Epäuskon pimeydessä

" luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. " (1. Kor. 2:14)

Yllä oleva Raamatun profetia toteutuu silmiemme edessä. Tuskin kukaan osaisi riittävillä sanoilla kuvailla perisynnin turmeluksen aiheuttamaa pimeyttä, joka kietoo ja vangitsee ilman Jumalan Hengen valaisemista vaeltavan ihmisen orjakseen. Sillä kuka taitaisi luetella kaiken sen jumalattomuuden ja pahuuden jossa me ihmiskunta elämme hamasta syntymästämme saakka!

Mutta tutkikaamme ja nähkäämme, että vieläkin syvempi on sydämen suuri pimeys joka syvältä helvetin syvyydestä kumpuaa. Yhtäkään tekoa suurempi on se syntymälahjana ihmisessä oleva ominaisuus, paha taipumus jota kutsutaan perisynniksi, jonka vallassa ihminen syntyy tähän syntiseen maailmaan, tehdäkseen elämänsä jokaisena päivänä niin paljon pahaa kuin voi ja uskaltaa. Jopa ihmisen nekin teot, joita hän pitää hyvänä, ovat kuin inhottava saastainen vaate, itsekkyyden, ahneuden ja omankunnian pyytöä!

Ajattelisihan jo tämän riittävän, olevan kylliksi, mutta miten onkaan? Ei synnin mitta tule täyteen, vaan hän pystyttää vielä kaiken tämän jälkeen omavanhurskauttaan ja kuvittelee pahoilla teoillaan, joita kuvittelee hyviksi- tulevansa ansiolliseksi Kaikkivaltiaan edessä ja Jumalan olevan velkapää palkitsemaan pahantekijää.

Ihmistä ei paranna vaikka hänet lyötäisiin yhdellä iskulla, maahan kuoliaaksi. Ei hän sittenkään parane, niin suuri on synnin voima! Se riippuu kiinni synnintekijässä kuin haamo eikä irrota otettaan kuolemassakaan vaan synnit seuraavat ja raskauttavat sielua toisella puolellakin sillä Jumalan lakia ei voi paeta mihinkään. Ei edes Tuonelassa ihminen ole päässyt velastaan eikä syyllisyyttä pyyhitä pois.

Tämän kaiken tajutessaan tulisi ihmisen paeta Kristuksen armotyön turviin, uskomaan synnit anteeksi ja tekemän aidon kokosydämisen parannuksen.

Mutta jos ei, niin viimeisenä päivänä, jolloin Kristus on saapuva kunniassaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ihmisellä ei ole pakopaikkaa. Jokainen elämän päivä, jokainen jo unohtamammekin synti on kirjoitettu kirjaan.

Kunpa me ihmiset vielä armonaikana ymmärtäisimme mikä rauhaamme sopii?