Oon melkee 15.v ja mun vanhemmat eros kolmisen vuotta sitten ja mun elämäs sillee alko vaa muuttua kaikki siit lähtien. Viimeset kaks vuotta oon tuntenu itteni tosi surulliseksi ja en vaa jaksa tehä mitään mielenkiinto asioihin on lopahtanut ja koulukaa ei mee hyvin. Ja en sille jaksa tehä mitää. Vaikka välillä haluaisinkin. Siis ilahduin kyl välillä asioist mut se et oon alakuloinen melkee aina ilman mitään tiettyy syytä. Välillä saatan olla viikonki vaan huoneessa koska en vaan jaksa lähtee minnekään. Ajankuluessa Oon päätynyt jo itteni vahingoittamiseen , sairastan diabetesta joten sillon ku tuntuu vaan tosi paskalta en pistä insuliinii ja ootan et tulee huono olo, oon sen takii joutunu jo aika isoihin oireisiin joskus ku sokerit oli ollu jo tosi kauan korkeel. Se tuntuu tosi paskalta jälkikäteen ja silti se itsensä lopettaminenkin on käynyt monii kertoi mielessä mut tiiän et mun läheiset romahtais siitä. Haluisin et tää kaikki vaa loppuis. En oo vielkää uskaltanut pyytää apuu keneltäkään
Mun stoori
2
51
Vastaukset
- Anonyymi
Sinulle kai jo toisessa viestissäsi tätä ehdotettiin. Kuulostaa hyvin samanlaiselta tarinalta, mutta ehdotan nyt tännekin.
Kannattaa mnenä sekaisin chattiin puhumaan näistä asioista ja he auttavat sinua kun avoimesti vain kerrot tunteistasi ja mihin tarvitset apua.
Heiltä saa tukea ja neuvoja mitä tehdä.
https://sekasin247.fi/ - Anonyymi
No se on jo hyvä juttu, kun kirjoitit tänne. Itse olen huomannut, että kun kirjoittaa vaikeudestaan, niin siinä samalla se vähän jäsentyy itsellekin, kun laittaa sanoiksi.
Lopetat kirjoituksessi just hyvin, mistä huomaa että olet oikeilla jäljillä, että apua sinä tarvitset!
Minkä tahansa tahon ja ihmisen puoleen olisi nyt hyvin tärkeä kääntyä. Mä uskon että sinulla on kaikki mahdollisuudet rakentua parempaan tasapainoon, tarvitset yhteyttä aikuisiin, välittäviin ihmisiin.
Yritä saada puhua tuskistasi jollekin, ystävä, tuttava, sukulainen tai ihan työn puolesta kuunteleva ihminen. Parhaana pitäisin ensin koulun terveydenhuoltoa. Sinä tarvitset apua ja tukea. Pääset kyllä eteenpäin.
Tärkeä sinun olisi saada puhuttua kaikki fiilikset vanhempiesi avioeron suhteen. Ilmiselvää on, että se tilanne on sinulla suurena murheena ja painolastina, mutta just tunteista ja peloista puhuminen jollekin ulkopuoliselle olisi nyt tosi auttavaa ja tasapainottavaa. Sinulla on sentäs diabeteksen kanssa myös paljon rasitusta. Älä jää yksin.
Toivotan uskallusta ja rohkeutta hakea apua, puhua toiselle vanhemmallesi, puhua ulkopuoliselle. Toivotan jaksamista, äläkä ajattele mitään tyhmää nyt. Sinä olet tärkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743022
- 712901
- 681842
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä171709- 241667
- 261642
- 201620
- 481307
- 381283
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91279