäkseni, ja `kantani mukaan pääministeri Marin toimi jämäkästi, kuten pääministeriltä tulee odottaakkin.
Mitä Brysselissä juuri tapahtui? Elvytyspaketti on joko historiallinen hetki ja uuden Euroopan synty ranskalaisittain – tai huolestuttava hyppy yhteiseen velanottoon suomalaisittain. Kumpaakin vastakkaista näkökantaa perustellaan täsmälleen samoilla syillä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron hehkutti ranskalaisen TF1-kanavan haastattelussa tiistai-iltana, että samana aamuna saavutettu sopu koronaelvytyspaketista oli Euroopalle historiallinen hetki.
– Tärkein asia, joka unionille on tapahtunut sitten yhteisen valuutan euron perustamisen, Macron sanoi. kts Le Monde, siellä hehkutetaan Ranskan voittoa EU kokouksesta kuin sotavoittona. Politiikka tätä, kehutaan itseä, eikä heillä mikään torjuntavoitto kuin Urpilaisen häviössä.
Suomalainen EU:n ja talouden tuntija Vesa Vihriälä suhtautuu elvytyspakettiin kriittisesti samoista syistä, joista Macron sitä kiittää. Hänen mukaansa EU:n perussopimusta on tulkittu uudelleen ilman siitä käytävää poliittista keskustelua.
– Nyt otetaan paljon velkaa, pitkäksi ajaksi, ja iso osa siitä on suoria tukia yksittäisille jäsenmaille. Muutos on suuri, sillä aiemmin velanotto on ollut mahdotonta EU:n perussopimuksen näkökulmasta. Vihriälän mielestä huippukokouksen lopputulema voi johtaa ongelmalliseen kehitykseen tulevaisuudessa.
– Merkittävä, periaatteellinen muutos avaa portin sille, että jatkossa syntyy EU-tasolla finanssipolitiikkaa ilman, että on luotu liittovaltiomaisia struktuureja, jotka pitäisivät sen hallinnassa.
Jos Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehnin avustajana 2010–2012 toiminut Vihriälä olisi saanut päättää, suorat tuet olisi rahoitettu jäsenmaksuista ja lainojen osuutta elvytyspaketista olisi kasvatettu.
– Se olisi ollut sopusoinnussa periaatteen kanssa, että menot sovitetaan tuloihin, ei velkaan.
Kritiikki ei kohdistu elvytyksen tarpeeseen
Vihriälä korostaa, ettei suomi elvystyspakettia sinällään.
– On ilmiselvää, että finanssipoliittista ponnistusta tarvitaan ja huolehditaan siitä, että elvytys tapahtuu koko EU:n alueella.
Hän arvioi saavutettavan elvytysvaikutuksen olevan kohtuullisen suuri ja toimivan kuten on tarkoitettu.
– Sillä on tarkoitus tukea talouden rakennemuutosta, pysyä mukana digitaalisessa kilpailussa Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa sekä huolehtia ilmastopolitiikan toteutumisesta.
"Nuuka nelikko" ja erityisesti Hollannin pääministeri Mark Rutte vaativat Brysselin maratonkokouksessa, että suorien tukien saamisen ehtona on maiden talousjärjestelmän uudistaminen. EU-tason elvytyspaketti on välttämätön, sillä osassa maita talous on niin heikossa kunnossa, etteivät ne pysty itse sitä elvyttämään.
Otin lainauksia itseäni paljon viisaammilta, kun me ei palstalla olla tasoaan, niin noin esille, niin saamme edes jotain "päätä pidempää" kuulla. Arhinmäkeä ja tovereitaan viitsi edes isommin siteereta, kun sanovat ettei velkaa tarvitse maksaa takaisin. Voisikin Paavolta rahamiehenä kysyä, että annatko kymppitonnin lainaan, ja en maksa takaisin !
Tällaisia mietteitä, ja korostan, että siinä omaakin mukana, laita omaasi jos huvittaa, muttei Sipilästä vaikeroiva.
Vihriälä jää seuraamaan, millä ehdoilla tukia myönnetään. Avustukset kytketään kansallisiin uudistusohjelmiin, jotka komissio ja neuvosto hyväksyvät.
– Millaisia ohjelmia hyväksytään, ei pysty nyt sanomaan. Siitä on syytä olla huolissaan, hän sanoo.
Tuossa pohdin jopa syntyjä syviä, millaista politiikka on koukeroineen
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Taitaa Orhonen olla muita keskustelijoita sivistyneempi, ja osaavampi, joten ei saa heiltä kuin nälvimistä, ei asiallista osaavaa kirjoitusta. nJotkut hokee persuksi, pankkomajuriksi, ja Kapi kielellä vähäpojaksi.
- Anonyymi
Ylivoimaisesti paras osaavuus.
- Anonyymi
On se !
- Anonyymi
Panttasiko Satu Hassi tietoja?
Onhan tuo nyt aika outoa, jos Suurenvaliokunnan varapuheenjohtaja, vaikkakin kuuluu oppositioon ei tiedä pääministerin raportoinnista mitään.
Pakosta tulee taas sellainen olo, että mitähän univelkainen Marin on mennyt sopimaan ja onko mandaatti ollut riittävä?
Todella outoa myös miksi tieto ei ole kulkenut valiokunnan vihreältä puheenjohtajalta Satu Hassilta eteenpäin varapuheenjohtaja Mäkelälle ?- Anonyymi
Marin pitää puheita perustuslain yli kävelemisestä kovina ja vaatii täsmennyksiä, missä kohtaa hän olisi toiminut vastoin perustuslakia.
Marin hän sanoo pitäneensä Suomen kannan EU-asioissa muodostavan suuren valiokunnan puheenjohtajan Satu Hassin (vihr.) ajantasalla neuvotteluista. Huh tuon komukan !
On selvää, että asiasta on erilaisia näkemyksiä ja kantoja eri puolueilla. Näistä olen aina valmis keskustelemaan. Sen sijaan epämääräiset vihjaukset ministerivastuuprosessista eivät ole reiluja. Näin vakavissa syytöksissä pitäisi olla villoja vihjausten sijaan.
— Sanna Marin (@MarinSanna) 23. heinäkuuta 2020 - Anonyymi
Hassi on taistolainen ei olisi tuollasiin toimiin.
- Anonyymi
Joutavaa horinaa...
- Anonyymi
Onkohan avaajan suvussa esiintynyt mielenvikaisuutta häntä aiemmin?
- Anonyymi
On, kun ei ole vasemsmitolainen. Vasemsmitolaiset, vasemmsitolaisen mielestä vain oikeita kansalaisia. Sitähän ajat Urpo takaa. Pankkolägvitsi lienet, joka yöllä kusee allensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On, kun ei ole vasemsmitolainen. Vasemsmitolaiset, vasemmsitolaisen mielestä vain oikeita kansalaisia. Sitähän ajat Urpo takaa. Pankkolägvitsi lienet, joka yöllä kusee allensa.
Pankkomajurin kiljuämpäri näköjään kirjoitusvirheistä päätellen hyvää vauhtia tyhjenemässä.
- Anonyymi
Omituista tuo höpinä oikeusvaltiosta. Kukaan ei oikein pysty selittämään mitä se käytännössä meinaa.
Minulle oikeusvaltio on sitä että jokainen saa tarvittaessa asiansa esille oikeudessa. Nyt ei asia niin ole vaan raha ratkaisee.
Oikea SOTILAS- Anonyymi
Tämähän selitti;
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html
Mutta päin peetä!
Kuulemma Stasi listan piilotuskin on oikeusvaltion periaatteiden mukaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän selitti;
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html
Mutta päin peetä!
Kuulemma Stasi listan piilotuskin on oikeusvaltion periaatteiden mukaista.Halla-aho luonnehti hyvin Halosta skriptassaan 2006.
DDR- ihminen henkeen ja vereen mummo on. Ei pääse yli eikä ympäri.
PohPrEvp
- Anonyymi
Stasi listalla. Näin sossut kiersi vankilan.
- Anonyymi
Ay mafiahan se on ostovoiman häivyttänyt, palkkoja aikoinaan nosteltiin ja taas devalvoitiin kun oikea tapa olisi ollut nostaa palkkoja vain tuottavuuden nousua vastaavasti jolloin kilpailukyky olisi säilynyt ilman devalvointejakin.
Talven lakot oli huippu, kun punikit rääkyi että 6 minuuttia on liikaa.- Anonyymi
Pankkopölhölestaa kaivelee edelleenkin ilmaistyövoima-sopimusten purkautuminen. Sairas mieli kun kaipaa kyykytyspolitiikkaa takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pankkopölhölestaa kaivelee edelleenkin ilmaistyövoima-sopimusten purkautuminen. Sairas mieli kun kaipaa kyykytyspolitiikkaa takaisin.
Oleko 6 minuuttia enemmän vai vähemmän palstalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492298- 262063
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161434- 1211371
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71964Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut108917Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873