Ystävyyssuhteet ja ihmissuhteet nykyisin

On täysin normaalia että ihmiset muuttuvat ajan kanssa. Toiset huonompaan, toiset parempaan suuntaan.
Noihin vaikuttavat eniten omat, elämässään tehdyt valinnat . Nuo valinnat saavat ihmisen suhtautumaan joko positiivisesti tai negatiivisesti itseensä ja muihin.

On totta ettei kukaan jaksa kuunnella eikä katsella ilkeitä ihmisiä. Heille tosin aina loytyy likasankoja joihin voivat sylkeä pahuutensa.

Mutta: ystät voi valita. Joten aiemmin sopiviksi koetut ystävät eivät jatkossa enää edustakkaan sitä mitä aidolta ystvvyydeltä odottaisi.

Homo homini lupus... Se ei muutu ennen ihmiskunnan katoamista.

On havaintoja, kavereiden tulemisesta ja menemisestä, mutten koe sitä kovin ihmeelliseksi. Aikaa kuluu, elämä liikkuu, muuttaa muotoaan, ihminen muuttuu matkalla hieman, ehkä etäännytään, ehkä lähennytään. Elämää. Itsekin aikanaan päätin luopua nuoruuden ystävistäni aktiivisessa mielessä, koska ymmärsin, että elämämme ovat erkaantuneet, emme halua enää riittävästi samoja asioita. Silti tiedän, että jos jonain päivänä 20 vuoden jälkeen otan yhteyttä, niin minulle vastataan. Niin vastaan itsekin enkä pidä välillämme olevaa aikaa minään.

En ole koskaan "pitänyt" ystäviä, joita en voi alkumetreiltä alkaen pitää ystävinä. Luovun sellaisista ihmisistä heti ja jos ihmissuhde on kehittyäkseen muuksi, se tapahtuu kyllä omia aikojaan. Juoruamisesta en juuri välitä, jokaisella preikä ja myäs mielipide, niitä saa levitellä miten tykkää, ei kiinnosta minua. yhjänpuhujat kaivavat omaan kuoppaansa, ei tarvitse kuin odottaa että kuoppa on riittävän syvä.

Tottakai muita tuomitaan, se kuuluu ihmisen luontoon, itsensä korostaminen ja nostaminen. En tunne yhtä ainutta ihmistä, joka ei olisi sitä joskus tehnyt, edes se kohtaamistani pyhinkään maailman kanssa yhtä oleva henkilö ei sitä voinut väistää, mitäpä siitä, se on vain inhimillistä, täydellistä olekaan. Tuomioista vaan ei tarvitse ottaa nahkoihinsa, ne voi pyrkiä sivuuttamaan tai toisinaan jättämään ne ihmiset taakseen, mikä nyt kulloinkin on tarpeen.

Ei se ole ikävä, ehkä joku kaipuu. Mutta kun ihmiset on erilaisia niin juttu menee helposti poikki ja on tietty jännite mikä estää herättämättä kymmenen vuotta poikki ollutta kaveruutta henkiin.

Mutta kyllä ne ihmiset on mielessä aina.

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Samanlaisia mietteitä olen pyöritellyt päänupissani.