Kesksutalle tulossa tulevaisuus joka voi hakea vertaistaan

Pandemia voi nostaa Suomen ravintokulttuurin, maatalouden ja matkailun kärkimaaksi – mutta ensin on voitettava peilissä näkyvä haaste
Kyse ei ole rahasta vaan tahdosta olla paras. Tähän tarvitaan johtaja, joka osaa kutoa langat yhteen. Suomella on nyt mahdollisuus saada syliinsä pitkään haluamansa myönteinen maabrändi, jota ei rahalla saa. Tutkitusti turvallisin, maailman parasta raaka-ainetta tuottava ja myös kokkaava maa. Maatalous, matkailu, ravintolakulttuuri.

Suomen maabrändiä on rakennettu kuin Iisakinkirkkoa jo kymmeniä vuosia. Kulmia on haettu niin puhtaasta luonnosta, puhtaasta ruoasta, koulujärjestelmästä kuin saappaanheitostakin.
Rehellisesti sanottuna kovin moni maailmalla ei tiedä Suomesta juuri mitään. Vaikka kovasti haluaisimme olla osa tunnetumpia Pohjoismaita, maabrändimme viittaa ulkomaalaisen silmissä enemmän Baltiaan päin. Sauna, viina ja pitkät kalsarit.
Mutta se tule pitämään paikkaansa, kunhan tästä selvitään ja aletaan kasvattaan uskoa luontoon, ja kukapa sen parhaiten osaa kuin allalla jo olevat " maan möyrijät"

Haasteemme on peilissä. Me itse. Poteroissa olevia etujärjestöjä, satoja pieniä hankkeita, joiden tehtävä on johtaa seuraavaan hankkeeseen, yhdistettynä kaupunki vastaan maaseutu -asetteluun. Kun soppaan vielä heitetään kauhallinen ravintolakulttuurin ymmärtämättömyyttä ja motivaatiota nakertavaa viestintää johtajilta, siimasoppa on valmis.

Kyse ei ole rahasta vaan tahdosta olla paras. Tähän tarvitaan johtaja, joka osaa kutoa langat yhteen. Ei vuoroin eri aloja tuomitsevaa perusteetonta kovistelua. Kun tämän ymmärrämme, Suomen tulevaisuus näyttää herkulliselta – niin maakunnissa kuin kaupungeissakin. Mutta kuka ottaa langat käsiinsä?

Suomalaisuus , ja siihen kaikki liittyvä tulee kukoistukseen. Voidaan sanoa, että olemme pankin päällä jossa maailman puhtain ruoka kasvaa ilman kuumien maiden myrkkyjä.-


Litra mansikoita
(säv. amerikkalainen kansansävelmä & san. Juha Itkonen)
Vielä poimitaan litra mansikoita, vielä poimitaan litra mansikkaa.
Voi veljet litra mansikoita, voi veljet litra mansikkaa.
Vielä, vielä, vielä, vielä litra mansikoita.
Sitten leivotaan jättipiirakoita, sitten leivotaan jättipiirakkaa.
Voi veljet jättipiirakoita, voi veljet jättipiirakkaa.
Vielä, vielä, vielä, vielä jättipiirakoita.

https://www.youtube.com/watch?v=NxyimEZSnmk

13

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisää peltoalaa ruantuotannon paratiisin. Sitä se tulee olemaan näissä puhtaan tuotannon maissa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kepu pitäisi palkita kovasta yrittämisestä, kuten Nuorisosäätiöstä joka vetelee viimeisiään.

    • Anonyymi

      Niin varmaan onkin sillä opiskelijat ja duunarit eivät enää leskustaa äänestä, ikinä.

    • Anonyymi

      Luonto hoitaa kepulit ja maalaisruotsalaiset. Maataloustukien poistuttua ovat hukassa. Heikot geenit omaavat siipeilijät.

      • Anonyymi

        Maapallolla on menossa kuudes sukupuutto, kepuleilla se on jo käytännössä varmana fakta.


    • Anonyymi

      Kepu on hyötypuolue, sen historia on kasvaa. Jos ei olisi ruoka loppuisi.

      • Anonyymi

        Elät Agipov 50-lukua. Eikö sinun typeryksen mukaan ulkomailta tuoda sitten ruokaa Suomeen? Minä ainakin söin eilen Alankomaista tuotua päärynää. Suosittelen kaikkia suomalaisia maatilojen ja porotokkien ulkopuolella ostamaan ulkomaisia isäntien tienestejä kuluttavia elintarvikkeita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elät Agipov 50-lukua. Eikö sinun typeryksen mukaan ulkomailta tuoda sitten ruokaa Suomeen? Minä ainakin söin eilen Alankomaista tuotua päärynää. Suosittelen kaikkia suomalaisia maatilojen ja porotokkien ulkopuolella ostamaan ulkomaisia isäntien tienestejä kuluttavia elintarvikkeita.

        Suomalainen päärynä olisi niin mielenkiintoinen tuttavuus, että pelkästään uteliaisuudesta ostaisin kotimaisia päärynöitä heti, kun sellaiseen tulee mahdollisuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalainen päärynä olisi niin mielenkiintoinen tuttavuus, että pelkästään uteliaisuudesta ostaisin kotimaisia päärynöitä heti, kun sellaiseen tulee mahdollisuus.

        Eipä taida onnistua sääolosuhteiden takia muulla tavalla kuin Närpiön tavoin energiasyöpöllä miljoonien eurojen maataloustuilla tuetussa kasvihuoneessa. Närpiön tomaatteja kerran oli maistanut; tuntui kuin vetistä paskaa olisi syönyt.


    • Anonyymi

      Tuskit nyt sosialisoidaan kommunisti hallintoon, vaikka pääministerikin sitä suuntaa Prideläisenä.

    • Anonyymi

      Persutkin pääsee maalle, varmaan ankeaa.

      • Anonyymi

        Kuka ne sinne Myllypurosta paimentaa? Sinä läskiperse jontikallasi?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      2026
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1396
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1211
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      942
    Aihe