Järkyttävää luettavaa

Eilen luin järkyttävää asiaa perhesurmasta.
Vuonna 2012 pienellä paikkakunnalla,
isä ampui 3 pientä lastaan ja itsensä.
Teloitustyyliin kuivaamossa.

Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni, kun ajattelin niiden viisi- ja kolmivuotiaitten kohtaloa ja kauhua.

Paljon pohdittiin, mikä ajoi nuoren maataloisännän tuollaiseen hirmutekoon.
Oliko sukupolvenvaihdos liian kuormittava.
Oliko neljännen lapsen syntymä jokin kulmakivi.
Miksi vaimo oli koko viikonlopun kyläilemässä vauvan kanssa eri paikkakunnalla, jättäen muut lapset miehen hoiviin.
Missä olivat tilalla asuvat miehen vanhemmat.
Asekaapissa oli luvallisia aseita, mutta pistooliin, jolla lapset surmattiin, ei miehellä ollut lupaa, miehen isällä oli.

Oikeasti aika tarkkaan suunnitelmaan teko selvästi viittaa.
Mutta miksi?

Mitään virallista motiivia ei koskaan löytynyt.
Alkoholia tai mitään lääkkeitä ei löytynyt ruumiinavauksessa.
Vaimo sanoi, että heillä kaikki asiat olivat hyvin.
Ei taloudellisia vaikeuksia.
Hän löysi kotiin tullessaan miehensä ja lapsensa kuolleina.

Miehellä taas ei voinut olla kaikki hyvin.
Hän tavallaan joutui ainoana poikana vanhan sukutilan jatkajaksi.
Halusiko hän sitä oikeasti.
Poikalasta haluttiin ja neljäs oli poika.
Mutta ilkeät huhut kiersivät, että hän ei ole lapsen isä.
Saiko hän koskaan toteuttaa itseään.
Ehkä rekkakuskina oleminen välillä oli jotain sellaista vapautta.

Mutta oli syy mikä tahansa, ei mikään ole sellainen, että lapset tapetaan.

Jotenkin kammottavaa oli ristillä appivanhempien lopputervehdys.
Rakasta vävypoikaa muistaen.

8

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Että eilen luit? Aika kartalla sinäkin olet. Anna olla pohtimatta mennyttä, joka ei sinulle kuulu. Mitä ihmettä itse oikein ajattelet?

      • Ano 9:04
        En ole ollut kartalla 2012.
        Olin monta vuotta muissa maailmoissa.
        Lehdet ja kaikki uutiset jäivät lukematta.
        Oli parempia harrastuksia tai pahempia.

        Tämä tapaus on kuohuttanut koko Satakuntaa, missä asun, pitkän aikaa.
        Sitä on näköjään pohdittu todella paljon.
        Kuolinilmoitus peitti SK:sta puoli sivua.

        Tähän juttuun liittyy yksi mielenkiintoinen seikka.
        Kun luin niistä kaikista huhuista ja melkein tosiasioista, yksi juttu pisti silmään.

        Väitettiin, että jos miehellä on kolme tytärtä, neljäskin on tyttö.
        Että mies ei voi saada poikaa, jonkin kromosomin poikkeavuuden vuoksi.
        Mikä on todella tärkeätä, vieläkin, maatiloilla.
        Poika pitää olla jatkajana.

        Niin tuo väite tytöstä.
        Minä olen neljäs tytär, vaikka poikaa toivottiin.

        Ajattelin lähteä bussiin.
        Menen palvelukotiin hakemaan veljeni kaffeelle.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano 9:04
        En ole ollut kartalla 2012.
        Olin monta vuotta muissa maailmoissa.
        Lehdet ja kaikki uutiset jäivät lukematta.
        Oli parempia harrastuksia tai pahempia.

        Tämä tapaus on kuohuttanut koko Satakuntaa, missä asun, pitkän aikaa.
        Sitä on näköjään pohdittu todella paljon.
        Kuolinilmoitus peitti SK:sta puoli sivua.

        Tähän juttuun liittyy yksi mielenkiintoinen seikka.
        Kun luin niistä kaikista huhuista ja melkein tosiasioista, yksi juttu pisti silmään.

        Väitettiin, että jos miehellä on kolme tytärtä, neljäskin on tyttö.
        Että mies ei voi saada poikaa, jonkin kromosomin poikkeavuuden vuoksi.
        Mikä on todella tärkeätä, vieläkin, maatiloilla.
        Poika pitää olla jatkajana.

        Niin tuo väite tytöstä.
        Minä olen neljäs tytär, vaikka poikaa toivottiin.

        Ajattelin lähteä bussiin.
        Menen palvelukotiin hakemaan veljeni kaffeelle.

        Olin ensimmäinen tytär, jota ei saatu abortoitua, vaikka aborttia haettiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olin ensimmäinen tytär, jota ei saatu abortoitua, vaikka aborttia haettiin.

        Ano10:03
        Tuollainen tieto on raskas kantaa.

        Kun itse olin syntynyt ja ilmoitettiin sukulaisille, siellä todettiin että taas likka
        Voi ei.
        Eihän noilla likoilla ole mitään virkaa.
        Juoppoja vävyjä tulee pirtti täyteen.
        Todella väheksyttiin ja ivattiin "ämmiä"


    • Anonyymi

      Lähisukulaiseni teki elämäntyönsä naapurikaupungin sairaalassa kätilönä. Hän kertoi tarinan, jossa jälleen uuden tyttövauvan saanut äiti itki sydäntä särkevästi, kun isä ei tullut osastolle edes katsomaan ja tervehtimään uutta tulokasta. Hän piti äitiä syyllisenä tyttökatraaseen.

      Reipas tätini olikin sitten onneksi valaissut tuota äitiä ja pyytänyt kertomaan miehelleen, että täytyy panna hänet vaihtoon, jos aikoo saada vielä poikalapsenkin maailmaan. - Nm. Vähän valistusta

      • Palaan vielä tuohon aloitukseen vielä.
        Olikohan niin, että kun tyttöjä vaan syntyi, isäntä sai kuulla kunniansa, kun poikaa ei pystynyt tekemään.
        Maaseudulla ja varsinkin uskovaisten keskuudessa on määrättyjä sääntöjä.
        Jos ei näin toimi, häpeän saat osaksesi.

        Moni ei kestä häpeää ja saattaa mielenhäiriössä tehdä jotain peruuttamatonta ja kammottavaa.

        Pienellä paikkakunnalla ei niin vain mennä mielenterveysongelmista kertomaan kunnanlääkärille.
        On iso kynnys.
        Eikä tänäpäivänä tilanne ole tainnut yhtään muuttua.
        Ihmiset eivät saa nopeasti apua akuuttiin hätäänsä.
        Tai jonkun lääkereseptin voi saada mukaansa.


      • Anonyymi

        Mieshän se vauvan sukupuolen määrää eikä nainen!!!
        Naisia syytetty aina ettei tule poikaa, vaikka miehen syytä!!


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Palaan vielä tuohon aloitukseen vielä.
        Olikohan niin, että kun tyttöjä vaan syntyi, isäntä sai kuulla kunniansa, kun poikaa ei pystynyt tekemään.
        Maaseudulla ja varsinkin uskovaisten keskuudessa on määrättyjä sääntöjä.
        Jos ei näin toimi, häpeän saat osaksesi.

        Moni ei kestä häpeää ja saattaa mielenhäiriössä tehdä jotain peruuttamatonta ja kammottavaa.

        Pienellä paikkakunnalla ei niin vain mennä mielenterveysongelmista kertomaan kunnanlääkärille.
        On iso kynnys.
        Eikä tänäpäivänä tilanne ole tainnut yhtään muuttua.
        Ihmiset eivät saa nopeasti apua akuuttiin hätäänsä.
        Tai jonkun lääkereseptin voi saada mukaansa.

        Kyllä luulen ja oletan, että tilanne on tosiaankin nykypäivänä jo muuttunut. Ihmiset tietävät enemmän ko. aiheesta kuin ennen. - Nm, Koulutus kova sana


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5530
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2417
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      255
      1695
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1667
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1436
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      11
      1227
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      329
      1208
    9. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1205
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      334
      1190
    Aihe