Amerikassa aina?
Mustat jopa rakensivat maata, sitten hirtettiin palkaksi.
Miksi rasismia mustia kohtaan
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Niillä on niin isot kalut joilla venyttävät vaaleat henkilöt väljiksi
- Anonyymi
Trump on rasisti.
- Anonyymi
Silti Trumppia äänesti ja kannatti monet sen vihaamat afroamerikkalaiset ja latinot,
työttömät ym. joille Trump ajatustakaan uhraisi. Trump huijasi kaiken aikaa.
Sama Suomessa. Persuja äänestää höplästä vedettävät, joitten eteen PS-puolue
ei ole tehnyt mitään eikä tule ikinä tekemään. - Anonyymi
Suomi on rasistisempi kuin USA.
- Anonyymi
Aloitus taitaa olla mututuntumaan, vai mistä on kyse. Rasismileima annetaan vain silloin, kun ei hyväksytä mustien rikoksia ja muita konnuuksia. Miksi ei väitetä rasismiksi mustien harjoittaa toimintaa valkoisia kohtaan. Amerikassa on hyvin suuri osa mustia ihmisiä jotka ovat sopeutuneet täydellisesti yhteiskuntaan, eikä varmasti koe rasismia itseään kohtaan.
- Anonyymi
Hirtoilla varmistettiin, etteivät ala vaatimaan palkkaa saati muitakaan työ tai toimeentulokorvauksia. Poistettiin loppuun käytettyinä ettei tarvinnut siirtää reserviin. Julmahan Amerikka on ollut aina.
- Anonyymi
Ihmisen biologinen perimä on sellainen. Hylkii vierasta geeniä.
- Anonyymi
Päin vastoin. Evoluution kannalta olisi parempi, mitä erilaisempi partnerin genomi on. Sisäsiittoisuus se uhka on, ei genomin heterogeenisyys.
- Anonyymi
Mä oon aina tykännyt mustista miehistä.
Ne ei ujostele vetää isoa esiin suomikundin edessä vaikka olisivat yleisesti tytöistä kiinnostuneita.
Ja junttaavat sisään reippaalla otteella.
Molempiin päihin.
Monta keittiöapua oon saanut "ilottelemaan" luokseni. Muutamat jopa pukuhuoneessa.
Orientin pojat on yhtä valmiita, mutta kun ne on niin pieniä. Lapsekkaat ei vaan kiinnosta.
"When you once go black, you never go back", on vanha viisaus. Pitää paikkansa. - Anonyymi
amerikkalaiset ovat unohtaneet historiansa ja varsinkin sen, että mustia tuotiin väkipakolla orjiksi, eivät he itse amerikkaan pyrkineet. nyt heitä ollaan vainoamassa ja sanotaan että mene sinne mistä olet tullutkin, vaikka ovat amerikassa syntyneitä ja siis yhtä amerikkalaisia kuin amerikan valkoiset.
Kyllä mustien kohtelu ja orjuuttaminen on ollut anteeksi antamatonta.
Samanlaisia ihmisiä he ovat, ihossa vain enemmän pigmenttiä.
Ihon väri on muotoutunut asuinpaikan mukaan, päiväntasajan lähellä aurinko paistaa kuumasti polttaisi vaaleaihoisen hetkessä.
- Anonyymi
Useikin ihminen haluaa löytää itseään huonomman. Jos ei kunnioita itseään, on aika vaikeaa kunnioittaa muita, varsinkin sellaisia, joka ei kuulu "meihin". Kanalassakin joku yksilö joutuu hylkiöksi. Ehkä ihmiseltä voitaisiin odottaa enemmän. Kaikki vaan eivät ole ehjiä, ja tarvitaan sylkykuppeja. Säälittävää niille sylkijöille kuin myös sylkykupeiksi tuomituille. Sylkikupeilla saattaa kuitenkin mennä itsensä kanssa paremmin kuin niillä sylkijöillä.
- Anonyymi
Mitä me Amerikasta puhutaan?
Suomalaisia elää nälässä ja vammaisille maksetaan 100 euroa kuukaudessa tukea.
Sitten kun katsoo pakolaisten laskevan setelitukkojaan niin pistäähän se suututtamaan.
Tiedättekö että pakolaisilla on asuntojensa varastotilatkin täynnä UUTTA ja käyttämätöntä tavaraa. Heille annetaan enemmän kuin kuluttavat.- Anonyymi
Sota-ajan eläneet ja raataneet ihmiset elävät puutteessa ja samaan aikaan tänne rahdatut pakolaiset yltäkylläisyydessä.
Hmm - Anonyymi
Toistat itseäsi: Kerro missä olet katsonut pakolaisten laskevan rahatukkojaan ?
Minä en missään, mutta Puhoksessa yrityksenomistajat laskevat päivän kassoja,
jotka ovat tuotteiden myynnistä tulleet. Käteistä tosin on kaupoissa nykyään vähän,
kun suurin osa maksaa kortilla.
Siellä käy kauppa vilkkaasti, ostan joskus itsekin sieltä jotain tuotteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toistat itseäsi: Kerro missä olet katsonut pakolaisten laskevan rahatukkojaan ?
Minä en missään, mutta Puhoksessa yrityksenomistajat laskevat päivän kassoja,
jotka ovat tuotteiden myynnistä tulleet. Käteistä tosin on kaupoissa nykyään vähän,
kun suurin osa maksaa kortilla.
Siellä käy kauppa vilkkaasti, ostan joskus itsekin sieltä jotain tuotteita.Heti kerron kun kerrot itse oman osoitteesi?
Millä paikkakunnalla pakolaisia on - siellä on laskettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heti kerron kun kerrot itse oman osoitteesi?
Millä paikkakunnalla pakolaisia on - siellä on laskettu.Sinä valehtelet pakolaisista. En minä.
- Anonyymi
Miksi on rasismia! Voiko tätä pohtia asiallisesti.
- Anonyymi
Liian vaikea!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liian vaikea!
Kyllä, että tämä palsta ei yllä tollasiin selityksiin. Juntteja ovat täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, että tämä palsta ei yllä tollasiin selityksiin. Juntteja ovat täällä.
Samoin
Täällä keskustellaan kaurapuuro sta.
- Anonyymi
Intiaanit rakensivat Amerikan - eivät mustat.
- Anonyymi
valkoiset laittoivat intiaanit reservaatteihin, siis ne joita ei saatu tapettua, joten älä nyt ihan päättömiä väitä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136