Annelin tammikuun 2021 alussa saama sanoma Trumpin kahdesta kaudesta

Annelin tammikuun 2021 alussa saama sanoma Trumpin kahdesta kaudesta

Tuosta että armeija ottaisi vallan ja antaisi sen Trumpille Jumala puhui minulle pari viikkoa sitten. Jumala sanoi minulle, että kaksi kautta Trumpille elikä kahdeksan vuotta.

Halleluja. Odotetaan Jumalalta suuria asioita.

Olen valvonut jopa öitä rukouksin juuri USAn presidenttiasian puolesta. Tämä on ensi kerta kun minut on laitettu tällaisen taakan alle tämän kaltaisissa asioissa. Yleensä en ole politiikasta millään lailla kiinnostunut. Nyt on ensimmäinen kerta ja voittoa odottelen.

Jouko Pihon kommentti 18.1.2021:

Ympäri maailmaa on hyvin paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet sydämelleen rukoilla sen puolesta, että Amerikan presidentinvaalien petokset paljastuvat ja että eniten ääniä saanut mies, Donald Trump, jatkaa presidenttinä. Jatketaan rukousta ja kiitetään Herraa varmasta voitosta.

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Chuck Piercen lokakuussa 2020 saama sanoma, että 18.1.2021 asiat selviävät Amerikassa

      Profeetta Chuck Pierce sai lokakuussa 2020 sanan Herralta, että Yhdysvallat joutuu syvään suohon ja melkein sisällissotaan,

      mutta asiat selviävät 18.1.2021.

      Linkki: https://www.facebook.com/its.supernatur ... 3257376833

      https://www.facebook.com/its.supernatural/videos/336773257376833

      --------------------------------

      https://yle.fi/uutiset/3-11741880

      Yhdysvalloissa sunnuntaille ennakoidut maanlaajuiset mielenosoitukset kuivuivat kokoon – tiukasti vartioitujen kongressirakennusten edustoilla nähty vain pieniä protesteja

      Mielenosoittajilla on ollut mukana aseita protesteissa.

      Yhdysvallat

      18.1. 04:03Päivitetty 18.1. 04:24


      Sunnuntai on sujunut odotettua rauhallisemmin Yhdysvalloissa, jossa valmistaudutaan tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisiin. Maan kaikki 50 osavaltiota ja pääkaupungin Washingtonin hallintoalue ovat hälytysvalmiudessa mahdollisten väkivaltaisuuksien varalta.

      Koko maahan odotettiin sunnuntaille laajoja mielenosoituksia, joiden pelättiin kärjistyvän väkivaltaisuuksiksi. Viime viikolla liittovaltion poliisi FBI varoitti istuvan presidentin Donald Trumpin kannattajien mahdollisista aseellisista marsseista kaikissa osavaltioissa.

      Useiden osavaltioiden kongressirakennusten edustoilla on järjestetty vain pieniä mielenilmauksia, mutta osalla protestoijista on ollut mukanaan aseita. Osassa mielenosoituksista osallistujamäärä on ollut laskettavissa yhden käden sormilla, kirjoittaa New York Times(siirryt toiseen palveluun).

      Monin paikoin paikalla on ollut enemmän viranomaisia ja lehdistöä kuin mielenosoittajia, kirjoittaa Washington Post(siirryt toiseen palveluun).

      Lauantaina ilmoitettiin, että sunnuntaiksi suunnitellut Bidenin virkaanastujaisten kenraaliharjoitukset Washingtonissa on siirretty turvallisuussyistä.

      Washingtonin hallintoalueen pormestari Muriel Bowser kertoi sunnuntaina, että hän on huolissaan mahdollisista väkivaltaisuuksista kaupungin asuinkortteleissa, uutisoi uutiskanava CNN(siirryt toiseen palveluun).

      – En ole ainoastaan huolissani muiden osavaltioiden kongressirakennuksista, olen myös huolissani Washingtonin muista alueista, Bowser sanoi.

      Bowser suuntasi kommenttinsa yhdysvaltalaisessa mediassa esitettyyn kritiikkiin turvallisuusjärjestelyiden keskittymisestä ainoastaan pääkaupungin hallintokortteleihin.

      Pormestari kuitenkin vakuuttaa, että kaupungin varotoimissa on otettu huomioon myös asuinalueet, jos väkivaltaisuudet alkavat. Bowserin mukaan kaupungin poliisilaitos on yhdessä liittovaltion viranomaisten sekä Yhdysvaltain armeijan kanssa valmis toimiin, jos asuinalueilla syttyy väkivaltaisuuksia.

    • Anonyymi

      Syökää lisää sieniä, kahelit!

    • Anonyymi

      Biden kertoi että hän sallii yksitoista miljoonaa siirtolaista maahan, se on sama luku mikä on Trumpin voittama äänimäärä vaaleissa.
      Biden tavoittelee jo seuraavia vaaleja että nämä siirtolaiset äänestäisi demokratteja, mutta jos hän on vallassa seuraavan kauden niin tuskin kansa ajattelee noin sillä he vievät työpaikat ja jos vielä muslimit edustavat joukkoa, he eivät kotiudu edes kommunistiyhteiskunnassa, Kiina on jo esimerkki kaiken uskonnon vainosta.

      • Anonyymi

        Biden ei ole kertonut tuollaista ja Trump hävisi vaalit saaden noin 7 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Biden. Tämä on USA:n korkeimman lakia säätävän elimen virallinen vahvistus.

        Miksi levittelet ilmiselviä valheita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Biden ei ole kertonut tuollaista ja Trump hävisi vaalit saaden noin 7 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Biden. Tämä on USA:n korkeimman lakia säätävän elimen virallinen vahvistus.

        Miksi levittelet ilmiselviä valheita?

        Älä usko valemediaan, tässä on fakta tiedot äänimäärästä: https://www.wnd.com/2021/01/mike-lindell-79-million-votes-trump-68-million-biden/


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä usko valemediaan, tässä on fakta tiedot äänimäärästä: https://www.wnd.com/2021/01/mike-lindell-79-million-votes-trump-68-million-biden/

        Useissa osavaltioissa äänet laskettiin kahteen kertaan Ja Georgiassa jopa kolmeen. Kymmenistä vaalivilppioikeudenkäynneistä huolimatta ainuttakaan näyttöä vilpistä ei esitetty.

        Olet niellyt salaliittolaisten tulikinnan vaaleista nahkoineen karvoineen, mutta USA:n osavaltioiden vaaliorganisaatiot, joihin kuuluu molempien valtapuolueiden edustajia, ovat sanoneet vaaleja rehellisiksi ja saman ovat todenneet myös useat oikeuslaitokset ympäri yhdysvaltoja

        Trumpisti tosin uskoisi Kuun olevan juustoa, jos Trump sellaista väittäisi.
        Vaalit ovat ohi ja Trump kärsi rökäletappion. Seuraavaksi Trumppia itseään uskaavat useat oikeudenkäynnit. Linnareissu saattaa olla edessä kuten se on hänen kongressiin yllyttämillä kannattajillaankin.


    • Anonyymi

      1. Piet. 4:17

      Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?

      ---------------------------

      1. Samuelin kirja 15

      22 Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.

      23 Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana."

      24 Saul sanoi Samuelille: "Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä.

      25 Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa."

      26 Samuel sanoi Saulille: "Minä en palaja sinun kanssasi; sillä sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja Herra on myös hyljännyt sinut, niin että et enää saa olla Israelin kuninkaana".

      ----------------

      Sakarja 13

      8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.

      9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".

    • Anonyymi

      Hesekiel 9

      1 Sitten hän huusi suurella äänellä minun korviini ja sanoi: "Tulkaa, kaupungin rankaisijat, ja kullakin olkoon tuhoaseensa kädessään!"

      2 Ja katso, kuusi miestä tuli Yläportilta päin, joka on pohjoista kohden, ja kullakin oli kädessä hävitysaseensa. Mutta yksi mies oli heidän keskellään, puettu pellavavaatteisiin ja vyöllänsä kirjoitusneuvot. Ja he tulivat ja asettuivat seisomaan vaskialttarin ääreen.

      3 Mutta Israelin Jumalan kirkkaus oli kohonnut yläpuolelta kerubin, jonka yllä se oli ollut, huoneen kynnykselle ja huusi pellavavaatteisiin puetulle miehelle, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä;

      4 ja Herra sanoi hänelle: "Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään".

      5 Ja niille toisille hän sanoi minun kuulteni: "Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako,

      6 tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan merkki; ja alottakaa minun pyhäköstäni." Niin he alottivat niistä miehistä, vanhimmista, jotka olivat temppelin edessä.

      7 Ja hän sanoi heille: "Saastuttakaa temppeli ja täyttäkää esipihat surmatuilla. Menkää!" Niin he menivät ja surmasivat kaupungissa.

      8 Mutta kun minä heidän surmatessaan olin jäänyt jäljelle, lankesin minä kasvoilleni, huusin ja sanoin: "Voi Herra, Herra! Hävitätkö sinä Israelin koko jäännöksen, kun vuodatat vihasi Jerusalemin ylitse?"

      9 Niin hän sanoi minulle: "Israelin ja Juudan heimon syntivelka on ylen suuri; maa on täynnä verivelkoja, ja kaupunki on täynnä oikeuden vääristelyä, sillä he sanovat: 'Herra on hyljännyt tämän maan, ei Herra näe'.

      10 Niinpä minäkään en sääli enkä armahda. Minä annan heidän vaelluksensa tulla heidän oman päänsä päälle."

      11 Ja katso, pellavavaatteisiin puettu mies, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä, toi tämän sanan: "Minä olen tehnyt, niinkuin sinä käskit minun tehdä".

      -----------------------------

      Johanneksen ilmestys 7


      1 Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.

      2 Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta,

      3 ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan".

      4 Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:

    • Anonyymi

      Jesaja 28

      1 Voi Efraimin juopuneitten ylvästä kruunua ja sen kunnian loisteen kuihtuvata kukkaa, joka on kukkulan laella, viinistä päihtyneitten lihavan laakson keskellä!

      2 Katso, Herralta tulee hän, joka on väkevä ja voimallinen, niinkuin raesade, rajumyrsky. Niinkuin rankkasade, väkeväin tulvavetten kuohu, hän voimalla maahan kaataa.

      3 Jalkoihin tallataan Efraimin juopuneitten ylväs kruunu.

      4 Ja sen kunnian loisteen kuihtuvan kukan, joka on kukkulan laella, lihavan laakson keskellä, käy niinkuin varhaisviikunan ennen kesää: kuka vain sen näkee, tuskin se on hänen kourassaan, niin hän sen jo nielaisee.

      5 Sinä päivänä Herra Sebaot on oleva loistava kruunu ja kunnian seppele kansansa jäännökselle

      6 ja oikeuden henki sille, joka oikeutta istuu, ja väkevyys niille, jotka torjuvat hyökkäyksen takaisin porttia kohden.

      7 Ja nämäkin horjuvat viinistä ja hoipertelevat väkijuomasta. Väkijuomasta horjuu pappi ja profeetta; he ovat sekaisin viinistä, hoipertelevat väkijuomasta. He horjuvat näyissä, huojuvat tuomioissa.

      8 Sillä täynnä oksennusta ja saastaa ovat kaikki pöydät-ei puhdasta paikkaa!

      9 "Keitähän tuokin luulee taitoon neuvovansa, keitä saarnalla opettavansa? Olemmeko me vasta maidolta vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja?

      10 Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!" -

      11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,

      12 hän, joka on sanonut heille: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka". Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.

      13 Niinpä on Herran sana oleva heille: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.

      14 Sentähden kuulkaa Herran sana, te pilkkaajat, te jotka hallitsette tätä kansaa Jerusalemissa.

      15 Koska te sanotte: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen" -


      16 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene.

      17 Ja minä panen oikeuden mittanuoraksi ja vanhurskauden vaa'aksi, ja rakeet hävittävät valheturvan, ja vedet huuhtovat pois piilopaikan.

      18 Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois, ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa.

      19 Niin usein kuin se tulee, tempaa se teidät valtaansa, sillä aamu aamulta se tulee, tulee päivällä ja yöllä: totisesti, kauhuksi on tämän saarnan opetus.

      20 Sillä vuode on oleva liian lyhyt ojentautua ja peitto liian kaita kääriytyä.

      21 Sillä Herra nousee niinkuin Perasimin vuorella, hän kiivastuu niinkuin Gibeonin laaksossa tehdäkseen työnsä, oudon työnsä, ja toimittaakseen tekonsa, kumman tekonsa.

      22 Älkää siis pilkatko, etteivät teidän siteenne vielä kiristyisi; sillä Herralta Sebaotilta minä olen kuullut hävitys-ja tuomiopäätöksen, joka on kohtaava kaikkea maata.

      23 Kuunnelkaa ja kuulkaa minun ääntäni, tarkatkaa ja kuulkaa minun sanojani.

      24 Ainako kyntäjä vain kyntää, kun olisi kylväminen, ainako vakoaa ja äestää maatansa?

      25 Eikö niin: kun hän on tasoittanut sen pinnan, hän kylvää mustaa kuminaa, sirottelee höystekuminaa, panee nisunjyvät riviin, ohran omaan paikkaansa ja kolmitahkoista vehnää vierelle?

      26 Hänen Jumalansa on neuvonut hänelle oikean tavan ja opettaa häntä.

      27 Sillä ei mustaa kuminaa puida puimaäkeellä eikä puimajyrän tela pyöri höystekuminan yli, vaan musta kumina lyödään irti sauvalla ja höystekumina vitsalla.

      28 Puidaankos leipävilja murskaksi? Ei sitä kukaan iankaiken pui eikä aina aja sen päällitse puimajyrällään ja hevosillaan; ei sitä murskaksi puida.

      29 Tämäkin on tullut Herralta Sebaotilta; hänen neuvonsa on ihmeellinen ja ymmärryksensä ylen suuri.

    • Anonyymi

      http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/40.htm

      24.3.2013

      Nettievankelistan näky 14.12.2010

      Näky laivasta ja hukkuvista ihmisistä

      Näin näyn 14.12.2010. Siinä oli iso laiva kuin Titanic.

      Todella iso laiva täynnä eri osastoja. Katsoin tarkemmin ja yläluokassa oli paavinkaavuissa kulkevia herroja ristit kaulassa. Heillä oli tosi isot ristit ja he messusivat laivan luxus-osastolla. He tekivät myös jotain kauppaa ja jakoivat käskyjä alemmille osastoille. Tässä osastossa oli yllin kyllin kultaa, mainetta, mammonaa, uskonnollisuutta, arvoja, virkoja ja asemia.

      Alhaalla meressä hukkuvat sielut huusivat hätäänsä. He olivat kaikki hukkumassa, maailman eri kansoja, kansojen meri, pelastumattomat sielut. Silloin tällöin joku tästä johtoportaasta kävi vilkuttamassa kansojen merelle todella ison ristin kanssa.

      Tämän yläkannen alla oli toinen osasto. Se oli jakautunut eri kokoontumistiloihin. Näin siellä nimiä helluntailaiset, luterilaiset, baptistit, vapaakirkko jne. Tällä osastolla oli kovat juhlat käynnissä ja eräs jakeli Pyhää Henkeä kuin baarimikko. Oli myös armoton musiikin pauhu. Se oli kuin ylistyksen ja rockmusiikin sekoitusta. Tällä osastolla oli koko ajan joitakin juhlia. Myös valtavasti oli opetusta ja tietoa, kuinka voitettaisiin hukkuvat sielut, joita meressä ajelehti puolikuolleina.

      Sitä vaan ihmettelen, että koulutuksesta ja tietomäärästä huolimatta mitään ei tehtykään. He käyttävät aikaa omanvanhurskauden pystyttämiseen ja lihallisiin tekoihin. Näön vuoksi he opiskelevat ja hankkivat viisautta, mutta vain harva on kiinnostunut hukkuvista sieluista.

      Nämä juhlat joissa on ylistyksen ja rockmusiikin sekoitusta vie kaikki heidän aikansa ja se että he seuraavat ihmisiä, näitä oppineita, jotka jakavat heille kokemuksia ja tietoa. Sielut huutavat ulkona, harva käy ikkunassa katsomassa, vielä harvempi heittää pelastusrenkaan.

      Sitten on vielä alin osasto. Se on kuin erillään muista osastoista. Tämä osasto sijaitsee lähellä pelastusveneitä ja pelastusrenkaita. Niissä lukee "sanoma rististä on Jumalan voima". Joissakin lukee "evankeliumi". Tällä osastolla olevat ovat yksinkertaisia ihmisiä.

      He eivät ole saaneet niin paljon tietoa ja oppia, eivätkä juhli kuten 2. kannella. He kyllä iloitsevat aina kun yksikin sielu pelastuu kuohuvasta merestä. Näen myös enkelit heidän apunaan, koska he ovat koko ajan itse vaarassa.

      Mustan laivan kapteeni, joka painaa näitä hukkuvia sieluja syvemmälle veteen, vihaa raivoisasti näitä miehiä ja naisia, jotka koittavat pelastaa meressä olevia.

      Yläkannen porukalle se nauraa väliin, kun sieltä kukaan ei tule pelastamaan näitä hukkuvia sieluja. He vaan opettelevat sitä teoriassa. He eivät viitsi liata käsiään ja tulla likaiselle ja liukkaalle kannelle jossa pelastusrenkaita olisi. He kulkevat kruunut päässä kakkoskannella. Joskus sieltä joku kyllä eksyy alakannelle, on ottanut kuulemma ristinsä ja alkanut seurata Jeesusta.

      Siitä aina iloitaan että uusia sielujenpelastajia tulee mukaan. Tällä pelastuskannella myös Jeesus itse vierailee usein. Oikeastaan Jeesuskin asuu juuri täällä alakannella. Täällä saarnataan yksinkertaista ristin sanomaa vanhanaikaiseen tyyliin. Kuitenkin sieluja pelastuu aina sieltä täältä yksi kerrallaan. Joka kerran kun joku pelastuu, sulkee Jeesus itse tämän sielun syleilyynsä. Suunnilleen näin on tämä näky.

    • Anonyymi

      Kuten Artemidoroksen unikirjasta nähdään, niin saattavat jumalat puhua hieman arvoituksellisesti.

      >>>Jumala sanoi minulle, että kaksi kautta Trumpille elikä kahdeksan vuotta.<<<

      Mahdollisesti tarkoittaa että Trump kytketään raskaihin rautakahleihin 8:n vuoden ajaksi.

      • Anonyymi

        Aamen! Näin on tosi!


      • Anonyymi

        Kumpa olisi kytketty jo !! Paha mies.


      • Anonyymi

        Numero 8 muistuttaa kovin käsirautoja. Elikä Suomen Profeetta Pihon saama Jumalan Sanoma saattaa hyvinkin olla aito.


    • Anonyymi

      Aloitus on samaa sielullisten profetioiden sotkua, jota Piho viljelee.
      Kun hänellä ei hengen tuntemusta, eikä henkien erottamisen lahjaa,
      'hänelle kelpaa vaikka itse piru profetoisi!
      Hän katsoo että kaikki mikä korvien välistä nousee, on MUKA Jumalalta!

      Älkää eksykö hyvä uskovat!

    • Olet Jokke sekaisin pahemmin kuin yksikään seinäkello, mutta sehän toki tiedettiin. Don Huono pääsee enää vain oikeuteen.

    • Anonyymi

      USA:n ilmavoimien entinen kenraaliluutnantti Thomas McIlnerney tarkastelee:

      Hän sanoo, että ”COVID19 pandemia on biologinen hyökkäys koko maailmaa vastaan, jonka tarkoituksena on iskeä maailman maiden talouksiin.
      Se on ilmateitse tehty hyökkäys talouttamme vastaan”.

      Toiseksi COVID19 on ”hyökkäys USA:n vaaleja vastaan, ollen täysin tietoisia, mihin se tulee johtamaan, ja että Demokraattisen puolueen tukijat – olivat he sitten sen jäseniä tai kannattajia – ovat osa länttä vastaan tehtyä salaliittoa huomioiden sen, että he (kiinalaiset) aloittivat ensiksi haltuunsa HongKongin rikkoen Englannin kanssa tekemäänsä sopimusta”.
      ”Kysymys on hybridisodasta, jossa turvaudutaan cyber-tekniikkaan ja -välineisiin, taloudellisiin ja muihin menetelmiin maailman muuttamiseksi”.

      ”He ovat tehneet sen hyvin tehokkaasti, minkä me nyt olemme tajuamassa”, kenraaliluutnantti toteaa lisäten saaneensa selville vasta 01.11. 2020, että ”USA:n ohjelmia Hammer (Vasara) ja Scoreboard aiotaan käyttää cyber-sodankäynnissä äänestystulosten muuttamiseksi, kuten tapahtui”.

      Hän kertoo saaneensa kiertoteitse yhteyden Trumpin asianajajiin Rudy Giuliany ja Sidney Powell kertoakseen salaliitosta heille. 02.11. Hän oli mukana Steve Bannonin kanssa ”sotatoimistossa” Sidney Powellin toimiessa emäntänä, kertoen heille, mitä 03.11. tulee tapahtumaan.

      ”Nyt meille on tulossa perustuslain vastainen hallitus”, kertoen, että ”muutamat osavaltiot muuttivat lain vastaisesti perustuslakejaan, saadakseen ne paremmin soveltumaan saliliittoon vaa´ankielivaltioissa, joihin vaalivilppi eniten kohdistui”.
      ”Vasta silloin tajusimme, että he olivat ottamassa yhteiskuntamme haltuunsa”.

      ”He toimivat aina yön hiljaisina hetkinä varmistuttuaan ennen sitä, että toiset vaalivirkailijat olivat menneet koteihinsa”, muuttaessaan vaalituloksia.
      Valkoisessa Talossa on yksi henkilö, joka seisoo vahvana salaliittoa vastaan.

      Kenraaliluutnantti Thomas McIlnerney sanoo, että ”jokaisen amerikkalaisen velvollisuus täällä ja muualla on nousta tätä kaikkea vastaan”.

      Hän kertoo, että mielenosoitukseen Capitol kukkulalla sekoittui ANTIFA:n väkivaltaisia jäseniä, mutta että sen mahdollistivat kongressin senaatin johtaja Mitch McConnell ja edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi sekä Kolumbian liittopiirin pormestari Muriel Bowser. He olivat tietoisia, mitä tulee tapahtumaan, mutta olivat hiirenhiljaa, koska olivat siinä mukana.

      Kuten tiedetään, poliisit jopa avustivat mielenosoittajien pääsyä sisätiloihin, eikä siellä ollut juuri yhtään turvallisuuspoliisia valvomassa.

      McIlneney sanoo, ”ettei meillä ole aikaa neljää vuotta, toiminta on aloitettava välittömästi, muuten he murskaavat taloutemme, aloittaen pienyrityksistämme”.
      Hän kertoo, miten Pakistan oli varoittanut ISIS tukijan pääsystä Georgian osavaltion hallintoelimiin vaikuttaen vaalituloksiin.
      Hän sai tietää, että FBI:n johtaja James Comey myi Hammarin ja Scoreboardin, nämä huippusalaiset ohjelmat kiinalaisille. Niillä voitiin muuttaa vaalituloksia.

      • Anonyymi

        Onpa sekoa kirjoittelua.
        Et kai oikeasti usko tuota kaikkea puppua ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa sekoa kirjoittelua.
        Et kai oikeasti usko tuota kaikkea puppua ?

        USA:n korkeat upseerit ovat vakuuttaneet, ettei Bideniä vihitä virkaansa 20.01.
        Biden pelkää, että armeija voi nousta häntä vastaan ja pidättää kaikki kukkulalle virkaan vihkiäisiin tulevat demokraattien johtajat.
        Hän pelkää siksi, että hän tietää täysin vaalit petollisiksi ja vääristellyiksi.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n korkeat upseerit ovat vakuuttaneet, ettei Bideniä vihitä virkaansa 20.01.
        Biden pelkää, että armeija voi nousta häntä vastaan ja pidättää kaikki kukkulalle virkaan vihkiäisiin tulevat demokraattien johtajat.
        Hän pelkää siksi, että hän tietää täysin vaalit petollisiksi ja vääristellyiksi.

        Ei ole enää paljon aikaa korkeilla upseereilla tehdä jotakin. Laskelmieni mukaan n 9 tuntia, odotamme jännityksellä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onpa sekoa kirjoittelua.
        Et kai oikeasti usko tuota kaikkea puppua ?

        Kyllä se taitaa uskoa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole enää paljon aikaa korkeilla upseereilla tehdä jotakin. Laskelmieni mukaan n 9 tuntia, odotamme jännityksellä.

        Aika käy vähiin! Iskevät varmaan juuri ennen virkavalaa, jonka vannookin kentsujen salaa paikalle roudaama Don Huono! 😀

        Sotilasvallankaappauksista on aina seurannut rauhan, onnen ja vakauden kausi, ja niin käy varmasti nytkin. 👍


    • Anonyymi

      Vänrikki Koskela sanoi Tuntemattomassa sotilaassa, että "lyijyä ne tottelee niinkuin me kaikki muutkin". Eipä noilla kapinoivilla ole kuin jotain 10000 miestä, ja aseellinen hyökkäys olisi itsemurha. Eikä mikään aseellinen kapina onnistu kuin paikallisesti pienen hetken aikaa.

    • Anonyymi

      Trump piti rauhan puheen ja jotain voi päätellä kun sanoi niin kuin uskovan päämäärä: "paras on vielä edessäpäin".
      Jos aloittajan profetia toteutuu nyt niin Trumppia on vaikea syyttää kiihottamisesta.
      Jos Biden vannoo virkavalan niin armon blogissa viime kesän profetia toteutuu synbolisesti: Trump koki oikeusmurhan.

      Itse uskon Jumalan paljastavan ajallaan laajan korruption ja maa välttyy Kiinan kommunismin kiroilta.

      • >Itse uskon Jumalan paljastavan ajallaan laajan korruption ja maa välttyy Kiinan kommunismin kiroilta.

        Voi hyvänen aika mitä salaliittoroskaa. Kannattaako elämänsä tosiaan haaskata tuollaiseen?


    • Anonyymi

      Yhdysvaltain armeijan kaikkien aselajien komentajat antoivat jo viime viikolla yhteisen lausuntonsa, jossa he korostavat perustuslakia, ja toteavat Joseph Bidenin tulevan 20.1. maan 46. presidentiksi ja samalla armeijan ylipäälliköksi.
      Muutaman eläkkeellä olevan Trumpia fanaattisesti kannattavan kenraalin kapinaintoilu ei paina mitään tällaisen rinnalla.


      https://drive.google.com/file/d/1SmgKXAEcjNxGQ0JWGII8w7JzM2UBa5nO/view

      • Anonyymi

        Keskinäinen sopimus saattaa liittyä Bidenin hämäämiseksi: "rauha ei mitään hätää".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskinäinen sopimus saattaa liittyä Bidenin hämäämiseksi: "rauha ei mitään hätää".

        Kukas se onkaan nyt Yhdysvaltain presidentti?
        Joseph Biden.


    • Anonyymi

      Jeremia 11

      1 Sana, joka tuli Herralta Jeremialle ja kuului näin:

      2 "Kuulkaa tämän liiton sanat ja puhukaa ne Juudan miehille ja Jerusalemin asukkaille;

      3 sano heille: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Kirottu olkoon se mies, joka ei kuule tämän liiton sanoja,

      4 jonka minä sääsin teidän isillenne silloin, kun minä vein heidät pois Egyptin maasta, rautapätsistä, ja sanoin: Kuulkaa minun ääntäni ja tehkää aivan niin, kuin minä käsken teidän tehdä, niin te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne

      5 ja pidän valan, jonka olen vannonut teidän isillenne luvaten antaa heille maan, joka vuotaa maitoa ja mettä, niinkuin se teillä tänäkin päivänä on." Ja minä vastasin ja sanoin: "Amen, Herra!"

      6 Ja Herra sanoi minulle: "Julista kaikki nämä sanat Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla ja sano: Kuulkaa tämän liiton sanat ja noudattakaa niitä.

      7 Sillä minä varoittamalla varoitin teidän isiänne silloin, kun minä johdatin heidät pois Egyptin maasta, ja olen varoittanut varhaisesta alkaen tähän päivään saakka sanoen: 'Kuulkaa minun ääntäni'.

      8 Mutta he eivät kuulleet eivätkä korvaansa kallistaneet, vaan vaelsivat kukin pahan sydämensä paatumuksessa. Niin minä tuotin heidän päällensä kaikki tämän liiton sanat, joita minä olin käskenyt heidän noudattaa, mutta joita he eivät noudattaneet."

      9 Ja Herra sanoi minulle: "Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten keskuudessa on salaliitto.

      10 He ovat kääntyneet takaisin ensimmäisten esi-isiensä pahoihin tekoihin, niiden, jotka eivät tahtoneet kuulla minun sanojani, ja he ovat seuranneet muita jumalia ja palvelleet niitä. Israelin heimo ja Juudan heimo ovat rikkoneet minun liittoni, jonka minä tein heidän isiensä kanssa.

      11 Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä tuotan heille onnettomuuden, josta heillä ei ole pääsyä; ja kun he minua huutavat, en minä kuule heitä.

      12 Ja jos Juudan kaupungit ja Jerusalemin asukkaat menevät ja huutavat niitä jumalia, joille he ovat uhreja polttaneet, niin ne eivät heitä pelasta heidän onnettomuutensa aikana.

      13 Sillä yhtä paljon kuin sinulla on kaupunkeja, on sinulla, Juuda, jumalia, ja yhtä paljon kuin Jerusalemissa on katuja, te olette pystyttäneet alttareja häpeäjumalalle, alttareja polttaaksenne uhreja Baalille.

      14 Mutta sinä älä rukoile tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta, sillä en minä kuule, kun he minua avuksi huutavat onnettomuutensa tähden.

      15 Mitä tekee minun rakkaani minun temppelissäni? Juoniako punoo? Ottavatko mahtimiehet, ottaako uhriliha sinusta pois pahuutesi-silloin sinä riemuitsisit!

      16 'Vihreä öljypuu, ihana, kaunishedelmäinen' -sillä nimellä Herra sinua kutsui. Suuren jylinän pauhatessa hän sytytti sen tuleen, ja sen oksat turmeltuivat.

      17 Ja Herra Sebaot, joka sinut istutti, on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden Israelin heimon ja Juudan heimon pahuuden tähden, jota he ovat harjoittaneet ja jolla ovat vihoittaneet minut, polttamalla uhreja Baalille."

      18 Ja Herra ilmoitti minulle, ja minä sain tietää, sinä näytit minulle silloin heidän hankkeensa.

      19 Ja minä olin kuin kesy karitsa, joka viedään teurastettavaksi, enkä tiennyt heidän pitäneen neuvoa minua vastaan: "Tuhotkaamme puu hedelminensä, hävittäkäämme hänet elävien maasta, niin ettei hänen nimeänsä enää muisteta".

      20 Mutta Herra Sebaot on vanhurskas tuomari, joka tutkii munaskuut ja sydämen. Salli minun nähdä sinun kostavan heille, sillä sinun haltuusi minä olen uskonut asiani.

      21 Sentähden, näin sanoo Herra Anatotin miehistä, jotka väijyvät sinun henkeäsi sanoen: "Älä ennusta Herran nimeen, ettet kuolisi meidän kättemme kautta" -

      22 sentähden, näin sanoo Herra Sebaot: "Katso, minä kostan heille; heidän nuoret miehensä kuolevat miekkaan, heidän poikansa ja tyttärensä kuolevat nälkään.

      23 Heistä ei jäännöstä jää, sillä minä tuotan onnettomuuden Anatotin miehille heidän rangaistusvuotenansa."

    • Anonyymi

      Sakarja 11

      1 Avaa ovesi, Libanon! Tuli on kuluttava sinun setrisi.

      2 Valittakoon kypressi, sillä setri on kaatunut, hävitetyt ovat nuo mahtavat. Valittakaa, te Baasanin tammet, sillä sankka metsä on sortunut.

      3 Kuule paimenten valitusta, kun on hävitetty nuo heidän mahtavansa. Kuule nuorten leijonain ärjyntää, kun on hävitetty Jordanin rantatiheikkö.

      4 Näin sanoi Herra, minun Jumalani:

      5 "Kaitse teuraslampaita, joita niiden ostajat teurastavat tuntematta syynalaisuutta, ja joista niiden myyjät sanovat: 'Kiitetty olkoon Herra, minä olen rikastunut', ja joita niiden paimenet eivät sääli.

      6 Sillä minä en enää sääli maan asukkaita, sanoo Herra. Katso, minä annan ihmisten joutua toistensa käsiin ja kuninkaansa käsiin, ja he hävittävät maan, enkä minä pelasta ketään heidän käsistänsä."

      7 Niin minä siis kaitsin teuraslampaita, lampaista kurjimpia. Ja minä otin itselleni kaksi sauvaa; minä nimitin toisen "Suloudeksi", toisen minä nimitin "Yhteydeksi", ja niin minä kaitsin lampaita.

      8 Ja minä hävitin kolme paimenta yhtenä kuukautena, mutta minä kävin kärsimättömäksi lampaille, ja hekin kyllästyivät minuun.

      9 Niin minä sanoin: "Minä en tahdo enää teitä kaita. Kuolkoon, joka kuolee; hävitköön, joka häviää; ja jäljellejäävät syökööt kukin toisensa lihaa."

      10 Ja minä otin sauvani Sulouden ja katkaisin sen purkaakseni liittoni, jonka olin tehnyt kaikkien kansojen kanssa.

      11 Ja sinä päivänä se purkautui, ja niin lampaista kurjimmat, jotka ottivat minusta vaarin, tulivat tietämään, että se oli Herran sana.

      ---------------------------------

      Sakarja 13

      1 Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.

      2 Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.

      3 Ja jos joku vielä ennustaa, sanovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, hänelle: "Sinä et saa elää, koska olet puhunut valhetta Herran nimeen". Ja hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, lävistävät hänet hänen ennustamisensa tähden.

      4 Sinä päivänä häpeävät profeetat itsekukin näkyään, kun he ennustavat, eivätkä he valhetellakseen pue yllensä karvaista vaippaa.

      5 Hän sanoo: "En ole profeetta, vaan peltomies, sillä eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani".

      6 Ja jos häneltä kysytään: "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?" vastaa hän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".

      7 Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.

      8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.

      9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".

    • Anonyymi

      5. Mooseksen kirja 13

      1 "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen,

      2 ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',

      3 niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.

      4 Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.

      5 Mutta se profeetta tai unennäkijä surmattakoon, sillä hän on julistanut luopumusta Herrasta, teidän Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptin maasta ja vapahti sinut orjuuden pesästä, ja on tahtonut vietellä sinut siltä tieltä, jota Herra, sinun Jumalasi, käski sinun vaeltaa. Poista paha keskuudestasi.

      ----------------------------------

      5. Moos. 18:22

      kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."

    • Anonyymi

      1. Kuninkaiden kirja 22

      20 Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin.

      21 Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet'. Herra kysyi häneltä: 'Miten?'

      22 Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin'.

      23 Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden."

      24 Silloin astui esille Sidkia, Kenaanan poika, löi Miikaa poskelle ja sanoi: "Mitä tietä Herran henki on poistunut minusta puhuakseen sinun kanssasi?"

      25 Miika vastasi: "Sen saat nähdä sinä päivänä, jona kuljet huoneesta huoneeseen piiloutuaksesi".

      26 Mutta Israelin kuningas sanoi: "Ota Miika ja vie hänet takaisin Aamonin, kaupungin päällikön, ja Jooaan, kuninkaan pojan, luo.

      27 Ja sano: 'Näin sanoo kuningas: Pankaa tämä vankilaan ja elättäkää häntä vaivaisella vedellä ja leivällä, kunnes minä palaan voittajana takaisin'."

      28 Miika vastasi: "Jos sinä palaat voittajana takaisin, niin ei Herra ole puhunut minun kauttani". Ja hän sanoi vielä: "Kuulkaa tämä, kaikki kansat".

      29 Niin Israelin kuningas ja Joosafat, Juudan kuningas, menivät Gileadin Raamotiin.

      30 Ja Israelin kuningas sanoi Joosafatille: "Täytyypä pukeutua tuntemattomaksi, kun käy taisteluun, mutta ole sinä omissa vaatteissasi". Ja Israelin kuningas pukeutui tuntemattomaksi ja kävi taisteluun.

      31 Mutta Aramin kuningas oli käskenyt sotavaunujen päälliköitä, joita hänellä oli kolmekymmentä kaksi, sanoen: "Älkää ryhtykö taisteluun kenenkään muun kanssa, olkoon alempi tai ylempi, kuin ainoastaan Israelin kuninkaan kanssa".

      32 Kun sotavaunujen päälliköt näkivät Joosafatin, ajattelivat he: "Tuo on varmaankin Israelin kuningas", ja kääntyivät hyökkäämään häntä vastaan. Silloin Joosafat huusi.

      33 Kun sotavaunujen päälliköt näkivät, ettei se ollutkaan Israelin kuningas, vetäytyivät he hänestä pois.

      34 Mutta eräs mies, joka oli jännittänyt jousensa ja ampui umpimähkään, satutti Israelin kuningasta vyöpanssarin ja rintahaarniskan väliin. Niin tämä sanoi vaunujensa ohjaajalle: "Käännä vaunut ja vie minut pois sotarinnasta, sillä minä olen haavoittunut".

      35 Mutta kun taistelu sinä päivänä yltyi yltymistään, jäi kuningas seisomaan vaunuihinsa, päin aramilaisia. Illalla hän kuoli; ja verta oli vuotanut haavasta vaununpohjaan.

      36 Ja auringon laskiessa kaikui kautta sotajoukon huuto: "Joka mies kaupunkiinsa! Joka mies maahansa!"

      37 Näin kuoli kuningas, ja hänet vietiin Samariaan; ja kuningas haudattiin Samariaan.

      38 Ja kun vaunut huuhdottiin Samarian lammikolla, nuoleskelivat koirat hänen vertansa, ja portot peseytyivät siinä, sen sanan mukaan, jonka Herra oli puhunut.

    • Anonyymi

      1. Tessalonikalaiskirje 5

      1 Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;

      2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.

      3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.

      -------------

      2. Tessalonikalaiskirje 2

      1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,

      2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.

      3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,

      4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

      5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?

      6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.

      7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

      8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

      9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

      10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

      11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

      12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

      13 Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.

      14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.

      15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.

      16 Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,

      17 lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.

      ---------------------------


      Johanneksen ilmestys 3

      14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:

      15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!

      16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.

      17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

      18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

      19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

      20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

      21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.

      22 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"

    • Anonyymi

      ns. uskovien profetiat menivät pieleen USAn vaalien suhteen. Milloin ihmiset ymmärtävät jättää asian kuin asian Herran haltuun. ?

      • Anonyymi

        Kyllä!
        Antaa Zeuksen hoitaa omat hommansa, ja keskitytään me Hänen alamaisensa tekemään arjen työtämme.


    • Anonyymi

      Joka itsensä profeetaksi ylentää, hänet alennetaan.

    • Anonyymi

      On paljon profetioita Trumpin toisesta kaudesta se tulee siten ajallaan toteutumaan, vaikutti että se olisi peräkkäin, niinpä se todistaa että on tapahtunut suuren luokan äänien kavallus.

      • Anonyymi

        No jotain siltä jumalaltakin jää aina huomaamatta kun profetioita antaa erehtyminen on inhimillistä jumalillakin vaikka moni muu kyllä taisi tietää paremmin


      • Anonyymi

        Ei se todista mitään. Kirjoittaja ei näemmä ymmärrä logiikkaa. Trump on mennyt. Eläköön Biden.


    • Anonyymi

      Niin näkikö Anneli jälkeen näin,kun kirjoitat 18.01.?
      Mitä ??
      En oikein usko ,että Jumala sanoi sinulle...vaan joku muu.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2308
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2133
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1525
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1434
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1407
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1073
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      964
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      87
      921
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe