Ei pidä aliarvioida keskustan lapin voimaa

Ei pidä väheksyä lapin keskustan voimaa. Se on puolet valtakuntaa melkein alueellisesti.
Saattaa olla siinä Kiurun politiikka. Vaikka Kiuru sanottu tukeneen Marinia pääministeriksi, niin Marinilla edessään valinta, joko hallitus tai Kiuru, jompikumpi lähtee. Kiuru teki niin paska työn Sipilän hallitukselle, ei se suinkaan ole unohtunut, sekin painaa vaa`assa.
Sanoisin että Kiurun aika on pelattu -se oli siinä.

Sitten on tapahtunut paljon muutakin, sitten viime käyntinä täällä.
mm -Tällainen on maailman koronatilanne nyt: Moskovassa päivittäisiä tartuntoja yhtä paljon kuin Helsingissä yhteensä, myös Norjassa Suomea synkempää. Tämä on yksi pahis nyt -päällä. Maalaisjärjellä lisää valistusta, taholta joka sitä kykenee antaan, hallituksesta ei siihen ole. Olen jo aiemmin siihen suuntaan aprikoinut, että nyt olisi presdentin vuoro alkaa johtamaan valitsemilla ammattilasilla koronan hoitoa. Presidentillä on laajempi käsitys asioista, eikä niin tartu poliitiikkaan.
”Long covid” eli pitkä korona hämmentää lääkäreitä, eli se ei ole nyt tyttösten asteella.

Tämä liverrys alkoi nyt liian aikaisin.
Kuu kiurusta kesään - kuuluu tuttu sanonta, sillä kiurun liverrys on yksi kevään merkeistä. Milloin leivonen aloittaa laulamisensa?
poliikka vain sellaista, kun syntisäkki löydetty, sillä ei ole kuin yksi tie: erota !
Politiikka, että voit olla kuningas, ja kohta perään narri, näin se aina mennyt.

Joko nuokin, se tietää vääjäämättä puolueen heikkennystä:
"Kokoomusnuoret laillistaisi bordellit Amsterdamin malliin – Vaatii myös kannabista lailliseksi."

Jos nämä mietteiksi tulkitset, olet siinä oikeassa, ei niinkään kannanottoja.
Kannanotto silloin kun se jollekkin päättäjälle esitetään -pääsosin.

Ja..päivä vaihtui. Oletteko..muuten...laskeneet monestiko on päivä vaihtunut elämässänne ? Kohdallanni niin tehnyt noin 25000 kertaa.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpöti höpöti tuo "Sanoisin että Kiurun aika on pelattu -se oli siinä."

      Sinun ennustustaitosi täällä on punnittu ja kevyeksi havaittu. Ennen viime vaaleja ennustit kepun saavan 26% äänistä ja häviön jälkeen olet jatkuvasti ennustanut kepun kannattajien palaavan kipin kapin takaisin mutta jatkuvasti kepun suosio mataa alhalla.

      Lisäksi ennustuksesi siitä, että Trump valitaan uudelleen USA:n presidentiksi meni niin persiilleen kuin voi mennä.

      Kiuru pysyy ministerin pestissään koko hallituskauden eikä ole syytä erota koska on siinä onnistunut hyvin.

      • Anonyymi

        Aloittaja on n. 68 v., eikä ilmeisesti ihan kartalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on n. 68 v., eikä ilmeisesti ihan kartalla.

        Luultavasti paljon vanhempi.


    • Anonyymi

      Kiurun aika ohi ministerinä. Vähemmästäkin on lähdetty.

      • Anonyymi

        Homo toimi ministerinä rikostutkinnan alaisenakin.


    • Anonyymi

      Lapin maakunnassa on noin 177 000 asikasta, kutakuinkin sama verran kuin Turussa.

      Kepulaisilla ei ole mitään erikoisasemaa ja tulevissa kunnallisvaaleissa tämä pienpuolueeksi kutistunut puolue kokee m u r s k a a v a n tappion. Siis veret seisauttavan tappion!

      Onneksi edes sen verran älyä oli Kepun puheenjohtaja valinnassa, että Kulmuni sai kenkää. Mitä tulee Käymään, lähinnä käytös on kuin aikuisen miehen adhd-sairastavalla. Tuuliviiri ja jolle naurismaan aidatkin nauraa. Eikös tuo Kulmuni ollut sinun kategorian mukaan t y t t e l i. (tätä nimitystä käyttää munattomat ja säälittävät ukot kun sanat, joilla halutaan halventaa, loppuu)

      Kenelle keskustan äänet on valunut ja miksi Sipilän hallituskauden jälkeen keskustan kannatus puolittui? Mietipä sitä!

      Jos tuohon ikään mennessä et ole ymmärtänyt, että presidentin valtaa on supistettu ja pääministeri on.henkilö, joka johtaa maata, niin eikö olisi aika opiskella nuo asiat aikuisten oikeasti.

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000007620163.html

      Hohhoijaa siellä Kepun Lapin piirissä. Eikö mene porukalle perille tosiasiat?
      Ai, Lapin kepulaiset yrittäjät saa nyt tottua jatkossakin siihen, että hyvän tilin tuovat turistit ei tule.

      Kilautapa presidentille, haluaako hän tulla tukemaan kotonaan leviämistä Lappiin nykyistä pahemmin.

      Nyt on vähemmän tärkeää tämä vouhotus, odottakaa kiltisti rokotetta. Ehkä vuoden päästä ollaan lähempänä normaalia.

      P.s. Kilpisjärvellä ei ollut tarjolla porokeittoa, mutta meetwurstipizzaa kuitenkin. Kyllä se pizzamatkailu avartaa?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tuommosella kannatuksella mikä kepulla on ei eroteta ketään

      • Anonyymi

        Kannatus kuihtuu Lapin sodassa, jopa vasurit puukottaa kepuleita selkään. Mustajärvi höpisee kauttakulkusopimuksista.


    • Anonyymi

      Kiuru saanut epäluottamuslauseen, kyllä se silloin on lähtö. Jatko olisi kuin "naapurinmies" ei silloin voi enään hoitaa maan asioita. Ei erollaan ole mitään tekemistä vaaleihin, ne oli ja meni.

      • Anonyymi

        Kepu kutistuisi vielä nykyisestä kuin kuppa Töölöstä, jos se vielä ennen kunnallisvaaleja 18.4.2021 järjestää puolueelle harakirin.

        Oletteko kepulaiset tunnustaneet itsellenne, että olette pienpuolue, jolla paluu entiseen ei ole enää mahdollista.

        Toki Saarikko saa muutaman prosentin nousun aikaiseksi, jos puolue on yhtenäisesti hänen takanaan. Muutoin voitte huomata, että kunnallisvaaleissa tulee Kepun katastrofivaalit.

        Kiittäkää keskinäistä riitelyänne, kuppikuntaisiutta ja Sipilää. Sillä menetelmällä vajoaminen on taattua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu kutistuisi vielä nykyisestä kuin kuppa Töölöstä, jos se vielä ennen kunnallisvaaleja 18.4.2021 järjestää puolueelle harakirin.

        Oletteko kepulaiset tunnustaneet itsellenne, että olette pienpuolue, jolla paluu entiseen ei ole enää mahdollista.

        Toki Saarikko saa muutaman prosentin nousun aikaiseksi, jos puolue on yhtenäisesti hänen takanaan. Muutoin voitte huomata, että kunnallisvaaleissa tulee Kepun katastrofivaalit.

        Kiittäkää keskinäistä riitelyänne, kuppikuntaisiutta ja Sipilää. Sillä menetelmällä vajoaminen on taattua.

        Saarikon linja on tuhon tie. Miksi kukaan äänestäisi keskustaa, kun voi äänestää kokoomusta. Keskusta on alunperin syntynyt, koska demareita ei kiinnostanut palvelut ja koulutus muualla kuin teollisuuspaikkakunnilla. Keskustan ainoa tie on olla aito, konservatiivinen sivistyspuolue, joka muistuttaa desentralisaation tärkeydestä sekä kriisiaikojen kohdalla että kansakunnan koheesiota lisäävänä tekijänä. Moni pohjoisessa ja idässä ei pian enää laittaisi tikkua ristiin, jos joku vaikka hyökkäisi Uudellemaalle - ajattelu on jo kääntymässä siihen, että hoitatkoon ylimieliset pääkaupunkilaiset itse ongelmansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarikon linja on tuhon tie. Miksi kukaan äänestäisi keskustaa, kun voi äänestää kokoomusta. Keskusta on alunperin syntynyt, koska demareita ei kiinnostanut palvelut ja koulutus muualla kuin teollisuuspaikkakunnilla. Keskustan ainoa tie on olla aito, konservatiivinen sivistyspuolue, joka muistuttaa desentralisaation tärkeydestä sekä kriisiaikojen kohdalla että kansakunnan koheesiota lisäävänä tekijänä. Moni pohjoisessa ja idässä ei pian enää laittaisi tikkua ristiin, jos joku vaikka hyökkäisi Uudellemaalle - ajattelu on jo kääntymässä siihen, että hoitatkoon ylimieliset pääkaupunkilaiset itse ongelmansa.

        Just joo. Kepulaisia ei ole kiinnostanut muut kuin maataloustuet. Ilma SDP:tä edes peruskoulua ei olisi tullut. Kepu ja kokoomus vastustivat kiivaasti.

        Ilman Saarikkoa, Kulmiin vetämänä, bimbofiiliksellä, Kepun kannatus olisi syöksynyt alle kahdeksan prosentin.

        Lapin kepulaiset, loputkin voi siirtyä persuihin, miettikääpä sitä. Varmasti sen verta v-mäistä porukkaa, että petsuihin sulautuvat huomaamatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu kutistuisi vielä nykyisestä kuin kuppa Töölöstä, jos se vielä ennen kunnallisvaaleja 18.4.2021 järjestää puolueelle harakirin.

        Oletteko kepulaiset tunnustaneet itsellenne, että olette pienpuolue, jolla paluu entiseen ei ole enää mahdollista.

        Toki Saarikko saa muutaman prosentin nousun aikaiseksi, jos puolue on yhtenäisesti hänen takanaan. Muutoin voitte huomata, että kunnallisvaaleissa tulee Kepun katastrofivaalit.

        Kiittäkää keskinäistä riitelyänne, kuppikuntaisiutta ja Sipilää. Sillä menetelmällä vajoaminen on taattua.

        Äänestäjät aina päättää puolueiden koon, ei muut.
        Keskusta keskellä tuskin tuleee menettämään lisää.
        Oli koalaatio mikä tahansa, siinä keskusta aina mukana keskiössä.


    • Anonyymi

      Lintilä piileksii naisministerien takana

    • Anonyymi

      Taitaa Lintilän lähtölaskenta nyt alkanut.

    • Anonyymi

      Tauti kyllä pysyy aisoissa, kunhan jokainen pesee käsiään, pitää maskia, välttää e joukkioita ja pissii jatkossa vain omiin housuihinsa.

      Arvostelu Kiurua kohtaan toki vaikuttaa osuneen, eikös se juuri tämä Kiuru senkin pienpanimoiden suoramyynnin esimerkiksi torpannut, olisiko joutunut jotain tehdäkin? Vaihtoon joutaisi kyllä.

      Mikä pahinta oli etunenässä vasurin kanssa torppaamassa melkein valmista sotea, jota nyt mukamas ajavinaan samoin raamein.
      Raameja siihenkin ministeriöön, ei tuolla onnistu mikään.
      https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kiurua-on-syytetty-paatoksenteon-jarruttamisesta-ennenkin-harvoin-on-yksi-henkilo-pystynyt-aiheuttamaan-niin-paljon-vahinkoa-kolmessa-eri-ministeriossa/

      • Anonyymi

        Hallitus tekee. Perskokkareet öyhöttävät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus tekee. Perskokkareet öyhöttävät.

        Ei täällä nyt mainitsemiasi ole. Suvakkien pakoreitti kun eivätä osaa vastata " persut "
        Sanna palkkaa lisää väkeä kehumaan itseään
        En nyt sinuia syytä tästä ihailemastasi Sannasta mitenkään, kun et osaa asioiden kokonaisuutta.
        Kun aatoksensa sosialisteissa -he aina heille tekee hyvää vain, kun tapana vasemmistossa ettei omia moitita. -Jumalolentoja kuin Stalin oli aikanaan, heiltä vain katkesi kaula jotka oli vastaan.

        Viisi tiedottajaa lisää Marinille kirjoittamaan ylistyksiä nettiin ja tviittaaaman Sannan ylistystä. Rahaa riittää tällaiseen. Näilläkin rahoilla voisi palkata vaikka hoitajia vanhuksille. Nyt on jo avustajia niin että niillä päät kolkkuvat yhteen. Kaikenmaailman tubettajia ja blogien pitäjiä on hallituksen leivissä Sannan ihanuutta kehumassa.



        Sanna tosiaan palkkasi lisää tiedottajiaan kehumaan itseään ja hallitusta.
        Demareita tietenkin, Ay-liitosta jne.


    • Anonyymi

      Ihra Kiuru on laitettava ojennukseen.

    • Anonyymi

      Lapin matkailun ja terveydenhuollon murskaaminen on vain yksi osoitus vallanhimoisen narsisti Kiurun edesottamuksista.
      Sotea ei tullut, hoivaa ei ole koko maassa ja Korona jyllää vapaasti läpi maakuntien koska tilanne ei ole ollut alunalkaenkaan Kiurun johtaman ministeriön hallinnassa..
      Sirppiliiterin pommisuojassa piileskelevä kiuru esikuntineen ei ole kyennyt nousemaan kertaakaan sille tasolle jota vastuulliselta ja asiaosaavalta ministeriltä vaaditaan.
      Postisotku-Paaterokin palautettiin ministeriksi ja Urpilaista tulevat demarimuijat saivat kun saivatkin savustettua Antti Rinteen ulos puolueen paraatipaikoilta poliittiseksi tohvelisankariksi..

      Kiurua on tästäkin prosessista kiittäminen ja puolueen sisäisen nokkimisjärjestyksen mukaan Kiuru istuu ministerinpallillaan ku paskakurko Junttilan talon tunkiolla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5320
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2357
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1582
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      228
      1529
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      291
      1085
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe