Monilla maalaisilla on outo ja harhainen mielipide, jonka mukaan he omistaisivat luonnon ja sen eläimet ja voisisivat tehdä niille mitä mieleen juolahtaa.
Osa maalaisista kiukuttelee jopa lain määräyksistä, joilla ympäristöä tulee kohdella.
Väärin ymmärrys
29
85
Vastaukset
- Anonyymi
Eikä ole.
Tuntuu että juurikin cityvihreät, joiden ainoa luontokokemus on satiaiset pyrkivät omalla kommunismillaan rajoittamaan ihmisen vapautta tehdä ja toimia. - Anonyymi
Jotkut jopa kuvittelevat että olisi täysin laillista tappaa bakteereita antibiooteilla ja leikata perunanvarsia ja rukiinkorsia jos siltä tuntuu.
- Anonyymi
Älä siis sinäkään nosta itseäsi muita paremmaksi omistaaksesi luonnon. Se kuuluu kaikille ihan yhtälailla kuin metsästäjällekin sadonkorjuun aikaan. Monille anarkisteille luonto tuntuu olevan vain asia, joka pitää muilta kieltää kun itse ei siellä viihdy saati hyödynnä edes luonnon antimia.
- Anonyymi
Maalaisille jaettavien tukiaisten ennakkoehdoksi on asetettava luonnon tuhoamisen lopettaminen.
Mielenterveyden ylläpidon ja päihdehuollon yhteyteen on rakennettava hoitoketju eläinten tappamiseen addiktoituneille.- Anonyymi
Kanssalaisiin kohdistuvaa pilkkaa on myös ehdottaa että viljelijät rakentaisivat omille viljelyksilleen "erillisiä valkoposkihanhien ruokailu peltoja"
Käsittämätöntä että 2020 kehdataan edes tällaista ehdottaa. Tosin helppohan se on vaatia muilta kun ei vaadi omia investointeja. Anarkia ei sovi valtion päätäntä valtaan. Siksi anarkisti vihreät on saatettava pois suomea tuhoamasta.
Jokainen tietää sen että vihreä liike on yhtäkuin natsisaksa aikanaan. Liike on aikanaan tälle aatteelle perustettu.
Kun tarpeeksi osaa vetää oikeista naruista niin näköjään nykyaikanakin tälläinen ääriryhmittymä voi vielä saada valtaa sivistysmaassakin. Hävettää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanssalaisiin kohdistuvaa pilkkaa on myös ehdottaa että viljelijät rakentaisivat omille viljelyksilleen "erillisiä valkoposkihanhien ruokailu peltoja"
Käsittämätöntä että 2020 kehdataan edes tällaista ehdottaa. Tosin helppohan se on vaatia muilta kun ei vaadi omia investointeja. Anarkia ei sovi valtion päätäntä valtaan. Siksi anarkisti vihreät on saatettava pois suomea tuhoamasta.
Jokainen tietää sen että vihreä liike on yhtäkuin natsisaksa aikanaan. Liike on aikanaan tälle aatteelle perustettu.
Kun tarpeeksi osaa vetää oikeista naruista niin näköjään nykyaikanakin tälläinen ääriryhmittymä voi vielä saada valtaa sivistysmaassakin. Hävettää!Valtavin vastikkeettomin tukiaisin toimiva maatalous tuottaa arvotonta bulkkia. Jos nuo rehut edes hanhille kelpaavat ja linnut saavat levähtää pitkällä muuttomatkalla, on tukiaismaataloudesta lopulta edes hieman hyötyä.
Virattomat ammuskelijat haluavat kuitenkin tappaa hanhet - ainoat vieraat, joita näivettyneessä syrjäperässä enää liikkuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtavin vastikkeettomin tukiaisin toimiva maatalous tuottaa arvotonta bulkkia. Jos nuo rehut edes hanhille kelpaavat ja linnut saavat levähtää pitkällä muuttomatkalla, on tukiaismaataloudesta lopulta edes hieman hyötyä.
Virattomat ammuskelijat haluavat kuitenkin tappaa hanhet - ainoat vieraat, joita näivettyneessä syrjäperässä enää liikkuu.Ottiko itsetunnon päälle kun piti viesti poistattaa?:D
Huomaa keskustelun tason kun ei haluta kuin oman näkökannan komppaamista. Ihan samoin kuin vihreät toimii eduskunnassa. Muut vaijetaan ja omaa totuutta levitetään kaikin keinoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtavin vastikkeettomin tukiaisin toimiva maatalous tuottaa arvotonta bulkkia. Jos nuo rehut edes hanhille kelpaavat ja linnut saavat levähtää pitkällä muuttomatkalla, on tukiaismaataloudesta lopulta edes hieman hyötyä.
Virattomat ammuskelijat haluavat kuitenkin tappaa hanhet - ainoat vieraat, joita näivettyneessä syrjäperässä enää liikkuu.Ja kun se oma maataloustuotanto vihreiden kannustuksella lopetetaan, niin mistähän sitä ruokaa saadaan ja millä hinnalla ?
Pelaatko Putiinin pussiin ??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtavin vastikkeettomin tukiaisin toimiva maatalous tuottaa arvotonta bulkkia. Jos nuo rehut edes hanhille kelpaavat ja linnut saavat levähtää pitkällä muuttomatkalla, on tukiaismaataloudesta lopulta edes hieman hyötyä.
Virattomat ammuskelijat haluavat kuitenkin tappaa hanhet - ainoat vieraat, joita näivettyneessä syrjäperässä enää liikkuu.Eikös siellä kaupungissa sentään saa liikkua päällystetyillä kaduilla ilman pelkoa, että lyö jalkansa pas... Eikun siellähän on ne koirat, hirveät citykanit, -ketut ja hanhet mutta ei mitään tietoa eikä käryä että mitä niille pitäisi tehdä.
Rantojakaan ei kuitenkaan voi käytää, kun ne hanhet on siellä...
Onneksi meillä maalla hiekka- ja nurmirannat ovat hanhivapaita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kun se oma maataloustuotanto vihreiden kannustuksella lopetetaan, niin mistähän sitä ruokaa saadaan ja millä hinnalla ?
Pelaatko Putiinin pussiin ???Vihreäthän pelaavat kokoajan putinin laariin pyrkien tuhoamaan suomesta kaiken minkä hallituskaudella ehtii kun "kaikenhan voi ostaa ulkomailta"
Venäjän johdossa hymyillään kun suomessa yksi äärianarkistipuolue jakaa kansaa ja maata kovaa vauhtia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreäthän pelaavat kokoajan putinin laariin pyrkien tuhoamaan suomesta kaiken minkä hallituskaudella ehtii kun "kaikenhan voi ostaa ulkomailta"
Venäjän johdossa hymyillään kun suomessa yksi äärianarkistipuolue jakaa kansaa ja maata kovaa vauhtia.Niimpä - Mutta kun myyjä huomaa, että ostajan on pakko ostaa, niin mitenkähän käy hintojen ??? Halpuutus varmaan ?????
- Anonyymi
Tuohan on kansanryhmää vastaan kiihottamista, väripuoluehallituksen jäseneltäkö?
- Anonyymi
Vihapuheet ja -teot luontoa vastaan on lopetettava.
- Anonyymi
Kaikki erimielisyyshän on vihapuhetta jos sitä kysytään vihreiltä. Yhtälailla vihreiden vihapuhe maaseutua kohtaan on lopetettava.
- Anonyymi
Asia korjautuu kunhan laajamittainen elintarvikkeitten teollinen bioreaktorituotanto alkaa ja maalaiset saavat lohdutuksena väliaikaiseksi luontaisedukseen tuottaa elintarvikkeita pienmuotoisesti kasvimaaviljelynä omaan käyttöönsä mutta ei myyntiin ja pitää muutamaa vuohta tai vaihtoehtoisesti muutamaa lammasta sekä kerätä niille luonnonheinää ravinnoksi Myös alle viiden kanan kanalat on sallittava . Pienimuotoinen bioreaktorituotanto on monilla tämänhetkisien ruokien raaka-aineen koeviljemillä kannattavaan tuotantoon viittaavaa ja uusilla paremmin soveltuvilla soluilla tuotettuna erittäin kannattavaan ja tehokkaaseen tuotantoon soveltuvaa . Kyllä ympäristön kohtelu korjautuu kun perinteinen ruoan tuotanto muuttuu pienmuotoiseksi ja viljelykemikaalien ja lannoitteitten myynti lopetetaan ja luonto jää rauhaan . Eläinten ja alueitten rauhoitustoimenpiteitäkin tarvitaan ympäristön tuhon välttämiseksi .
- Anonyymi
Niin sitä joutuu sitten cityvihreätkin viljelemään omat härkiksensä siellä kaupunkien takapihoilla kannabiksen ohessa.
Ja mitkäs eläimet ja alueet pitäisi rauhoittaa ja mille eläimille?
Hyvinhän nuo eläimet jakselee nykyäänkin, vaikka metsästys teidän vihervasurien agendassa pullistaakin otsasuonia.
Elämä vaan menee niin, että kaikkea mistä sinä et pidä ei voida kieltää, vaikka se sosialismin päätarkoitus onkin.
- Anonyymi
Teknologisteollinen kehitys ei pysähdy edes elintarviketuotannossa , teollisesti tuotettu ruoka on aivan samaa ruokaa , kysymys on vain siitä tuleeko härkikset bioreaktorista härkiksien solumassana tai nopeampikasvuisena täysin samanmakuisena ravintoarvoiltaan vastaavana muuna tuotantoon sopivampana solumassana vai pellosta hitaasti ja ympäristövaikutusten kera kuten toisena esimerkkinä kanan reidet paistettavaksi kanalta irti revittyinä vai bioreaktorissa kanan reisien solumassana tuotettuna .
- Anonyymi
Yhtä typerää jargonia kuin kaikki sinun edellisetkin kommenttisi täällä. Edelleen jatkaen, että mitä teet palstalla jonka asiat ei sinulle kuulu muuta kuin trollaat?
- Anonyymi
No , terveisia trollitehtaan suomenkieliseltä osastolta kiertäen reititettynä jos noin asian arvioit olevan . Jatkakoon tästä eteenpäin yksin henkilöt tai henkilö joille palstan jäsenyys on myönnetty tai omistajuus on virallistettu . Tämän palstan jäsenyyshakemusta en en aio tehdä enkä vaihtoehtoisesti osuutta palstaan ostaa tai lunastaa kun en edes tiedä kuka tai mikä virasto sen voisi myöntää ja mikä hakumenettely olisi . Heippa sitten ja hei sun heiluvilles !
- Anonyymi
Kyllä riista ja puut on metsänomistajan hyödykettä ei niitä saa kukaan muu edes mennä ampumaan tai kaatamaan puita. Ainoastaan marjat ja sienet on jokamiehen oikeuksia sillä edes pahkaa tai kiveä et saa ottaa ilam lupaa toisen mailta.
- Anonyymi
Valitettavasti riista ei ole metsänomistajan/maanomistajan hyödykettä.
Suomessa villieläimiä ja kalola ei omista kukaan, ei edes valtio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti riista ei ole metsänomistajan/maanomistajan hyödykettä.
Suomessa villieläimiä ja kalola ei omista kukaan, ei edes valtio.Metsästysoikeus kuuluu lähtökohtaisesti maanomistajalle.
Riista tietenkin vaeltaa miten vaeltaa, mutta maanomistaja "omistaa" sen käyttöoikeuden sillä hetkellä, kun saaliseläin on hänen maillaan.
Metsästysvuokrasopmuksilla voidaan tietysti tilannetta muuttaa.
Ja sillä hetkellä kun saalis saadaan, niin varsinainen fyysinen omistusoikeus muodostuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästysoikeus kuuluu lähtökohtaisesti maanomistajalle.
Riista tietenkin vaeltaa miten vaeltaa, mutta maanomistaja "omistaa" sen käyttöoikeuden sillä hetkellä, kun saaliseläin on hänen maillaan.
Metsästysvuokrasopmuksilla voidaan tietysti tilannetta muuttaa.
Ja sillä hetkellä kun saalis saadaan, niin varsinainen fyysinen omistusoikeus muodostuu.Maanomistaja ei omista mitään käyttöoikeutta.
Metsästyksestä saadun riistan omistusoikeus tulee metsästäjälle, ei maanomistajalle. Anonyymi kirjoitti:
Maanomistaja ei omista mitään käyttöoikeutta.
Metsästyksestä saadun riistan omistusoikeus tulee metsästäjälle, ei maanomistajalle.Heh heh.....yrittäkäähän pallinaamat tulla minun maille metsästelemään.....he he. Onhan noita hulluja joskus näkynytkin, mutta itkua ja märyä ovat sitten joutuneet vääntämään. Ja kipua kokemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maanomistaja ei omista mitään käyttöoikeutta.
Metsästyksestä saadun riistan omistusoikeus tulee metsästäjälle, ei maanomistajalle.Et sitten ymmärtänyt lukemaasi.
No, käy peruskoulu loppuun ja yritä uudestaan. Tai kysy isältäsi ja pyydä samalla napakka korvatillikka. - Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Heh heh.....yrittäkäähän pallinaamat tulla minun maille metsästelemään.....he he. Onhan noita hulluja joskus näkynytkin, mutta itkua ja märyä ovat sitten joutuneet vääntämään. Ja kipua kokemaan.
Ei sinulla ole maita.
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinulla ole maita.
Heh heh...voin taata, jotta kipeää käy kun metsästäjäjuopon punaista nokkaa vääntää poskelle. Terv. yli 300 hehtaarin maa/metsän omistaja.
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Heh heh...voin taata, jotta kipeää käy kun metsästäjäjuopon punaista nokkaa vääntää poskelle. Terv. yli 300 hehtaarin maa/metsän omistaja.
Miksipä siis YTJ:ssa ei tule nimellesi osumia?
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Heh heh...voin taata, jotta kipeää käy kun metsästäjäjuopon punaista nokkaa vääntää poskelle. Terv. yli 300 hehtaarin maa/metsän omistaja.
Kuka se on ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565320Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212357- 1131582
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2281529- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2911085- 721047