Kohtalo on tapahtumasarjan lopputulos, sitten kun se tulee näkyviin.
Sana vihjaa tuloksen vääjäämättömyyteen, vaikka me tavalla tai toisella
osallistumme kohtalomme tuottamiseen. Kuinka paljon ihminen voi vaikuttaa
elämänsä kulkuun ?
Hyvä tuuri, onni, sattuma, huono tuuri, onnenpotku, kohtalo vai oma tahto ?
24
202
Vastaukset
Elämänsä kulkuun ei ihminen voi vaikuttaa yhtään.
Elämänsa laatuun ja toimintoihin kylläkin voi.
Syö hyvin, juo hyvin anna jalkojesi tehdä tehtävänsä.
Toisaalta, jos elät kuten kuvailin, jossain sitä arvostetaan.
Jossain niin kaukana että et voisi kuvitellakaan.
Muista myös.
Jos et elä hyvin, siellä jossain saa pahakin palkkansa.
H.- Anonyymi
Tuosta puuttuu Siunaus. Toiset sanovat sitä Onneksi. Omalla kohdalla pari isoa epäonnista asiaa on ajan kuluessa muuttuneet siunauksiksi.
1. Työttömyys rakkaalla kotiseudulla ajoi minut hakemaan töitä muualta. Elämäni muodostui monipuoliseksi ja tapahtumarikkaaksi. Olen aivan varma että että siellä pönkerönperällä olisi ollut sekä henkisesti että taloudellisesti köyhempää.
2. Avioero ja hylätyksi tuleminen oli raskas kokemus. Nyt olen tavattoman kiitollinen. käsissä oli ihmisraato, joka luultavimmin ei olisi päässyt hoitokotiin, kuten yksin eläessään, vaan olisi minun hoidettavanani.
Elämän kulkuun voi vaikuttaa ainakin terveillä elämäntavoilla. Silloin elämänlaatu on parmepaa. Joihinkin asioihin ei voi vaikuttaa, menee niin kuin menee, esim. sairaus tulee vaikka kuinka terveesti eläisi. Siitäkin on tuore läheisen kokemus. - Anonyymi
Aika vähän ihminen voi kohtaloonsa vaikuttaa, vaikka niin luulee ?
- Anonyymi
Riippuu ihmisestä ja siitä, mitä hän osaa, tietää, tahtoo ja päättää. Jotkut ihmiset purjehtivat elämän merellä kohti päämäärää, toiset vain soutavat ja huopaavat ja pyörivät ympyrää itsensä ympärillä päämäärättömästi. - Nm. Luonne- ja tahtojuttu
- Anonyymi
Suurinta osaa elämässä ohjaa sattuma. Jälestäpäin ajateltuna.
nm. Sattuman satoa minäkin eikä historiaa voi muuttaa. Ihan alkuhetkistä alkaen sattumalla lie ollut mukana, minne ja miten genomini on asettunut ja sen jälkeen ympäristö on koulannut kuin pientä orvokin tainta eteenpäin onnenpotkuja ja huonoa tuuria sopivasti lykkien., välillä on ollut omaa tahtoa ja välillä on viety ihan kohtalon oikkujen mukaan.
Vaikka hyvin kohtaloni on kuljetellut, kun on näinkin kauan on täällä antanut kuljeskella. Ei se suoraa ennaltasuunniteltua viivaa pitkin ole mennyt, enkä aina ole edes elänyt hyvin, uteliaisuus on usein antanut sattumallekin tilaa.
Mutta aina olen luottanut siihen, että elämä kantaa, sattuu mitä tahansa.- Anonyymi
Niin, joidenkin kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomi on maailman onnellisin kansa.
Oli miten oli. Olisi kuitenkin viisasta käydä rehelliseti läpi kaikki vuosien 1917 -18 tapahtumat ja punnita totuus. Silloin olimme "valinkauhassa".- Anonyymi
Callupit onnellisuudesta on tehty viime vuosina sen hetkisen tilanteen ja ihmisten tuntemuksen mukaan.
- Anonyymi
Emme olleet valinkauhassa. Kansalaissodan syy on Venäjän sisäpolitiikka, alikehittynyt maaorjavaltio jossa Lenin päästettiin valtaan. Jos suomalaisista haetaan syytä niin sitten Kuusinen, Manner ja Rahja, jotka elivät Pietarissa. Punakaartilaiset olivat huijauksen uhreja
- Anonyymi
Korjaus: Suomalaisilla on edellytykset olla maailman onnellisin kansa.
Ei ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus: Suomalaisilla on edellytykset olla maailman onnellisin kansa.
Ei ole.Mitä hemmettiä höpiset? Tässä maassa on joka iikalla, joka haluaa ja tahtoo, edellytykset ja mahikset ihan mihin vain. Koulutus-, sivistys- ja elintasomme on sellaista luokkaa, jota monella muulla maalla ei ole. Täältä ei tarvitse lähteä maanpakoon etsimään parempaa elämää. - Nm. Puhu pukille
- Anonyymi
Ihminen tekee päivittäin noin 35000 valintaa, joista 75 tietoista
olin lukevinani tämän päivän lehdestä.Monta valintaa olen jo tänä aamuna tehnyt,
kaikki tietoisesti, tosin tämän päivän valintoihin vaikuttaa
eilisen sattumat tai esi-isien vahvat tahdot tai onnenpotkut
mutta oliko nekin silloin vain kohtalon sanelemaa,
vai hupsua hassua sattumaa.
- Anonyymi
Ranska on maailman onnettomin vaikka elintaso on sama
Syy, onnellisuus mitaan sillä, voiko hallita elämää
Esim. vangin elintaso Suomessa on hyvin korkea, liian korkea, mutta ei se aina ole onnellinen
Ranska on lievästi diktatuurinen
Lisa Montgomeryä ei onni potkaissut teloitettiin äsken Indianassa kaivoi toisen naisen lapsen ulos omakseen
Kunnon tuomiot USAssa ei mitään murhaajanhyysäntää - Anonyymi
Tiedostamattoman valinnan tekee jo aamulla sängystä noustessaan.
Kummalla jalalla ? Oikealla vai "väärällä" ? - Anonyymi
Intialainen Ramana Maharshi ajatteli asioiden kulkevan vääjäämättömästi kohtalon tai karman mukaan. Esimerkiksi englanninkielinen vastaus ihmettelyyn, mitä pitäisi tehdä:
https://selfrealization.home.blog/2018/10/09/ramana-maharshi-on-sense-of-doership-karma-and-karma-yoga/
"Don’t bother. What is destined as work to be done by you in this life will be done by you, whether you like it or not."
Maharshin joitain tekstejä löytyy myös suomennettuna verkosta, esimerkiksi lainaus:
"Jos kohtalonasi on lakata työskentelemästä, et voi saada työtä vaikka metsästäisit sitä. Jos taas kohtalonasi on työnteko, et voi sitä jättää; sinut tullaan pakottamaan harjoittamaan sitä. Joten jätä se Korkeimmalle Voimalle. Et voi luopua tai pitää oman valintasi mukaan." - Anonyymi
"Luonne on ihmisen kohtalo".
- Anonyymi
Elin 30-40 vuotiaana vielä hunningolla. Tein töitä kun rahat loppuivat. Käytin liikaa alkoholia. Putkapidätyksiä useita vuodessa.
Sain perintöosuuteni kotimökistämme. Vain 2000 suomen markkaa (1968) En tuhlannut niitä vaan vein pankkiin.
Työllisyystilanne oli hyvä. Aloin säästämään omaa asuntoa. Muutamassa vuodessa ostin oman yksiön uudesta kerrostalosta.
Noin pieni alkupanos aiheutti 180 asteen käännöksen elämäntapoihini. Oli vielä voimia nousta...
Nyt olen ½-risa äijä. Ylä- ja alaraajoista aika rampa.
Asun ympärivuoden asuttavassa mökissämme ½-omistuksella. Kun vaimoni menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen, lamaannuin yli vuodeksi.
Julkinen terveydenhuolto on paikkaillut kuntoani ehommaksi. Teen mitä jaksan. Maksan velkojani vielä 3 vuotta, jos elää saan. Omia lapsia minulla ei ole.
Elämäntilanteeseensa voi aika paljon vaikuttaa, mutta se vaatii kieltäymyksiä ja sitä ns. selkärankaa. vänä 80 .- Anonyymi
Vaikutat hyvin reippaalta!
Toivon sinulle kaikkea hyvää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikutat hyvin reippaalta!
Toivon sinulle kaikkea hyvää!Kun päättää jotain , se tapahtuu.
Maailmankaikkeus pitää siitä huolen
Tahtoa tarvitaan
Hyvää yötä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun päättää jotain , se tapahtuu.
Maailmankaikkeus pitää siitä huolen
Tahtoa tarvitaan
Hyvää yötäHeittäytykäämme siis maailmakaikkeuden vietäväksi ! "Enkelten kelkkaan"
kuten uskikset. Kyllä Herra meistä huolen pitää ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun päättää jotain , se tapahtuu.
Maailmankaikkeus pitää siitä huolen
Tahtoa tarvitaan
Hyvää yötäEi se pelkkä päättäminen mitään auta. Täytyy osata myös tehdä ja toimia niiin, että pääsee päättämäänsä päämäärään. - Nm. Toiveilla tapana toteutua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se pelkkä päättäminen mitään auta. Täytyy osata myös tehdä ja toimia niiin, että pääsee päättämäänsä päämäärään. - Nm. Toiveilla tapana toteutua
Ihan totta ?
- Anonyymi
alotukseen:
aika vähän ihminen itse voi vaikuttaa elämänsä kulkuun, vain jossainmäärin vaikuttaa,
esm. noudattamalla mahdollisimman hyvin kunnniallisia sääntöjä, kuten esm. kymmenen käskyä antaa hyvän näkymän siitä kuinka ihmisen elämä suuntautuu hyvien asioitten kautta hyvään elämään itsensä ja yhteiskunnan parhaaksi,
kymmen käskyä on maailman paras ohjenuora,,, polku kaikkien ihmisten henkilökohtaisen elämän rakentamiseen,,,
edelleenkin kouluissa pitäisi olla lapsille oppitunti jossa selvitetään ihmisen elämän kaaren kulku
oikein tekemisen ja väärin tekemisen vaikuteus elämässä,
siis siltä osin ihminen vaikuttaa oman elämäsä kulkuun kuinka hyvin käyttäytyy yhteiskunnassa,
sillä maailmassa vaikuttaa myös pahuus,
sillä on oma vaikutuksensa ihmisen elämän kaareen
johon aina ihminen itse ei voi vaikuttaa,
pahuus voi olla jopa ulkopuolinen tekiä vaikeuttamassa esm. ihmisen menstykseen elämässä,
ihmisen kannataa aina valita hyvyys elämänsä oppaaksi,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058